AHMIMISKOHTAUS, APUA!!!! :´( Miten hillitä???

niin laita s-postia jos kiinnostaa vaihtaa ajatuksia, minyanewie@gmail.com... :)



nro 6



Yritetään vaikka yhdessä aloittaa uusi elämä, tai ainakin hillitä tätä elämää pyörittävää sairautta.

Tsemppiä!

Olen tosiaan taistellut tämän painoni+ahmimiseni kanssa 17 vuotta, ja käynyt niin monen ammattilaisen puheilla, että myös täällä tiedetään varmasti kaikki laihtumisesta, teoriassa.



Ahmimiskohatuksessa on se pirullinen puoli, että kun pakkomielli pään sisällä iskee, niin se vaivaa minuutti minuutilta, tunti tunnilta, päivä päivältö yhä pahemmin ja pahemmin, niin kauan aina vain pahentuen, kunnes saa tyydytettyä tarpeensa (eli minun kohdallani älytön ahmiminen). Ahmimisen tunne tulee tyydytettyä vasta siinä kohtaa, kun saa tungettua sisäänsä niin paljon syötävää, että se aiheuttaa jo fyysistä kipua. Se fyysinen kipu (ylenpalttinen ähky) tuottaa sitten henkisen tyydytyksen. Käytännössä yhden ahimiskohtauksen saa tyydytettyä ihan 10-20minuutissa, ja siinä ajassa saa ahdettua itseensä jopa 3000-6000kaloria ylimääräistä. Ja riippuvainen ihminen löytää tilanteessa kuin tilanteessa itselleen sen 10min mistä vain. :(

Tuo kaappien tyhjänä pitäminen on ihan o.k, ja auttaa pienempien kohtauksien kanssa. Joudun tekemään esim. joka päivä vain sen verran ruokaa, mitä koko perhe syö. En yhtään enempää, tai sailyttämään mitään valmiiksi, sillä muuten syön sen kaiken vaikka yöllä, kun pakonomainen ahmimisen tarve kasvaa.



Ja oikein pahassa kohtauksessa kun kaapit ovat olleet tyhjät, olen lähtenyt keskellä yötä ajamaan naapurikaupungin grillille ostamaan jättimättöannoksen, joka siis tarkoittaa tyyliin pari eri jättisuurta hampurilaista, parit porilaiset, parit ranskikset, limua, suklaalevy. Jep, kyllä. Ja tuo vasta saa pakkomielteen tyydytettyä, ja saattaa henkiseen rauhaan.



Tiedän, tuo on niin sairasta.





Sitä jopa heikkoina hetkinä haaveilee sairastuvansa anoreksiaan, että alkaisi vihaamaan ruokaa jo niin paljon, ettei saa sitä kurkusta alas. Tai sitten sitä haaveilee että jso sitä on ihan pakko olla johonkin riippuvainen, niin miksei se voisi muuttua vaikka liikunnaksi. Joskus pakonomaisen urheilun/liikkumisen riippuvuuskin tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta kuin tämä.



Tänään ei vielä yhtään kohtausta, tuon puolenpäivän alkava kohtaus meni onneksi ohi jynssäämällä vessan lavuaari + pönttö puhtaaksi sillä aikaa kun kuopus nukkuu ulkona vaunuissa.



Olen todella kova muutenkin puuhastelemaan, tykkään tehdä koko ajan jotain. Vauvan kanssa huonekalujen entisöinti, joka on mieilipuuhaani, on jäänyt vähemmälle, kun esim. jotain maalaamista tai ompelua on aina hankala keskeyttää kun pikkuinen herää, mutta jos ei muuta, niin minä sitten vaikka siivoa ja hääräilen koko ajan jotain. Se on vain niin pirun nopea toimenpide kaiken muun puuhan keskelle, antautua ahmimiskohtaukselle. :´( Sen ikävä kyllä ehtii hyvin suorittamaan kaiken kiireellisen arjen keskellä.



Mutta kiitos silti kaikille ihanista tsempeistä!



ap

Samankaltaisessa tilanteessa olevana en osaa neuvoa, mutta jos yhtään lohduttaa niin anoreksiasta osaan kokemuksen kautta kertoa ettei sitä kannata toivoa. Ainakaan mä en silloin vihannut ruokaa vaan rakastin jopa enemmän kuin nyt. Kokkailin keittiön täyteen ja katselin, kun muut söivät. Enkä koskaan parantunut vaan se vaihtui tähän kun opin itsekin syömään, vähän liian hyvin vain :/

Minusta on outoa, että ahmimishäiriötäsi testataan Nutrilett-kuurilla. Itselläni puhkesi ahmimishäiriö Nutrilett-kuurin jälkeen ja sen jälkeen sain kiellon kokeilla mitään rajoittavaa laihdutuskuuria.



Itselläni helpotti se, että syön säännöllisesti vatsani täyteen ruokaa eli nälkä ei saa tulla kovaksi. Ahmimishäiriöiset panttaavat syömisiään ja näin tein minäkin. Iltaisin sitten repesi.

Mä kans olen koko ikäni kamppaillut painoa vastaan, yläasteella alkoi tuo ahmiminen. Kun muutin pois kotoa, tilanne paheni ja lihoin vajaassa vuodessa 20 kiloa vetämällä päivittäin sipsiä, karkkia ja valtavia annoksia ruokaa.

Nykyään samanlaisia päiviä saattaa tulla, luulen, että painonhallinta hallitsee mun elämääni hautaan saakka.

Paino on tippunut jo normaalin rajalle, muutama vuosi sitten lähti tuo 20kg puolessa vuodessa kun otin itseäni niskasta kiinni. Ihastuminen vaikutti, mutta kun suhde ei toiminut, paino taas nousi. Kävin useissa eri kaupoissa hakemassa herkkuni, koska yhdestä kaupasta en kehdannut samalla kertaa ostaa.

Ainoa lääke siis mulla on ollut ihastuminen/rakastuminen, mutta kun ei sekään ole koskaan kestänyt kauaa. Olen harkinnut lääkärin näkemistä, mutta nykyisessä tilanteessa tuo ahmiminen pysyy hallinnassa. Tietyt elämäntilanteet laukaisevat sen, eikä silloin lenkki ym auta. Jos menen lenkille, syön taas sitten senkin edestä.

Se tunne, kun vain haluaa ahmia. Se on sisäistä levottomutta, kalvavaa tarvetta, joka ei anna periksi hetkeksikään. Nälällä ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Pitää vain saada ahmittua isoja suupaloja kaikenlaista ruokaa, tuntea, kuinka vatsa täyttyy äärimmilleen... vasta sillä saa rauhan mieleensä ja voi rentoutua.



En ole minäkään keksinyt, mikä tuohon tunteeseen auttaisi. Se, ettei pidä mitään ylimääräistä ahmittavaa kotona, on yksi tärkeä ase. Toinen voisi olla säännölliset ruokailuajat, sillä nälkään syöminen kyllä usein laukaisee ahmimishimon.



Tsemppiä sulle. On hieman lohduttavaa tietää, että en ole ainoa. Minä tosin olen hoikka, sillä oksennan ahmimani aina pois. Se on ällöttävää, mutta en ole onnistunut lopettamaan tapaa. Enkä useinkaan edes onnistu ahmimisiani kontrolloimaan.



Minäkin haluaisin olla normaali ja terve... :'(

Minulla on myös ahmimishäiriö, ja yleensä myös oksennan ahmimisen jälkeen koska morkkis on silloin kauhea.

Ei sille vaan voi mitään, se pakonomainen tarve saada jotakin on järkyttävän voimakas. Mulla ahmiminen kohdistuu yleensä johonkin makeaan. Saatan esim. syödä 2 levyä suklaata n.15 minuutissa ja siihen päälle vielä jotakin muuta esim. pullaa tai keksejä. Hyh.

Morkkiksen ansiosta saatan olla sitten taas vaikkapa viikon syömättä juuri mitään, ihan vaan alle 1000kcal päivässä, joka johtaa siihen että sorrun taas ahmimaan :/

Ja voin sanoa että mm. tupakan aiheuttama himo ei ole mitään verrattuna ahmimiseen.

Olisi kiva jos olisi joku ihminen jolle voisi esim. soittaa silloin kun se pakottava tarve ahmia lyö päälle, se saattaisi auttaa. Mulla vaan ei ainakaan ole ketään joka edes tietäisi mun kärsivän tästä :/

Minulla käynnissä sairaalan laihdutusryhmän Nutrilet-kuuri, ja vasta ensimmäinen päivä menossa.



Työn ja tuskan kanssa tässä eletään, sillä ahmimisen halua on valtava.



Nälän kanssa tässä ei ole mitään tekemistä. Ryhmässäkin sanottiin, että kunhan pääsee sen pahimman yli, että 5 päivän päästä se näläntunne katoaa.



Mutta kun mulla tän ahmimisen kanssa ei ole mitään tekemistä nälän kanssa. :´( Se on vain pakkomielteinen tarve, joka pitäisi saada tyydytettyä.



Ja kyllä, olen 17 vuotta yrittänyt laihduttaa KAIKIN konstein. Olen käynyt jopa 3 vuotta terapiassa asian kanssa, syönyt lääkkeitä, ravannut ravitsemusterapeutin luona.



Laihdutusleikkaus ei kohdalleni sovellu, ellen kykene hillitsemään ahimimiskohtauksia. Ja tämä sairaalan lahdutusryhmä on nyt se testi, joka pitäisi läpäistä.



Vasta ensimmäinen päivä puolessa välissä...



Onko kenelläkään kokemuksia, millä olisi saanut hillittyä omia ahmimiskohtauksia?



Kun korvien välissä se juttu on, mutta kun en saa käännettyä sitä oikeaa vaihdetta päälle. :´(



Olen viimeiset 17 vuotta vain ahminut (ja välillä jojoillut painon kanssa). BMI on nyt 41. :´(

itselläni on taustalla lievää bulimiaa. Nykyään en oksenna, mutta ahmimiskohtauksia kyllä iskee (kompensoin ne olemalla syömättä, joten olen normaalipainoinen).



Minulla auttaa yksinkertaisesti ruuan äärestä poistuminen. Jos voin, poistun HETI. Ulos, kaupoille, mitä vaan. Ahmiminen unohtuu, mutta se vaatii työtä.

Ja olen sairaalan laihdutusryhmässä juuri tällä hetkellä. 7 viikkoa takana ja voin sanoa että pirun vaikeaa on ollut, mutta -17kg pudotettuna nyt. :) Nutrilett on mullakin ollut käytössä nämä viikot mutta repsahtanutkin olen tässä aikana muutaman kerran ja oksentanut sitten sen jälkeen, kun on niin kamala morkkis.



Koko ajan täytyy taistella oman pään kanssa ja yrittää muokata omia ajattelutapoja. Joskus onnistun hillitsemään ahmimishalun ihan sillä, että menen nukkumaan tai juon vettä ja syön porkkanoita. Tai sitten repsahdan ja maksan siitä. :(

joten tämä on äärimmäisen vaikeaa.



Töissä ollessa pystyi aina hyvin työpaivän ajan hillitsemään ahmimiskohtauksia, ja ne laukesi vain iltaisin kotona. Mutta nyt kun on lasten kanssa kotona, niin tämä on painajaista. :´(



Muutenkin kun puolivuotias kuopuksemme valvottaa vielä paljon öisin, niin väsymys saa himoitsemaan syömistä koko ajan, jotta saa energiaa (mukamas) pysymään hereillä.

en osaa auttaa :( Kärsin nimittäin samasta ja siinä on todisteena nämä 102 kg. Yks mikä mulla auttoi ja jonka avulla pystyin pudottamaan painoa vuosi sitten 20 kg oli vähähiilihydraattinen (en karpannut), se helpotti huomattavasti sitä mättämisen halua + pco:hon määrätyt metforem-lääkkeet. Sitä en tiedä kumpi noista auttoi enemmän, tod. näk. tuo vhh. Mulla oli siis ehdoton herkku-kielto, jos oisin yhdenkin namin syönny se ois varmaan ollut menoa se.



Mulla ei tuona aikana muistaakseni tullut yhtäkään kohtausta, koska se oli niin tarkka se minun ruokavalio, en antanut itselleni lupaa mennä kauppaan ostamaan mättöä. Jossain vaiheessa annoin pirulle pikkusormen (tulin raskaaksi ja se varmaan jollain tavalla käänsi vivun taas väärään kohtaan, tietämättäni, koska raskaudesta sain tietää vasta neljännellä kuulla) ja se oli menoa, söin ja sitten oksensin, eli bulimia alkoi nostamaan päätään. Kun raskaus selvisi, päätin että en enää oksentele ja ahmiminen toi 30 "raskaus"kiloa.



Se oli rankkaa aikaa se :(



Nyt pitäis taas aloittaa jonkunlainen ruokavalio, mutta tuntuu että pienen vauvan kanssa ei ole niin paljon aikaa panostaa siihen ruokavalioon, saati pitää päiväkirjaa... :/



Toi ahmiminen on mun mielestä kaikkein sairain syömishäiriön muoto, se pakkomielle on niin uskomaton, että se on varmaan verrattavissa alkoholismiin?? Olen kerran pyörinyt lattialla ja huutanut ja raivonnut ja lyönyt nyrkkiä ja päätä lattiaan että mä EN MENE KEITTIÖN KAAPEILLE SYÖMÄÄN NIITÄ SOKERIPALOJA, MUTTA aina olen hävinnyt nuo taistot.



Ja joka kerta kun oot mättäny kuvun täyteen, sä lupaat ja vannot et huomen alkaa uus elämä ja mä pystyn vastustamaan sitä ahmimisen himoa. Kunnes koittaa uusi päivä.. :(



PS. Muakin "naurattaa" nuo höpinät näläntunteesta. Voi kun se olisikin vain sitä näläntunnetta... :(

:)

että poistut heti koneen ääreltä ja sisältä ULOS! Vaikka vaan kengät jalkaan ja kävelet talon ympäri.



Mulla ei ole syömishäiriötä eikä varsinaisia ahmimiskohtauksia, mutta tiedostan sen tunteen, kun tekee mieli iskeä vaan aivot narikkaan, kaivaa herkut kaapista ja vetää ne napaan oikeuttaen sen jotenkin itselleen, "kun mä nyt oon tällanen kuitenkin, mitä tää kellekään kuuluu". Ei liity mullakaan nälkään (toki harvemmin tulee tuo tunne täydellä vatsalla...), mielialaan tms. vaan ihan vaan siihen, kun tiedän kuinka HYVÄÄ se on ja tekee MIELI! Siis ihan vaan korvien välissä.



Ihan varmasti helpottaa parin päivän päästä, siis sun täytyy vaan taistella ne pari päivää tahdonvoimalla, älä edes mieti miltä susta "tuntuu" tai onko motivaatio kohdallaan... Se on nyt näin ja sillä hyvä, pidä siitä ajatuksesta kiinni.



Sitten kun pari päivää on mennyt, niin saat varmaan jo alustavasti kiinni siitä Punaisesta Langasta. Jos on tottunut antamaan joka kerta periksi, niin päiväkin tuntuu pitkältä, kun monta kertaa joutuu kieltämään mielitekonsa. Mutta yritä muistaa, että se ruoka on vain polttoainetta ja sulla on sitä nyt tankissa ihan tarpeeksi, nyt just ei tarvita lisää.



Kun katkaiset sen ajatuksen, että "tekee mieli niin valtavasti" etkä jää mässäilemään sillä (etkä niillä herkuilla!), vaan poistut tilanteen äärestä, niin varmaan huomaat, kun palaat sisälle, että se pakottavin polte on ohi. Ja jos se iskee uudelleen, niin poistut taas. Kyllä se toimii siinä kuin unikoulu toimii lapselle, tarpeeksi monta toistoa niin se sisäinen lapsi sinussa uskoo kyllä. ;)



Tsemppiä, olet oikealla tiellä kun sentään et heti antanut periksi vaan tulit tänne kirjoittamaan!

ainoastaan raskausaikoina hillitsemään ahmimiskohtaukset, jonka ansioista olenkin ollut synnyttämään mennessä kevyempi kuin ennen raskautta. Mutta nyt synnytyksestä 6kk, ja painoa tullut sinä aikana +20kg. :´(



Siksi lääkäri määräsi minut jo tässä vaiheessa laihdutusryhmään, vaikka olisi ollut kaikki imetykset kesken jne. Mutta kun lapsillekin olisi tärkeämpää terve äiti, kuin esim. se tissimaito. Ja ehtihän poika olemaan täysimetyksellä sen 6kk, joten sen puoleen meille kaikille terveellisempi vaihtoehto oli nyt tämä minun laihdutusryhmään liittyminen nyt.



Terapiassa käydessä kyllä lääkärinikin rinnasti tämän ahmimishäiriön riippuvuudeksi; tupakka, alkoholi, huumeet/lääkkeet, seksi, jopa joillain saattaa liikuntakin muuttua yhtä pahaksi riippuvuudeksi.



Sairas sairaus, josta ei koskaan parane täysin. Mutta haluaisin vain niin oppia hallitsemaan sitä.



ap

Olen ahminut muutaman kerran 2-4 voileipää, joiden päällä on kauheasti voita ja juustoa ja se tuntuu kutistuneessa vatsassa hirveältä, mutta silti pitää syödä.



Sairaalan Nutrilett-kuurin kanssa onnistuu parhaiten, kun pysyy tiukkana. Näläntunekaan ei katoa ikinä, jos napostelee jotakin. Pussikeittoilijat, syökää niitä kevyitä vihanneksi se 500g, kun suuhun on laitettava jotakin! Vettä pitää juoda ainakin 2 litraa, enemmänkin.



Sairaalan dieetin aikana tavataan psykologi ja mietitään muutenkin oman syömisen psykologiaa, henkistä puolta. Tulette käymään läpi sitä tehtävillä ja keskusteluilla.



Olen lipsunut liian monta kertaa ja laihtumisvauhtini on paljon hitaampi kuin muilla, mutta olen silti saanut pois 7 viikossa noin -7kg. Toivon saavani täyteen edes sen tasan -10kg ennen kuin dieetti pussidieetti loppuu. Viime syksystä lähtien pudotusta onkin enemmän, -16,5kg.



Nyt pelottaa jo normaaliin ruokaan siirtyminen. Kuinka pysyn kohtuudessa, että laihtuminen jatkuu?! Liikunnan olen juuri aloittanut tueksi.



95,2kg

sinulla on varmasti aikaa tehdä jotain muutakin, missä saat kädet varatuiksi ja et pysty ahmimaan.



Aloita vaikka korujen tekeminen tai neulominen. Karkkikaupan sijaan suuntaa askarteluliikkeeseen ihailemaan helmiä. Osta joku korukirja, ota sieltä malliohje, hommaa siihen tarvittavat helmet ja hukkaa ilman ylimääräinen aika helmitöihin. Tämä tosin voi toimia aika huonosti, jos olet pienten lasten äiti. Mutta siis idea on se, että keksi jotain näperrettävää, jolloin et voi syödä samaan aikaan.

Olen yrittanyt laihduttaa suurin piirtein koko ikani. Tiedan kaiken mahdollisen terveellisesta ruokavaliosta, kaloreista, GL-indekseista tms tms. Kaikki laihdutusapu, mita olen yrittanyt hankkia, on keskittynyt siihen samaan, jonka jo tiedan; miten teknisesti laihdutaan. Sen tiedan!



Todellinen ongelmani on tietenkin se, etta rakastan syomista yli kaiken, ja projisoin kaikki emotioni syomiseen. Syon iloon, suruun, tylsistymiseen. Jos saavutan jotain, juhlin sita syomalla. Tahan ongelmaan ei olekaan mitaan patenttiratkaisua.

että poistut heti koneen ääreltä ja sisältä ULOS! Vaikka vaan kengät jalkaan ja kävelet talon ympäri.

Samaa mieltä! Lupasin 3 vinkkiä. Ne on tässä:

1. Ympäristön siivoaminen sellaiseksi, ettei voi epäonnistua. Kaikki ennalta suunnittelematon ruoka, jonka voi ahmia, pois kaapeista!

2. Tee jotain muuta. Mä hommasin ilmaisen askelmittarin ( http://shoppaa.fi/vapaa-aika ). En vielä ole pystynyt 10 000 askeleen päivittäiseen tavoitteeseen joka päivä, mutta hyvä personal traineri se kyllä on!

3. Jos ahmimiskohtaus iskee, varmista, että kotona on sellaista ruokaa, jonka ahmimisesta ei ole kauheasti haittaa. Runsaasti hedelmiä ja vihanneksia.

Tahdonvoima ei riitä kuin pari päivää. Uudesta asiasta on tehtävä tapa. Toista 21 peräkkäistä päivää jotakin (vain yhtä kerrallaan) uutta toimintatapaa, jotta siitä tulee rutiini. Älä lopeta! Älä anna periksi! Äläkä ole itsellesi liian ankara lipsumisesta. Pieni epäonnistuminen silloin tällöin kuuluu asiaan.