antaisitko tällaiselle miehelle vielä mahdollisuuden?

Annan mahdollisuus, jos rakastat ja mies hoitaa itsensä kuntoon. Ota etäisyyttä ja katso kauempaa, miten mies muuttuu.

Been there, done that.

Niin, ei kai sillä räyhänhengellä mitään teekkään, mutta se mukava puoli miehestä on ollut ihan erinomainen. Tosin, ei silläkään tee mitään kun ajatteleminenkin ahdistaa, koskaan ei voi tietää mitä sieltä tulee eikä se ahdistukseen lääkkeiden syöminen suhdeongelmien takia tunnu kovin mielekkäältä...



Mutta mä taidan olla liian kiltti ja tehokkaasti lintattu kun aina joskus tuntuu että mulle on ihan oikein että mua pidetään suunnilleen kynnysmattona. Niitä mahdollisuuksiakin miehellä on ollut jo vaikka kuinka monta eikä mikään koskaan muutu. Mun pitäs jostain taikoa itseeni voimia olla kuuntelematta miestä.

noinhan ne käyttäytyy! Osaavat olla niin ihania ja mukavia. Sillä kaikella ihanuudella on tavoitteensa ja kun sinut on taas kerran saatu kiedottua pauloihin, voikin ruveta lyttäämään sinua alas.



Seurustelin 2-kymppisenä tuollaisen miehen kanssa, joka toinen päivä makasin vessan lattialla ja märisin hiljaa, kun taas oli haukuttu lyttyyn. Hakkaaminenkin ja juopottelu, seksuaalinen alistaminen yms. tulivat pikku hiljaa kuvioihin mukaan. En uskaltanut erota, petin ja käyttäydyin niin, että jäin kiinni. Onneksi siltä viimeiseltä hakkaamiskerralta naapuri pelasti, en uskoisi muuten olevani tässä.



Kesti kauan päästä irti (mies lamppasi oven takana huutamassa itsemurhauhkauksia) ja vielä kauemmin toipua.



Pakoon, hyvä ihminen!

On kyllä ihan kuiviinimetty olo :(

Ei nämä meidän vastaukset tästä muutu, vaikka kuinka nostaisit aihetta ylös. Sori.

Ilman muuta jatkat alistumista ja nöyryytystä. Opettelet olemaan oikein kunnon kotirouva...



Hei haloo! Järki käteen.

On kyllä ihan kuiviinimetty olo :(

Olen samaa mieltä, että sinun on saatava ero tuosta miehestä ennenkuin hän on saanut sinut sairastumaan ja lytättyä itsetuntosi täysin. Sinulla kuitenkin selvästi vielä järki toimii ja pystyt näkemään että oikeasti sairas tässä suhteessa on se mies. Mies on kuitenkin niin dominoiva ja taitava, että saa manipuloitua sinua. Jos sinusta tuntuu ettei sinulla ole eroamiseen voimia yksin, hakeudu mielenterveystoimistoon tai kirkon perheasiainkeskukseen tai kriisikeskukseen, jotta saat apua eron tekoon.

Hain alunperin apua ahdistuneisuuteen mutta nyt kun jonkin aikaa olen käynyt, olen alkanut tajuamaan, mitä mies minulle tekee. Ettei hän olekaan niin hyvä kuin antaa ymmärtää.



Eroa koetan tehdä, harmi kun lähes kaikki ystävät ovat kaikonneet ja sukulaiset ovat etäisiä.



Ap

liittyy niin monia puolia, mitä ulkopuoliset eivät voi tietäää, mutta tässä tapauksessa sanon ehdottomasti: EROA!!!!!!!



Minulla oli aivan vastaavanlainen suhde parikymppisenä: mies oli tosin alkoholisti, muuten aivan samanlainen, vuoronperään ylistämistä ja alistamista. Kävin psykoterapiassa ja terapeuttikin suositteli ero, mutten uskonut, kun oli se huikeakin puoli... Lopulta olin aivan hajalla, mutta (onnekseni) mies löysi toisen naisen. Siitä huolimatta jouduin käymään terapiassa vielä monta vuotta setvimässä tuota suhdetta ja toisaalta hylätyksi tulemisen tunnetta. Kaiken tuon upean/hirveyden jälkeen oli vielä vuoden aivan rakastunut mieheen, kun kuulin hänen äänensäkin polveni menivät veteläksi.



Nyt kun erosta on kulunut jo aikaa ja olen suhteessa tasapainoiseen mieheen, en voi kuin ihmetellä tuolloista minääni. Mihin itsekunnioitukseni ja itsesuojeluni oikein katosivat?

Olet varmaan kuullut sanonnan: Jos jokin tuntuu liian hyvältä se ei todennäköisesti sitä ole.



Älä tuhlaa elämääsi, korjautuminen voi kestää kauan. Elämä on ihanaa tasapainoisen miehen kanssa (tulet vielä näkemään, kun kunnioitat itseäsi ja teet oikean päätöksen).

liittyy niin monia puolia, mitä ulkopuoliset eivät voi tietäää, mutta tässä tapauksessa sanon ehdottomasti: EROA!!!!!!!

Minulla oli aivan vastaavanlainen suhde parikymppisenä: mies oli tosin alkoholisti, muuten aivan samanlainen, vuoronperään ylistämistä ja alistamista. Kävin psykoterapiassa ja terapeuttikin suositteli ero, mutten uskonut, kun oli se huikeakin puoli... Lopulta olin aivan hajalla, mutta (onnekseni) mies löysi toisen naisen. Siitä huolimatta jouduin käymään terapiassa vielä monta vuotta setvimässä tuota suhdetta ja toisaalta hylätyksi tulemisen tunnetta. Kaiken tuon upean/hirveyden jälkeen oli vielä vuoden aivan rakastunut mieheen, kun kuulin hänen äänensäkin polveni menivät veteläksi.

Nyt kun erosta on kulunut jo aikaa ja olen suhteessa tasapainoiseen mieheen, en voi kuin ihmetellä tuolloista minääni. Mihin itsekunnioitukseni ja itsesuojeluni oikein katosivat?

Olet varmaan kuullut sanonnan: Jos jokin tuntuu liian hyvältä se ei todennäköisesti sitä ole.

Älä tuhlaa elämääsi, korjautuminen voi kestää kauan. Elämä on ihanaa tasapainoisen miehen kanssa (tulet vielä näkemään, kun kunnioitat itseäsi ja teet oikean päätöksen).

Juuri tuolta musta tuntuu. Meillä on yks yhteinen lapsi ja mä olen ihan muovailuvahaa kun mies käy ja käyttäytyy hyvin. Tekis vaan mieli käpertyä syliin vaikka tiedän että seuraavassa hetkessä hän on se, joka mut maanrakoon linttaa. Ihan sairasta. Oikeasti.

miehesi on sairas, itse olet hyvää vauhtia sairastumassa, mutta entä lapsi?



Pelasta hänet ja itsesi. Rakastavia sylejä löytyy kyllä. Ja kaikkein suurinta rakkautta on rakastaa itse itseään.

koko ajan, eikä vain satunnaisesti tai hyvällä tuulella ollessaan.



On meilläkin toisinaan riitoja mieheni kanssa, mutta tiedän, että hän ajattelee aina minun parastani.

Kiitos tuesta ja vertaistuesta.

Koetan kasvattaa henkistä minääni niin paljon että saan itseni kiskottua miehestä oikeasti irti. Vaikeaa se kyllä tulee olemaan.

Annan mahdollisuus, jos rakastat ja mies hoitaa itsensä kuntoon. Ota etäisyyttä ja katso kauempaa, miten mies muuttuu.

eli tee nyt päätös jota et tule koskaan katumaan; lopullinen ja nopea ero miehestä, ja uuden oman elämän alku. Narsistisesti käyttäytyvä mies imee hiljalleen sinut tyhjiin, ja eroaminen muuttuu aina vain vaikeammaksi.



Tsemppiä.

Kuulostaa mun eksältäni, paitsi että se myös joi eikä olis ikinä menny mihinkään nuppimaakarille. Jätä se. Se vainoaa sua vielä 5-10 vuotta välillä ystävällisesti lähestyen ja välillä solvauksia syytäen, mutta lopettaa sitten.

Kiitos.



Meillä on nyt suhde katkolla mun tahdosta, alkoi olemaan niin järkyttävää ahdistusta ilmassa ettei siitä enää lääkkeettä selvinnyt :( Mies syyttää avoimesti kaikista ongelmista minua, kääntää ihan kaiken mun syyksi, myös hänen loukkaavat sanat ovat jollain kumman tavalla mun vika, tai ainakin olen taas ymmärtänyt ihan väärin.



Just nyt tuntuu hyvältä olla odottamatta hänen yhteydenottojaan ja pelkäämättä että koska hän pamahtaa tuohon pihalle kertomaan näkemyksiään. Onneksi emme asu saman katon alla, vaikka kovasti mies on koettanut yhteenmuuton puolesta puhua.

3 jatkaa. Mä annoin aina mahdollisuuden ja taas uuden ja taas uuden. Mikään ei muuttunut. Sitten kun olin sen viimein saanut jätettyä, se yhä vuosien päästä tuli tilittämään kuinka hän on nyt muuttunut. En enää mennyt siihen ansaan. Ei tuollaisia besserwisser-kusipäitä kannata katsella. Olkoon viisaudessaan ihan itsekseen, musta ei saa enää hovia.

Joo, anteeksi olen antanut jo enemmän kuin laki sallii. Ja aina palannut kun mies on vannonut tajuavansa nyt ja muuttuneensa. Noh, nyt on muuttunut sen verran että puoleen vuoteen ei ole mulle raivonnut. Edellisen liiton lapselle kylläkin (aiheesta unohtui paperi taskuun kun vaate meni pyykkiin), kaks tuntia jakso itekseen mesota ja riehua...Onneks se laps ei ollu sillon paikalla.



Se sopiminenki menee aina samaa kaavaa, ensin mies vänkää etten ole (taaskaan) ymmärtäny oikein, sitten on hetken lakki kourassa ja ymmärtävinään ja kun on saanu mut leppymään, alkaakin sivulauseissa kertoa viikkojen päästä kuinka kaikki olikin mun syytä. Ja nyt kun näennäisesti haki apua niin joka kerta kun olen koettanu kertoa että joku asia ei tunnu hyvältä niin mies vetää 'sulle ei koskaan mikään kelpaa, turhauttaa edes yrittää kun sä etsimällä etsit niitä vikoja' vaikka itsestäni tuntuu et olen venyttäny piuhaa niin pitkälle kuin mahdollista ja koettanu sanoa niin prvosoimatta ja syyttämättä kuin mahdollista.

juokse kun vielä voit!!