Asia, jonka opit Suomesta asuttuasi ulkomailla?
Kommentit (48)
Kiitos kun muistutit; myös britit syövät kaiken Fairyn, eli siis käsin tiskattuaan eivät huuhdo ollenkaan astioita; kuplat vain iloisesti kelluvat kuivuvissa astioissa....Tuntui että tulee kuplia suusta teekupista juodessa.....
Itse siellä tietenkin menin ensin keittiöön ja huuhdoin joka astian ennen käyttöä
jörö, tyly, epäystävällinen ja arvossa pidetään huonoa käytöstä, eikä toisista piitata paskaakaan, on vain minä minä minä!
Olen asunut USAssa
Missä päin Suomea olet asunut? Ikävää jos omalla paikkakunnallasi on noin.
Suomalainen vittumaisuus hieman vaihtelee savolaisesta ahneudesta ja ilkeydestä länsisuomalaiseen kitsauteen. Poikkeuksena ovat karjalaiset, jotka ovat iloisia ja vieraanvaraisia. Suomessa kakarat haistattelevat, metrossa ei osata päästää ihmisiä ulos ensin, kulkuväylät tukitaan seisoskelemalla, ei osata jonottaa, hamstrataan hulluna, työkaverit eivät tervehdi toisiaan, ihminen saa rauhassa maata keskellä tietä tai tulla ryöstetyksi keskellä kirkasta päivää ilman että kukaan tulee apuun ja äreät vanhukset ajavat rollaattoreilla nilkoille.
Asuimme Saksassa monta vuotta ja kaikki oli paremmin!!! Palkat, verotus, terveydenhuolto, sosiaaliturva, alhaisempi hintataso jne. Muutamme syksyllä takaisin.
Kiitos kun muistutit; myös britit syövät kaiken Fairyn, eli siis käsin tiskattuaan eivät huuhdo ollenkaan astioita
Myös Unkarissa harrastetaan tätä. Fairyt tulevat suuhun seuraavan ruokailun yhteydessä. yök.
Suomessa osataan jonottaa ja antaa asiointirauha. Unkarissa tungetaan ihan viereen tiskille kuuntelemaan, mitä edeltävä asiakas touhuaa. Ärsyttävää.
Unkarissa kaikkea sairautta hoidetaan ensin kamomillateellä. Jos sillä ei tauti parane, siirrytään antibiootteihin. Suomessa saa heti kunnon lääkityksen.
Ulkomailla asuttuani osaan arvostaa tätä kevään ja kesän valon määrää.
on silkkaa mielikuvaa ja tulosta valtion menestyksellisestä propagandasta :=)
Olen asunut Yhdysvalloissa, Sveitsissä, Ruotsissa, Arabiemiraateissa ja Saudi-Arabiassa.
Yksikään noista muistakaan maista ei tosin ollut kehnon tai hyvän maineensa veroinen, ja hyvin monet asiat joita tälläkin palstalla lausutaan totuuksina ko. maihin liittyen, eivät pidä paikkaansa alkuunkaan.Jokaisessa maassa on puolensa ja puolensa. Ei voi sanoa, että joku maa on kauttaaltaan muita ihanampi. Mutta ainakin minulle on tärkeää se,
että muista ihmisistä välitetään, ollaan kohteliaita, pidetään huolta, ollaan ystävällisiä. Ilmeisesti suomalainen kova verotus + sosiaaliturva on saanut aikaan sen, ettei kukaan piittaa läheisistäänkään, saati kaukaisemmista tutuista: ajatellaan että sitä varten sitä veroja maksellaan, että Kela ja sossut hoitaa.
Koitan laittaa kohtia jotka ovat ns. arkielämästä. t. alkuperäinen ko. viestin kirjoittanut
Yhdysvallat:
+ ihmisten sosiaalisuus ja yritteliäisyys, hintataso ja etenkin polttoaineen hinta
- pakkomielteenomaiset luokkakäsitykset ja niiden tavoittelu, turvattomuus ja rikokset
(päinvastoin kuin moni luulee, niin Yhdysvalloissa ON sosiaaliturva ja sairausvakuutus)
Sveitsi:
+ lasten opetuksen taso ja koululaitos joka on onnistunut yhdistämään sekä kurin, tasokkaan opetuksen että luovuuden säilyttämisen, turvallisuus, palkkataso ihan tavisammateissakin, terveydenhuolto
- vanhoillinen käsitys naisista työelämässä
(nyt muuten huomasin, että en keksinyt Sveitsistä mitään negatiivista tuon yhden lisäksi, asuimme siellä vuodet 2003-07)
Ruotsi:
+ palkkataso, ihmisten kohteliaisuus ja iloisuus, siedettävä hintataso, terveydenhuolto
- ylenpalttinen solidaarisuus ja loputon keskustelukulttuuri, maahanmuuttajarikollisuus (alkoi lisääntyä rajusti juuri kun olimme muuttaneet Tukholmaan)
Saudi-Arabia:
+ ilmasto, avarasydämiset ihmiset, turvallisuus
- suuret elintasoerot, uskonnon kahlitseva ote naisten arkielämään
Arabiemiraatit (Dubai):
+ ilmasto, palkkataso, turvallisuus, puhtaus ja siisteys
- suuret elintasoerot, uskonnon kahlitseva ote naisen arkielämään
Talvi on pitkä ja pimeä koko Suomessa, liekö se sitten syynä siihen että monet ovat masentuneita, huonotuulisia ja/tai pessimistisiä (vasta vähän aikaa sitten oli kysely jossain lehdessä jossa muistaakseni 55-60 % vastanneista suomalaisista ilmoitti suhtautuvansa tulevaisuuteen pessimistisesti - ok, ei mikään vuosikausia kestänyt tieteellinen tukimus mutta eiköhän tuokin nyt JOTAIN suuntaa kerro suomalaisten mielialoista). Itse ainakin huomasin miten mielialat syksyn ja talven aikana olivat paljon korkeammalla kun kylmä kausi oli lyhyempi ja lämpimämpi.
Monilla suomalaisilla tuntuu olevan tapana ajatella että Suomen ilmasto=se millainen kuuluu olla, ja muualla on poikkeuksellisen lämmintä,leutoa ja kuumaa, vaikka jos maapallon väestöä ja maantiedettä katsoo niin ennemmin Suomen ilmasto on se poikkeava kylmyydellään.
Että Suomi ei ole mikään täydellinen lintukoto - hyvä maa, mutta jotkut siat ovat muualla paremmin.
Olen asunut Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa.
No ei ole. Italiassa on. Suomalaiset eivät tajua hyvän jäätelön päälle mitään. Marjat on korvattu aromeilla, kerma emulgointiaineilla jne. Ei mitään aitoa eikä todellakaan hyvänmakuisia. Pelkkää sokeriaromimaitoa.

"sanoinko asuneeni italiassa? "
Sanoit, että suomalainen jäätelö on hyvää edellisessä otsikossasi. Se ei ole totta, jos on maistanut oikeaa jäätelöä. Tai no, makuasia. Kai joidenkin mielestä keinotekoisilla aromeilla maustetut maitolimajäätelöt ovat tosi hyviä ainakin ellei paremmasta tiedä. Eli kyllä olet huonoa jäätelöä saanut jossain päin maailmaa, jos pidät suomalaista jäätelöä jotenkin erityisen hyvänä! Mahtaako yleisimmissä markettijäätelöissä olla esim. oikeaa mansikkaa enää yhtään? Tai ehkä sitä on joku prosentin osa, jos sitäkään.
Ja että suomalaiset ovat jotenkin älyllisempiä kuin hollantilaiset (asuin Hollannissa). Esim. Hollannin tv-tuotanto on todella typerää ja ihmiset pitävät aivan aivottomasta musiikista, siis vielä suurempi osa ihmisistä kuin Suomessa..
Tuosta lämpimyydestä, välittämisestä ja yhteisöllisyydestä kuitenkin pidin kovasti ja suren, ettei Suomessa edelleenkään osaaminen/ymmärrys riitä sillä saralla.
No ei ole. Italiassa on. Suomalaiset eivät tajua hyvän jäätelön päälle mitään. Marjat on korvattu aromeilla, kerma emulgointiaineilla jne. Ei mitään aitoa eikä todellakaan hyvänmakuisia. Pelkkää sokeriaromimaitoa.
"sanoinko asuneeni italiassa? "
Sanoit, että suomalainen jäätelö on hyvää edellisessä otsikossasi. Se ei ole totta, jos on maistanut oikeaa jäätelöä. Tai no, makuasia. Kai joidenkin mielestä keinotekoisilla aromeilla maustetut maitolimajäätelöt ovat tosi hyviä ainakin ellei paremmasta tiedä. Eli kyllä olet huonoa jäätelöä saanut jossain päin maailmaa, jos pidät suomalaista jäätelöä jotenkin erityisen hyvänä! Mahtaako yleisimmissä markettijäätelöissä olla esim. oikeaa mansikkaa enää yhtään? Tai ehkä sitä on joku prosentin osa, jos sitäkään.
jäätelö ei kyllä ole kummoista. MUTTA verrattuna esimerkiksi virolaiseen tai ruotsalaiseen jäätelöön, se on hyvää. Gelatoon ei tietenkään voi verrata.
Mutta gelato ja amerikkalainen jäätelö ovat niin erilaisia kuin suomalainen, joten onko mitään järkeä edes verrata niitä? Eiköhän suomalaista jäätelöä kannata ennemmin verrata niiden maiden jäätelöihin, joissa se tehdään samalla tavoin. Siinä joukossa suomalainen jäätelö pärjää hyvin (vaikka ei tosiaan mitään erityisen hyvää olekaan).
Ei taida olla sinullakaan kokemusta kovin suuresta määrästä eri maiden jäätelöitä. Eikä sen puoleen suomalaisistakaan, täälläkin on muitakin jäätelövalmistajia kuin Valio...
Ja miten niin, "jos on maistanut oikeaa jäätelöä"? Mikä on oikeaa? Minkä maan?
Ei ehkä kannata lähteä pätemään asialla, josta ei mitään tiedä..
-ohis (jäätelöharrastaja ja -turisti)
Sveitsi:
+ lasten opetuksen taso ja koululaitos joka on onnistunut yhdistämään sekä kurin, tasokkaan opetuksen että luovuuden säilyttämisen, turvallisuus, palkkataso ihan tavisammateissakin, terveydenhuolto
Terveysvakuutuksesta saa kolme-henkinen perhe maksaa Sveitsissä 10 000 euroa vähintään.
Sveitsi:
+ lasten opetuksen taso ja koululaitos joka on onnistunut yhdistämään sekä kurin, tasokkaan opetuksen että luovuuden säilyttämisen, turvallisuus, palkkataso ihan tavisammateissakin, terveydenhuoltoTerveysvakuutuksesta saa kolme-henkinen perhe maksaa Sveitsissä 10 000 euroa vähintään.
Siellä on palkkataso niin paljon korkeampi kuin Suomessa, että 10 000 euroa ei tunnu missään. Ei sitä pidä suhteuttaa Suomen palkkatasoon, vaan Sveitsin. Sitäpaitsi se vakuutus ei ole 10 000 euroa, vaan 3-henkiseltä perheeltä noin 8200 euroa. Julkisen sektorin työntekijöillä huomattavan osan siitä maksaa valtio.
ja hyvin homogeenistä sakkia.
Toisaalta olen ajatellut, että se että kaikki tietävät toisista niin paljon (jokainen suomalaisen peruskoulun käynyt on tasapäistetty tiettyyn muottiin) myös selittää töykeyden. Siihen on koulussa opittu.
No ei ole. Italiassa on. Suomalaiset eivät tajua hyvän jäätelön päälle mitään. Marjat on korvattu aromeilla, kerma emulgointiaineilla jne. Ei mitään aitoa eikä todellakaan hyvänmakuisia. Pelkkää sokeriaromimaitoa.
"sanoinko asuneeni italiassa? "
Sanoit, että suomalainen jäätelö on hyvää edellisessä otsikossasi. Se ei ole totta, jos on maistanut oikeaa jäätelöä. Tai no, makuasia. Kai joidenkin mielestä keinotekoisilla aromeilla maustetut maitolimajäätelöt ovat tosi hyviä ainakin ellei paremmasta tiedä. Eli kyllä olet huonoa jäätelöä saanut jossain päin maailmaa, jos pidät suomalaista jäätelöä jotenkin erityisen hyvänä! Mahtaako yleisimmissä markettijäätelöissä olla esim. oikeaa mansikkaa enää yhtään? Tai ehkä sitä on joku prosentin osa, jos sitäkään.
jäätelö ei kyllä ole kummoista. MUTTA verrattuna esimerkiksi virolaiseen tai ruotsalaiseen jäätelöön, se on hyvää. Gelatoon ei tietenkään voi verrata.
Mutta gelato ja amerikkalainen jäätelö ovat niin erilaisia kuin suomalainen, joten onko mitään järkeä edes verrata niitä? Eiköhän suomalaista jäätelöä kannata ennemmin verrata niiden maiden jäätelöihin, joissa se tehdään samalla tavoin. Siinä joukossa suomalainen jäätelö pärjää hyvin (vaikka ei tosiaan mitään erityisen hyvää olekaan).
Ei taida olla sinullakaan kokemusta kovin suuresta määrästä eri maiden jäätelöitä. Eikä sen puoleen suomalaisistakaan, täälläkin on muitakin jäätelövalmistajia kuin Valio...
Ja miten niin, "jos on maistanut oikeaa jäätelöä"? Mikä on oikeaa? Minkä maan?
Ei ehkä kannata lähteä pätemään asialla, josta ei mitään tiedä..-ohis (jäätelöharrastaja ja -turisti)
Minusta "oikea" jäätelö sisältää niitä aineita, joita jäätelön kuuluukin eli kermaa, sokeria, kananmunaa ja kunnolla marjoja yms maun ja värin tuojaa. Suurin osa suomalaisesta markettijäätelöstä ei sisällä näistä paljon mitään. Minusta siis "oikean" jäätelön maku, koostumus ja väri ei tule keinotekoisista lisäaineista, vaan ihan normaaleista luonnon raaka-aineista. Pointtisi on vähän epäselvä, mutta se nyt vain on fakta, että kunnon jäätelöä saa Suomessa etsimällä etsiä. Se mitä täällä yli 95-prosenttisesti syödään ei minusta ole _hyvää_ jäätelöä ja se joka niin väittää, on väärässä :)
Koskaan ei mikään ole hyvin. Jos taas joku uskaltaa kehua jotain muuta maata, aletaan pian haukkua sitäkin maata Suomea huonommaksi. Muualla ei saa olla yhtään paremmin asiat.
Todella masentava kansa.
Vaikka täällä halutaankin niin ajatella eikä olla valmiita ottamaan oppia muualta.
Jotkut asiat on Suomessa paremmin kuin muualla, joissakin asioissa taas voitaisiin ottaa mallia muista.
Suomessa ollaan sulkeutuneita ja jöröjä, esim. naapureita ei tervehditä pihalla vaikka tarkkaan tietäisi missä toinen asuu.
Opin, että ei ole olemassa onnelaa, jossa kaikki olisi hyvin.
Olen asunut Saksassa, Tanskassa ja Englannissa.
Ilmasto on persiistä, mutta sen kestää kun vierailee ulkomailla riittävän usein. Sen sijaan sitä jatkuvaa ikävää en kestäisi, mitä läheisistä erossaolo teettäisi.
Se että Suomessa on jotkut asiat todella hyvin mutta jotkut meidän hyvinä pitämämme asiat voisivat olla huomattavasti paremmin. Missään maassa ei ole kaikki asiat kaikkien mielestä hyvin ja se mitä joku pitää hyvänä onkin jonkun muun mielestä aivan paska.
Ei muuten ole kovin järkevää tapella jäätelön mausta. Jos jonkun mielestä suomalainen jätski on hyvää niin sittenhän se on, ei makuasioista kannata kiistellä.
En muuten ole ollenkaan samaa mieltä Sveitsin koulujärjestelmän tasokkuudesta. Lasten pitää aivan liian aikaisin päättää mitä haluavat tehdä isona.