Lue keskustelun säännöt.
vihainen murrosikäinen
03.04.2012 |
Juu, tämä ei varmaan kuulu tälle palstalle, mutta jos täällä kuitenkin joku vastais...
eli tiedän kyllä kaikki perusjutut murkuista jne. edelleen mutta juuri tällä hetkellä olen niin poikki ja surullinen tuon murkkuni käytöksestä.
Periaatteessa ihan hyväkäytöksinen nuori kyseessä, mutta tuo välinpitämättömyys jota oikeasti tai sitten harkiten esittäen osoittaa minua kohtaan tuntuu niin pahalta.
Ja tuntuu ettei arvosta mitään mitä olen hyväkseen tehnyt, esim. hankkinut kesätyöpaikan, jota kunnassamme ei tuon ikäisellä muuten ole mitään mahdollisuutta muuten kuin suhteilla saada.
Ja en ihan oikeasti jaksais mitään haukkuvia kommentteja, mutta jos jollain olis jotain rohkaisevaa sanottavaa?
Kommentit (8)
Etköhän melko varmasti ollut itsekin samantyyppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
välinpitämättömyyttää, kiittämättömyyttä, kunnioituksen puutetta, tuhahtelua, tuskastumista... Tiedätkö, kaikesta näkee, olen teinin silmissä turha, tyhmä ja rasittava ja kotoa on lähinnä päästävä pois ja äkkiä. Kanssani ei voi edes keskustella, koska olenihan ameeba älynlahjoiltani.
Olen surrut ja itkenytkin vähän, mutta ennen kaikkea jutellut oman äitini kanssa. Hän on lohduttanut: tuo vaihe tulee kuule, anna mennä. Pojan pitää kokeilla omia siipiään ja huumaantua omasta nuoruudestaan ja kaikkitietävyydestään. Kun päästät irti, tulee sekin vuosi kun järki ja ymmärrys on kasvanut täyteen mittaansa. Saat poikasi sitten takaisin kainaloosi.
Näin on mennyt. Poika on asuntu pois kotoa 3v ja yhä enemmän alkanut soitella minulle, pyytää apua ja tukea, kiitellä, kehua minua äitinä ja lahjakkaana ihmisenä jne. Hän näkee minut matkan päästä ihan uusin silmin.
Näin käy sinullekin, kun pystyt luopumaan.
Ehkä tämä vähän lohduttaa, kun joku varmaan luulee, että minä kirjoitin aloituksen.
Samanlaista on meilläkin, ja lisäksi niin puhelut kuin tekstarit koskevat yleensä vain yhtä asiaa : "laita rahaa".
ihania vastauksia...
itken täällä mutta nämä helpottavat kyllä silti vähän
t. ap
että suhteet vanhempiin paranevat kotoa pois muuton jälkeen. Ainakin meikäläisen kohdalla piti täydellisesti paikkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on, niin voisitteko yrittää keskustella siitä?
Murkull tulee ihan hirveä olo, kun yrittää tempoilla aikuisuutta kohti ja saa aikaan vain inhoa ja pahaa mieltä. Minusta tehtäväsi on jaksaa hijaisesti ja niellä nopeasti, osoittaa että rakastat siitä huolimatta vaikka hän on vähän ruskeasiipinen enkelikin välillä. Muista kuitenkin kiittää ja kehua kaikesta pienestä, minkä tekee kauniisti tai kypsästi.
Muistat varmaan itse teini-iästäsi, että yksikin harkitsematon lause tympeästä luonteestasi tai ulkomuodostasi saattoi kantaa vuosikausia.
Ole itse nyt se aikuinen, kestä, ota vastaan. Älä sano hänelle "tulet vielä näkemään että olinoikeassa". Anna hänen etsiä ja oivaltaa itse. Kerro vasta 25-vuotiaalle, että näit koko ajan missä mennään ja olisi niin tehnyt mieli neuvoa päivänselviä asioita. Murrosikäisen pitää keksiä kaikki itse, inhota hetki vanhempiaan, rakastaa koko maailmaa, potea patteettista tuskaa vaikka merikotkien puolesta... Niitä kokemuksia ei voi kantaa valmiina, se on kuin veisi vettä siivilällä.
Puhu oman äitisi tai jonkun iäkkäämmän ihmisen kanssa, käperry miehesi kainaloon, kirjoita päiväkirjaa.
T: 3v sitten pojastaan irti päästänyt
se tuo murkulle turvallisen olon.
Minulla oli uliseva ja kaikesta vinkuva äiti, jota halveksin, koska siitä ei ollut mitään vastusta.
Oman murkkuni kanssa otan sanallisesti lujastikin yhteen, mutta sitten taas ilma puhdistuu.
Sekin että itse on väsynyt saa aikaan sen että pahoittaa mielensä helposti. Mulla on sama juttu.