Te jotka olitte aikananne lepsuja kasvattajia! Harmittiko myöhemmin?

Tää muuten kiinnostaa itseänikin. Ainakin tuossa lukion jälkeen muita opiskelijoita aikuisuuteen siirtyneinä huomioidessa (jo pitkä aika sitten) olisin voinut kyllä melkein vannoa, että tiesin, kenellä oli ollut lepsu kasvatus. Eikä se imartele lepsuja kasvattajia!

Mä olen itse lepsu äiti, ja lopputulosta en vielä tiedä, kun tytär on vasta kasilla.

mut lapset on vielä niin pieniä, etten osaa sanoa että mitä kaikkia vaikeuksia siitä vielä koituu. Siksi ois kiva kuulla niitä jotka on tosiaan nähneet työnsä hedelmät. ;)



PS: toisin kuin joku kirjoitti, minä en osaa sanoa kavereistani, kenellä on ollut lepsu kasvatus, joten siksikin tässä tarvitsen neuvoja.

Kun joku ottaa sen niin, että jos ei ole perkeleellinen kuri, silloin lepsuillaan, toisille lepsuilu tarkoittaa viimeisen päälle curling-kasvatusta, ja kolmannelle sitä, että lapsi saa selvitytä omillaan, kun vanhempia ei kiinnosta.



Itse ajattelisin lepsun kasvatuksen tarkoittavan sitä, että lapselta ei vaadita mitään, vaan annetaan joka asiaan periksi, vaikka lapsi käyttäytyisi kuin itse perkele.

Siis minun vanhemmat kasvatti lepsusti. Tai sain olla ja ihmetellä, kieltoja ja käskyjä pystyi venyttämään tosi paljon, asioita sai periksi vänkäämällä (ei ihan aina mutta usein). Teininä kotiintuloajat oli löysemmät kuin muilla, koulussa käyttäydyin huonosti ja vanhemmille siitä meni tieto mutta ei mulle tullut seurauksia.

Muistan ajatelleeni että voin tehdä mitä vain ja että en antaisi omien lasten käyttäytyä näin.

Jätin koulut peruskoulun jälkeen kesken kun en oikein jaksanut vaivautua.

Multa ei ole vaadittu oikeastaan mitään.

Muutin aikaisin pois kotoa. Nyt pärjään kyllä mutta ajattelen että olisi ollut parempi jos olisin nuorempana vähän joutunut ponnistelemaan.

neuvottelevat asioista jo 2 vuotiaan kanss, esim. minne mennään syömään, mitä tänään tehdään jne. ja ovat ihmeissään kun lapsi muuttaa mieltään...



Jos lapsi ei halua mennä vaikkapa kaupungille äidin kanssa hoitamaan asioita, he jäävät kotiin.



Lapsiä kielletään mutta ei katsota että tekevät niinkuin on kielletty. Saavat sotkea mielin määrin, ei rajoja.



Itsekkään en halua olla joka asiasta kiletämässä mutta nämä äidit ei kiellä mitään. Katsovat vain kun oma ipana riehuu ja olettaa että minä kieltäisin (kun ovat meillä) Jos minä en kiellä, ei kiellä kukaan. Ei edes silloin kun repivät lastani tukasta tms. lapsi voi ottaa sen sadannen keksin ja syödä täytteet. Minä sitten kiellän että ei enää.



Rentous on hyvä lasten kanssa mutta kyllä jotain rajoja pitäisi olla.

Ei mun lapsi ole ikinä ollut riekkuja, kiusaaja tms...

läheltä seuranneena: eivät kunnioita aikuisia (ketään), omaisuutta (kenenkään), toisten lasten kanssa toimeentuleminen vaikeaa, jos eivät saa tahtoaan läpi, jne.

Aika vapaasti sain olla ja ei minulla oikeastaan mitään sääntöjä edes ollut.

Hyvin pärjäävä ihminen minusta on tullut ja hyvä itsetunto, Ei ongelmia.

mikäli sillä tarkoitetaan sitä, että on saanut kaiken haluamansa periksi. Niin hän tekee nyt aikuisiälläkin, ottaa sen mitä tahtoo. Hän on tasapainoinen, määrätietoinen ja hyvän itsetunnon omaava, menestyvä yrittäjä.

aloituksessani, mikä on lepsuutta, koska jokainen kokee sen eri tavalla. Ajattelin, että tähän voi äidit tulla määrittelemään sitä omaa äitinä oloaan.



Minä en esimerkiksi mielelläni jousta päivärytmistä, turvallisuudesta, puhtaudesta, siitä että muille ollaan reiluja ja siitä että telkkaria katsotaan vain vähän.



Mutta meillä mm. syödään herkkuja joka päivä, leluja ostellaan runsaasti ja usein, nukutan lapset kainaloon ja viereen saa aina tulla, teen yleensä ruokaa josta lapset pitävät, yritän aina ensin hyvällä (tarratauluilla, kehuilla) kuin painostamalla ja käskemällä jne. Lepsuutta se on, ja teen sitä koska elämä on sillä tavalla niin hauskaa ja helppoa ja nautin siitä.



ap.

kasvatus ns. lepsu ja täysin kuriton.



Itselläni oli varsin vapaa lapsuus ja nuoruus, asioista KESKUSTELTIIN paljon. Ja keskustelu ei taroittanut sitä että vanhemmat olisivat ylhäältä päin antaneet määräyksiä tai minä pompottanut heitä miten sattuu, vaan sitä että asioista todella puhuttiin.



Jos tahdoin vaikka festareille, niin asiasta juteltiin. Kerroin miksi haluan, keitä on lähdössä jne. Sitten vanhemmat kertoivat miksi olen heidän mielestään liian nuori vielä, ja päädyttiin siihen että pääsen seuraavana kesänä. Joskus kävi toisin päin, keskustelun jälkeen minun perusteluni kelpasivat vanhemmille.



Minusta kasvoi tasapainoinen aikuinen, opiskelin hyvän ammatin ja käyn töissä, elän ns. normaalia elämää. Minulla on keskimääräistä parempi itseluottamus, sen eron olen huomannut muihin. En koskaan ole liikaa miettinyt mitä muut ajattelevat minusta, tarkoitan sitä että jos teininä joku sanoi että olen ruma tm. niin pystyi nauramaan asialle vert. monelle tuli koplekseja. Olen aina tiennyt selvästi kuka olen, omat vahvuudet ja heikkoudet. Minulla oli aina tunne että minusta välitetään ja rakastetaan :)

Itse ajattelisin lepsun kasvatuksen tarkoittavan sitä, että lapselta ei vaadita mitään, vaan annetaan joka asiaan periksi, vaikka lapsi käyttäytyisi kuin itse perkele.

Kunnon kasvatuksesta:

- Painotetaan sitä, että toiset ihmiset eivät lähtökohtaisesti ole yhdentekeviä

- Koska raha nyt vaan on tässä yhteiskunnassa tärkeä juttu, niin jonkinlainen "vastuullinen" suhtautuminen siihen pitäisi oppia; Ikävä kyllä ei mene kaikille kuiteskaan kalloon

- Ei osteta sitä karkkia tai muuta, jonka lapsi kantaa kassalle

- Läimäytetään, jos lapsi tekee jotain ihan todella käsittämättömän vahingollista. Rändöminä heitän, että repii 50 euron rahoja pieniksi paloiksi. En välitä mistään rikosoikeudellisista seurauksista tuollaisissa tapauksissa, tämä asia pitää oppia rangaistuksen kautta. Harvinaisia tapauksia, mutta jos niin!

- Sitten, kun lapsi on jo teini-ikäinen, sillä kasvatuksella ei enää oikeastaan ole mitään merkitystä. Lapsen luonteeseen tulee vanhemmilta enää pintasilaus tämän jälkeen, joten parempi, että yritätte kohdella lasta melkein kuin aikuista, mutta rikollista käytöstähän on pakko yrittää suitsia (lähinnä jotain viinaan ja huumeisiin liittyvää tulee mieleen)

- Hygienia

Sitten toiselta puolelta:

- Elämästä pitää myös voida nauttia (lapsi voi lipsua kultteihin, jotka asettavat rajoituksia)

- Suhtautuminen pikkuasioihin pikkuasioina

Aika vapaasti sain olla ja ei minulla oikeastaan mitään sääntöjä edes ollut.

Hyvin pärjäävä ihminen minusta on tullut ja hyvä itsetunto, Ei ongelmia.

Ensimmäiseksi (ja vaan) puhut, että sulla on kaikki hyvin. Muista ihmisistä ei niin väliä. Musta tää on kyllä niin ensimmäinen esimerkki lepsusta kasvatuksesta!

Minusta kasvoi tasapainoinen aikuinen, opiskelin hyvän ammatin ja käyn töissä, elän ns. normaalia elämää. Minulla on keskimääräistä parempi itseluottamus, sen eron olen huomannut muihin. En koskaan ole liikaa miettinyt mitä muut ajattelevat minusta, tarkoitan sitä että jos teininä joku sanoi että olen ruma tm. niin pystyi nauramaan asialle vert. monelle tuli koplekseja. Olen aina tiennyt selvästi kuka olen, omat vahvuudet ja heikkoudet. Minulla oli aina tunne että minusta välitetään ja rakastetaan :)

Ainoa ero se, että minä jätin opinnot kesken, koska en vaan viitsinyt sitä älyttömyyttä. Eli tavallaan se omaehtoisuus ja oman järjen käyttö meni vähän liian pitkälle eli tunsin oloni niin turvalliseksi, että koin voivani jättää typeryydet väliin. Töitä minulla on aina ollut, mutta välillä tulee mieleen, että pitäisi vaan palata tekemään se gradu, vaikka se tuntuukin aivan turhalta. Eli minulle ei oikein riitä se, että jollakin asialla on pelkkä instrumentaalinen arvo, ei mitään todellista annettavaa.

Muutenkin olen ollut ehkä vähän ehdottomampi ja vaatinut parempaa kuin monet ikätoverini, joilla varmaankin on ollut tiukempi kotikasvatus. Yleensä olen saanutkin parempaa kuin muut (ainakin omasta mielestäni), eikä komplekseja tosiaankaan ole ollut. Toisaalta joskus minulla on vähän ulkopuolinen olo, koska en lainkaan ymmärrä mm. ulkonäkökomplekseja, 'huonoa työilmapiiriä', oravanpyörää, yms. Itse en vaan ole ikinä kiinnittänyt näihin mitään huomiota, todennäköisesti hyvän itsetuntoni takia.

Jossain vaiheessa ala-asteella taisin olla lievästi kiusaaja tai ainakaan en mennyt puolustamaan kiusattuja, koska minua ei kotona opastettu moraalisten kysymysten äärelle tarpeeksi ajoissa.

Aika vapaasti sain olla ja ei minulla oikeastaan mitään sääntöjä edes ollut.

Hyvin pärjäävä ihminen minusta on tullut ja hyvä itsetunto, Ei ongelmia.

Ensimmäiseksi (ja vaan) puhut, että sulla on kaikki hyvin. Muista ihmisistä ei niin väliä. Musta tää on kyllä niin ensimmäinen esimerkki lepsusta kasvatuksesta!

vapaamman kasvatuksen saaneilla on ihan oikeasti parempi itsetunto. Veikkaan sen johtuvan siitä, että se itsetunto pääsee kehittymään. Jos elää tiukassa kurissa, missä ei kysytä mitään vaan annateen määräyksiä niin miten siinä oma persoona tai itsetunto pääsee kehittymään? Jos koko ikänsä pitää aina kysyä tai jopa pelätä mitä isä/äiti tähän sanoo, niin ei siinä paljon omalle ajattelulle jätetä sijaa. Pitää tavallaan toteuttaa toiseen kuvaa siitä millainen lapsi/nuori pitää olla, ei pääse niin kokeilemaan niitä omia siipiä. Sitten kun muuttaa kotoa pois, hakee sitä johtajaa itselleen joka sanoo miten tehdään, oli kyse sitten parisuhteesta tai työelämästä. Vapaamman kasvatuksen saanut tuntee itsensä ja osaa tehdä asioita ilman että käskytetään koko ajan ylhäältä päin, osaa enemmän ajatella itse.

Aika vapaasti sain olla ja ei minulla oikeastaan mitään sääntöjä edes ollut. Hyvin pärjäävä ihminen minusta on tullut ja hyvä itsetunto, Ei ongelmia.

Ensimmäiseksi (ja vaan) puhut, että sulla on kaikki hyvin. Muista ihmisistä ei niin väliä. Musta tää on kyllä niin ensimmäinen esimerkki lepsusta kasvatuksesta!

tuntemattomasta vastauksesta ja vieläpä ivalliseen sävyyn?

Aika vapaasti sain olla ja ei minulla oikeastaan mitään sääntöjä edes ollut.

Hyvin pärjäävä ihminen minusta on tullut ja hyvä itsetunto, Ei ongelmia.

Ensimmäiseksi (ja vaan) puhut, että sulla on kaikki hyvin. Muista ihmisistä ei niin väliä. Musta tää on kyllä niin ensimmäinen esimerkki lepsusta kasvatuksesta!

Sinustako täällä pitäisi puhua?

Ensiksi ajattelin kommentoida, että mitä vittua. Sitten kuitenkin katsoin, että nyt tämä kirjoittamani kommentti on jo neljäs! Joten eiköhän tää tosiaan riitä omalta osalta. Siirryn takavasemmalle. Ei tämä ole minun esiintymisareenani ja egobuustailun paikka.

Ihan tarpeellinen huomautus.

lepsu

(arkikieltä) varsinkin ihmisestä: pehmeä, periksi antava, ponneton, saamaton, leväperäinen, veltto, vetelä.



Mun mielestä vähän liian negatiivinen määritelmä. Joskushan lepsu voi olla vähän sama kuin leppoisa ;)