Onko teilläkin tällaista vai onko minulla käynyt vain huono tuuri

minkälaisia sukulaiset on, ei niiden kanssa ole pakko olla tekemisissä. Lähi-ihmisiksi me taas valikoidaan sellaisia joita toiset ihmiset ja asiat kiinnostaa.



Mä en nyt oikein tajua minkä takia teidän pitää roikkua sellaisissa ihmisissä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä tai eivät ole teistä kiinnostuneita. Anna niiden elää ihan rauhassa omaa elämäänsä. Ei muakaan huvita penkoa suvun asioita eikä muutenkaan olla sukulaisten kanssa, ovat ihan erilaisia ihmisiä kuin minä.

Ihan vaan, koska viihdyn itsekseni ja asiakaspalvelutyössä tulee helposti mitta täyteen puhumisesta. Muutamat harvat tuttuni tietävät tämän ja olemmekin harvakseltaa yhteydessä. Mä en myöskään osaa luottaa ihmisiin ja en puhu mielelläni perheen ulkopuolelle kaikkein herkimpiä asioitani.



Sulla on vapaus valita kenen kanssa oot tekemisissä. Jos ei nappaa, niin älä sitten ole yhteydessä.

Meillä ei suku ole missään tekemisissä keskenään vaan kaikki elää omia elämiään. Itse olen vain omien vanhempieni ja veljieni kanssa tekemisissä, ketään kaukaisempia sukulaisia en tapaa koskaan enkä ole muutenkaan yhteyksissä. Minulle tämä on ihan hyvä juttu vaan, en niiden seuraa mitenkään kaipaakaan.

omia vanhempia en ole nähnyt viiteen vuoteen ja soitetaan ehkä kerran vuodessa. Eivät halua tulla meille kylään, eivät halua meitä sinne, eivät halua tavata lainkaan ainoita lapsenlapsiaan. Lapsenlapset eivät kiinnosta (sivuhuom: eivät aikanaan omatkaan lapset kiinnostaneet, hoidattivat minut ja sisarukseni aina mummoloissa). Itse eivät siis ole IKINÄ edes pitäneet lapsiani sylissä tai leikkineet hetkeä.



Puolison vanhemmat samanlaiset, heitä nähdään "jopa" 2 kertaa vuodessa. Tämä on se mihin he haluavat suostua, enempi ei kiinnosta (asiasta on nätisti puhuttu, kysytty ja keskusteltu). He auttavat tyttärensä perhettä päivittäin.



Muu suku asuu melko kaukana 600km, eli emme näe heitäkään kuin kerta vuoteen.



Kyllä se on vaan tämä nykyaika ja suomalaisuus, ketään ei haluta vahingossakaan auttaa kun se tietäisi _vaivannäköä_. Lapsenlapset on vain riesa ja rasite (ei kaikille, on niitä ihaniakin isovanhempia) joita ei vahingossakaan suostuta hoitamaan, tai korkeintaan äärimmäisessä hädässä pitkin hampain.



Sitten vanhana kyllä syyllistetään ja naristaan kun ne lapset ja lapsenlapset eivät käy vanhainkodissa katsomassa. En ymmärrä miten esim. omat lapseni voisivat lähteä katsomaan isona jotain ventovierasta kärttymummoa jota elämänsä aikana tapasivat ehkä neljä kertaa ja joka ei ikinä sanallakaan osoittanut kiinnostusta lapsiani kohtaan.



Eli ap, et ole yksin, ja meitä on - ikävä kyllä - monta muutakin jolla omat vanhemmat ja lähisuku on täydellisen piittaamatonta.

juuri lauantaina meitä oli kolme polvea ja 20henkeä koossa, nuorin oli 2v ja vanhin 72v, talkoilla siivottiin suvun yhteistä mökkiä, niin 2v kuin 72v, kun jokainen niin 15v murkku kun 40v eno osasivat niistää 2v nenän ja kieltää 5v kiipeämästä katolle tai pukea saappaat oikeisiin jalkoihin.



Siivoamisesta ei tullut oikein mitään kun piha oli niin märkä mutta ensimmäiset makkarat tuli paistettua ja aikaa vietettyä niidenkin sukulaisten kanssa joita ei joulun jälkeen oltu nähty. Kun sitten lähtökahveja juotiin joku totesi että ei täällä paljon ääntä olisi jos lapset ei pitäisi ääntä, toinen vastasi että ei keittiöstä lasten ääniä kuulunut kun sielä 13 naista kaappeja siivosi, vaikka sielä ne lapset joukossa pyörivät.

ja nro 8:lta sainkin tukea :-/ Haen vähän sitä että onko tämä kuvattu suhtautuminen nimenomaan suomalaista kulttuuria. Koskapa itse kuvittelen, että erittäin monissa muissa maissa tällainen kalseus suvussa ja huom. ihmisissä yleensäkin katsottaisiin barbaariseksi ja tökeröksi/tylyksi/kummalliseksi. Esim. USA, Italia, Ranska, Venäjä, joitakin esimerkkejä mainitakseni. Myös Aasian maissa yhteisöt ovat hyvin tärkeitä, tärkeämpiä kuin yksilö suorastaan.



Saksassa taas kulttuurialueena voisi olla vähän samaa, mutta toisaalta siellä on myös voimakas suku/perhe-orientaatio tietyllä tapaa.



ap

mutta ap haluaa puhua lapsistaan. Ei kai kyse ole kalseudesta vaan eroista kiinnostuksen kohteissa?

Siis ap:n lähi-ihminen harrastaa teatteria ja varmasti haluaisi keskustella asiasta mutta ap haluaa puhua lapsistaan. Ei kai kyse ole kalseudesta vaan eroista kiinnostuksen kohteissa?

No kyllä kuulostaa kalsealle että ei olla kiinnostuneita lapsista. Ihan sama mistä muusta sitten sen lisäksi puhutaan, mutta kyllä ihmisten pitäisi tunteineen olla ensisijaisessa asemassa. Eli että välitetään, kysytään mitä kuuluu, ollaan kiinnostuneita pienten ihmisten asioista ja niin edelleen. Näin siis oman maailmankuvani mukaan.

Jotkut ihmiset ovat sosiaalisia ja ihmiskeskeisiä, toiset taas enemmän asia- tai materia-orientoituneita. Ap:lla ehkä on jälkimmäinen perheympäristö, josta ap poikkeaa itse ja siksi kärsii.



Sitä en osaa sanoa onko Suomessa asia/materiakeskeisyys jotenkin yleisempää kuin muualla. Ei suomalaisia ainakaan kovin sosiaalisiksi ole koskaan mainittu...

Mitä sen on väliä millainen suku on. Ei sukulaisuus mihinkään velvoita. Paranna maailmaa, ihmettele asioita ja juoruile naapurin tekemisistä ihan rauhassa ystäviesi kanssa ja anna sukulaistesi kerätä mammonaa ja harrastaa kulttuuria niin paljon kuin jaksaa.

Nimittäin suuri osa mun sukulaisista jaksaa vatvoo muiden ihmisten elämää, ihmetellä ja arvostella ja kaivella vanhoja juttuja. Vuosikymmenten takaa muistetaan mitä joku sanoi kun joku teki jotain.

Oikeesti olis virkistävää kun joku puhuis töistänsä tai matkoistansa. Mut hei nythän mä hokasin että noi vatvojat on työttömiä, työ ja matkustelu on niille tabu.