Mitä olisit halunnut tehdä lapsena, mutta et saanut?

-Olisin halunnut korvareiät ja korvikset

-Olisin halunnut oppia tanssimaan

-Olisin halunnut, että meillä olisi ollut tv

-Olisin halunnut kuunnella samanlaista musiikkia kuin muutkin ikäiseni

-Olisin halunnut harrastaa kuvataidekoulua naapurikaupungissa (liian kallis, sanoivat vanhemmat, sen sijaan sain sentään käydä kansalaisopiston lasten taideryhmässä)

-Olisin halunnut useammin uusia vaatteita

-Olisin halunnut lähteä kielikurssille tai vaihto-oppilaaksi

-Olisin halunnut kuvataidelukioon, mutta vanhemmat eivät suostuneet. Raha oli muka syynä, jälleen kerran.

Olisin halunnut katsoa videoita ja tanssia. En saanut.

Sen sijaan en olisi halunnut kävellä lähes 3 km matkaa kouluun päivittäin säässä kuin säässä. Pyörää ei ollut.

Halusin jonkun joka olisi osa itseäni ja rakastamaani miestä. Jonkun jonka kanssa voisin jakaa asioita hautaan asti. En saanut, koska miehellä ei enään seisonut kun sanoin haluavani jo vihdoin lapsia. Muita naisia kyllä on katsellut kaiken aikaa ja puhuu seksistä.... et sellasta

[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 14:12"]

Halusin jonkun joka olisi osa itseäni ja rakastamaani miestä. Jonkun jonka kanssa voisin jakaa asioita hautaan asti. En saanut, koska miehellä ei enään seisonut kun sanoin haluavani jo vihdoin lapsia. Muita naisia kyllä on katsellut kaiken aikaa ja puhuu seksistä.... et sellasta

[/quote]

Siis tämä kaikki lapsena?

Mä olisin pienenä halunnut junaradan ja rattikelkan. Molemmat siis tuollaisia poikamaisia juttuja. Rattikelkan tilalle sain muovisen rattipulkan... huoh. Junaradalla sain kerran leikkiä lapsuudenystävän luona (joka muuten oli kans tyttö ja oli saanut siis sellaisen). Mulla oli 11 Barbia mutta niistä käytin ehkä 2-3:a. Ne loput Barbirahat olis voinut kyllä käyttää siihen junarataan.

Olisin halunnut mennä NKOTB:n keikalle 9-vuotiaana! Muistan anelleeni isosiskoltani josko tulisi mukaani kun äiti ei sinne muuten olisi päästänyt. Ei menty.

Kyllä Barbitalo olisi ollut ihana, mutta en sitä toivonut enkä pyytänyt, koska oli itsestään selvää että se oli liian hieno ja kallis.

Tavaroista siis tuo tuli mieleen. En muista että olisin halunnut tehdä mitään sellaista, mikä sitten olisi ollut kiellettyä.

Haaveilin 12-vuotiaana omasta hevosesta. Tiesin jo sen ikäisenä, ettei meille olisi mitenkään mahdollista ottaa hevosta, mutta jaksoin aina haaveilla siitä. Yksi este hevosen hankkimiselle oli se, että ne ovat niin kalliita ja niiden ylläpito tulee kalliiksi. Niinpä kuvittelin, että ostan viidellä markalla jostakin markkinoilta arvan ja voitan sillä hevosen sekä muutaman tonnin rehua hevosen ruoaksi. Hevonen voisi asua naapureiden navetassa. Pyöräillessäni kuvittelin ratsastavani hevosella.

Hävetti, kun vanhemmat menivät mainitsemaan psykologilleni jossakin perhetapaamisessa, että tyttö haluaisi saada oman hevosen. Ajattelin, että se psykologikin pitää mua tosi lapsellisena ja nolona ja luulee, että ihan tosissani manguin vanhemmiltani hevosta. Tiesin, ettei haave ollut realistinen, mutta se olikin vain haave.

Riipaisevia kertomuksia. Minä toivoin milloin mitäkin kirjaa, ja matkoja muualle. Onneksi niitä toiveita on voinut toteuttaa äijä.

Haaveilin liikuntaharrastuksesta. Jo kävely oli kuulemma typerää hortoilemista ja liikkuminen liikunnan takia täysin typerää. Vain urheilijoitten oli ok treenata että voittaisivat kilpailuja ja Suomelle mitaleja. No, koulun liikuntatunneilla olin sitten susihuono kun en ollut ikinä edes yrittänyt heittää palloa.

En saanut suklaajoulukalenteria. En saanut valvoa yhtä myöhään kuin muut meillä kylässä olleet lapset. En saanut ottaa kissaa. 

Olisin halunnut mennä ulos, pihalle leikkimään.

Olisin halunnut pehmoleluja. Jäi vaje.

Olisin halunnut, ettei minua olisi lähetetty lapsettoman sukulaisperheen luokse kokonaisiksi kesiksi aina 14-vuotiaaksi asti. Ei kavereita, kahden aikuisen kanssa huitsin nevadassa ilman mitään omaa kivaa tekemistä. Yrittivät pakottaa syömään läskistä epäterveellistä ruokaa. En ole heidän kanssaan tekemisissä enää.