Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kestän tätä lasten takia!- kokemus ahdistavasta lapsuudesta ja mitä meistä tuli
10.04.2012 |
Isämme oli luonnevikainen diktaattori, vaimon ja lastensa alistaja, itsekäs ja vittumainen perheenisä ja puoliso,tekopyhä hurkastelija.
Lapsena olisin tehnyt mitä vain, että äitini olisi tosiaan olisi muuttanut meidän elämäämme ja ottanut eron äijästä, mutta jostakin syystä sitä ihmettä ei koskaan tapahtunut!
Kuitenkin äitini haaveili ääneen meille lapsille, kuinka "ihanaa olisi saada elää teidän kanssa yhdessä, mutta eihän tuo hullu meitä päästä". Ääneen hän suunnitteli, millaisen asunnon laittaisi meille ja miten me siellä yhdessä elelisimme rauhassa ilman sadistista isää. Mutta sitten aina syvä huokaus; eihän tästä mihinkään pääse. Lapsi kuuntelee ja haaveilee mukana ja ihmettelee, että miksi me ei voida muuttaa yhdessä pois. Ikinä ei sitä päivää tullut, ja arkielämä meni niitä isän oikkuja arvellessa sekä mielikuvituksellisia sääntöjä ennakoidessa. Äitihän oli hyssyttelijä ja suuri uhrautuja meidän takiamme, kun hän kesti kiusaamista,alistamista, kiristämistä (rahaa oli kyllä ukolla mutta äidillä ja lapsilla ei), mielikuvituksellisia "kasvatuksellisia" sääntöjä, karaisemalla kasvattamista (=eli mollaamista ja alistamista) ynnä muuta.
Mitä meistä lapsista sitten tuli: kaikki ovat kouluttautuneet lahjojansa alemmin, yksi ryntäsi rikkoutuvaan avioliittoon alistavan miehen kanssa jo nuorena. Mieheksi kasvaminen veljilläni ukon kurssituksen jälkeen on ollut vaikeaa: itseluottamusta ei ole eikä työelämässä löydy kunnianhimoa tai kykyä puolustaa itseään, toiset vahvemmat menee ohi, omalla varmuudellaan. Minulla on kahdet opinnot jääneet kesken, työelämässä hakeudun helppoihin, suorittaviin töihin, vaikka päätä olisi muuhunkin.
Olen katkera nynnylle, martyyri äidille, joka jatkoi luonnevikaisen despootin kanssa avioliittoa, vaikka mitään, siis mitään syytä ei ollut jatkaa. Olen nykyään etäinen perheelleni, sillä en jaksa kuluttaa voimiani kenekään tapaamiseen.
Jokaiselle on alistava ja mitätöivä lapsuus jättänyt jälkensä, mutta kukaan ei mistään puhu, vaan kipuilee tavallaan. Alkohollilla ainakin sisareni näyttää hoitavan itseään. Veljieni avioliitot ovat purkautuneet, mutta mitäpä muuta voisi olettaa kun mitään mallia miehestä ja perheenisänä olemisesta ei ole saanut. Sitten sitä menee hätäpäissään naimisiin ja kuvittelee, että nytpä perustan perheen. Ei muuten onnistu.
Koko lapsuuden muistan, kuinka äiti hoki, että "älkää nyt suututtako isää, koittakaa nyt olla, ettei tule mitään". Vastuu isän suuttuttamisesta työnnettiin meille lapsille ja äiti valitti, että ei hän jaksa. Mitä siinä lapsi voi tehdä?? Ikinä en muista että mikään meidän tekeminen tai tekemättä jättäminen olisi kuitenkaan ukon kohtauksia estänyt. Että kylläpä kannatti.
Tällä palstalla on silloin tällöin aviovaimojen kirjoituksia, jotka ensin kuvailee jotain täysin mahdotonta ihmissuhdetta ja vittumaista puolisoa, ja sitten sivulauseessa toteavat, että jatkan kuitenkin lasten takia. Wtf!?? Lasten takia pitäisi jaksaa lähteä, vähintään. Jos vaikka itse onkin sitä mieltä ettei itse ansaitse parempaa tai että marttyyrin kruunu on kirkkain.
Ei lapsi osaa puolustautua, eikä jättää huomioimatta mitään. Lapsi huomaa ja vaistoaa kaiken. Avioliitot, joissa puolisoiden välillä ei ole mitään tunteita tai eletään vain etäisesti samaa kämppää jättävät jäljen ja opettavat mallin lapsille.
Mikä se on se kuvitelma, että lapsella pitää olla ehjä koti, vaikka mitään henkistä kotia ei olisi olemassakaan?Lapsi nimenomaan vaistoaa ne asetelmat siitä perheestä ja oppii parisuhteesta, niin, mitä se oppii. Omaa ja sisarteni pyristelyä ja jatkuvaa epäonnistumista ja itsetunnon puutetta seuratessani voin sanoa että eipä ollut ehjä perhe ja omakotitalo mikään onnen tae. Olisi kannattanut vaan äidin muuttaa siihen vuokrakompleksiin ja olisi se ihan virkanaisen palkallaan varmasti pärjännyt. Ei vaan lähtenyt.
Kommentit (12)
SE on ihan omasta asenteesta kiinni. Jos syyttää kaikesta huonoa kotiaan ja kamalia vanhempiaan, jää ikuiseksi marttyyriluuseriksi.
Jokaisella on oma tahto tehdä niin kuin haluaa, sen käyttämättä jättäminen EI ole niiden vanhempien syytä. Vaikka olisi millainen lapsuus tahansa, on ihan oma valinta, millaisen omasta aikuisuudestaan haluaa tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat älykkäältä ihmiseltä. Se mitä olet kokenut olet siihen syytön. Olemme kasvatuksen tulosta. Traumaattisesta lapsuudesta kaikki ei selviä, mutta sinä selviät. Kaikilla ihmisillä on traumoja ja niiden läpikäymiseen tarvitaan joskus asiantuntian tukea. Tarinasi on äärettömän viisaasti kirjoitettu ja siitä saa moni ihminen lohtua ja myöskin oppia oman käyttäytymisen malleihin. Olet aivan oikeassa siinä ettei lasten ole hyvä kasvaa ympäristössä jossa heitä jatkuvasti panetellaan ja halveksitaan. Siksi onkin tärkeää että "terveenpi"osapuoli hakee apua. Ja perhettä hoidetaan kokonaisvaltaisesti. Vaikeus on saada sairas ymmärtämään toimivansa väärin ja että se johtuu omasta luonteen heikkoudesta. Avun hakeminen mahdollistaa muuttumisen.
Olet katkera ja siitä on ehdottomasti päästävä eroon. Se tarkoittaa että sinun on irtaannuttava menneisyydestä. Poimittava asiat jotka ovat tehneet sinusta vahvan. Se on sinun aarteesi ja sitä sinun on käytettävä hyväksesi. (sinulla on selässi reppu joka on kiviä täynnä heitä ne kivet helvettiin äläkä suostu kantamaan niitä)
miettimään omaa tilannettamme. minä haluan antaa lapsilleni parhaan mahdollisen elämän ja nyt pitää todella tarkkaan miettiä millä sen saan aikaiseksi. meillä ei ole ihan näin yksioikoinen tilanne lasten isän suhteen: hän on lapsille todella hyvä ja kiva isä. se, miten hän kohtelee minua onkin sitten eri juttu. eli tarkkaan pitää punnita vaihtoehdot.
SE on ihan omasta asenteesta kiinni. Jos syyttää kaikesta huonoa kotiaan ja kamalia vanhempiaan, jää ikuiseksi marttyyriluuseriksi.
Jokaisella on oma tahto tehdä niin kuin haluaa, sen käyttämättä jättäminen EI ole niiden vanhempien syytä. Vaikka olisi millainen lapsuus tahansa, on ihan oma valinta, millaisen omasta aikuisuudestaan haluaa tehdä.
että sinusta tuli noin kylmä ja empatiakyvytön.
Kuulut varmaan niihin, joiden mielestä sairautta nimeltä masennuskaan ei ole olemassa, on vain ihmisiä, jotka eivät saa itseään kuriin.
Toivottavasti elämä opettaa sinuakin jonain päivänä, muuten käy sääliksi lapsiasi.
Sain kirjoituksestasi tunteen, että olen tehnyt oikean valinnan joku vuosi sitten. Lähdin samanlaisesta liitosta, koska mielenterveyteni oli mennä. Nyt ei tarvitse kokea sitä jatkuvaa varpaillaan oloa. Sitä vaan mietin, miten lapsiini vaikuttaa isän käytös? Tapaavat tätä kuitenkin säännöllisesti enkä voi puuttua heidän elämäänsä siellä kodissa joka toinen viikonloppu. Pyrin kuitenkin omalta osaltani antamaan lapsille paljon aikaa ja rakkautta. Vaikuttavat nyt onnellisilta mutta tuleeko kipuilut myöhemmin, sitä ei voi tietää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miettimään omaa tilannettamme. minä haluan antaa lapsilleni parhaan mahdollisen elämän ja nyt pitää todella tarkkaan miettiä millä sen saan aikaiseksi. meillä ei ole ihan näin yksioikoinen tilanne lasten isän suhteen: hän on lapsille todella hyvä ja kiva isä. se, miten hän kohtelee minua onkin sitten eri juttu. eli tarkkaan pitää punnita vaihtoehdot.
ja hyvä että se saa muut miettimään tilannettaan. Mielestäni kannattaa tosiaan miettiä mitä tehdä, jos miehesi ei muuta käytöstään. Koska te annatte lapsillenne mallin parisuhteesta. Heidän on tehtävä kovasti töitä aikuisina etteivät toistaisi teidän kuviotanne, olivat sitten tyttöjä tai poikia. Ja ensin heidän pitää toki tiedostaa se mikä malli heillä on ollut ja missä toiminnassaan he toistavat sitä mallia, sekään ei aina ole niin yksi yhteen juttu eivätkä kaikki tiedosta näitä juttuja ennenkuin ovat jo tehneet virheen ja kärsivät liitossaan. Toivottavasti teillä asiat menisivät parempaan suuntaan, mutta ellei niin toivottavasti pystyt tekemään ratkaisun parempaan. Tsemppiä!
SE on ihan omasta asenteesta kiinni. Jos syyttää kaikesta huonoa kotiaan ja kamalia vanhempiaan, jää ikuiseksi marttyyriluuseriksi. Jokaisella on oma tahto tehdä niin kuin haluaa, sen käyttämättä jättäminen EI ole niiden vanhempien syytä. Vaikka olisi millainen lapsuus tahansa, on ihan oma valinta, millaisen omasta aikuisuudestaan haluaa tehdä.
että sinusta tuli noin kylmä ja empatiakyvytön. Kuulut varmaan niihin, joiden mielestä sairautta nimeltä masennuskaan ei ole olemassa, on vain ihmisiä, jotka eivät saa itseään kuriin. Toivottavasti elämä opettaa sinuakin jonain päivänä, muuten käy sääliksi lapsiasi.
Mä taas luulen että tämän (ylemmän kommentin) kirjoittaja on jo kokenut hyvinkin kovia... ja selvinnyt. Koska onhan tuossa totuuden siemen. Jos oot kokenut kovan lapsuuden niin ei kukaan tuu sua aikuisena pelastamaan vaan sun on itse tehtävä töitä että pääset irti kaikesta p...sta. Ja lapsuuden kovat kokemukset tekee pahaa jälkeä jos niistä ei ole voimaa päästä yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minullakin on kokemus onnettomasta lapsuudestani. Isäni oli alkoholisti, äitini oli alkoholistin tytär joka ei voinut sietää alkoholia (kaipa se niin menee että tytär isänsä kaltaisen miehen valitsee). Tämä aiheutti monia riitatilanteita ja komplikaatioita heidän väleilleen.
Muistan kuinka äiti on paennut rappuun isääni lukemattomia kertoja, muistan kun kerran lähdimme sairaalaan koska isäni tempauksen takia minulle tuli haava jalkaan joka piti tikata. Muistona siitä reissusta arpi. Muistan kuinka isäni repi äitiäni hiuksista lattialle, ja kuinka äitini itki.
Muistan kuinka itkin lasten huoneen lattialla kädet korvillani ja rukoilin jumalaa että en olisi olemassa. Kuinka haaveilin että olisin syntynyt toiseen perheeseen, tai haaveista mahdollisin; vanhempani eroaisivat!
Hoin vanhemmilleni 4vuotiaasta asti että erotkaa, itkin ja huusin sitä. Mutta äitini pysyi liitossa meidän lastemme takia kuulemma.
Ollessani n.10-12vuotias isäni alkoholiongelma väheni, huomattavasti! Nykyään juo kerran vuoteen
Nyt itseni ollessa yli 20vuotias ja kotoonta pois muuttaneena, he ovat edelleen yhdessä ja saivat vielä lapsenkin suht vanhoina. Pikkusisarukseni ei tiedäkään näistä kokemuksista mitä olen joutunut nuorena kokemaan, tai itseasiassa koko meidän perhe ja suku (monesti isäni isä jouduttiin soittamaan paikalle puhumaan isälleni järkeä ettei tee mitään typerää, olemme paenneet äitini vanhemmille isääni) joutunut kokemaan.
Ja, mä olen todella onnellinen että kun käyn vanhemmillani, niin siellä on isäni sekä äitini. Se on perheeni, mun lapsuudenkotini, se ainoa. Ehkä se ero olisi sen hetken oikea ratkaisu ollut, mutta näin pidemmän päälle ei. Mulla on monen monta hyvää muistoa vanhemmistani yhdessä, ja vielä parempaa, meistä perheenä.
Joten, kyllä eroa mun mielestä pitäisi harkita nykyään enemmän. Tajuan kyllä, että kaikissa tilanteissa ei ole ratkaisua kuten isälläni oli, joka pääsi riippuvaisuudestaan melkein kokonaan eroon, ja niitä eroja puntaroinkin aivan eri vaa'alla.
Monista tilanteista kumminkin selvitään, nykyään vain yhä nuoremmat parit eivät halua, eivät jaksa yrittää montaa vuotta, montaa kertaa.
Se on surullista, mutta jokaisen omavalinta. Itse olen onnellinen että perheeni pysyi kokonaisena, ja oman avoliittoni ja perhe elämäni eteen teenkin kaikkeni ettei eroa tulisi.
Syy olla lastentakia yhdessä on erittäin hyvämielestäni (niinkuin ylempänä sanoin niin ei jokaiseen tilanteeseen). En nuorempana sitä ymmärtänyt, mutta nykyään ymmärrän. Toivon että niin moni muukin ymmärtäisi
Mies ei voi olla hyvä isä jos ei kohtele hyvin lastensa äitiä. Mieti sitä!
miettimään omaa tilannettamme. minä haluan antaa lapsilleni parhaan mahdollisen elämän ja nyt pitää todella tarkkaan miettiä millä sen saan aikaiseksi. meillä ei ole ihan näin yksioikoinen tilanne lasten isän suhteen: hän on lapsille todella hyvä ja kiva isä. se, miten hän kohtelee minua onkin sitten eri juttu. eli tarkkaan pitää punnita vaihtoehdot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SE on ihan omasta asenteesta kiinni. Jos syyttää kaikesta huonoa kotiaan ja kamalia vanhempiaan, jää ikuiseksi marttyyriluuseriksi.
Jokaisella on oma tahto tehdä niin kuin haluaa, sen käyttämättä jättäminen EI ole niiden vanhempien syytä. Vaikka olisi millainen lapsuus tahansa, on ihan oma valinta, millaisen omasta aikuisuudestaan haluaa tehdä.
että sinusta tuli noin kylmä ja empatiakyvytön.
Kuulut varmaan niihin, joiden mielestä sairautta nimeltä masennuskaan ei ole olemassa, on vain ihmisiä, jotka eivät saa itseään kuriin.Toivottavasti elämä opettaa sinuakin jonain päivänä, muuten käy sääliksi lapsiasi.
itku ei auta, vaan ihan vaan oma ASENNE ja tahtotila, se miten haluaa asioiden tulevaisuudessa olevan, ei se että märehtii niitä menneitä murheita jatkuvasti ja voivottelee miten kamala elämä on kun oli niin paska lapsuus. Lapsuus nimenomaan OLI, nyt on nyt ja ihan musta kiinni, minkälaisen elämän valitsen itselleni.
Ei se mitään empatiakyvyttömyyttä ja kylmyyttä ole, ihan vaan kokemuksen ja kantapään kautta opittu tosiasia.
Rahat isällä, äidillä ja lapsilla ei mitään.
Mutta en syytä äitiäni siitä, että hän jäi.
Hänet oli alistettu, itsetunto poljettu maanrakoon yms. Isäni sai hänet tuntemaan itsensä hyvin paskaksi ihmiseksi, joka ei ole mitään ilman häntä.
Äiti sai voimia lähteä tilanteesta vasta kymmenien vuosien jälkeen.
Tai no, kyllähän minä silloin lapsena/teininä manasin ja syytin äitiäni tilanteesta. Vasta nyt aikuisiällä olen oppinut ymmärtämäänkin häntä.
Syyllinen tilanteeseen oli meidän isämme.
Alue: Aihe vapaa
olet oivaltava ja ilmeisen älykäs ihminen. Toivon sinulle kaikkea hyvää, koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa kurssia. Kapasiteettia sinulla varmuudella on. Voimaa!