Kuinka kauan yhdessä? Kuinka monta kertaa seksiä kuluneen viikon aikana?
Voin aloittaa:
Yhdessä 13 vuotta, seksiä yhden kerran tällä viikolla.
Kommentit (208)
Yhdessä 22 vuotta.
Tällä viikolla on ollut yhden kerran seksiä ja huomenna on sitten toisen kerran kun olemme silloin kahden hotellissa :)
Eli tämän viikon saldo tulee olemaan 2.
17vuotta ja edellisestä kerrasta 11pvä. Käytännössä noin kerran kk:ssa saa "SÄPI":ä.
M33
Yli kolmekymmentä vuotta ollaan oltu,kuluneen kuukauden aikana ei kertaakaan kun tuhannen kilometriä väliä.Vaan kun työkeikka loppuu luulempa et joka päivä,aamuin ja illoin.Puhelimesta pitää välillä kuola kuivata kun soitellaan ja siel on yx valokuva jota ei voi edes joka päivä katsoa.Kun kävin "nipsausoperaatiossa" luvattiin ettei päähän koske kun olen kotona,ei ole koskenut ja sitäpaitsi seksi auttaa pääkipuun.Kokeilkaa.Tällä viikolla siis ei,vaik kohta tikapuutkin näyttää hyvältä.mies55
reilu 2v yhdessä, kahden kuukauden aikana seksiä kerran :(
Ollaan kahdeksan vuotta oltu yhdessä, seksiä nykyisin noin kerran kuussa. Mies on meillä se haluton, enkä itse enää juuri halua tehdä aloitteita, kun itsetuntoni ei niin nauti toistuvista torjunnoista. Vähän päälle kolmikymppinen pari ollaan. Hypin tässä varmaan pian seinille seksinnälkääni potiessa :P Mies ei tiedä miksi seksi ei kiinnosta, olen kyllä yrittänyt kysellä ja aikoinani kokeillut vaikka mitä innostaakseni. Runkkailee kyllä varmaan viikottain, mutta seksi minun kanssani ei ole ilmeisesti miehen mieleen :( Viimeksi taisin saada joskus kuukausi sitten, kun satuimme olemaan sopivassa huppelissa ja kotosalla kahden. Voih, en voinut kuvitella, että minulle käy näin. Ennen ja kodin ulkopuolella olisin kyllä miesten mieleen, mutta olen uskollinen miehelleni. Mitä ihmettä voisin tehdä, kun ei tämäkään elämä oikein tyydytä.
yhdessä 18 vuotta, viimeksi seksiä toukokuussa 2012
15 v yhdessä ja 3 kertaa tällä viikolla
34
11 vuotta yhdessä, tällä viikolla kertoja tulee kolme (maanantai, torstai ja sunnuntai)
25 v. 1 krt. mikä on noin tuplasti normaalia tiheämpi lukema.
kuulisin mielelläni kuvauksia siitä, miten puutteen alhodta on onnistuttu nousemaan rikkaaseen ja onnistuvaan seksiin samaisen ihmissuhteen kanssa. Terapeutit väittävät tämän olevan mahdollista.
yhdessä VAIN 6kk ja seksiä ehkä kerran viikossa.. Naista ei haluta, enkä viitsi vongata jatkuvasti. Tyytyväisiä ei ole kumpikaan. Suhteen alussa sitä oli liiaksikin asti.. nykyisin ei edes välttämättä joka viikko.
seksiä viimeisimmän viikon aikana kahdesti.
10-vuotta yhdessä
0 kertaa seksiä
Tulen hulluksi.
Pihtaus on vallankäyttöä, jossa seksi on väline. Miehet eivät harrasta sellaista. Heitä ei vain huvita se sama vanha haahka/kurppa, joka luulee olevansa kuumempi pakkaus kuin on.
Tämä siis vastauksena myös tuolle miesparalle, joka vihjaa, etteivät miehet osaisi pihdata myös.
Niin tietenkin, ja aina kun nainen on haluton niin se on tietenkin juuri sitä pihtaamista ja vallankäyttöä. Mies on aina kuuma pakkaus ja haluttava, nainen vaan on pahantahtoinen jos ei halua... Eikös näin.
seksiä oli viime viikolla kerran, yhteensä tänä vuonna vissiin kolmesti. Ja ollaan 3-kymppisiä :(
Lisäksi meidän välinen seksi on tosi huonoa, on aina ollut, ainakin mulle. En saa mitään irti siitä ähellyksestä. Mies on kuulema tyytyväinen.
Haluan fuckbuddyn.
Aika lailla sama tilanne myös, yhdyntöjen välillä menee tosi helposti kuukausi tai pari, suihin sitten otan tai hoitelen käsillä vähän useammin. En lämpene seksiin ollenkaan enkä saa siitä mitään. Flegmaattista menoa. Seksin harrastaminen täysin kylmänä tuntuu niin kamalalta, että välttelen sitä. Välillä olen ihan haluton ja välillä haluttaisi ihan muut miehet. Ikä sama ja yhtä kauan yhdessä.
7-vuotta oltu yhdessä ja seksiä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Itse vetelen käteen kerran tai pari päivässä, ku naista ei saa... Olis kiva löytää joku seksikumppani itselle. M37
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 00:33"]
Ollaan kahdeksan vuotta oltu yhdessä, seksiä nykyisin noin kerran kuussa. Mies on meillä se haluton, enkä itse enää juuri halua tehdä aloitteita, kun itsetuntoni ei niin nauti toistuvista torjunnoista. Vähän päälle kolmikymppinen pari ollaan. Hypin tässä varmaan pian seinille seksinnälkääni potiessa :P Mies ei tiedä miksi seksi ei kiinnosta, olen kyllä yrittänyt kysellä ja aikoinani kokeillut vaikka mitä innostaakseni. Runkkailee kyllä varmaan viikottain, mutta seksi minun kanssani ei ole ilmeisesti miehen mieleen :( Viimeksi taisin saada joskus kuukausi sitten, kun satuimme olemaan sopivassa huppelissa ja kotosalla kahden. Voih, en voinut kuvitella, että minulle käy näin. Ennen ja kodin ulkopuolella olisin kyllä miesten mieleen, mutta olen uskollinen miehelleni. Mitä ihmettä voisin tehdä, kun ei tämäkään elämä oikein tyydytä.
[/quote]
Tämmöisten lukemisesta tulee paha mieli :(
Ollaan oltu vuosi yhdessä ja seksiä ei kuluneella viikolla kertaakaan. Tosin vauhdikkaasti suhde eteni ja meillä jo 2kk vauva. Mutta seksiä aivan liian vähän. Hoidan vauvan ja siivoamisen ja kaikki kotityöt ja miehen ei tarvitse kuin käydä töissä. Lisäksi olemme nuoria. Minä 21 ja mies 27. Pidän itsestäni huolta ja olen hyvännäköinen. Meikkaan ja laitan itseäni päivittäin. Minulle vislaillaan perään kun kävelen vaunujen kanssa ulkona joten kelpaisin monelle, mutta omaa ukkoa ei kiinnosta. Olen lisäksi hyvin avoin seksiasioissa ja olisin valmis mihinkä vain. Pidän miehelleni strippiesityksiä sun muita mutta tulen aina lähes torjutuksi. Meillä seksiä max 1krt/vk. Olisin monen miehen unelma mutta miksi tulen torjutuksi. Milloin syynä väsymys, raskaus, päänsärky ja mä painostan plaaplaa. Haluaisin vaikka useita kertoja päivässä mutta ei. Jos olisi hieman löyhempi moraali niin olisin jo käynyt pettämässä. Tätä menoa kyllä ero on lähellä, kun oon itse jo torjumisten vuoksi ihan romuna. :(
3 vuotta yhdessä, seksiä keskimäärin 7 kertaa viikossa. Muutin väliaikaisesti ulkomaille puolitoista kuukautta sitten, viikonloppuna näämme tämän pitkän tauon jälkeen. Ihanaa <3 Menisiköhän viikon aikana 20 rikki...
En tarkoita olla ilkeä, mutta tämän ketjun lukeminen kyllä muistutti minua siitä, miten ihanaa rakastani onkaan oikeasti nähdä.
Olemme olleet yhdessä nyt 12 vuotta ja parisuhteessamme on menossa uuden kukoistuksen aika. Viime viikolla meillä oli varsinaista seksiä 3 kertaa, lisäksi annoin miehelleni suuseksiä kolmesti.
15 vuotta yhdessä, avioseksiä kolme kertaa viikon aikana. Salasuhteen kanssa neljä kertaa..