Mun itsetunto ja mieliala riippuu siitä tykkääkö mun oppilaat musta.

ja on vaikeaa pitää yhtä aikaa auktoriteettia ja olla rento. Ja sitten mä oon taas paniikissa jos luokka mölyää, koska kukaan ei oikeasti pidä siitäkään, eikä sellaisesta opettajasta joka antaa niin tapahtua.



Kuristaa ihan kurkusta. Tänään taas viimesellä tunnilla oli ihan liian levotonta. Mitä mä oikein tekisin sen levottomuuden kitkemiseksi??



ap

Näin mulle sanoi yksi luokkansa häirikkö aikoinaan.



Sittemmin sanoin itse yhdelle oppilaalle, joka kertoi toisesta, että "tekee niin kun ei tykkää sinusta", ettei opettajan työtä voi tehdä, jos koko ajan ajattelee, että oppilaitten pitäisi hänestä tykätä. Jostakin syystä sain saman talven aikana eri paikoissa kuulla juuri tuon, että joku oppilas ei tykkää.



Mutta mitä väliä? Tykkäsitkö sinä, aloittaja aikanasi omista opettajistasi?



Levottomuuden kitkemisessä sinun täytyy pitää esimieheltäsi apua. Pitää olla joku taustalla, johon voi turvautua sitten, kun meno menee aivan mahdottomaksi. Taulurastit - välitunti-istuminen tai luokan takana seisominen tunnin aikana - jälki-istunto. Siinä perustyökalut.

Toisaalta on selvä, kuten yllä todettiin, ettei opettajan työtä voi tehdä, jos koko ajan yrittää miellyttää oppilaita. TOisaalta on ihan yhtä selvä, että opettaminen on helpompaa ja oppiminen tuloksekkaampaa, jos oppilaat/opiskelijat kunnioittavat sinua, toisin sanoen siis tavallaan pitävät sinusta.



MInä olen sen rentouden ja auktoriteetin yhdistänyt niin, että on asioita, jotka ovat tärkeitä ja niisä minä olen itsestään selvästi asiantuntija - en sellainen, jota ei saa kyseenalaistaa, vaan sellainen, joka tietää niin paljon enemmän, että pystyy perustelemaan näkemyksensä ja johon siksi kannattaa luottaa. TÄhän kuuluu se, että tunnustan myös muiden tiedot, jotka joskus voivat olla minua oikeammassakin. En varsinaisesti tee mitään ottaakseni auktoriteetin, minä vain itsestään selvästi oletan olevani sellainen. Sitten on vähemmän tärkeitä asioita, joissa voidaan hullutella ja vitsailla.



TOinen pointti on se, että ei opettajan ja oppilaan/opiskelijan suhde ole sellainen ihmissuhde, johon sinä voisit ja saisit ihan eettisesti ajatellen ripustautua. Se ei ole hyväksi sinuulle eikä oppilaillesi. Hanki hyvä ihminen oikea elämä, vaikka se vaatiikin vähän riskinottoa!

Jos yläasteella, se vaan on tommoista. Ei nuoret tykkää auktoriteeteista, ei vanhemmistakaan, kun pistävät rajoja. Syvällä sisimmässään ovat kuitenkin tyytyväisiä, jos on turvallinen olo ja ope/vanhemmat uskaltaa olla aikuinen ja pitää rajat. Älä ajattele, mitä oppilaat susta tykkää. Se ei ole olennaista, teet vain työtä. Koita hankkia ystäviä ja ihmissuhteita muuta kautta.

itsetunto riippuu siitä, pitääkö ihmiset ylipäätään minusta ja minulla on diagnosoitu vaikka mitä mielenhäiriöitä. Siis että en pidä tuota normaalina. Ensinnäkin sun pitäisi selvittää, mikset uskalla olla läheisissä ihmissuhteissa, se ei liity mitenkään opettajan työhösi tai mihinkään, kannattaa hakeutua ammattiauttajalle niin saat itsetuntosi ja elämäsi kuntoon, tuo tie ei johda mihinkään.

ja tee kuten kaverini: Mitä vittumaisempi tyyppi sitä huonommat numerot. Paskoilla numeroilla on hyvä kostaa. Vaikka miten hyviä saavat kokeista niin numerot alas vaan. Toimii kuulemma hyvin. Oppiivatpahan kenelle alkavat.

siis totta kai mulla on psyyken häiriö, ei tää ahdistuksen määrä voi olla normaalia :)

Mutta toinen juttu on se, että mä en tuu ikinä myöntämään että mulla olis mitään ongelmia. Siinä yksi syy, miksi en halua läheisiä ihmissuhteitakaan, en halua että kukaan näkee mun sisimpään. Sinänsä pinnallisia ihmissuhteita ja kontakteja minulla on hyvikin paljon (paljon yhteiskunnallisia harrastuksia). Ammattiapua en tule hakemaan, vaan yritän pärjätä niillä korteilla mitä mulla on.



Työrauhaongelma ei ole suuren suuri, mutta yksi ilmentymä kylläkin. Suurin osa luokista tuntuu pitävän minusta (siis ihan kehuvat ääneen) ja se pitää minut vähintäänkin järjissäni, välillä jopa antaa suurta riemua, silloin kun koko päivä on mennyt ihanasti. Siis että mä pystyn voittamaan noi teinit (olen siis yläasteella) puolelleni! Ne luokat ovat kohteliaisuudesta hiljaa. Jos siellä yksi tai kaksi on meluisampia, niin yleensä saan heidät vähintäänkin kohtuullisesti pidettyä hollilla. Strategiani ei ole olla vittumainen vittumaisille, vaan päin vastoin, osoittaa heille erityisen paljon välittämistä ja hyväksyntää. Ja tavallaan sitä kautta "pyytää" heiltä kohteliaisuutta minuakin kohtaan. 90% heistä rauhoittuu niin.



Mutta sitten on luokkia, joihin se ei pure. Yleensä siellä se "fiksumpi" porukka turhautuu ja alkaa osoittaa mieltään pälpättämällä keskenään. Silloin olen hukassa, kun en osaa vaihtaa strategiaa kovemmaksi. Mikä johtuu aika paljon siitä, että masennun niin syvästi siitä, ettei minusta pidetä. Menetän silloin otteen kokonaan ja olen ihan hukassa sekä itseni että luokkani kanssa. En pysty kohtaamaan enää niitä oppilaita niin että rakastaisin heitä. Eli en pysty kohtaamaan ollenkaan. Tulee "antaa mennä" -fiilis enkä jaksa tai pysty puuttumaan ongelmiin.



Haluaisin toki päästä eroon näin valtavista mielialan vaihteluista, joita työ aiheuttaa, mutta haluan etsiä sen strategian ilman mitään virallisia apuja.



ap

Oppitunnit eivät ole sinua, vaan oppilaita varten. Oppilaat eivät ole tunneilla sinua varten, tykkäämässä sinusta. Sinä sen sijaan olet heitä varten.



Ymmärrän kyllä sua jotenkin, koska itsekin helposti alan hakea hyväksyntää oppilailta ja ihmisiltä yleensä. Taustalla on itsetunto-ongelmia, jotka johtuvat murrosiässä kokemistani asioista. Mutta syytän myös sitä, että olen jatkuvasti pätkätöissä enkä missään koskaan vakituinen tai monta vuotta peräkkäin.



Itselläni on läheisiä ihmissuhteita, läheinen mies ja lapsia. Vanhemmuus mielestäni auttaa myös opettajana: osaa katsoa lapsen näkökulmasta. Ajattelen aina, että tuokin on jonkun lapsi ja mitä vanhempi tuosta käytöksestä ajattelisi.. ohjaan käyttäytymään toisin. Mutta nämä asiat eivät tapahdu heti ja juuri tässä hetkessä. Murrosikäiselle pitää antaa aikaa kehittyä. Seuraavalla tapaamisella asenne voi olla jo toinen.. tai sitten pitää taas ohjata.



En tiedä onko tästä mitään apua. Varmaan ei!

Viisi esiteiniä/teiniä ja mies. Mutta perhe on aiheuttanut mulle pettymyksen ja ehkä tavallaan yritän hakea oppilaista "uutta perhettä", jonka kanssa onnistuisin paremmin.



Miehen kanssa on sukset ihan ristissä ollut jo monta vuotta, oikeastaan melkein koko avioliiton ajan. Meillä on vähän niin kuin kilpailu siitä, kenen puolella lapset ovat. Masentavaa, koska olin toivonut että perhe voisi pitää yhtä. Mutta kun ei se mieskään pystynyt hyväksymään mua sellaisena kuin olen, niin ei sitten.

Sinänsä meidän lapset on ihmeen tasapainoisia ollakseen tällaisesta perheestä. Mutta mä en saa lapsiltanikaan sitä rajatonta ihailua, jota haluaisin. Ovat siis kilttejä teinejä, kunnollisia ja järkeviä, mutta osaavat kritisoidakin, ja aina se vaan satuttaa mua. Varsinkin jos ovat mun miehen puolella jossain asiassa. Saattavat liittoutua mua vastaan esim. siinä millaista ruokaa syödään ja mihin aikaan mennään nukkumaan. Mies on "kivempi" kun ei halua pitää rajoja sellaisissa asioissa (on ihan rajaton itsekin).

Sinä olet oppilaillesi auktoriteetti ja aikuinen. Mielialasi ei yksinkertaisesti voi olla kiinni siitä, tykkäävätkö lapset sinusta vai eivät. Jämptiyttä peliin.

sinä olet oppilaita varten, eivätkä oppilaat sinua varten. minusta on vähän epätervettä ja epäreilua peilata omaa egoaan oppilaisiin ja odottaa sieltä rakkautta. Yritä ottaa etäisempi ja asiallisempi rooli, oppilaatkin kärsivät liian ailahtelevaisesta ja tunteiden vietävissä olevasta opettajasta.

mutta jos yhtään lohduttaa nii ei mulla ainakaa ollu koulussa ketään opettajaa jota olisin vihannu. Kaikki opettajat oli mun mielestä mukavia jos ne oli kaikille oppilaille tasapuolisia arvioinnissa eikä muutenkaan suosinu ketään. (tuli mieleen että yks opettaja oli kenestä en pitäny pahemmin. Se oli yläkoulun liikunnan maikka joka suosi aina yhtä itsekästä tyttöö joka aina käytti kyynärpäitä ja suuttu jos joku oliki parempi ku se. Mutta siis tää maikka ei ollenkaa huomauttanu sille sen huonosta asenteesta tai käytöksestä. Se kyllä kyrpi sillon...)

eli kyllä varmasti kaikki susta pitää kuhan osotat auktoriteettis ja kuitenki oot rento;)

Nii että jämäkkyyttä peliin ja sillai? Asiahan on niin, etten mä pysty tunteitani säätelemään. En ainakaan tosta vaan "ryhdistäytymällä".



Suurin osa näistä tunteistani on tietenkin pääni sisällä. En minä ulospäin koko ajan ailahtele. Mutta voimakkaat tunteet aiheuttavat minulle itselleni kovasti stressiä. Mutta toisaalta tarvin just tunteita jaksaakseni tehdä ylipäänsä mitään. Miksi yleensä tekisin työtä jos se ei anna minulle mitään? Eikä se sulje pois sitä että olen myös niitä oppilaita varten. Vastavuoroinen suhdehan tämä on.



Tänään oli onneksi stressitön päivä. Kaikki luokat olivat mukavasti. Sain ilahduttaa paria häirikkötyttöä hyvillä koenumeroilla. Juttelin mukavia häirikköpojan kanssa kahdestaan. Tyhmä jätkä muisti kaikki viime tunnin asiat ja viittasi ylpeänä ;) Saatiin olla viimesellä tunnilla rennosti kun puolet luokasta oli poissa eikä kannattanu mennä eteenpäin.



Huomiseksi on taas stressiä. Tulee kaks luokkaa, joissa työrauha on koko ajan veitsen terällä. Positiivista on se, että suurin osa luokkien väestä tykkää kuitenkin musta. Mutta voi olla että mä joudun kurinpitopuuhiin muutamien hankalampien kanssa. Pelottaa että onnistunko. Hienoa jos onnistun, kamalaa jos en. Sit on taas päivä pilalla. Ens yönä en taida saada unta ja väsymys sitten mutkistaa tilannetta ennestään.



Perjantaina tulee hirviöluokka. Just se jonka ajatteleminenkin masentaa niin paljon että lamaannun ihan täysin. Pitäiskö keksiä joku "tauti" perjantaiksi?

jos et ole valmis hoitamaan itseäsi kuntoon, LOPETA OPETTAJANA TOIMIMINEN! TUollaisena sinusta on niin paljon vahinkoa, että toi on anteeksiantamatonta oppilaita kohtaan. Sinä siis pidät kasvavia nuoria omina terapialeluinasi! YÖK! Olet täysi paskiainen, käytännössä sun toimintaa voi verrata lapsenraiskaukseen ja muuhun hyväksikäyttöön.

opettaja. Jossainhan se paha olosi ja tunne-elämäsi tasapainottomuus näkyy, vaikka kuinka yrität vakuutella, että hallitset tilanteet päällepäin. Miksi et hae ammattiapua vaan kyselet vinkkejä av:ltä?

mitään apua, en pyytää työnohjausta, en edes myöntää jos minulla on ongelmia joidenkin luokkien kanssa. Korkeintaan hehkutan niitä asioita jotka menee hyvin. Koska minulle on kulissit tärkeintä, se että näytän hyvältä ihmisten silmissä ;)



t.ap

haluan löytää keinon vähentää omaa stressiäni, ei kuitenkaan sensitiivisyyden kustannuksella. Tarviin fiilistä.



Ehkäpä aikakin auttaa. Vaihdoin vasta pari vuotta sitten tähän ammoin opiskelemaani ammattiin. Tein tässä välissä ihan muuta työtä epäpätevänä (yrittäjänä). En ollut silloin tarpeeksi vahva aloittamaan opettajan töitä ja halusin muutenkin täysvapaan työn, jota voin tehdä silloin kun huvittaa, että voin keskittyä omiin lapsiini.



Mutta kyllästyin siihen ja nyt haluan kokeilla tätä. Jos ei tää anna tarpeeksi siihen nähden mitä ottaa, voin taas vaihtaakin, mutta en todellakaan aio antaa tässä vaiheessa periksi! Täähän on tosi mielenkiintoinen trippi! Joku vois antaa vaihteeksi sellaisia hyviä vinkkejä mitä mä tahdon :D



t. ap viel

maanis-depressiivinen. Koko elämän ajan on vaihdellu ne kaudet etten pääse sängystä ylös, ja ne kaudet kun saan miljoona kuningasideaa ja toteutan siitä huimalla vauhdilla yöt ja päivät :D



Nyt mä olen ihan liidossa siksi kun tää päivä meni hyvin. Pitäis vaan ehkä suunnata se energia kokeitten korjaamiseen. Ennen kun taas iskee masis niistä tulevista stresseistä...

Kuulostaa aika hurjalta tuo sinun tilanteesi. Pahoin pelkään, että jos et saa muuta ilonaihetta elämääsi kuin työn kautta tuleva tyydytys ja vielä päivittäin aina uudelleen ja uudelleen pumpattava huomio, saatat väsyä yrittämiseen aivan kokonaan. Tivottavasti voit saada ammattiapua jostakin. Voimia! Ja yritä saada suhde mieheesi toimimaan, siitäkin voi saada voimia ja iloa elämään.

pelkään, että romahdat psyykkisesti vielä. Tuollainen maanisuus ja unienkin häiriintyminen ei ole hyvä asia ollenkaan.