Mä oon ollut viikon kuumeessa, ja huomasin, ettei mulla ole tässä perheessä mitään arvoa.
Ei edes limsaa ostettu ja mä aina ostan kaikille omat pullot limsaa ja jätskiä ja asidofiilusta ja panadoolia ja ja...
Kommentit (43)
voi eikä saa vaatia yhtään mitään. Ja kierre jatkuu kun mammat opettaa omat poikansa samanlaisiksi. Ei muita tarvi huomioida, vaimon pitää pyytää ja kerjätä niin ehkä sitten mies suvaitsee jotain kaupasta tuoda, jos nyt sattuu muistamaan.
äiti hoitaa sairaan perheensä, mutta kun äiti sairastaa kukaan ei hoida häntä.
häntä hoida.
Olin itsekin vasta 4 päivää kuumeessa ja sain kyllä mieheltä ja lapsilta todella ihanaa hoivanpitoa. Murkku toi koulumatkalta mulle limsaa ja karkkia ihan pyytämättä. Koulumatkalla ei sais edes käydä kaupassa, mutta sanoi, että jos opet olis nähnyt, olis sanonut, että mitä väliä, nää on mutsille kun se on kipeenä. Ihana murkku.
Mies aamulla laittoi ennen töihin lähtöä yöpöydälle juotavat ja lääkkeitä ja juotavaa ja heti töistä tullessa tuli auttamaan ja teki sen, mitä pystyi.
tällaisesta läheisyydestä ja rakkaudesta sais itsekin kiinni :) Ihanan koskettava http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4
ei ihme, että ovat täällä niin kiukkuisia ja pahantuulisia. Jos on itsellä asiat hyvin, on yleensä ystävällinen muillekin.
Halaus sinulle myös täältä. Sairaana aikuinenkin kaipaisi hellää hoivaa, ihan kuin itse sai silloin lapsena - äidiltä. Muistan silloin lapsena kun äiti Istui vieressä ja silitti päätäni, välillä kokeili otsaa, peitteli olohuoneen sohvalle jne.
. Minäkin olen juuri toipumassa influenssasta tms. Pari päivää oli kuumetta ja olin jotenkin niin heikossa kunnossa, etten päässyt sohvalta ylös ennenkuin burana vaikutti. Lapset 8kk ja 3v. Leikkivät yksinään lattialla ja mä pötkötin sohvalla... Buranaa kului, mutta sen avulla ainoastaan pystyi ne pakolliset hommat hoitamaan. Ei minunkaan mieheni osaa hoivata minua niin kuin toivoisin.... Positiivista kuitenkinnon, että hän kysyy, mitä pitää tuoda kaupasta ja vaikka apteekista, ja osaan kyllä itsekin pyytää tuomaan.
siksi että mies vaan on täys nolla.
Itse oli 3 pv ripulim ja oksennustaudin kourissa, en päässyt sängystä ylös kuin oksentamaan. Mies sentään vei lapset (3v ja 4v) arkipäivinä päiväkotiin, haki sitten molempina päivinä heseltä ruuan kun ei jaksanut työpäivän jälkeen laittaa ruokaa (niin kuin minä teen jokaisen työpäiväni jälkeen).
Kolmas sairatamispäiväni oli lauantai, mies ihme kyllä suostui aamulla heräämään lasten kanssa, mutta sählytreeneihin oli pakko mennä. Joten minä makasin sohvalla ja lapset kattoi telkkaria, hyvä kun pystyin niille välipalaa antamaan. Ja kotona tietenkin HIRVEÄ sotku ja kaaos, kukaan ei ollut yhden yhtä tavaraa laittanut paikoilleen kun minä makasin sängyssä. Tiski- tai pyykkikonetta ei tietenkään laitettu päälle, kylpyvedetkin jätettiin ammeeseen mun siivottavaksi.
Siinä meni sitten sunnuntaipäivä rattoisasti toipuessa siivouksen parissa.
Mä suunnittelen että saataan itseni jollain konstilla pariksi kuukaudeksi sairaalahoitoon niin että mies tajua että sen on PAKKO tehdä jotain kotona. Onko jollain jotain vinkkejä? Vai pitäiskö tehdä jokin rikos että joutuu vankilaan niin että mies joutuu oikeasti ottamaan vastuuta kodista ja lapsista? (Okei, toi oli vitsi, mutta sairaalajuttu ei).
Vuodesta toiseen teki kaiken yksin eikä ikinä pyytänyt mitään mutta samalla vaati meiltä lapsilta ja iskältä ajatustenlukutaitoa.Jos ei luettu hänen ajatuksia ilman kehotusta yms.niin sit meitä rangaistiin marttyyrimaisella huokailulla ja voihkinnalla.
Voi sitä jumalatonta päivää jos ja kun musta tulee äitini kaltainen=)
Ei minulle ole erikseen tarvinnut sanoa kun äiti on sairastanut, että hänkin tarvitsee hoitoa.
Ihmeen kylmiä ihmisiä olette. Ihanko tosi sinäkään et ole ymmärtänyt jos äitisi makaa kuumeessa, että voisi viedä kuumelääkettä ja juotavaa hänen viereen ja kysyä, että mitä hän haluaisi ja haluaako viileää jääpussia yms. Eli hoitaa niin kuin kuumeista hoidetaan.
Kummaa kun hoito otetaan vastaan, mutta kun oma äiti sairastaa niin jätetään kärvistelemään yksin. Saman te hyväksytte miehiltännekin.
Aika erikoista kyllä.
Vuodesta toiseen teki kaiken yksin eikä ikinä pyytänyt mitään mutta samalla vaati meiltä lapsilta ja iskältä ajatustenlukutaitoa.Jos ei luettu hänen ajatuksia ilman kehotusta yms.niin sit meitä rangaistiin marttyyrimaisella huokailulla ja voihkinnalla.
Voi sitä jumalatonta päivää jos ja kun musta tulee äitini kaltainen=)
Vuodesta toiseen teki kaiken yksin eikä ikinä pyytänyt mitään mutta samalla vaati meiltä lapsilta ja iskältä ajatustenlukutaitoa.Jos ei luettu hänen ajatuksia ilman kehotusta yms.niin sit meitä rangaistiin marttyyrimaisella huokailulla ja voihkinnalla. Voi sitä jumalatonta päivää jos ja kun musta tulee äitini kaltainen=)
Vasta kun oltiin siskojeni kanssa aikuisia äitini kertoi mistä kenkä puristaa.
Hän olisi niin toivonut, että me lapset siivotaan ja tiskataan kotona koulun jälkeen. Hänen mielestään meidän olisi pitänyt ymmärtää sanomattakin tämmöinen toive. Ja kun ei ymmärretty rankaisi meitä ensin mököttämällä ja sitten sättimällä ja haukkumalla.
Isälleni hänellä oli myös samantyyppisiä toiveita, joita ei koskaan sanonut ääneen. Kiukutteli kyllä kun ei toiveet toteutuneet.
Mutta ap:n tapauksessa miehensä olisi kyllä pitänyt hoksata kysyä tarvitseeko jotakin tiettyä kaupasta.
Alan ymmärtää, mistä tulee ne mammat, jotka lykkää parivuotiaan päiväkotiin kun tulee uusi vauva. Eihän sitä nyt voi kahta itse hoitaa.
Eihän nämä edes ole tajunneet, että kotona olisi pitänyt tehdä kotiöitä ja omaa äitiään kunnioittaa sen verran, että olisi hoitanut tätä kipeänä.
Minä en ymmärrä tällaista itsekkyyttä. Olen itse elänyt sellaisessa ympäristössä, missä autetaan toisia pyytämättä ja jokainen tekee osuutensa, ilman, että tarvitsee erikseen sanoa.
Vuodesta toiseen teki kaiken yksin eikä ikinä pyytänyt mitään mutta samalla vaati meiltä lapsilta ja iskältä ajatustenlukutaitoa.Jos ei luettu hänen ajatuksia ilman kehotusta yms.niin sit meitä rangaistiin marttyyrimaisella huokailulla ja voihkinnalla. Voi sitä jumalatonta päivää jos ja kun musta tulee äitini kaltainen=)
Vasta kun oltiin siskojeni kanssa aikuisia äitini kertoi mistä kenkä puristaa.
Hän olisi niin toivonut, että me lapset siivotaan ja tiskataan kotona koulun jälkeen. Hänen mielestään meidän olisi pitänyt ymmärtää sanomattakin tämmöinen toive. Ja kun ei ymmärretty rankaisi meitä ensin mököttämällä ja sitten sättimällä ja haukkumalla.Isälleni hänellä oli myös samantyyppisiä toiveita, joita ei koskaan sanonut ääneen. Kiukutteli kyllä kun ei toiveet toteutuneet.
Mutta ap:n tapauksessa miehensä olisi kyllä pitänyt hoksata kysyä tarvitseeko jotakin tiettyä kaupasta.
mutta silläkin kesti kymmenen vuotta ennenkuin tajusi, että minäkin tarvitsen hoivaa/apua kipeänä. Ja hoitaja on ammatiltaan tuo mies.
Toisaalta, olen pärjännyt pikkuvauvan ja kahden muun pienen kanssa kaksi päivää yksin, vaikka oksensimme kaikki paitsi vauva. Vaikealta tuntui edes saada vauva imetettyä, kun en jaksanut kylkeä käänää. Onneksi isommat eivät tarvinneet juuri ruokaa tms, koska kaikki olivat kipeinä. Revin toki itseni parin-kolmen tunnin välein sen verran ylös, että pyykkejä pesin ja juomaa tarjosin.
Tänä talvena sairastimme miehen kanssa influenssan yhtäaikaa. Lapset olivat täysin heitteillä, teevee ja videot vahtinaan. Rankasti lääkitsemällä pääsimme jompikumpi välillä sen verran pystyyn, että jotain syötävää saatiin.
Toisinaan on vähän vaikeaa! =)
Mutta joka ikinen kerta kun sairastun, hän muuttuu jäätäväksi ja ärsyyntyneeksi. Ei itsekään tiedä, mistä on kyse: kotona häntä on kyllä hoivattu kun on itse sairastanut. Minä taas kärsin lapsena, sillä vaikka en ollut usein sairaana, vanhempani olivat kelvottomia eivätkä hoivanneet minua tippaakaan silloin. Se jätti jäljet- ja nyt joka kerta miehen käytös aukaisee ne uudestaan :(.
Olen maannut keuhkokuumeessa kun mies on kestinnyt vieraita ja jättänyt minut ilman ruokaa, kun ei riittänyt kaikille. Istunut vessassa saamassa keskenmenoa kun samaan aikaan keittiössä on istuttu iltaa (keskenmeno alkoi paljon ennen vieraiden tuloa). Viimeksi kyllästyin ja sain raivarit, en jaksanut enää selittää kaikkea (mies siis tietää traumani) vaan haukuin koko ukon pystyyn.
Mutta joka ikinen kerta kun sairastun, hän muuttuu jäätäväksi ja ärsyyntyneeksi. Ei itsekään tiedä, mistä on kyse: kotona häntä on kyllä hoivattu kun on itse sairastanut. Minä taas kärsin lapsena, sillä vaikka en ollut usein sairaana, vanhempani olivat kelvottomia eivätkä hoivanneet minua tippaakaan silloin. Se jätti jäljet- ja nyt joka kerta miehen käytös aukaisee ne uudestaan :(. Olen maannut keuhkokuumeessa kun mies on kestinnyt vieraita ja jättänyt minut ilman ruokaa, kun ei riittänyt kaikille. Istunut vessassa saamassa keskenmenoa kun samaan aikaan keittiössä on istuttu iltaa (keskenmeno alkoi paljon ennen vieraiden tuloa). Viimeksi kyllästyin ja sain raivarit, en jaksanut enää selittää kaikkea (mies siis tietää traumani) vaan haukuin koko ukon pystyyn.
niin voisiko olla , että olet joskus liioitellut vaivaaso/sairauttasi saadaksesi hoitaa. Mies sitten ajattelee, että sinä liioittelet vaivojasi, eikä osaa ottaa niitä todesta edes silloin kun olet oikeasti huonossa kunnossa (keskenmeno).
eikä sinun tarvinnut käydä kaupassa?
Ei meillä mies ja lapset osaa tollasia ajatella tosin mies kyllä kysyisi tarvitsenko/haluanko mitään kun menisi kauppaan.
Mitään ajatukselukua on turha odottaa...
mutta jotkut asiat vaan pitäisi ´hoksata pyytämättäkin.
Ei sitä lismaa jaksa juoda jos ei jaksa pyytääkään.
äiti hoitaa sairaan perheensä, mutta kun äiti sairastaa kukaan ei hoida häntä.
Mistä te saatte voimia olla aina tuollaisia?
kyllä symppaan apta tässä. Ajattelematontahan tuommoinen on. Eikä ole mitenkään liikaa vaadittu, että edes silloin kun siippa on sairaana toinen muistaisi huomioida ilman eri muistutuksia. Ei ne miehet mitään lapsia sentään ole.