kyllä sun lapsesi osaisivat puhua, jos teillä ei katsottaisi niitä piirrettyjä aamusta iltaan.

eikä se juurikaan katso telkkaria. Kai mä oon liikaa AV:lla enkä ole sille pitämässä koulua. Huono äiti.

on katsonut teletappeja, pikkukakkosta ja muumeja jo 1-vuotiaasta lähtien ja puhuu ihan normaalisti, laskee kymmeneen ja on aivan älyttömän tarkkamuistinen. Meillä luetaan myös kirjoja ja olen itse kova pälättämään. Saattaa katsoa joka päivä tunnin piirrettyjä.

Kaverin 3,5 vee taas ei saa katsoa ollenkaan telkkaria ja puheesta ei vieläkään saa selvää.

Lukemaankin opitaan alle 4-vuotiaana yleensä, jos äiti palstailee n. 6-12h päivässä.

Naapurissa nyt seitsemän vee, jonka puheesta ei oikein ota tolkkua vieläkään. Neuvolassa oli kuulema jo pari vuotta sitten ohjattu puhetarapiaan, jonne eivät loukattuina menneet. On vaan yksilöllistä kehittymistä, kuulema. Nyt talon kolmevuotias ei järjevää sanaa suustaan päästä ja taas neuvola kyttää.



Ulkoilu on sitä, että emäntä seisoo vieressä tumput suorina tuijottamassa, ja jos jotaim kiellettyä lapset aikoo tehdä niin aletaan hokea "ei sinne, ei sinne, älä nyt mene, ei sinne saa mennä..." Ja yllättäen telkka pauhaa kaiken päivää, synttärien ohjelma on katsoa lastenleffa ja 7vee sai oman tabletin synttärilahjaksi, ettei tule riitaa äipän ja iskän kanssa. Kumma, kun piti siät kouluun menoakin lykätä.

Niin eikö lasta voisi tukea puheessa kuin miettiä miksi lapsi ei tuota puhetta?



Milloin jotkut herää todellisuuteen ja alkaa toivomaan apua? Kun lapsi menee esikouluun? Vai koulussakin vielä sanotaan opettajalle että kyllä se siitä.. Miten realistiset on vanhempien ymmärrys että heidän lapsella ON ongelma ja se saattaa kasvaa isoksi jutuksi, joka vaikuttaa jopa siihen miten lapsi tuskastuu kun häntä ei ymmärretä.

Kotona on helppo olla kun äiti ja isi tajuaa, mutta joskus tulee tilanne kun lapsi ei saa heitä tulkiksi.

Puheen oppiminen voi olla vuosien tulosta. Ei sitä opita hetkessä.



Tuo on surullista jos joku ettei vanhemmat tue lastaan vaan painaa lapasella!

Koittakaa saada lapsillenne apua, se on lapsen parhaaksi. Se minusta on hyvää vanhemmuutta, välittää lapsesta niin että tahtoo tälle helpompaa oloa ja parempaa tulevaisuutta kuin että luetellaan "telkkarin syyksi". Oli se syy tai ei niin yksi kärsii: se lapsi!!

Meillä taitavin sanaseppo on lapsi joka kotihoidettuna katselee aamuisin ja iltaisin lastenohjelmia. ;)



Meillä on käyty yhden kanssa puheterapiassa taaperosta saakka. Sai valtavasti apua ja oli helppo mennä kouluun kun vuosia ensin viilattiin puhetta ja saatiin korjattua juuri oikeaan aikaan.



Koulun aloitus on lapselle iso asia: pitää istua hiljaa, vastata ja kuunnella. Opetella sääntöjä ja noudattaa niitä.

Pitää tehdä tunnilla tehtäviä, koulun jälkeen läksyjä.

Koulu on uusi maailma 7- vuotiaalle ja vaikeampaa jos putoaa heti aluksi pulkasta koska ei osaa puhua ja puheterapiaan aletaan vasta (liian myöhään: luokkakaverit ei ymmärrä mitä puhut ja lapsi jää yksin, kiusatuksi ja tippuu entisestään pulkasta, turhautuu kun ei ymmärrä eikä tule ymmärretyksi).



Ei minun tarvitse selittää miksi lapseni on ollut puheessa huonompi, se ei ole mitenkään erityistä koska lapsilla on yksilöllisiä "vikoja".

Lähinnä ihmetyttää vanhemmat jotka selittää lapsen piirteitä eikä koita auttaa lasta.



Mutta ilmeisesti on olemassa yhä vanhempia jotka häpeää tukiopetusta.

Ei HEIDÄN täydellinen lapsi voi tarvita apua!

Ja juuri tälläisissä tapauksissa toimitaan lasta vastaan.

kaksi lasta katsoo lastenohjelmia aamusta iltaan. niillä on verhotkin kiinni läpi vuoden. äiti taitaa olla pikkaisen masentunut.