Lue keskustelun säännöt.
Miten oppia tulemaan "näkyväksi" ja ottaa tilaa itselleen?
31.03.2012 |
Olen ollut vähän sellainen tarkkailija ja sivustaseuraaja aina. Ystäviä mulla on kyllä ollut aina (yläasteella oli tiukin tilanne kun koulussa ei oikein ollut kavereita mutta silloinkin oli toisessa kaupungissa yksi hyvä kaveri), ja kahdenkeskisissä tilanteissa sekä hyvien ystävien kesken en todella ole mikään hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt.
Vieraammassa porukassa kuitenkin, etenkin jos kyseessä on VÄHÄNKIN isompi porukka, muutun sellaiseksi tarkkailijaksi. Olen usein vaan hiljaa ja kuuntelen kuitenkin intensiiviesti mitä muut puhuvat. Eli ryhmätilanteet on se ongelma. Ei muuten olisi mikään ongelma mutta olen sosiaalialalla ja musta tuntuu, että mun pitäisi uskaltaa näkyä ja kuulua, enhän mä muuten voi esim. ohjata mitään ryhmiä. Pitäisi päästä siis pois passiivisuudesta.
Joskus parikymppisenä mä kyllä olin melkein huomiohakuinenkin, kännissä lähinnä. Bileissä siis kyllä etenkin miehet soivat huomiotaan liiankin kanssa, eli tavallaan tietyissä tilanteissa mä osaankin olla "näkyvä". Tai olen osannut. Tuo huomiohakuisempi vaihe elämässäni oli kuitenkin vähän sellaista... hmm, levotonta. Se ah niin hauska ja menevä persoona oli ehkä vähän enemmän pintaa ja tavallaan sellaista "ensihuumaa" sen asian kanssa että ylipäänsä saan huomiota ja tulen nähdyksi ja ihailluksi.
En tiedä olenko tullut nyt sitten takaisin enemmän omaksi itsekseni ja jotenkin seestynyt, mutta olen huomannut meneväni taas introvertimpaan suuntaan. Osaltaan on voinut myös vaikuttaa vaikeat elämäntapahtumat, jotka ovat masentaneet. En koe siis nyt olevani mitenkään masentunut kuitenkaan vaan olen mielestäni aika hyvin oppinut elämään ongelmienkin kanssa. En mä tuota ryhmässä mykistymistäkään ole niin vakavana juttuna pitänyt vaan olen ollut ihan sinut sen kanssa. En ole stressannut, että mitä musta nyt ajatellaan vaan olen ollut hiljaa jos ei ole mitään sanottavaa. Sitten olen suuni avannut, jos on siltä tuntunut.
Ongelma vaan on että olen tosiaan ryhmissä ilmeisesti niin näkymätön, että mun pitäisi suunnilleen huutaa että mun kommentti noteerattaisiin. Jos mä sanon jotain keskusteluun niin usein ihmiset vaan puhuu päälle eivätkä ikään kuin edes kuule että mä sanon mitään, todellisuudessa on kyllä pakko kuulla koska ei mun ääni niin hiljainen ole. Mutta jotenkin kai hiljaisuuteni vuoksi olen niin näkymätön että mun ei mielletä puhuvan mitään ja siksi mua ei huomatakaan millään lailla. Noissa tilanteissa tunnen konkreettisesti olevani näkymätön.
Esiintymiskammo mulla on myös ollut ihan hirveä. Beetasalpaajat ovat auttaneet siinä, ilman niitä en olisi ikinä saanut esim. mitään tutkintoa valmiiksi kun kaikki opinnot edellyttävät jonkinlaista esiintymistä.
Jos sitten lyhyesti pohdin mistä tämä johtuu, niin kaiketi siitä että lapsuudessani en ole ehkä saanut ihan tarvittavaa emotionaalista vastakaikua. Menemättä yksityiskohtiin niin ne lähimmät aikuiset ovat olleet tavalla tai toisella vähän "tavoittamattomissa" vaikka ovatkin olleet läsnä ja perusasioista on huolehdittu oikein hyvin. Suoruus ja tunteiden avoin ilmaiseminen eivät ole kuuluneet lapsuuteeni, vaan puhumattomuus ja tunteiden tukahduttaminen. Selviytymisstrategiani elämässä on ollut muiden miellyttäminen. Kiusajillekin vaan yritin olla oikein mukava, että tykkäisivät minusta. Minkäänlaista kykyä itseni puolustamiseen minulla ei siis ollut. Nykyään kyllä on ja olenkin paljon kehittynyt tuosta. Mutta silti mun oma itse on jäänyt jotenkin haaleaksi, vaikka paljon olenkin kehittynyt ja oppinut kun olen omilleni muutettuani pikkuhiljaa oppinut tunteiden koko kirjon kokemisen ja tunteiden näyttämisen myös.
Tuli tosi pitkä sepustus nyt, mutta lähinnä mua siis kiinnostaisi kuulla jos jollakulla olisi esim. jotain kirjavinkkejä tai omaa kokemusta siitä miten on onnistunut tulemaan "näkyvämmäksi" ja ottamaan itselleen ryhmissäkin tilaa. Tämä piirre ei edes haittaisi elämässäni muuten, ainakaan siitä pääseminen ei olisi mikään "kiireellinen" juttu, mutta tosiaan tuon alavalinnan vuoksi mä haluaisin yrittää kehittää itseäni tuossa asiassa.
Kommentit (28)
Apuohjaajana on kamalinta! Tietää, että toinen tekee sen homman, siihenkö muka pitäisi saada joku suunvuoro. Siellähän on jo joku, joka tietää, mitä tekee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainahan voi kysyä lisää. Kyllä sä huomaat sen pointin jonkun jutussa, tartut siihen kuin vahingossa. Se toimii niin meillä introverteilla...
Olen siis huomannut olevani ilmeisen passiivinen vuorovaikuttaja vieraampien ihmisten kanssa. Tuttujen kanssa kyllä kyselen vastavuoroisesti, mutta vieraiden kanssa pelkään jotenkin mennä "iholle" kyselemällä asioita. Tuota on vaikea selittää... mutta siis tavallaan pidän itseni tosi etäällä. Itsestä on helppo puhua, eli jos joku vieraampikin henkilö nyt alkaa kysellä että mites sun se ja se juttu menee niin sitten tulee juttua. Mutta mä en osaa kysyä toisilta mitään (ellei ole läheinen). Ilmeisesti mä koen ihan tavallistenkin asioiden kysymisen jotenkin intiiminä, myös tämän kysymättömyyteni vuoksi olen keskusteluissa enemmän se jota viedään kuin se joka vie.
Sitten taas jos keskustelu on tarpeeksi abstraktilla ja ei niin henkilökohtaisella tasolla, sellaista yleistä analyysia ja pohdintaa, niin multakin tulee herkemmin juttua.
Noh, aina voi toivoa että tuo on asia jossa voi kehittyä. Välillä vaan olen miettinyt että missä se raja menee... mikä on sellaista mitä voi ja kannattaa kehittää ja mikä taas kiinteästi omaa persoonaa jota ei voi eikä kannata yrittää muuttaa.
Sinänsä tuo näkymättömyyden kokemus on ainakin mun mielestä sellainen mistä kannattaisi pyrkiä pois. Jokaisella on kuitenkin oikeus olla näkyvä ja saada oma tila itselleen.
Täällä kun on ihan aiheellista odottaa vähän toisenlaista reaktiota :D Yleensä joku vihanhallintaongelmainen tulee räksyttämään melkein joka ketjuun jotakin :D
Mitä heille kuuluu ja minkälaisia ihmisiä he ovat.
Sun pitkä vuodatus oli tosiaan melko sinä painotteista niin siihen auttaa vähempi minä -asennoituminen ja kiinnostus keitä muut ihmiset oikein ovat.
Itse tajusin vasta aikuisena että mä osaan selvittää ummet ja lammet itsestäni mutta paljonko tiedän muista ihmisistä?
Ei meilläkään ole kotona tunteista puhuttu muttei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä sinä voit tehdä. Opettele se. Ei lapsuus ole kuin tekosyy.
selkeällä kävelytyylillä.
Älä opettele puhua pälpättämään, ole oma itsesi. Jos alat vetämään yksin jotain ryhmää, huomaat, että se luonnistuu ihan hyvin, vaikka normaalisti isossa porukassa olisitkin hiljainen sivustakatsoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä aina välillä mietin kans että oonko näkymätön.
Olen kotiäiti ja muutettiin vieraalle paikkakunnalle muutama vuosi sitten. En ole ikinä ollut mitenkään sosiaalinen (paitsi just sillon parikymppisenä kun kerjäsin kännissä miesten huomiota!), mutta olen nyt lasten vuoksi yrittänyt tutustua toisiin äiteihin ja kasvattaa verkostoja.
Kahdenkesken juttelen kyllä ihmisten kanssa, mutta heti kun siihen tulee useampi keskustelija niin jättäydyn mielummin kuuntelemaan ja seuraamaan sivusta tilannetta. Niin monta kertaa olen yrittänyt jotain kommenttia heittää tämmösissä "ryhmäkeskusteluissa" ja mua ei ole noteerattu mitenkään, joten en oikein enää jaksa edes yrittää.
Aikas vanhaan keskusteluun googletus toi minut! Mutta aloittaja kuulostaa ihan minulta (vaikka minä se en ole) :) On taas sellainen vaihe, että tuntuu näkymättömämmältä kuin koskaan. Ihmiset ohittelevat jonossa, mies ei huomaa vaikka kuinka kauniiksi laittaudun ja lapset eivät kuuntele. Mut leimataan varmaan kohta raivohulluksi kun ainoa tapa jolla ihmisten kohteluun enää osaan reagoida on huuto. En vaan enää keksi muuta tapaa jolla mut huomattaisiin. Olen lopettelemassa kesälomaa ja odotan pelonsekaisin tuntein kuinka näkymätön olen työpaikalla.
En ole kovin nuori, tai no jos 30-vuotias on niin sitten. Ja tosiaan mä olen ollut ihan sinut tuon piirteeni kanssa kunnes olen nyt yhden projektin puitteissa ollut mukana tuollaisissa ryhmäjutuissa vähän kuin apuohjaajana, enkä ole saanut sanaa suustani.
Mutta ehkä jos olisin ainut ohjaaja niin mulla olisi siinä tarpeeksi tilaa olla äänessä itsekin, voi se toki olla niinkin...