Koiran ulkoilutus
Miten te muut pienen lapsen äidit ja koiran omistajat käytätte koiraanne ulkona?
Käyn yleensä päivällä yhden lenkin vaunujen kanssa mutta se on tänä talvena monena kertana jäänyt kun ei ole päässyt ollenkaan ulos vaunuilla(liikaa lunta). Tällöin koira saa vaan pikapissatukset.
Aamuisin koira pääsee vaan omalle pihalle pikapissalle, kun minulla on siinä samalla lapsen aamuhommat yms. Iltaisin koira pääsee pienelle lenkille, kun lapsi nukkuu.
Olen yrittänyt pitää sen, että oisi ainakin se yksi pitkä lenkki per päivä, mutta nyt on taas ollut useana päivänä taukoa kun lapsi ja minä ollaan oltu kipeitä.
Olenko tavallista laiskempi koiran ulkoiluttaja vai onko tää muillakin tätä?
Mies ei käytä koiraa ulkona, jos marmatan niin saattaa käyttää korttelin ympäri. Yleensä vaan päästää pihaan pissalle.
Kommentit (39)
Onko se niin kamalaa jos kastuu vähän. Ette kai te sokerista ole.
Pieni kastuminen ei ole niin vakavaa kunhan sade ei ole kylmää. Mutta on aika vaikea varustautua tunnin lenkkiin rankkasateessa. Mulla on kyllä ihan vettähylkivä ulkoilupuku mutta eihän sekään nyt mitään kaatosadetta pidä, ei ainakaan tuntia. Kun vettä tulee paljon niin väkisinkin kastuu ainakin hupusta ja rinnuksilta läpi jo alkumatkasta ja puolen tunnin jälkeen on vesiraja puolivälissä selkää märkänä.
Meidän arki: herätys 5.30.koirat 10min pissalenkki.lapsi tarhaan, itse töihin seitsemäksi. Kotona vähän ennen viittä, koirat taas pikapissille, ruoan teko, syöminen, kauppaan jos tarvetta, sitten kello on kahdeksan ja vuorossa lapsen kanssa leikkimistä, lapsen iltapuuhat, koirien pissitys, kello lähes kymmenen, itse nukkumaan. Ei oikein vuookausi riitä 4tunnin lenkkeihin!
Sairasta. Vai oletteko kaikki kotiäitejä, joilla ri ole kiire töihin yms.
Meidän arki: herätys 5.30.koirat 10min pissalenkki.lapsi tarhaan, itse töihin seitsemäksi. Kotona vähän ennen viittä, koirat taas pikapissille, ruoan teko, syöminen, kauppaan jos tarvetta, sitten kello on kahdeksan ja vuorossa lapsen kanssa leikkimistä, lapsen iltapuuhat, koirien pissitys, kello lähes kymmenen, itse nukkumaan. Ei oikein vuookausi riitä 4tunnin lenkkeihin!
Käy yhden lenkin päivässä, semmoisen 15-20min. Välillä vapaana metsässä, välillä hihnassa katua pitkin. Aamulla käyvät pissalla omassa pihassa, samoin illalla ja kerran-pari päivän mittaan. Välillä juoksevat ja touhuavat pihassa muuten vaan mutta eivät joka päivä..kesällä enemmän. Ihan hyvin pärjäävät, sisälläkin on tilaa leikkiä ja riehua.
Minä yleensä käytän aamulla koiran ennen töihin lähtöä heti klo 5 jälkeen. Kolulupäivinä käytän ennen kouluun menoa n, klo 7. Mies hoitaa lapsen aamutoimet ja kuskaa päiväkotiin (mulla ei ole ajokorttia). Jos miehellä iltavuoro, käyttää lapsen kanssa ennen lähtöä, noin klo 8. AAmulenkin ovat vähintään 20min, aikataulusta riippuen.
Olen kotona yleensä kolmen jälkeen ja käyn koiran kanssa puolen-tunnin lenkin. Jos mies lapsen kanssa ensin kotona, vievät koiran n. 30 min lenkille. Pääsääntöisesti se vie, joka ensin kotona.
Sitten illalla näihin aikoihin (klo 20-21) toinen meistä vie puolen-tunnin lenkille ( mies juuri lähti viemään koska mä olen tehnyt jo kaksi tunnin lenkkiä tänään)
Lapsi mukana yleensä viikonloppuisin aamu- ja päivälenkillä. Lapsella mukana rattaat ja oma fleksi joka kiinni koirassa minun hihnani ohella. Poika kävelee osan matkaa ja osan on rattaissa.
Jos sataa kovasti jätän lapsen kotiin ainakin toisella lenkillä.
Kyllä koiran vaan on päästävä ulos, on eläinrääkkäystä jättää koira ulkoiluttamatta.
Käy yhden lenkin päivässä, semmoisen 15-20min. Välillä vapaana metsässä, välillä hihnassa katua pitkin. Aamulla käyvät pissalla omassa pihassa, samoin illalla ja kerran-pari päivän mittaan. Välillä juoksevat ja touhuavat pihassa muuten vaan mutta eivät joka päivä..kesällä enemmän. Ihan hyvin pärjäävät, sisälläkin on tilaa leikkiä ja riehua.
Ei se ulkoilun tarve koosta ole kiinni! Ethän sä nyt tosissas usko että koiralle riitävä ulkoilu on kerran päivässä 15-20 min??? Ja parit nuuhkaisut takapihalla? Ota nyt vähän vastuuta koiristas.
yllättävän hyvin valitettavasti ja alistuu kohtaloonsa liian helpolla, mutta voitko katsoa itseäsi peiliin ja sanoa rehellisesti että sinusta tuo on riittävä määrä ulkoilua koiralle? Te rikotte lakia, eli teidät voi rinnastaa jopa eläinrääkkääjiksi, jotka ette vie muutamalle kävelylenkeille päivittäin koiraanne. Pienikin koira tarvitsee ulkoilua muuallakin kuin omalla pihalla enemmän kuin vartin päivässä.
Onko teinäin ollut aina vai onko lasten syntyminen syy koiran hylkäämiseen ja siihen, ettei sitä hoideta sen vaatimalla tavalla.
Voi koira parkoja.
he vievät koiriaan ulos?
Mitä tekisitte/ teette, jos ette näe koiraa paljon ulkona?
Koirat on pidetävä AINA hihnassa, ellei sitten ole omaa metsää (peltoa, järven jäätä), jossa koira saa olla vapaana 20.8 - 28.2. välisenä aikana.
Nyt huhtikuussa on myös omaa metsää omistavien koirat oltava kytkettynä. myös ne pienet chihuahuat.
Meillä on puoli vuotiaat kaksoset ja kaksi koiraa, jotka on ulkoilutettava erikseen. Eipä ole aikaa tai mahdollisuutta ulkoiluttaa niitä 4h/pvä. Molemmat käyvät 3kertaa ulkona ja iltaisin käymme pyöräilemässä. Suosittelen sitä kun aikaa on rajallisesti. Saa koira purkaa ylimääräisen energiansa. Minusta on ymmärrettävää että kun on pienet lapset niin joltain se aika on väkisin pois. Onneksi se on kuitenkin ohimenevä vaihe joka meillä helpottuu kun lapset oppivat istumaan ja katselemaan maisemia, jolloin uskaltaa lähteä pidemmällekin kärryttelylle. Voisihan sitä tietenkin tarpoa tuolla ulkona yön yli koirien kanssa mutta voimat eivät riitä kun nukkuakin pitäis. Ottaisin mielelläni jostain ulkoiluttajan, mutta varallisuus ei siihen anna periksi.
Aukaisen tuon ulko-oven ja koira kirmaa pihalle, niin.
Kyllähän se liikunnan määrä liittyy kokoon ja rotuun, jos minä veisin noi kiinanharjakoirat 3 kertaa päivässä tunnin lenkille niin perässä saisi vetää ja enemmän ne siitä kärsivät kuin nauttisivat. Vartti 3x pv on noille ihan sopiva ja lisäksi pissat omalle pihalle aina, kun tarve vaatii. Tänäänkään en saanut niitä kuin postilaatikolle(100m) tekivät tarpeet ja kääntyivät takaisin, enkä todellakaan lähtenyt raahaamaan niitä lenkille. Eli ei kaikki koirat vaadi niitä himo lenkkejä.
38, ei. Vaan koiran rotuun, ja mihin tarkoitukseen se on jalostettu. Meillä todella iso koira ei tosiaankaan saa edes mitään juokselenkkejä vetää kilsatolkulla.
Meillä keskikokoinen koira, aamulla mies käyttää n.30 min lenkin kun itse hoidan lapset hoitoon. Töiden jälkeen vien koiran n. tunnin lenkille, mies hakee lapset. Illalla yleensä vielä 1-1,5 tunnin lenkki, joka on vuoroin kummankin vastuulla.
Onhan siinä hommansa, mutta kun suunnittelee ruokailut ja menot, niin kahden aikuisen kanssa onnistuu ihan hyvin. lapset tosin nyt jo vähän isompia, mutta eipä lenkkeily ollut ongelma aiemminkaan.
Jos ei ehdi lenkittää koiraansa,voi palkata siihen apua. Itse vien pitkän lenkin heti aamulla kun lapsi vielä nukkuu,kaksi tuntia,kello 4-6. Sen jälkeen kiireesti aamutoimet ja lapsi tarhaan ja töihin kahdeksaksi. Ollaan kotona vasta viideltä,lapsi katsoo lastenohjelmia ja vien koirat puolen tunnin lenkille. Sitten ruoan laittoa ja siivousta,leikkiä. Lapsi nukkumaan ja koirat ulos puoleksi tunniksi. Itse en ehdi kauheesti nukkumaan mutta lepään sitten viikonloppuisin enemmän. En ikinä lenkittäisi vähemmän kuin 3 tuntia päivässä,nytkin koirat lepää 21 tuntia ja se on liikaa..
Pitänee sitten varmaan luopua koirasta jos aika ei riitä! Eläin tarvitsee ulkoilua ja aikaa!!!
Onko se niin kamalaa jos kastuu vähän. Ette kai te sokerista ole.