te, jotka rakastatte ruokaa:

Syödä voi kohtuudellakin ja liikkua lisäksi.

Nyt syön viikolla karpisti, viikonloppuna myös hiilareita. Mutta olen opetellut syömään ranskalaisittain: sunnuntaina syödään hitaasti ja monta ruokalajia, ei mahdu sitä jälkkäriä sitten niin paljon. Karkkia, sipsejä tms roskaa en kyllä syö, enkä oo koskaan syönytkään.



Ihanaa on kun saa syödä kermaa, voita, hyvää lihaa ja kalaa, lasin viiniä, herkullisia salaatteja, munakkaita, ei tarvi olla nälässä ja tinkiä ruuan mausta.

Meillä on kokoajan herkkuja jääkaapissa ja etenkin viikonloppuna tykkään laittaa kaikennäköistä. Kuitenkin pidän pitkiä taukoja syömisten välissä. Ruoka maistuu paremmalta, kun syö riittävän harvoin.

niin paljon että vain paras maistuu, ja sen tekemiseen menee niin paljon aikaa ettei sitä ole liiaksi saatavilla kaiken aikaa kun muutakin pitää ehtiä ruanlaiton lisäksi. Mutta jos mulla olis joku kotiorja joka tekis kaiken muun ja siivoais... tai oma kokki...

yrittää haastaa itsensä! Se oikeasti palkitsee! Katson, että voin sen sanoa, koska vielä pari viikkoa sitten söin hallitsemattomasti herkkuja.. ja häpesin koko ajan sitä, soimasin itseäni. Karkkia, suklaata, leivonnaista jne. meni koko ajan, joka välissä, etenkin kun lastenhoidolta ehdin hengähtää. Pienenä palkkiona, nautintona jne. Mutta se on vain oikotie onneen, koska peilikuva alkoi niin jurppia. Päätin että makean syönti loppuu, yksinkertaisesti! Ei ollut eka kerta, mutta tällä kertaa päätin että viikon olen ainakin ilman. Mitta oli tullut tarpeeksi täyteen.



Onnistuin lopettamaan makean syönnin siten, että välttelin tilanteita joissa aiemmin oli mennyt reilusti mässyä. Ostin montaa erilaista purkkaa ja jauhoin niitä. Lisäksi pienensin muutenkin annoskokoja. Tämä on mulle oma haasteeni, haluan testata tahdonvoimani.



Olen pysynyt makealakossa melko hyvin, joitain pieniä nautintoja itselleni suoden. Jo nyt näen ja tunnen olossani selvästi, puolentoista viikon jälkeen, muutoksen. Aion jatkaa :)



Yritä edes, etsi oma tyylisi. Tsemppiä!

ja sitten toisaalta ahdistaa tämä painokin. En ole mikään sairaasti ylipainoinen, vaan 170/72. Mutta tuossakin jo makkaraa ihan karmeasti. Olen myös tunnesyöppö ja syön sekä iloon että suruun että pienimpäänkin harmistukseen.



Ja sitten tänäänkin itkin ja rääyin, kun mahani on kuin tuolla tätillä tuossa Vauva-lehden kannessa, vaikkei mulla siellä vauvaa olekaan. Ja sitten kuitenkin taas kohta söin lisää. Olen ihan hukassa ja takussa itseni kanssa. Ja kaikki karppaamiset, ketoosit ja muut on kokeiltu. Ne kaatuu aina ensimmäiseen pahaan houkutukseen tai huonoon henkiseen tilanteeseen.

se napostelu ennen ja jälkeen. Esim mainitsemasi liharuuat on hyvin vähäkalorisia, vain ne kerma- tms perunat lihottaa!!



Meillä käy ruokavieraita 1-2x kuukaudessa, joka vl laitetaan pitkän kaavan mukaan hyvää ruokaa (esim nyt pääsiäisenä ankkaa kirsikkakastikkeessa ja toisena päivänä osso bucoa, pullaa ja pashaa jälkiruuaksi). Arkisin tehdään itse kaikki ruuat, tietää mitä saa (esim smetanakanaa ja riisiä, parmesankuorrutettuja munakoisopihvejä ja kananfileitä, jauhelihakastiketta /lihapullia/mureketta/kalaa ja kasvisvokkia, tuoremakkaroita ja kermahaudutettua hapankaalta)



Olisko sulla annoskoot pielessä? Me syödään pieniä annoksia - myös mies on tottunut siihen että varsinaista ruokaa on 1/4 ja loput esim salaattia ja kasvislisuketta.



Koskaan ei ole nälkä, napostelen muutaman pähkinän päivän mittaan, illalla 1 ruisleipä juustosiivulla.



PerPerheestä 4 lasta ja minä ollaan bmi normaalin sisäpuolella ja mies ylipainoinen (oli sitä jo ennen meidän yhdessäoloa, laihtunut viimevuodesta 12kg)