Onnistuuko akateemisen ja duunarin parisuhde?

akateeminen ja mies ns. duunari. Silti mies meillä liikkuu työkseen enemmän ns. akateemisissa piireissä ja minä enemmän duunariympäristössä. Molemmat pärjätään ristiin molemmissa porukoissa.

voi tietää, miten liitto onnistuisi. Itse en voisi kuvitella itselleni duunarimiestä, mutta kukin tavallaan. Ja en mä siis heitä mitenkään halveksi, mutta en vaan omalla kohdallani voisi mitenkään ajatella. Vaikka eihän sitä tiedä, jos olisi joskus johonkin duunariin rakastunut, niin ei kai sitä sitten ajattelisi, mutta itselleni ei ole koskaan niin käynyt.

Me olimme ex-miehen kanssa korkeasti koulutettuja, mutta minä olen akteemisesta perheestä ja mies oli duunariperheestä. Sitä kautta tuli hämminkiä. Kumpikaan ei ollut kotonaan toisen kulttuurissa. Minulla ei ollut mitään puhuttavaa appivanhempien kanssa, niiden jutut tuntuivat niin...turhilta.

Onnistuminen? Mitataan millä? Tavallista arkea elellään ja on hyviä ja vähemmän hyviä päiviä.

Pidätkö ap, alempikoulutettuja huonompina?

tuleva kotitalousope. Ovat olleet viisi vuotta yhdessä ja ilmeisen hyvin menee.

luuletko tosiaan, että tyttäres pystyy maksamaan asuntolainan pelkällä akateemisuudella? Duunarihan voi ansaita rutkasti enemmän.

Meillä on ainakin mennyt ihan hyvin, vaimoni on löytänyt sairaanhoitajan töitä ollessamme niin Jenkeissä kuin Brysselissäkin. Eli meillä akateeminen ja duunari on niin kotona kuin työmarkkinoilla pelittänyt hyvin.



Tohtorismies ;-)

mies on aikonaan jättänyt opinnot kesken lukiovaiheessa ja mennyt töihin. Kolmekymppisenä hän hän opiskeli itsensä merkonomiksi aikuiskoulutuksessa (minun kehtouksesta ja koska tuli sellainen työtilanne, että se oli mahdollista). Tällä hetkellä itse olen asiantuntijatehtävissä ja mies it-alalla johto-tehtävissä, ansaitsee tuplasti sen minkä minä. Olemme olleet naimisissa yli 15 v. ja yhdessä yli 17 v.



Pelkkä koulutus ei siis kerro kaikkea, ja koko loppuelämä on aikaa kouluttautua työn ohessa tai työpaikalla, joillakin vaan on nuoruus sellainen, että kaikki ei mene ihan putkeen.



Liiton tulevasiuudesta ei voi tietää, eikä se oikeastaan teille kuulu, tytär tekee omat ratkaisunsa ja nykyään on myös helppo erota, vaikka olisi yhteinen asunto ja asuntolainaa.





Jos ryhdytte takaajksi, niin pyytäkää, että asuntolaina otetaan kahdessa erässä, ja siihen pieneen erään, jossa olette takaajana (asuntohan riittää vakuudeksi 70 % lainasta ja valtio takaa 15 %), voi ottaa vaikka lainavakuutuksenkin, jos se ei tule älyttömän kalliiksi. Ja ainakaan ette ole vastuussa koko lainasta.

No mäkin vastaan sit: Tulevaisuus riippuu lähinnä pariskunnan luoteista ja kotikulttuurista: toiset panostavat pitkiin parisuhteisiin, toiset eivät.



Minä aloin kympin keskiarvon lukiolaisena seurustelemaan sen tyypin kanssa, joka jätti lukion kesken ja meni töihin. Seurustelu jatkui kun menin yliopistoon ja jäin sinne. Mieskin teki kyllä sitten oppisopimustutkinnon ja itse asiassa myöhemmin myös amk-tutkinnon, vaikka totesikin sitten, ettei halua sen tutkinnon mukaisia töitä tehdä. Nyt kahden kymmenen vuoden päästä meillä on duunarin ja dosentin avioliitto, ja sen ensimmäisen asunnon jälkeen on hankittu kesämökkiä ja sijoituskämppääkin. Meidän takaajaksi kannatti ryhtyä, kiitosta vaan miehen vanhemmille...

Kulttuurieroja voi tosiaan olla, mutta riippuu täysin ihmisistä.

Edellisessä suhteessani duunarimieheni ja ystäväpiirinsä ottivat minut hyvin vastaan, mutta koko elämäni muuttui. Lopulta kulttuurieromme taisi olla liian suuri, vaikka en siis ole mistään rikkaasta hienosta perheestä. Ajatusmaailmamme olivat vain liian erilaiset.



Nykyinen avomieheni on myös duunari, mutta kiinnostunut ja innostunut monista asioista, myös itsensä kehittämisestä. Itsekin toimin nykyään epäakateemisella alalla tosin. Meillä menee nyt sen verran hyvin, että elättelen toiveita yhteisestä loppuelämästä.



Eli ei sitä koskaan tiedä.:)

Kestääkö hänellä pää, jos vaimo on paremmin koulutettu ja ehkä tienaakin paremmin. Ja että vaimon täytyy mahdollisesti iltaisinkin tehdä töitä kotoa käsin.



Molemmilla akateemisilla siskoillani oli alkuun duunarimies, avoliitossa. Molempien liitot kariutuivat ja käsittääkseni suurin ongelma oli miehen asenne akateemisuuteen. Tentteihin ei olisi iltaisin saanut lukea, mies ei tehnyt mitään kotitöitä vaan ne kuuluivat vaimolle. Ja yliopistolla ollaan sellaisia nokka pystyssä kulkijoita...sitä rataa.

Itse en kauheesti lähtisi katsomaan tilannetta pelkästään tuon yksittäisen koulutukseen liittyvän tiedon pohjalta, vaan eiköhän jokainen yksilö ole erilainen.



Varmasti mietit että koulujen kesken jättäminen kertoo ihmisestä jotain, mutta se on kuitenkin vain yksittäinen pieni asia.

Itse olen DI ja mieheni asentaja, yhdessä ollaan oltu 21 vuotta.

Mulla korkeakoulututkinto, ja mieheni "duunari" eli lukenut "vain" ammatillisen tutkinnin. Tosin on yleissivistykseltään mua älykkäämpi, tienaa ainakin kaksi kertaa enemmän kuin minä ja on huomaavainen mies ja isä :)

en niinkään osaa vastata, mutta täällä monet akateemiset naiset kertovat duunarimiehistään lähinnä sen, että mies tienää ainakin 2 kertaa enemmän kuin tämä akateeminen nainen. Siis mitä, se rahako sen "puuttuvan" koulutuksen sitten korvaa, kun sitä pitää niin kiireellä selittää sitä tienaamista. Mitä jos se mies olisi huonommin tienaava, duunari tai akateeminen, olisko se sitten suuri no no?

että se duunarin työtä tekevä voi tietenkin olla aivan yhtä älykäs ihminen kuin mitä akateeminenkin. Ei tietenkään samalla tavalla harjaantunut esimerkiksi sille ammattialalle, kuin millä se akateeminen vaikkapa nyt sitten puoliso on, mutta jos puhutaan elämästä yleisesti, yleistiedosta, avarakatseisuudesta, omatoimisesta laajemmastakin ajattelemisesta etc. etc.



Ihan käsittämätöntä asenteellisuutta täällä palstalla suunnilleen joka toisessa ketjussa. Minkälaisia ihmisiä oikein olette te itseänne niin kaiken yläpuolella pitävät epäinhimilliset lokeroitsijat?? :(



duunari

itse olen akateeminen. Perhetaustamme ovat hyvin samanlaiset. Joissain asioissa ollaan samanlaisia, joissain erilaisia. Mutta asiat joita elämältä halutaa ja mitä arvostetaan on samanlaisia.

että se duunarin työtä tekevä voi tietenkin olla aivan yhtä älykäs ihminen kuin mitä akateeminenkin. Ei tietenkään samalla tavalla harjaantunut esimerkiksi sille ammattialalle, kuin millä se akateeminen vaikkapa nyt sitten puoliso on, mutta jos puhutaan elämästä yleisesti, yleistiedosta, avarakatseisuudesta, omatoimisesta laajemmastakin ajattelemisesta etc. etc.

Ihan käsittämätöntä asenteellisuutta täällä palstalla suunnilleen joka toisessa ketjussa. Minkälaisia ihmisiä oikein olette te itseänne niin kaiken yläpuolella pitävät epäinhimilliset lokeroitsijat?? :(

duunari

Tunnen duunareita, koska olen sellaisesta kodista itsekin lähtöisin, ja kyllähän ne jutut on ihan eri tasolla kuin akateemisella väellä. Suurin ero on siinä lukeneisuudessa: ainakaan duunarimiehet eivät juuri kirjoja aukaise. Vaikka olisi kuinka mukava luonteeltaan, niin riittääkö se, jos yhteistä juteltavaa ei löydy.

Tunnen myös useita duunari/akateeminen-pareja. Yleensä niin, että nainen on tuo akateeminen. Suurin osa pareista on päätynyt eroon, vaikka alun ihastusvaiheessa löytyy paljonkin yhteistä.

No mäkin vastaan sit: Tulevaisuus riippuu lähinnä pariskunnan luoteista ja kotikulttuurista: toiset panostavat pitkiin parisuhteisiin, toiset eivät.

Minä aloin kympin keskiarvon lukiolaisena seurustelemaan sen tyypin kanssa, joka jätti lukion kesken ja meni töihin. Seurustelu jatkui kun menin yliopistoon ja jäin sinne. Mieskin teki kyllä sitten oppisopimustutkinnon ja itse asiassa myöhemmin myös amk-tutkinnon, vaikka totesikin sitten, ettei halua sen tutkinnon mukaisia töitä tehdä. Nyt kahden kymmenen vuoden päästä meillä on duunarin ja dosentin avioliitto, ja sen ensimmäisen asunnon jälkeen on hankittu kesämökkiä ja sijoituskämppääkin. Meidän takaajaksi kannatti ryhtyä, kiitosta vaan miehen vanhemmille...

mutta niin, että mies on akateeminen ja vaimo kaikkensa perheelle uhrautuva äiti=kouluttautumaton työtön laiskuri