n. 1v lapsen vanhemmat, jotka jo tämän kokeneet!
Mikä voi olla että kohta reilu 11kk lapsemme menee nukkuun ihan ok, mutta herää JOKA YÖ samoihin aikoihin (n. 1:00) itkemään ja itkee sen 1-1,5h. On väsynyt, mutta itkee silti. Ei siis ole heräämässä tms aamuhommiin. Sama tapahtuu toisen kerran n. 04:00 aikaan ja kestää vain 30min.
Mistä tämä voi johtua??? On kestänyt jo kohta pari viikkoa!?!?!?
Kommentit (34)
tilannettasi ap:n tilanteeseen? Lapsellanne oli jo hyvät eväät nukkua yksin 9kk alkaen, koska oli saanut olla lähellänne noin pitkään. Valmiudet olivat olemassa. Ap:n vauva on pakotettu yksinäisyyteen varhaisesta vauva-ajasta lähtien ja hänellä tuskin on mitään säätelykeinoja kauhun tunteisiin, joita tulee, kun niitä on tutilla tai maidolla vain tyynnytetty.
hyökkäävä ja kiusaa tekevä asenne. Aivan niinkuin noihin itkuihin ei olisi mitään muuta syytä kuin se että lapsi nukkuu eri huoneessa. Ja kyllä minä olen tutilla ja maidolla lohdutellut uneen ihan silloinkin kun lapsen sänky oli makuuhuoneessani. Huom. lapsi ei nukkunut vieressäni koskaan vauva aikana, vaan omassa sängyssään sänkyni vieressä. Siltikään ei ole näitä kuvaamisia kauhun tunteita ollut lapsellani koskaan. Koitas nyt ajatella maailmasi ulkopuolelle, kaikki ei mene niinkuin sinä ajattelet, eikä niinkuin minä ajattelen.
Oletko siis sitä mieltä, että aloittajan ei kannata edes kokeilla samassa huoneessa nukkumista? Olen yksi noista aiemmista vastaajista, enkä ole todellakaan sitä mieltä että lapsi pitäisi ottaa samaan sänkyyn tai että itkuihin ei voisi olla muuta syytä kuin omassa huoneessa nukkuminen. Mutta minusta on järjenköyhyyttä suoralta kädeltä tyrmätä ehdotus, joka saattaisi ratkaista koko ongelman. Jos itkut eivät samassakaan huoneessa lopu, lapsen voi siirtää takaisin omaan huoneeseen. Minua vain ihmetyttää tämä fanaattinen omassa huoneessa nukuttaminen, jos se ei toimi.
Onko hereillä kun itkee? Meillä nostin lapsen ylös sängystä ja "herätin" jolloin itku loppui. Ja kaikille epäilijöille, lapsi nukkui vieressämme puolen metrin päässä ja perusturvallisuus on edelleen kunnossa.
tilannettasi ap:n tilanteeseen? Lapsellanne oli jo hyvät eväät nukkua yksin 9kk alkaen, koska oli saanut olla lähellänne noin pitkään. Valmiudet olivat olemassa. Ap:n vauva on pakotettu yksinäisyyteen varhaisesta vauva-ajasta lähtien ja hänellä tuskin on mitään säätelykeinoja kauhun tunteisiin, joita tulee, kun niitä on tutilla tai maidolla vain tyynnytetty.
hyökkäävä ja kiusaa tekevä asenne. Aivan niinkuin noihin itkuihin ei olisi mitään muuta syytä kuin se että lapsi nukkuu eri huoneessa. Ja kyllä minä olen tutilla ja maidolla lohdutellut uneen ihan silloinkin kun lapsen sänky oli makuuhuoneessani. Huom. lapsi ei nukkunut vieressäni koskaan vauva aikana, vaan omassa sängyssään sänkyni vieressä. Siltikään ei ole näitä kuvaamisia kauhun tunteita ollut lapsellani koskaan. Koitas nyt ajatella maailmasi ulkopuolelle, kaikki ei mene niinkuin sinä ajattelet, eikä niinkuin minä ajattelen.Oletko siis sitä mieltä, että aloittajan ei kannata edes kokeilla samassa huoneessa nukkumista? Olen yksi noista aiemmista vastaajista, enkä ole todellakaan sitä mieltä että lapsi pitäisi ottaa samaan sänkyyn tai että itkuihin ei voisi olla muuta syytä kuin omassa huoneessa nukkuminen. Mutta minusta on järjenköyhyyttä suoralta kädeltä tyrmätä ehdotus, joka saattaisi ratkaista koko ongelman. Jos itkut eivät samassakaan huoneessa lopu, lapsen voi siirtää takaisin omaan huoneeseen. Minua vain ihmetyttää tämä fanaattinen omassa huoneessa nukuttaminen, jos se ei toimi.
en sanonut, että ei voisi kokeilla. Mutta en ihmettele että tyrmäsi teidät heti. Niinhän tekin tyrmäsitte hänet. Ette te antaneet muuta vaihtoehtoa, kuin sen, että ap on kurja äiti ja tekee julmaa vääryyttä lapselleen kun lapsi joutuu nukkumaan yksin. Fanaattisuus on todella typerää. Fanaattinen perhepetiläinen ei ole yhtään sen järkevämpi kuin fanaattinen yksin nukuttaja. Tässä ei ole kukaan kuitenkaan ilmoittanut olevansa fanaatikko suuntaan eikä toiseen.
Ap:n vastauksethan olivat hieman marttyyrimaisia ja lapsellisia. Tottahan sitä kannattaa ottaa kaikki neuvot käyttöön, mutta ei teidänkään lähestymistapanne ollut yhtään sen parempi.
No meillä on kyllä lapsi nukkunut ihan koko ajan omassa sängyssään mikä on mun sägyn vieressä ja silti sai yhden vanhana (on nyt 1,8 v.) ihan samanlaisia itkukohtauksia kun ap:n lapsi.Eli meidän tapauksessa ei ollut yksinäisyydestä kyse!Vai mitä sanoo täydelliswt av-mammat??Meillä oli kyse yksinkertaisesti hampaista!!!Ne kun puhkes kaikki lopulta,nukuttiin yötkin taas putkeen.TSEMPPIÄ AP :)
en tiedä ihan noin pienestä, mutta jotkut lapset saa kauhukohtauksia. Liittyy kuulemma univaiheesta toiseen siirtymiseen. Eli jotenkin lapsi jää junnaamaan sinne väliin ja saattaa siis huutaa, itkeä ihan hurjana. Ei ole oikein unessa, mutta ei kyllä hereilläkään. Ja jos menee säännölliseen aikaan nukkumaan, niin tämä tapahtuu myös tismalleen samaan aikaan. Jos päivä on liian vilkas, voi kuulemma aiheuttaa juttua tai kehitysvaiheet (oppii paljon ja siksi pää käy täysillä). Jos alkaa olemaan pitkäkestoista niin voi kuulemma vaikka havahduttaa lapsen juuri ennen kohtauksen alkua niin välttää tämän siirtymäongelman. Näin selitti joskus jossain lehtijutussa asiaan perehtynyt heppu.
Järkyttävää!!!!!!!!!
Eikö lopeta itkemistä vaikka laitat valot,otat pois sängystä jne?
Tossa iässä erittäin moni lapsi rauhoittuu sekunneissa, kun pääsee äidin viereen nukkumaan. Oma lapseni on samanikäinen, ja syy noihin itkuihin on levottomat unet sekä lapsen eroahdisus, josta sinullekin ap on varmasti neuvolassa kerrottu. Lapsi rauhoittuu heti kun nostan hänet viereeni, siis samalla sekunnilla. Lapsi on nyt iässä, jolloin hän tarvitsee vanhempansa lähelleen myös öisin.
Ihan rehellisesti ap, mitä sä menetät jos otat lapsen viereen yöksi? Jos sun mielestä teillä on nyt hyvät yöunet, kun sinä valvot ja kanniskelet itkevää lasta, ja mieskään ei varmasti nuku kovin hyvin kun lapsi huutaa, niin miten toi tilanne muka voi mennä enää pahemmaksi?
tilannettasi ap:n tilanteeseen? Lapsellanne oli jo hyvät eväät nukkua yksin 9kk alkaen, koska oli saanut olla lähellänne noin pitkään. Valmiudet olivat olemassa. Ap:n vauva on pakotettu yksinäisyyteen varhaisesta vauva-ajasta lähtien ja hänellä tuskin on mitään säätelykeinoja kauhun tunteisiin, joita tulee, kun niitä on tutilla tai maidolla vain tyynnytetty.
hyökkäävä ja kiusaa tekevä asenne. Aivan niinkuin noihin itkuihin ei olisi mitään muuta syytä kuin se että lapsi nukkuu eri huoneessa. Ja kyllä minä olen tutilla ja maidolla lohdutellut uneen ihan silloinkin kun lapsen sänky oli makuuhuoneessani. Huom. lapsi ei nukkunut vieressäni koskaan vauva aikana, vaan omassa sängyssään sänkyni vieressä. Siltikään ei ole näitä kuvaamisia kauhun tunteita ollut lapsellani koskaan. Koitas nyt ajatella maailmasi ulkopuolelle, kaikki ei mene niinkuin sinä ajattelet, eikä niinkuin minä ajattelen.
Oletko siis sitä mieltä, että aloittajan ei kannata edes kokeilla samassa huoneessa nukkumista? Olen yksi noista aiemmista vastaajista, enkä ole todellakaan sitä mieltä että lapsi pitäisi ottaa samaan sänkyyn tai että itkuihin ei voisi olla muuta syytä kuin omassa huoneessa nukkuminen. Mutta minusta on järjenköyhyyttä suoralta kädeltä tyrmätä ehdotus, joka saattaisi ratkaista koko ongelman. Jos itkut eivät samassakaan huoneessa lopu, lapsen voi siirtää takaisin omaan huoneeseen. Minua vain ihmetyttää tämä fanaattinen omassa huoneessa nukuttaminen, jos se ei toimi.
Nyt sitten vain on viikon parin pätkä jolloin se ei toimi..?
Meillä lapset on nukutettu alusta lähtien omaan huoneeseen ja ovat oppineet nukahtamaan sinne ITSE, joten kun nukahtavat ei ole äiti paikalla, eikä myöskään yöllä kun heräsivät, elleivät sitten alkneet itkemään. Meillä oli samaa tuossa vaiheessa ja se meni jonkun ajan kuluttua ohi. Tsemppiä ap!
Menkää lynkkaamaan muualle!
päivän tapahtumien siirtyminen uniin. Joko teillä kävellään tai ollaan opittu jokin uusi taito? Meillä heräiltiin juuri näistä syistä ja yöt normlisoituivat vähän ajan päästä itsekseen. En kyllä ensimmäisenä siirtäisi vanhempien sänkyyn, yritäppä sitten taas totuttaa omaan säkyyn takaisin. Tsemppiä, teet varmasti ihan oikein niinkuin teidän perhelle on paras!
ikä ainakin stemmaisi maitotuotteiden aloitukseen? Päivisin vauva ei välttämättä "näytä" kipuaan, kun pysyy liikkeessä ja touhuaa. Mutta yöllä makuullaan, voi olla maha kipeä...
Nyt sitten on ap täältä hävinnyt (ei vastaile ainakaan enää).
Asialliset kommentit on ihan ok, myös siitä samassa huoneessa nukuttamisesta, mutta kaikki "olet huono äiti" -tyyppiset kommentit saa tosiaan vain vihan päälle. En ihmettele yhtään marttyyrimaisia kommentteja.
meillä saman ikäinen taaperon alku ja heräilee yöllä. Tekee hampaita ja liikkumisen lisääntyminen tulee uniin. Lisäksi selvää eroahdistusta. Päivisinkin haluaa olla äidin kanssa ja kaipaa syliä.
Nukkuu vieressä perhepedissä ja herättää vain äidin kun itkua tuhertaen tunkee iholle kiinni. Nukahtaa nopeasti paijaukseen. Isä ei edes herää ja itsekin nukahdan nopeasti uudestaan. Nämä syyt meillä ja näin me hoidamme ne. Kukin tyylillään. En jaksaisi noin pitkiä itkuja. Tsemppiä APlle.