Kasvatusneuvoja: 8v tyttö, kiukuttelu ja negatiivisuus

kun oman 7,5v:n kanssa ollut myös tuota ongelmaa (suhtautuu itseensä ja omiin taitoihinsa erittäin kriittisesti). Kuuluu näemmä ikään:

<a href="http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/7_9-vuoti…" alt="http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/7_9-vuoti…">http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/7_9-vuoti…;

Että vaikuttaa taas yhdeltä kaudelta mikä käydään läpi, ja on persoonallisuus muutenkin jo vähän kriittinen niin näkyyhän se tässä vaiheessa sitten.

Meillä on kanssa leikillinen asenne auttanut. Kivan reissun jälkeen on meilläkin yhtäkkiä tullut vain ikäviä asioita mieleen - on ollut joko liian kuumaa tai kylmää, käyty tylsissä paikoissa/oltu liian lyhyen aikaa kivoissa paikoissa... Kun siihen on aikuinenkin mennyt mukaan liioittelemaan, niin yleensä on poika hoksannut, ettei se matka nyt ihan noin tylsä ja kauhea ollut :).

Välillä on vaikeaa ja raskasta, ja silloin ihmiset alkaa valittamaan. Yleensä se valittaminen paisuu ihan mahdottomaksi ja silloin aina joku heittää jotain 'aurinkokin paistaa ihan tyhmästi ja pulla on kuivaa' tai jotain muuta älytöntä, ja muut lähtevät siihen sitten mukaan. Se keventää tunnelmaa eikä raskas asia enää tunnu ollenkaan yhtä raskaalta.

Mutta sitä ei voi heittää vitsiksi ennen kuin ne pahimmat murheet on saatu purettua. Sen jälkeen on tilaa naurullekin.

niin se voidaan vaikka pakottaa harrastuksiin, koska negatiivinen lapsihan ei voi itse tietää mistä tykkää ja mistä ei. Kun lapsi sanoo, ettei pidä soittamisesta, niin ei se voi pitää paikkansa, koska lapsi ei voi tietää mistä pitää ja mistä ei, koska lapsen negatiivisuus on kaikki mitä lapsessa on. Negatiivinen ihminen on siis melko lailla sama kuin tyhmä ihminen.

löysin tämän vanhan ketjun googlella, kun olen huolissani omasta 8-vuotiaasta pojastani. Ongelmina juuri negatiivisuus, mihinkään ei haluaisi yleensä lähteä, mielellään olisi vain kotona. Pihalla kyllä viihtyy kavereiden kanssa, mutta ei yleensä koti/naapuripihoja edemmäs lähde. Mikään harrastus ei kiinnosta alkua pidemmälle, nyt on puolipakotettuna käynyt yhdessä, kun se on maksettu tälle vuodelle (Itse sanoi että haluaa siellä käydä, kun oli maksun aika, niin maksettiin). Jumiutuu herkästi asioihin, esim. ei tajua vielä ajankulua /kelloa kunnolla, tietokone/konsolipelejä pelaisi koko ajan, kiukutttelee vaatteista usein, usein asiat pitää "vääntää rautalangasta". Usein sitten itseltäkin hermot palavat tuon lapsen kanssa :( nytkin tänään lähti todella myöhään kouluun, kun piti taistella vaatteista. Mitkään hanskat eivät käyneet, vaikka annoin monta vaihtoehtoa. Olivat olevinaan liian isoja. Istui eteisen lattialla ja itki, että minun takiani myöhästyy koulusta, kun en anna hänelle hanskoja. Yritin pysyä rauhallisena ja kävin välillä muuallakin, mutta mikään ei auttanut. Lähti sitten lopulta kouluun ja laitoin reppuun toiset hanskat (jotka luultavasti jäävät sinne).

lapsellani on ollut koulun kanssa vaikeuksia hieman muutenkin ja kasvatus-ja perheneuvolassakin ekaluokan aikaan käytiin. Koulunsääntöjen noudattaminen ja koulun aloitus oli vaikeaa päiväkotielämän jälkeen. Opettaja on tiukka, asiallinen nainen, ei ehkä kaikkein sopivin lastani ajatellen. Mielestäni on liian tosikko eikä ymmärrä lasten luonne-eroja. (Ihmetteli miten poikani on niin erilainen kuin tyttäreni)

mieheni ei ymmärrä huoltani yhtään, on vain vihainen, kun ajattelen pojalla jotain erikoista olevan. Mielestäni olen vain äitinä huolissani ja se on oikein. Aion ottaa yhteyttä taas kasvatus- ja perheneuvolaan, eihän siitä nyt haittaakaan voi olla?!

Herkkä, arka ja negatiivinen. Onneksi pääsin siitä yli vanhempien tuella ja kannustuksella. Nykyisin olenkin sellaisissa töissä, että pitää osata olla välistä oikein v-mäinen ämmä ja tapella ihan tosissaan muitten ihmisten etujen puolesta, joten arkuus on karissut.



Vieläkin tosin sanon uusiin asioihin esim. miehelle herkästi "ei" edes ajattelematta ehdotusta. Onneksi aikuinen osaa jo reflektoida tekojaan ja hetken päästä voin pyytää, että kertoisi ideansa uudestaan ja miettisimme sitä lisää.

koska kaikki "normaalit" ihmiset ovat luonnostaan hyvin positiivisia ja iloisia!

Mun tytöllä oli lähinnä vaihe, ettei halunnut totella ja kiukutteli.



Mielettömän hyvin tehos lähekkäin pötköttelyn, yhdessäolon, ja vaikka selän rapsuttelun lisääminen. Ennenkaikkea se että huomasin taas olla henkisesti läsnä tyttöni kanssa kiireestä huolimatta. Annoin arjessa aikaa aidosti läsnä ollen.



Minunkin tytöllä ollut välillä taipumus vähätellä kykyjään. Taipumus on selvästi tytössä ollut, olen kehunut ja hyväksynyt omana itsenään. Nyt kyllä ollut poissa. uskon että myös mielekkäät harrastukset auttaneet asiassa.



Joku asiantuntija sanoi myös viisaasti, että jos aina kehuu lapsen suorituksia, esim piirustuksia huippuhyviksi, lapsi voi alkaa luulla että niiden pitäisi olla huippuhienoja että hän kelpaisi.

Parempi sanoa, että kivaa kun piirrät, saat siitä varmasti iloa, mitä ajattelit tehdä tänään. Kehut ihan ok mut liika on liikaa. Olen itse tuohon varmasti kompastunut, mutta itseään pitää armahtaa - parhaansa äitinä sitä yrittää.



Vieläkin "nukutan" 9v reippaan, mutta herkän tyttöni vieressä pötköttäen ja selkää rapsutellen. Ainakin yleensä. Tutkimukset osoittavat että kosketus ja läheisyys suojaavat tyttöjä ja poikia, tyttöjä etenkin nuoruusiän ahdistukselta ja masennukselta, poikia selvimmin käytöshäiriöiltä. Kosketus vaikuttaa ihmiseen positiivisesti. Siksi pyrin pitämään yllä lasteni kanssa heille mieleisiä ja luonnikkaita tapoja olla lähellä.



Niin kerroit että tyttösi harrastaa soittoa. itse en ole tyttöäni vielä vienyt edes soittotunneille, vaikka meillä on piano, kun hän ei ole siihen juuri innostusta osoittanut. Sen sijaan hän tykkää baletista,ja ratsastuksesta. Jälkimmäisessä olen koittanut kyllä kovin kannustaa, kun häneltä on meinannut välillä hiipua usko omiin kykyihinsä, siksi olen jatkanut siinä, kun hän selvästi pitää kyseisestä harrastuksesta.



Mitä jos tyttösi ei edes tykkää harrastuksestaan?



Harrastamisen tarkoitus on tuottaa rentoutumisen ja ilon elämyksia muodossa tai toisessa. Sopiva ja mielekäs harrastus auttaa myös itsetunnon kehittymisessä.



Tulipa luento :D

Joka on neurologinen tapa reagoida elämässä. Mielestäni voi olla järkevää viedä yksityiselle neurologille tytär.



Toiminnan jäykkyys ja vaikeudet siirtymätilanteissa voivat olla luonnetta tai sitten "neurologista ilmentymää"

Olisin kaivannut aikuiselta myötäilyä ja kyselyä hyvänä hetkenä, et miksi olen negatiivinen. Vihaiselta ei kannata kysellä. Ymmärrystä vain kehiin tai saatatte lapsen lopullisesti lukkoon ja vihaamaan itseänne..

ja syy on aina asperger.. voi vee sentään teitä!

meidän keskittymisvaikeuksista kärsivä, erittäin kiltti ja empaattinen, herkkä, tulistuva 7-v poika on juuri tuollainen kuin AP kuvasi niin hyvin. Poikaa on kannustettu ja ymmärretty, on koulussa pienennetyssä ryhmässä.



Meillä ollaan erittäin perhekeskeisiä, rutiinti kunnossa, samoin säännölliset, terveelliset perheen yhteiset ruoka-ajat (kotiruokaa). Lapsi nukahtaa joka ilta kahdeksalta ja herää kuuden-seitsemän aikaan ilman kelloa. On aina ollut aamuvirkku ja iltatorkku.



Poika käy toimintaterapiassa, koska kehon hahmotuskyky huono ikäisekseen, ja hienomotoriikkakin sitä sun tätä. Poika on lyhytjänniteinen, ei jaksa keskittyä kuin 25 min maksimissaan kerrallaan. Sitten on pidettävä tauko.



Meillä pussaillaan ja halaillaan paljon, keskustellaan ja kuunnellaan. Silti poika on viimeaikoina ollut erittäin negatiivinen itseään kohtaan, juuri tuota "en osaa, mä olen tyhmä" jne.

Vaikka ollaan kannustettu ja kehuttu, ja oltu ylpeitä pojan saavutuksista.



Olen itse vielä kotiäitinä paljon läsnä, kun talossa pieni vauva. Poika ei ole ollut mustasukkainen vauvasta, vaan tykkää tosi paljon "pikku pötkylästä".



Painaa tuo pojan itseinho. Koulussa pojalla on ihan huippuopettaja (mies) ja tosi hyvä ja ammattilainen työssään. En ymmärrä mistä negatiivisuus kumpuaa. Olemme yrittäneet keskustella asiasta pojan kanssa, mutta poika ei vain ole osannut kertoa miksi nyt niin huonot fiilikset.

ja syy on aina asperger.. voi vee sentään teitä!

minun lapsellani on todettu asperger ja hän oli juuri ap:n lapsen kaltainen pienenä.

Mutta enpä tosiaankaan sanonut, että kaikilla olisi niin kuin meillä.

Mutta entäpä jos niin onkin.. ja toisaalta negatiivisenkin luonteen omaavaa lasta voi kasvattaa samoilla neuvoilla kuin aspergerlastakin, koska oireet ovat samankaltaisia.

Ikävä tosiseikka on se, että autisminkirjon oireista kärsiviä lapsia on maailmassa paljonkin. Ennen ei noille oireille ollut nimeä, nyt kun on, diagnoositkin yleistyvät.

Tärkeintähän on saada apua ja neuvoja erilaisen lapsen kasvatukseen. Ei sitä diagnoosia välttämättä niinkään.

ja poika liikkuu joka päivä vähintään sen kaksi tuntia, tekee varsinkin vilkkaalle pojalle hyvää. Saa purettua energiaa ja kehonymmärrys ja tasapaino lisääntyvät huomaamatta.



Olen ollut huolissani tuosta pojan itsekriittisyydestä. Ollaan juteltu asiasta, ja kerrottu että ei vertaisi itseään muihin, vaan siihen mitä itse on esim. ennen ollut lukemisen suhteen. Että huomaa kuinka itse kokoajan edistyy ja oppii, ja että jokainen oppii omaan tahtiinsa, ihan jokainen.

tytär! ja nyt olen asiaa paljonkin pohtinut ja todennut olevani itsekin tuollainen, tietenkin aikuismaisemmin, mutta kuitenkin. Pyrin siihen, että annan lapsen olla sellainen kuin on, vain huonoon käytökseen muita kohtaan puutun. Haluan, että hän kokee itsensä hyväksytyksi just sellaisena "ärripurrina" kuin on eikä tunne, että hän on hyvä vain jos hän muuttuu ja on toisenlainen. Tyttäreni on haasteellinen, mutta haluan, että hän saa tuntea olevansa rakastettu, vaikka ei olekaan ns "helppo", sopeutuvainen lapsi.

Huono perusturvallisuuden tunne. Onkohan tyttö saanut trauman jostain? Oletteko muuttaneet? Onko joku kuollut? Tms. Herkät lapset voivat reagoida aikuisen silmissä mitättömiltäkin tuntuneisiin muutoksiin ja saattavat havainnoida tarkasti sellaista, jonka aikuiset luulevat menevän ohi lapselta, esim.vanhempien riidat, sanomiset yms.



kannattaa viedä lastenpsykiatrin juttusille. Itseäni ei viety, ja murrosiässä puhkesikin sitten anoreksia. Nyt olen lähemmäs 30 ja käyn terapiassa. En halua pelotella, mutta tilanteisiin on puututtava ajoissa.

Uskon tosiaankin että olette olleet varmasti parempiakin vanhempia kuin minä, jos mun juttupätkästä sai jotenkin eri kuvan kun tarkoitin.



Halusin vain varmistaa mun puolelta oman mielipiteeni, aina ei ole tosiaan "kasvatuksesta" kiinni nämä ongelmat.



Mun on vähän vaikea pitää tarkkoja päivärutiineja, tai muuten pidetään mutta ruokaa atarjotaan eri aikoina eri päivinä. Olen kyllä jämpti että turvalliset rajat pysyy ( mitäsyödään, nukkumaanmenoajat ym. )



Ei ole mun "ansiota" et meidän tytöllä ei itseasiassa tuollaista jatkuvaa negatiivisuutta ole. Joskus siis ollut silloin tällöin, varsinkin ekaluokalla, kovin epävarmuutta omista kyvyistään. Se harmitti kun tiedän että tyttö osaa ja pystyy.

Keskittymiskyky meidän tytöllä on kiitettävä, mutta se ettei näin ole toisen lapsen kohdalla, ei johdu yleensä vanhemmasta tai ole "lapsen syytä". ei sille varmasti mitään voi kun ei keskittymään kerran pysty. :(



Kurjaa tuo lapsen kokema itseinho tai negatiivisuus. Se on varmasti kurjaa kun tehnyt itse kaikkensa ja parhaansa. Mistä se sitten tulee, niin, vaikeaa tietää.



Voimia kaikille!

ap:n viestit kun omasta näppiksestäni.