Lue keskustelun säännöt.
Anoppi loukkaantui käytöksestäni poikani hautajaisissa!
02.04.2012 |
Kuulin vasta jälkeenpäin, että olin loukannut anoppia. Hautasin siis poikani, ja ymmärrettävästi olin silloin ihan surun murtama, en hirveästi edes muista niistä ajoita tms.
Anopille oli kuulemma tullut ei-toivottu olo, koska en ollut huomioinut häntä tarpeeksi hautajaisissa!! On edelleenkin loukkaantunut eikä ole pitänyt minuun yhteyttä sen jälkeen. Ilmeisesti minun olisi pitänyt jotenkin viihdyttää anoppia hautajaisissa??
Mitä mieltä, en kait kuitenkaan ala pyytelemään anteeksi anopilta?
Kommentit (30)
Kuulin vasta jälkeenpäin, että olin loukannut anoppia. Hautasin siis poikani, ja ymmärrettävästi olin silloin ihan surun murtama, en hirveästi edes muista niistä ajoita tms. Anopille oli kuulemma tullut ei-toivottu olo, koska en ollut huomioinut häntä tarpeeksi hautajaisissa!! On edelleenkin loukkaantunut eikä ole pitänyt minuun yhteyttä sen jälkeen. Ilmeisesti minun olisi pitänyt jotenkin viihdyttää anoppia hautajaisissa?? Mitä mieltä, en kait kuitenkaan ala pyytelemään anteeksi anopilta?
Käyttämäsi sanat viestittävät jotakin ihmeellistä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä voi ymmärtää miten anoppia olisi pitänty huomioida.. Oliko kenties kyseessä anopin ainoa poikapuolinen lapsenlapsi?
ennemmin anoppi saisi pyytää anteeksi sinulta.
Minulla on samanlainen anoppi. Olen anopille yltiöystävällinen, kutsun kylään, teen hyvät tarjottavat, ostan lahjoja, lähettelen kuvia, pidän yhteyttä. Anoppi silti valittaa että "ei tunne oloaan tervetulleeksi".
On sitten tyttärensä luona 364pv vuodessa auttamassa tytärtään. Meillä käy kerran vuodessa, enempää ei halua. Eli ei auta vaikka olisin miten mielinkielin.
Sinun ei kannata mielestäni alkaa anoppia mielistelemään, kaikkia ei voi miellyttää vaikka päällään seisoisi.
Mutta mistä sitä tietää, ehkä olit oikeastikin aika tyly ja "sisäänpäinkääntynyt", kukapa sitä näin netitse osaa päätellä. Ehkä jopa ärjäisit tai äksyilit hänelle. Sinäkään et voi jälkikäteen asiaa analysoida, koska aika ymmärrettävästi et muista tilaisuudesta paljon mitään.
En toki tuomitse sitä, että olit siinä uppoutunut suruusi. Mutta tavallaan ymmärrän, että joku on oikeastikin saattanut loukkaantua, eikä nyt siis ole mistään seurustelusta ja viihdyttämisestä kyse.
Voisit panna miehesi kysymään äidiltään, mikä mättää. Ja sanomaan, että "hei, mieti nyt vähän, XX hautasi omaa lastaan sinä päivänä, siinä on epäsosiaalisuus aika ymmärrettävää..."
Sullahan on todellinen kyrpä anoppina! Ihan uskomatonta. Vai voiko olla, että anoppi on kans ollut niin surun murtama, että ei oikein tiedä miten päin olisi ja sitten se purkautuu tuollaisena käyttäytymisenä? No, oli niin tai näin, niin anteeksi et pyytele ja yhteyttä et ota, kunnes pyytää sinulta anteeksi. Onko miehesi tietoinen tuosta?
Otan osaa. Voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan ollut tyly ja sisäänpäinkääntynyt, enkä ärjynyt tai vihoitellut anopille. Lähinnä muistan olleeni lamaantunut, yritin seurustella tasapuoleisesti kaikkien vieraiden, ja tietysti papin kanssa. Ilmeisesti anoppi odotti kuitenkin jotakin "erityiskohtelua".
Mieheni on tietoinen, häneltä kuulinkin asiasta ihan vastikään, vaikka hautajaisista on jo yli puoli vuotta. Jännä ettei kukaan muu ole valittanut käytöksestäni, vaikka paikalla oli paljon sukulaisia ja vauvan kummit, enkä tasan tarkkaan antanut mitään erityishuomiota kellekään. En varmaan esim. tajunnut hyvästellä ihan jokaista vierasta erikseen, mutta eipä tuosta kukaan muu hernettä vetänyt nenään.
ja poikansa hautaaja se näitä anoppialoituksia työkseen tehtaileva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muistopuheessa muistaa kiittää anoppia joka ikisestä vaipanvaihtokerrasta erikseen. Hehkuttaa, että juurikin miehen äiti on ollut koko ajan erityisen rakas ja tärkeä ja korvaamaton apu joka asiassa. SItten se ois ollu tyytyväinen. Vaikka tuossa olis ollut valhekin, niin anoppia olis pitänyt kiitellä.
Nyt voit sitten korjata asiaa kertomalla koko ajan kaikille, kuinka hyvä mummi anoppisi oli. Kuinka ihana, kun jaksoi vaikkapa kutoa pikkuiselle jne... Ja että toivoisit, että anoppisi olisi saanut viettää enemmän aikaa rakkaasi kanssa.
Onko anoppi mummi muille? Onko sulla muita lapsia?
Vaikka olisit ollut miten omissa oloissasi (tai et olisi pystynyt tasapuolisesti seurustelemaan vieraiden kanssa).
Se ihmetyttää eniten, että hautajaisista on jo puoli vuotta, eikä anoppi ole vieläkään ymmärtänyt oman loukkaantumisensa lapsellisuutta/turhuutta jne.
Käske miehesi puhua anopillesi.
Ja voimia sinulle suruusi!
Oliko teidän enkelinne ihan pieni vauva?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi tosiaan vissiin pitänyt pitää tuollainen kiitospuhe.. Anoppi kun ei oikeesti edes ole mikään osallistuva mummi, ts. harvoin näkee lapsenlastaan, lähinnä jouluna/synttäreinä tuo lahjoja jne. Mun omat vanhemmat on paljon enemmän mukana meidän elämässä.
Mutta mutta, pitänee joskus ottaa asia anopin kanssa ystävällisesti puheeksi, josko ymmärtäisi.. Tuppaa vaan olemaan aika jyrkkä mielipiteissään, ts. jos on kerran päättänyt loukkaantua, niin ei helpolla anna periksi.
Ap
miehesi kautta pahoittelut anopille. Laita miehesi myös sanomaan, että olit surusta sekaisin. Jos anoppi siis nyt on tuota mieltä niin on korrektia pahoitella.
Ehkä voit laittaa sen myös hautajaissurun piikkiin, asiasta ei kannata riidellä sen enempää. Anna pöljän vanhan naisen pitää versionsa tuosta asiasta. Jatkossa sitten mieti, mihin laitat rajan tällaisissa kiukutteluasioissa. Ei kaikkea tyhmää kiukuttelua (kuten tämä) tarvitse sietää, mutta tästä riitelykin olisi turhaa. Ja onhan kiva, että olette väleissä anopin kanssa, vaikka elo aina ruusuista olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkuinen enkelipoikamme tosiaan oli ihan vauva lähtiessään..
Ihmettelin yksi ilta miehelle ääneen, miksei anopista ole kuulunut mitään pitkään aikaan, silloin vähän vaivautuneena kertoi tuosta loukkaantumisesta. En tiedä onko mies/aikooko puhua äidilleen asiasta.
Ap
ehkä johtuu juuri siitä, että jos näette harvoin, kaikki tällainen triviaalimmaltakin tuntuva asia saa sitten suuren painoarvon väleissänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kertoo sinusta, ja sisäisistä voimavaroistasi paljon! Noin lapsellinen ja turha kiukuttelu - sinä olet silti valmis puhumaan asiasta ja pahoittelemaan.
Kuten joku muukin tuolla mielestäni viisaasti kirjoitti, niin voithan antaa anopin pitää teoriansa ja "pahoitella" vaikka se tuntuisikin omasta mielestäsi epäoikeudenmukaiselta ja jopa inhottavalta ajatukselta.
Tai sitten laitat miehesi sanansaattajaksi.
Ymmärrän miestäsi, että sen on ollut vaikea ottaa puheeksi tuollaista oman äitinsä horinaa. varmaan tuntenut siitä häpeääkin ja halunnut suojella sinua siltä.
-9
Minä pahoittelin käytöstäni vähän vastaavasa tilanteessa, mutta en saanutkaan ymmärrystä, vaan lisää kuraa niskaani. Minun olisi pitänyt (surustani huolimatta) tehdä sitä ja tätä eikä missään nimessä sitä mitä tein. Että se siitä pahoittelustani. Emme ole olleet sen jälkeen tekemisissä.
Olisi tosiaan vissiin pitänyt pitää tuollainen kiitospuhe.. Anoppi kun ei oikeesti edes ole mikään osallistuva mummi, ts. harvoin näkee lapsenlastaan, lähinnä jouluna/synttäreinä tuo lahjoja jne. Mun omat vanhemmat on paljon enemmän mukana meidän elämässä.
Mutta mutta, pitänee joskus ottaa asia anopin kanssa ystävällisesti puheeksi, josko ymmärtäisi.. Tuppaa vaan olemaan aika jyrkkä mielipiteissään, ts. jos on kerran päättänyt loukkaantua, niin ei helpolla anna periksi.
Ap
En todellakaan ollut tyly ja sisäänpäinkääntynyt, enkä ärjynyt tai vihoitellut anopille. Lähinnä muistan olleeni lamaantunut, yritin seurustella tasapuoleisesti kaikkien vieraiden, ja tietysti papin kanssa. Ilmeisesti anoppi odotti kuitenkin jotakin "erityiskohtelua". Mieheni on tietoinen, häneltä kuulinkin asiasta ihan vastikään, vaikka hautajaisista on jo yli puoli vuotta. Jännä ettei kukaan muu ole valittanut käytöksestäni, vaikka paikalla oli paljon sukulaisia ja vauvan kummit, enkä tasan tarkkaan antanut mitään erityishuomiota kellekään. En varmaan esim. tajunnut hyvästellä ihan jokaista vierasta erikseen, mutta eipä tuosta kukaan muu hernettä vetänyt nenään.
Kun ensin aloituksessasi sanot, ettei edes muista siitä juuri mitään.
Mutta nyt yhtäkkiä muistatkin hyvin, miten kenenkin kanssa keskustelit.
Äh, nää on niin tätä. Hyvä on, anoppisi on ihmishirviö ja sinä Pyhä Äiti. Tämän varmaan halusitkin kuulla?
Totuus voi olla sitten vähän toinen.
en todellakaan ole mikään pyhä äiti. Oletko itse ollut oman lapsesi hautajaisissa?
Vaikka alussa kirjoitinkin etten muista juuri mitään, niin kait minä nyt sentään muistan, etten anopille ärjynyt. Muistan istuneeni ihan turrana kahvikuppi sylissä ja keskustelleeni papin kanssa. Siitä mitä puhuimme, en todellakaan muista. Enkä muista, hyvästelinkö jokaista vierasta, montako kuppia kahvia join, mitä söin jne. En muista mihin aikaan pappi lähti tai mitä hän sanoi lähtiessään. Mutta sen kyllä muistan, etten varmasti kohdellut anoppia mitenkään poikkeavan tylysti. Mikäli sitten tosiaan tuo huomioimattomuus oli anopille liikaa. Mutta annetaanko aiheen olla, mukavaa keväänjatkoa sinulle, ja muillekin ketjuun kommentoineille!
Ap
Sinun surusi ei ole suurempi kuin anoppisi suru. Mitä sinä häviät, kun sanot tavatessanne niin kuin asia oli, että kuulit hänen loukkaantuneen, mutta että se johtui väärinkäsityksestä. Älä väheksy muita. Anoppisi koki olemuksellaan lisäävän tuskaasi, kun et huomioinut. Pidät anoppiasi ehkä itsestään selvyytenä muihin vieraisiin nähden. Toivottavasti välinne järjestyvät, ettei jää vanhoja kaunoja ja pahaa oloa kummallekaan.
Paitsi jos se ei johdu anopin mielestä väärinymmärryksestä, vaan siitä ettei häntä huomioitu tarpeeksi. Paha sitä on mennä enää muuttamaan. Eli jos anoppi on pitkävihaista sorttia ja lisäksi mielestään aina oikeassa, niin ei tuo sopiminen tule olemaan helppoa.
Sinun surusi ei ole suurempi kuin anoppisi suru. Mitä sinä häviät, kun sanot tavatessanne niin kuin asia oli, että kuulit hänen loukkaantuneen, mutta että se johtui väärinkäsityksestä. Älä väheksy muita. Anoppisi koki olemuksellaan lisäävän tuskaasi, kun et huomioinut.
No et todellakaan ala pyytelemään yhtään anteeksi! Jos olet käyttäytynyt jota kuta kohtaan oikeasti töykeästi, niin hekin ymmärtävät käytöksesi jos ovat yhtään järkeviä. Suuressa surussa ei vaan VOI käyttäytyä kuin normaalisti. Osanottoni sinulle!