Lue keskustelun säännöt.
Miten te äidit selviätte tuittupäisen lapsen kanssa?
06.04.2012 |
Mistä voimia ja keinoja? Miten pärjäätte ympäristön kanssa, joka ehkä vain keksii eri syitä ja tapoja, miten kaikki on teidän vikanne, kun "ei vaan heidän lapsensa koskaan". Aina joko olette olleet liian tiukkoja, liian hölliä, liian etäisiä tai liian läheisiä. Liikaa lapsen kanssa, liian vähän. Liian vähän huomiota tai liian paljon.
Meillä on pippurinen tyttö, joka hermostuu helposti, huutaa monta kertaa päivässä, on helposti ja usein ärtynyt, impulsiivinen eli hommat vaihtuu monta kertaa päivässä, ei jaksa keskittyä kauaa ja luovuttaa helposti yrittämisen. Toisaalta ei sikäli luovuta, että jää helposti jankuttamaan. Ei yritä mielellään itse asiaa, jonka osaa, vaan koettaa painostaa ihmiset tekemään puolestaan. Venyttää rajoja ja kokeilee sääntöjä, koko ajan.
Toisaalta myös hellä, huumorintajuinen, halaa helposti, antaa anteeksi ja pyytää anteeksi, luova ja kekseliäs. Vähän arka ja ujokin, vaikka on vilkas ja villi.
Kommentit (19)
Käy mielessä mitkä ovat sinun kasvatustavoitteesi (ei muiden). Mieti mikä on sinun tyylisi kasvattaa ja toteutuuko tavoitteet tyylilläsi.
Ja se mikä on tärkeää "tee kompromisseja"!
Rakkautta ja rajoja muista välittämättä. Älä ole liian tiukka, muuten välit menevät pelkäksi riitelyksi ja elämänlaatu kärsii.
Selviät niin että teet myös itsellesi mieluisia asioita jotta voit nauttia elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan tavalliselta lapselta.
tulistuva, helposti ärtyvä, aktiivinen, huutaa usein jne. Toisaalta myös huumorintajuinen, hellä, oikeudenmukainen ja fiksu.
Välillä kiristää pinnaa, mutta koitan ajatella että meille on annettu tällainen paketti, opin tämän lapsen kanssa erilaisia tapoja toimia, ai kun mielenkiintoista, mitenhän tänkin tilanteen hoitais.
Aina ei mee putkeen, koitan muistaa itsekin nukkua tarpeeksi, syödä säännöllisesti ja harrastaa liikuntaa niin on paremmin voimia haastavissa tilanteissa. Ja olla armollinen itselle. Onneksi aina tulee uusi päivä ja uusi mahdollisuus olla taitavampi ja parempi vanhempi. Joka päivä halataan ja kerron lapselle jonkun hyvän asian hänestä.
tosiaankin kyseessä haastavampi lapsi. Jos nyt aletaan merkkaamaan, niin voipi tytöllä olla vaikeuksia hallita siirtymätilanteita, vireystason muutosta, kontrolloida omia impulssejaan yms. Saattaa olla jotain keskittymishäiriön ja ylivilkkauden rajamailla. Meidän poika on kuvaamasi kaltainen käytökseltään, mutta näitä "haasteita" ei oltaisi haasteiksi edes diagnosoitu, ellei poika olisi kehitykseltään jäljessä. Nämä hänellä siis tavallaan sivuoireita. Ei siis ole virallista ADD tai ADHD -diagnoosia, koska oireet kumminkin ovat lieviä.
Jaksamistahan se kyllä vaatii, kun ympäristö näkee vain huonosti käyttäytyvän, lellityn näköisen lapsen.
Meillä on auttanut päivän rutinoittaminen täysin ennalta-arvattavaksi, kuvakorttien käyttö ohjenuorana etenkin pukemis, syömis, nukkumaanmenotilanteissa, tarrakortit. Keskittymiskykyä voi harjoittaa lautapeleillä. Sanotaan vaan tiukasti että nyt pelataan tämä peli loppuun ja sitten tehdään jotain muuta.
Onnea matkaan.
Kuulostaa ihan tavalliselta lapselta.
Kyllä hän tavallinen on, eikä "erkkalapsi", mutta muut on meillä huomattavasti rauhallisempia. Eivät jankuta koko ajan tai huuda noin 100 kertaa päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tosiaankin kyseessä haastavampi lapsi. Jos nyt aletaan merkkaamaan, niin voipi tytöllä olla vaikeuksia hallita siirtymätilanteita, vireystason muutosta, kontrolloida omia impulssejaan yms. Saattaa olla jotain keskittymishäiriön ja ylivilkkauden rajamailla. Meidän poika on kuvaamasi kaltainen käytökseltään, mutta näitä "haasteita" ei oltaisi haasteiksi edes diagnosoitu, ellei poika olisi kehitykseltään jäljessä. Nämä hänellä siis tavallaan sivuoireita. Ei siis ole virallista ADD tai ADHD -diagnoosia, koska oireet kumminkin ovat lieviä.
Jaksamistahan se kyllä vaatii, kun ympäristö näkee vain huonosti käyttäytyvän, lellityn näköisen lapsen.
Meillä on auttanut päivän rutinoittaminen täysin ennalta-arvattavaksi, kuvakorttien käyttö ohjenuorana etenkin pukemis, syömis, nukkumaanmenotilanteissa, tarrakortit. Keskittymiskykyä voi harjoittaa lautapeleillä. Sanotaan vaan tiukasti että nyt pelataan tämä peli loppuun ja sitten tehdään jotain muuta.
Onnea matkaan.
silloin, kun tuntuu että tää ei nyt ihan mene putkeen. Olen ollut huomaavinani, että ainakin meidän lasta ärsyttää joskus itseäänkin se, että ei oikein pysty keskittymään tai saattamaan loppuun mitään, kun huomio pongahtelee missä milloinkin. Sitten kilahtaa ja tulee huonolle tuulelle. Silloin auttaa, kun mennään sohvalle ja otetaan yhdessä parin minuutin aikalisä, ja katsotaan yhdessä, mitä tehdään seuraavaksi ja miten, ja mitä sen jälkeen.
Mun kuopus on samanlainen ns ongelmalapsi. Iän myötä on helpottunut osa asioista, toisaalta vastaavasti tulee taas uusia ongelmia, ja niistä selviytyminen on rankkaa. Olen nyt iloinen siitä, että lapsi on oppinut puhumaan pahasta olostaan, ennen vain sai itkupotkuraivareita lähes mistä tahansa, kun ei asiat menneet hänen toivomalla tavallaan.
Rankkaa on, mutta, pakko on vain jaksaa. Joskus kaduttaa isosti, että en tyytynyt yhteen lapseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttö on hyvin kehittynyt, motorisesti taitava ja niin pois päin. Mutta hän on aina ollut lyhyellä sytytyslangalla varustettu.
Ja rutiinit, rutiinit ja rutiinit. Lisäksi meidän tyttö pitää rutiineista, rakastaa nukkumista, nukahtaa mielellään eikä pahemmin heräile. Hän kyllä osaa sanoa "kiukuttaa", onneksi, jos on kiukku päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttö on hyvin kehittynyt, motorisesti taitava ja niin pois päin. Mutta hän on aina ollut lyhyellä sytytyslangalla varustettu.
voivat olla hyvinkin avuliaita. Ei sitä koskaan tiedä, eikä rutiinien vahvistamisesta nyt ainakaan haittaa ole.
rutiinit auttavat meilläkin, koska siirtymätilanteet ovat haastavia. Samoin se, että poikkeavista tilanteista puhutaan etukäteen. Joku niinkin iso juttu kun koulukuvaus tai sijaisopettaja saattaa saada lapsen etukäteen pois tolalta ja rähisemään etukäteen kotona. Samoin se että lähtöihin ym. varataan riittävästi aikaa.
Joskus meillä auttaa sekin kun lapsi rähjää niin sanon vaan että "voi harmi", "tuntuu varmaan kurjalta" jne kun lapsi karjuu mikä kaikki on huonosti. En siis varsinaisesti ota kantaa tai yritä keskustella vaan osoitan että kuulen häntä ja lapsi saa rauhassa purkaa mieltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ala pitää tai ajatella lastasi ongelmalapsena! Silloin asenne väärä ja metsään menee.
Minulla on aDHD lapsi ja ei ole rankkaa. Välillä joutuu "huh, huhhuttelemaan" mutta aivan ihana lapsi on ja tuo huumoria elämään.
En ajattele häntä ongelma-lapsena koskaan ja luotan selviytymiskykyynsä tulevaisuudessa.
Ja voin viedä hänet hyvin minne vain, hän on vain innoissaan uudesta. Menee aina reippaasti ja luo heti suhteita. Hän on ollut sellainen aina, tervehtinyt ja hyvästellyt jo siinä iässä, kun muut lapset olivat vielä ihan liian "pieniä" (siis jo reilu vuotiaana huuteli moi moi ja heippa, aikuisille ja lapsille). Hän ei kauheasti jännitä minusta poikkeavia asioita.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja voin viedä hänet hyvin minne vain, hän on vain innoissaan uudesta. Menee aina reippaasti ja luo heti suhteita. Hän on ollut sellainen aina, tervehtinyt ja hyvästellyt jo siinä iässä, kun muut lapset olivat vielä ihan liian "pieniä" (siis jo reilu vuotiaana huuteli moi moi ja heippa, aikuisille ja lapsille). Hän ei kauheasti jännitä minusta poikkeavia asioita.
Ap
Ja selvä, uskotaan että lapsesi on ihan normaali ellei jopa ylikehittynyt ikäisekseen. Ehkä heittää raivareita sen takia? Ettei muut ymmärrä?
Aiotko kokeilla tässä ketjussa esitettyjä neuvoja?
Minusta meillä menee lapsen kanssa useimmiten kivasti. Mutta välillä olen tosi väsynyt ja kiukustun helposti. Joskus huolettaa, miten lapsi oppii tulemaan kiukkunsa kanssa toimeen. Silloin ahdistaa. Mutta kun ei ole ketään, jonka kanssa jakaa tätä asiaa. Uskon kuitenkin, että monella on samantapaisia ongelmia, vaikka ei olisi identtisiä. Usein kun yritän kertoa, saan vain vastauksia, että "ei meillä vaan" (ks aloitus). Se ei ole sellaista tukea, mitä kaipaisin.
En ylenkatso neuvoja, kuten rutiineja, mutta kun niissä ei sinänsä ole mitään uutta, koska meillä on hyvin säännöllinen elämä ja olen jo ennen lasten syntymää perehtynyt, miten auttaa levottomia ja/tai kielihäiriöisiä lapsia. Nämä metodit on käytössä.
Sitten halusin myös tuoda esille, millainen lapsi on - esim. ei kehityksessä tai kielen kehityksessä jäljessä, eikä kömpelö, eikä ole ongelmia siirtymätilanteissa. Nämä ovat melko tavallisia neurologisesti poikkeavilla lapsilla. Nämä asiat eivät silti poista sitä, että hän tulistuu, huutaa, polkee jalkaa ja niin päin pois noin sata kertaa päivässä.
En ajattele lastani ongelmana, mutta kyllä joskus on pää humiseva illalla, kun hän on mennyt nukkumaan.
Ap
Jolla on vain hieman enemmän tempperamenttia. Ota se positiivisena asiana. Ole ylpeä lapsestasi, jolla löytyy tahtoa ja tulisuutta.
Itselläni on kuvailemasi kaltainen lapsi. Meillä ainakin jankutetaan, poljetaan jalkaa, heitetään jopa tavaroita, heittäydytään lattialle, ja kiihdytään nollasta sataan hetkessä jos ei esimerkiksi ole mieleistä ruokaa. Ja kyseessä siis 5v lapsi. En ole osannut pitää häntä poikkeavana tai erityisenä. Hän vain on sellainen syntyjään ja tulee aina olemaan, aikuisenakin. Ehkä minua helpottaa se, että olen itse samanlainen, joten ymmärrän häntä.
En tiedä auttaako tämä sinua, mutta itse ehkä jopa hieman, en nyt sanoisi säälisi, mutta katsoisin jonkinlaiseksi menetykseksi jos ei saa mahdollisuutta kasvattaa tempperamenttista lasta. Se auttaa ymmärtämään miten erilaisia me ihmiset lopulta olemme.
Toinen mikä voi auttaa on puhuminen. Kerro avoimesti ystävillesi ja perheellesi lapsesi luonteesta, miten raskaaksi koet hänen kasvattamisensa ja elämisen hänen kanssaan saman katon alla. Kun puhut, et enää ehkä niin häpeä tai syyllisty. Vaikka et puhunut häpeästä, niin sitähän se lopulta on mitä tunnemme kun mietimme mitä muut meistä ajattelevat.
multa saat heti vertaistukea. Meillä hyvin samantyyppinen poika. Hyvin vilkas ja temperamenttinen, mutta osaa myös keskittyä kun löytää jutun josta todella tykkää.
Mutta kyläreissut tuppaavat menemään yleiseksi hulinaksi, varsinkin jos pitäisi jaksaa istua paikallaan. Ei vaan onnistu, yhtään. Kiihtyy nollasta sataan sekunnissa eikä rauhoitu oikein millään. Kovaääninen ja koheltaa. Pidän kuitenkin suht kovaa kuria, mutta näen kyllä ympäristössä että sitä harva uskoo kun tuota touhua katsoo.
Joudun kertomaan seuraavat tapahtuman etukäteen, niin yleensä ei tule ongelmia, ja meillä myös lähtee mielellään uusiin paikkoihin ja tutustuu helposti sekä aikuisiin että lapsiin. Mutta jos suunnitelmat muuttuu yllättäen, siitä seuraa aina huuto. (mies on samanlainen, todella huono kestämään yllättäviä tilanteita!)
Lapsilla vaan on erilaiset temperamentit, isompi lapsi on huomattavasti rauhallisempi, ollut ihan vauvasta asti aivan erilaiset nämä kaksi.
Itse lohduttaudun sillä, että on myös todella empaattinen ja herkkä ja ihana lapsi, vaikka onkin tuollainen räjähdysherkkä ja äänekäs. Tsemppiä ap. Jotkut väittävät, että helpottaa kun lapsi kasvaa. No, ainakin meillä on koko ajan ollut helpompaa, eli ehkä siinä joku totuuden siemen piilee!
ja muiden mielipiteitä saa aina välillä kuulla. Ajattelen että koska kasvatustehtävä tosiaan on haastava, minun täytyy keskittyä siihen, enkä voi kuunnella näitä tietäjiä. Minulla siis on velvollisuus lastani kohtaan hoitaa homma mahdollisimman hyvin, sivullisten toiveet tietynlaisesta käytöksestä jäävät toiseksi. Meille on ollut apua parista kirjasta: Greene: The Explosive Child ja Kurcinka: Raising Your Spirited Child
Mua tosiaan melkein eniten ahdistaa se, kun vaikka kuinka avoimesti koetan puhua, saan lähinnä silmien pyörittelyä ja sellaisia ehdotuksia, jotka ovat tyyliin "ehkä sun pitäs olla tiukempi" - "no mut sä varmaan oot liian tiukka" jne. Sitten kun kerron avoimesti, he vain vaikenevat.
Joku Sinkkonen aina kirjoittaa, että vanhemman pitää olla tyytyväinen, kun lapsi jaksaa tingata, että hän jaksaa taistella haluamansa puolesta ja olla sinnikäs. Mutta meillä se sinnikkyys kohdistuu lähinnä siihen, että hän haluaa saada jonkun muun tekemään asian. Ei siihen, että hän tekisi jotain itse, siis konkreettisesti.
Lapsi on kyllä ihanan herkkä ja empaattinen, se pelastaa paljon. Kylässä hän ei yleensä ole kovin villi, koska on sen verran arka, että ei ehdi "revetä käsistä".
Toisaalta on tulisuudessa se hyvä puoli, että mikään ei jää lasta painamaan, koska hän tuo kaiken aina esille. Muita lapsia pitää vähän kuulostella ja ihmetellä.