Elätkö nyt sellaista elämää kuin lapsena halusit?

Olen yrittäjä, kuten halusinkin, kaksi juuri sellaista lasta kuin halusin, asun talossa, jollaiseen halusin juuri tälle alueelle, kaksi koiraa on, kuten toivoin, teen toivomiami matkoja, ainoa mikä puuttuu on tismalleen toiveideni mukainen kesämökki.

En halunnut erityislapsia, en sairauksia, en vakavasti masentunutta lasta, en taloudellisia huolia enkä pahoja ihmisiä elämääni.

Paitsi että ajattelin opiskelevani tohtoriksi asti, mutta toisin kävi: ammattikorkeakoulututkinto plakkarissa, maisterinopinnot kesken. Ja jäävätkin kesken.



Ulkomailla asuminen, työ mätsää pikkutyttöminän kuvitelmia.

Yhden lapsen saatuani, tajusin, että hän riittää vallan mainiosti, eikä suurperhe elämä ole minua varten.

toivoin isoa perhettä (sain ison perheen, mutta vain poikia) unelmissani minulla oli myös tyttöjä.

Hyvän miehen sain, mutta en ihan sellaista kun ajattelin.

Ja kuvittelin olevani mukavasa työssä, mutta en ole.

Mukava työ mutta ei omaa perhettä, toistaiseksi.

Minulla on kiva perhe, teen sitä työtä mistä olen aina haaveilut, minulla on kaunis koti, elämäni ei varjosta alkoholin käyttö. Saan hengittää vapaasti, enkä minun tarvitse jatkuvasti pelätä.

Minulla on tarpeeksi rahaa ruokaan, kivoihin vaatteisiin, silloin tällöin matkoihin ja omaan autoon.

Kyllä, kaikki on niin kun lapsena unelmoinkin!

Sain: Maailman ihanin mies ja lapset. Ja asun kivasti.



Työn alla: parempi/kivempi työ, lisää matkustamista



En saanut: jotkut ihmissuhteet ovat aika stressaavia ja osasta niistä ei pääse edes eroon koko loppuelämän aikana

Pari asiaa saattaa olla sinnepäin, mutta siihen jääkin.

oudointa, että kuvittelin itseni aina lapsena yhden pojan yh-äidiksI :D ja sellainen nyt olenkin, vaikkakin tahattomasti.



elin "unelmaelämää", upea koti, ja kaikki viimeisen päälle, sitten tuli ero minusta johtumattomista syistä ja nyt vuokra-asunnossa yhden pojan äitinä elämä onkin vielä ihanampaa kun ensijärkytys erosta on mennyt ohi :D

Ehkä en vietä niin "riehakasta ja sosiaalista" elämää kuin luulin ja olen tiukempi äiti kuin luulin.

Mutta päätin jo 6v, että minusta tulee kotiäiti (naapurin täti oli, oma äitini oli töissä +opiskeli illat).

Halusin kaksi lasta...tytön ja pojan ja näin kävi :)

Omakotitalossa en tosin asu mutta tämä pienkerrostalo keskustassa on ihan hyvä vaihtoehto.

mä odotin elämältä jotain kuitenkin.

Äitini oli postissa lähettänyt piirustuksen johon olin kirjoittanut, että minusta tulee isona Suomen prinsessa..

Nyt olen yhden lapsen äiti ja mieheni on ihana, asumme omakotitalossa ihanalla alueella ja teen vihdoin työtä josta haaveilin pitkään.

Eli ei huonosti silti. :)

Haaveeni muuttuivat matkan varrella.

Mutta eipä tuo haittaa, mukavampi vaan kun elämä yllättää :)

Taidan ruveta uskomaan jälleensyntymiseen. Voisin silloin ajatella, että tulee lisää tilaisuuksia yrittää uudelleen.



Perhe ei ole sellainen, josta haaveilin, äitinä en ole sellainen, josta haaveilin, kotikaan ei ole sellainen, jonka olisin oikeastaan tahtonut. Työpaikkaa en osannut kuvitellakaan sellaiseksi, joka se nyt on.



Siis perusasiat ovat kunnossa, mutta en vain osaa kai arvostaa niitä tarpeeksi.



Muuten, ostin ruotsinkielisen Psykologi-lehden eilen, ja siinä kirjoitettiin siihen suuntaan, että nykyihmisen masennus saattaa johtua siitä, että nykyään ei enää puhuta hyveistä. Hyveistä ei puhuta eikä niihin uskota, niitä ei tavoitella.

kuvittelin opiskelevani tämän ikäisenä yliopistossa, minulla olisi kasapäin ystäviä ja viettäisin kaikki iltani joko lukien mielenkiintoista kirjallisuutta tai juhlien sivistyneesti. Myös opiskeluköyhäily tuntui glamourilta joskus.



No, ei se ihan noin mennyt. Lapsi tulossa ja mieskin löytyy ja opinnot jäävät nyt ainakin pariksi vuodeksi. Mielenkiintoinen kirjallisuus kävi äkkiä ei-niin-mielenkiintoiseksi.

Ovatko kaikki haaveilleet jo lapsena elämänsä "valmiiksi"? Minä en muista, että olisin lapsena haaveillut tai suunnitellut aikuiselämääni mitenkään.

En ikinä halunnut olla yh, masentunut, alkoholisti, äidistään vieraantunut...



Luulin voivani tehdä kaiken ihan toisin, olisin onnallinen, tasapainoinen ja hiton paljon parempi äiti kuin omani oli, joka kuiten oli ihan hyvä äiti...