Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko todella parisuhteita, joissa ei harrasteta seksiä tai sitä on tosi harvoin?

Vierailija
28.03.2012 |

Esim. vuoden tai jopa puolen vuoden tauko kuulostaa aika pitkältä. Mistä syystä teillä on näin pitkiä taukoja?

Kommentit (48)

Vierailija
21/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ei vielä ole noin pitkiä taukoja, mutta vastaan silti. Eli seksiä on noin kerran kuukauteen tai hieman harvemmin. Olemme 22-vuotiaita, seurustelua 1,5v ja juuri muutimme yhteen.



Mies sanoo omaavansa heikon libidon. Miehellä on päänsärkyä, tai on juuri syönyt niin ei voi harrastaa liikuntaa. Tai ollut huono päivä, ei voi panna. Kun olen koittanut keskustella asiasta, mies saattaa suuttua uteluistani ja todeta, että alkaa olla vähän tuttu reikä, ettei sen vuoksi kiinnosta.



Halumme menevät pahasti ristiin, sillä minä voisin hyvinkin herätä joka aamu hieman aiemmin vain seksin vuoksi - samoin voisin joka ilta valvoa tunnin myöhempään jos saisin seksiä. Silti mieheni edellyttää minulta 100-prosenttista uskollisuutta, sillä "muuten touhu menee pettämisen puolelle." Nooh, en ole pettänyt, mutta elän kamalassa puutetilassa koko ajan.



Olemme nuoria, joten en voi kuin kauhulla odottaa tulevaa - millaista seksielämämme on vaikka 5 tai 10 vuoden kuluttua? Tällä hetkellä jaksan vielä elää asian kanssa, mutta välillä pelottaa että mies onnistuu kuihduttamaan minunkin seksuaaliset haluni täysin.

Vierailija
22/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan kämppiksiä, kuin sisaruksia tai vanhempia yhteisille lapsille... mun mielestä siinä ei ole mitään järkeä. Jos jompikumpi siitä kärsii, ei mun mielestä kannata tuhlata lyhyttä elämää sellaiseen. Parempi erota ystävinä ja antaa toiselle mahdollisuus intiimiin elämään jonkun toisen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan kämppiksiä, kuin sisaruksia tai vanhempia yhteisille lapsille... mun mielestä siinä ei ole mitään järkeä. Jos jompikumpi siitä kärsii, ei mun mielestä kannata tuhlata lyhyttä elämää sellaiseen. Parempi erota ystävinä ja antaa toiselle mahdollisuus intiimiin elämään jonkun toisen kanssa.

Kun se ei aina mene niin, että ilman seksiä oltaisiin pelkkiä kämppiksiä. En halua erota miehestäni siksi että en saa häneltä seksiä, meillä on niin paljon muuta. Toki tilanne kirpaisee.

Vierailija
24/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seksi on perusoikeus.

Vierailija
25/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lääkkeet ja masennus yhdessä veivät halut täysin.

Vierailija
26/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en alistu mihinkään. Elän seksittömässä suhteessa koska rakastan miestäni aivan valtavasti. En voi kuvitella tällaista onnea ja rakkautta kenenkään muun kanssa joten siinä sulle vastaus. Mieluummin sitten viihdytän itseäni yksikseni kuin eroaminen miehestäni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tehtäis kaikkea muuta mukavaa yhdessä ja illalla sais nukahtaa samantien kun päänsä tyynyyn laittaa.

Vierailija
28/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ollaan 24v. eli aika nuoria vielä ja meillä on myöskin mies syynä miksei seksiä ole kuin ehkä kerran kahdessa kuukaudessa... :( Ollaan oltu 6v. yhdessä ja suhteen alkuvuosina harrastimme seksiä joka päivä ja yleensä vielä monta kertaa! Se oli sitä ihanaa aikaa se... Lapsia meillä ei vielä ole joten sekään ei ole rajoittanut seksielämää...



Aina kun yritän ehdottaa niin ei jostain syystä sovi; pitää tehdä läksyjä (opiskelee ammattikorkeessa), tv:stä tulee mielenkiintoinen ohjelma, väsyttää, on nälkä vaikka just syötiin jne. Kummallista! Silti äijä on ihan uskollinen, koska tulee aina suoraan koulusta kotiin ja pysyykin kotona...



Ymmärrän, että koulu varmastikin stressaa, kun on paljon läksyjä ja kokeita, mutta ei se koulukaan nyt ole kestänyt kuin pari vuotta tähän asti... Aina silti läpsii minua takapuolelle, puristelee rintoja, halailee, kertoo kuinka kaunis olen, pusuttelee, mutta sitten kun kiihotun niin tulee heti joku tekosyy... :( Ollaan puhuttu asiasta ja hänen vastaus on EI VAAN JUST SILLÄ HETKELLÄ SATU KIINNOSTAMAAN eikä osaa/halua perustella asiaa sen tarkemmin. Olkoot sitten.



Rakastan häntä ylikaiken ja tiedän, että hän on tulevien lastemme isä ja tuleva aviomies aivan varmasti, mutta hänen haluttomuus on ihan kummaa... Eikä ole käynyt mielessä todellakaan pettäminen vaan sitten tyydyn omaan käteen tai kärvistelen vaan...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

sitä voi haluta,kaivata ja ehkä tarvitakin mut ei se oo mikään perusoikeus.seksi on ihan yliarvostettua!

Vierailija
30/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monella hormonaalinen ehkäisy aiheuttaa haluttomuutta. Ehkä sitä ei edes itse huomaa, jos on vuosia käyttänyt samaa ehkäisyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei seksuaalisuus ole mikään stabiili tila alusta loppuun saakka. kaikkia erilaisia kausia voi olla, välillä kiihkeämpää ja välillä laimeampaa. Harva kuitenkaan heti on eroamssa vaikka onkin kuivempi kausi?

Vierailija
32/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä vähäinen seksi/seksittömyys johtuu miehestä. Minua ei niinkään haittaa tämä seksittömyys, välillä toki harmittaa kun itseäni haluttaa kovasti ja täytyy koittaa peitellä haluja, ettei toista ala ahdistamaan.



Ollaan juteltu asiasta, miestä ei kuulemma sillä lailla yhdyntä niin hirmuisesti kiinnosta, eikä hän saa siitä samalla tapaa nautintoa kuin minä naisena. Jos harrastamme seksiä, mies tekee sen kuulemma minun takiania, ei siksi että hän itse haluaisi. Niinpä olen alkanut peittämään omat haluni, jottei hänen tarvitse vaivautua.



Mies tykkää kyllä "tulla minun päälleni", eli hoitaa itsensä käsin ja laukeaa pakaroille jne. Mä en taas tuosta yhtään tykkää, mutta en viitsi kieltää häntä, koska hän kumminkin myös joskus tyydyttää minut ja harrastaa seksiä. Välillä kyllä ärsyttää kun herra heti aamusta tahtoo vempata päälleni (kuulostaapa hirveälle :D ) ja sotkee kaikki hiukset jne, ja joutuu raahautumaan suihkuun.



Peppuseksistä tuo ois innostunut, mutta mua vaan sattuu se, eikä siksi enää harrasteta sitäkään.. Oon välillä jopa miettinyt, että mies ois kaappihomo, kun on niin jännät mieltymykset!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

koska minulta katosi halu miestäni kohtaan. Halu on nyt palannut jopa varsin voimakkaana; jossain vaiheessa en olisi voinut uskoa näin käyvän.



Huomionarvoista muuten, että pitkä tauko ei aiheuttanut meillä parisuhdekriisiä eikä mitään eroaikeita. Elämänkumppanuus ja yhteenkuuluvuus on paljon muutakin.

Vierailija
34/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

pitkät parisuhteet ovat usein paljon, paljon enemmän kuin vain seksiä. Ja se kaikki muu kantaa liittoa, vaikka seksiä ei jostain syystä olisi.



Vai miksi kuvittelet, että 75v vaimo on halvaantuneen puolisonsa omahoitajana? Voisiko se olla vaikka rakkautta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

-toinen/kumpikaan ei ole kovin seksuaalisesti aktiivinen eikä kaipaa seksiä usein

-sairaus (esim. syöpä) jonka hoito kestää pitkään ja vie voimat

-stressaava elämäntilanne joka vie voimat ja halut (työkiireitä, työttömyyttä, pieniä lapsia, sairasteluja jne)

-etäsuhde



Eikä nämä varmastikaan ole ainoat syyt.

Vierailija
36/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä minä haluton ja miehellä erektio-ongelmia, ikää +40. Ja niin, ei todellakaan aiota rikkoa perhettä lapsilta tämän takia.

Vierailija
37/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä vähäinen seksi/seksittömyys johtuu miehestä. Minua ei niinkään haittaa tämä seksittömyys, välillä toki harmittaa kun itseäni haluttaa kovasti ja täytyy koittaa peitellä haluja, ettei toista ala ahdistamaan.

Ollaan juteltu asiasta, miestä ei kuulemma sillä lailla yhdyntä niin hirmuisesti kiinnosta, eikä hän saa siitä samalla tapaa nautintoa kuin minä naisena. Jos harrastamme seksiä, mies tekee sen kuulemma minun takiania, ei siksi että hän itse haluaisi. Niinpä olen alkanut peittämään omat haluni, jottei hänen tarvitse vaivautua.

Mies tykkää kyllä "tulla minun päälleni", eli hoitaa itsensä käsin ja laukeaa pakaroille jne. Mä en taas tuosta yhtään tykkää, mutta en viitsi kieltää häntä, koska hän kumminkin myös joskus tyydyttää minut ja harrastaa seksiä. Välillä kyllä ärsyttää kun herra heti aamusta tahtoo vempata päälleni (kuulostaapa hirveälle :D ) ja sotkee kaikki hiukset jne, ja joutuu raahautumaan suihkuun.

Peppuseksistä tuo ois innostunut, mutta mua vaan sattuu se, eikä siksi enää harrasteta sitäkään.. Oon välillä jopa miettinyt, että mies ois kaappihomo, kun on niin jännät mieltymykset!

Kuulostat empaattiselta ja miehesi huomioivalta, mutta miestä kiinnostaa vain oma tyydytys. Jos tuntuu kivemmalta vetää käteen toisen naamalle kuin tyydyttää toinen, on kyllä aika outo näkemys seksielämästä (ellei tosiaan ole kaappihomo). Mulle olis toisinaan ihan ok, jos mies haluaisi runkata yhdynnän sijasta, mutta toivoisin kyllä että hän olisi samalla kiinnostunut myös tyydyttämään minut.

Vierailija
38/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kumpaakaan ei huvita ja elämässä on paljon muutakin. Mitä se ketään muuta haittaa onko toisilla seksiä tai ei? Jos sitä kuitenkin on, vaikka vaan puolen vuoden välein, niin ei suhde kokonaan ole kuollut. Voisin kuvitella että näin on monella 50+ pariskunnalla.

ollaan ja meno senkuin paranee:) Ei enää riitä kerran viikossa, juuri tekstailtiin miehen kanssa miten ikävöidään toisiamme... on 2. päivää työmatkalla:D

Vierailija
39/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

katoaako sitten koskaan, aika näyttää? Yksilöllistä varmaan sekin.

Vierailija
40/48 |
28.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me ollaan n. 35-vuotiaita, ja seksiä on nykyään max. kerran kuukaudessa (paitsi lomilla useammin). En oikein tiedä miksi näin harvoin, kumpikaan ei vaan tee aloitetta. Jos tekee, niin yleensä se toinen kyllä myös haluaa, mutta ollaankohan me vaan laiskoja?



Itselläni halut herää vasta yleensä seksin aikana, se on varmaan osasyy. En siis mitenkään kaipaa seksiä tai kärsi sen puutteesta, mutta toisaalta innostun kyllä sitten, kun alkuun on päästy. Ei ole pillereitä tai muuta hormonaalista, joka vähentäisi haluja.



Muita syitä vähäiseen seksiin ovat ehkä väsymys (monta huonounista vuotta putkeen takana) sekä vuosia kestänyt työperäinen stressi, joka nyt työpaikan vaihdon myötä kyllä hellittää :) Sitten ajoittaisia parisuhdeongelmia, jotka loitontavat.



Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän viisi