Lue keskustelun säännöt.
Raskaana olemisessa on vain yksi huono puoli: anopille on pakko kertoa!
06.04.2012 |
Anoppi on aivan hurahtanut pikkuvauvoihin. Hänen itsensä oli niitä pakko saada heti kun mies oli löytynyt, ja myöhemmin on ollut katkera siitä kuinka lapset veivät hänen nuoruutensa. Tämä jo varmaan kertoo jotain anopin älyllisestä rehellisyydestä ja itsetuntemuksesta..
No nyt on miehen ainoa sisarus kumppaneineen todettu pysyvästi lapsettomiksi, joten ainoa mahdollisuus anopille saada niitä pitkään toivottuja ja painostettuja lapsenlapsivauvoja on se, että minä teen niitä anopin pojalle. En ole mikään perinteinen äitityyppi ja olisin onnellinen ilman lapsiakin. Mutta miehen toiveesta suostuin jättämään ehkäisyn pois.
Nyt olemme sitten iloisesti raskaana, ja minustakin se tuntuu ihan kivalta ajatukselta. Paitsi kun ajattelen kaikkea sitä hössöttämistä, ylisuojelevuutta ja pomottamista, joka anopin taholta tulee alkamaan sillä sekunnilla kun hän kuulee asiasta. Ja jos en itse hössötä yhtä paljon, olen tietenkin huono äiti ja tarvitsen terapiaa (jota tarvitsisin anopin mielestä muutenkin).
Tiedän jo valmiiksi, että meillä menee sukset ristiin about kaikessa mahdollisessa, mikä voi lasten kasvattamiseen liittyä - alkaen siitä halutaanko sukupuoli tietää ennen synnytystä (minä en halua).
Miten olette itse selvinneet anoppienne kanssa ensimmäisen lapsenlapsen syntymästä?
Kommentit (2)
Me taas anopin mielestä olemme liian vanhoja, kun toki meidänkin olisi pitänyt hankkia lapsia saman ikäisenä kuin hän. Se, että emme tehneetkään näin, osoittaa meidän olevan itsekkäitä (anoppi on kuitenkin nimenomaan itsekkyyttään ne omat lapsensa hankkinut silloin kuin hankki).
Joskus vuosia sitten tämä ihminen tuli perässäni erään illanvieton aikana, kun olin menossa vessaan, ja alkoi luennoida siitä miten hedelmällisyys alkaa laskea jo nuorena. Ihan kuin en olisi tätä tiennyt! Silloin sanoin hänelle hyvin napakasti, että ensinnäkään en tiedä haluanko koskaan lapsia, ja toiseksi jos haluan, olen yhtä onnellinen adoptiolapsen äitinä kuin biologisenkin lapsen. Siihen hän alkoi mongertaa, että itse ei kyllä olisi! Joutui raukka ilmeisesti jonkinlaiseen shokkiin, kun en antanutkaan hänen jyrätä itseäni, ja siitä lähtien on ollut siinä uskossa että minä en koskaan tule haluamaan lapsia.
Nyt hänellä on sitten elämänsä yllätys edessä, sillä olemme juuri muuttaneet kotiin, joka ei varmasti anopin mielestä alkuunkaan sovi lapsille. Täällä ei ole lapselle edes omaa huonetta (omasta mielestäni siihen menee vielä ainakin 10 vuotta että asia alkaa olla ajankohtainen, ja siihen mennessä ehdimme miettiä kuvion uusiksi).
En vaan jaksaisi edes aloittaa sitä vääntämistä, mikä tässä tulee olemaan edessä. Anoppi on hirveän voimakastahtoinen, eikä järkipuhe tehoa häneen, vaan hän jankuttaa samoja asioita uudelleen ja uudelleen, kunnes muut väsyvät ja hän saa tahtonsa läpi. Huoh.
Kiitos rohkaisustasi, 2.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olimme hänen mielestään liian nuoria ja toisella meistä opiskelut kesken (loppusuoralla tosin). Ei sekään ollut kivaa. Koko raskausaikana hän ei kertaakaan kysynyt mitään vauvasta tai minun voinnistani, ei vaikka näki minun käyvän oksentamassa.
Sanoisin, että vedä rajat anopillesi. Ensin hellästi, jos hän ei ymmärrä niin vähän kovemmalla kädellä. Te päätätte miehenne kanssa miten lapsenne kasvatatte. Te ylipäätään päätätte kaikesta lapseen liittyvästä. Jos anoppi vihjaa ettet ole tarpeeksi hyvä äiti kun et hössötä, kerro, että sinä olet sinä ja tämä on sinun tapasi olla äiti eikä se tarkoita, että rakastaisit yhtään sen vähempää lastasi.