Mielestäni minut on manipuloitu
uskomaan, että olen huonompi, kun en saa itseäni mahdutettua "white trash" -mentaliteettiin ja tapoihin.
Olen nössö, kun en tupakoi ja luen kirjoja (no, en kylläkään mitään kansalliseepoksia tai muuta raskasta). Olen aika pohtiva ja hiljainen persoona, juttelisin mielelläni kaikenlaisesta syvällisestä, toki juoruilukin on jossain määrin ihan viihdyttävää. Joskus kuitenkin olis mukavaa jutella muustakin kun siitä, kuka nyt on saamassa vahinkolasta viidennelle eri miehelle, tai kuka on lihonut viiskyt kiloa.
En juo kaljaa, mutta alkoholia epäsäännöllisen säännöllisesti. Ympärillä olevat ihmiset ovat niitä, joiden mielestä on tosi siistiä, kun nainen juo kaljaa ja juo paljon viinaa. Asuntoon keräillään ties mitä kaljamainos-juttuja ja viinapulloja sisustuselementeiksi.
En myöskään ihaile "strippari"-tyyliä, enkä ikinä haluaisi olla olemassa vain miestä miellyttääkseni. Mun itsetuntoa ei rakenna se, kun mies kehuisi mun suihinottotaitojani.
JA KUN EN SOVI JOUKKOON, tunnen itseni huonommaksi. Kun en ole tuollainen. Toisaalta, olisinko kuitenkin onnellisempi? Jos hankkisin perustutkinnon, muuttaisin kerrostalolähiöön, löytäisin viinaan menevän miehen, joka silloin tällöin tykkää heilutella nyrkkiä kaikille?
Kommentit (13)
....kun viittii edes miettiä esim. ketä miellyttää ja ketä ei.
Hanki oma elämä äläkä elä muiden kautta.
On todella ristiriitaista ja vähän hassuakin, että korkeammasta älystä voi tuntea häpeää. Se on kuitenkin lähinnä tunnetta, ettei kuulu joukkoon, eikö? :)
Kaverisi kuulostavat kamalalta väeltä, hankkiudu opiskelemaan ja löydät varmaan pari samanhenkistä ystävää vaikka olisitkin ujo. Nämä nykyiset ihmiset voivat olla sinua tyhmempiä, mutta he osaavat varmasti kävellä ylitsesi, jos teeskentelet etkä ole ylpeästi oma älykäs itsesi. WT-väki osaa pomottaa. ;)
tällä ehkä tukea huonolle itsetunnolleni, en tiedä, mitä näillä kaikilla aloituksilla nyt haetaan?
Ehkä purin mielestäni asiat jotka siellä pyörii, ehkäpä ajattelin, jos joku muu on joskus ollut "väärässä" seurassa/kaupungissa, kokenut olevansa erilainen ja saanut siitä negatiivista huomiota ja arvostelua?
Ja toki roskasakin haukkuminen on aina mukavaa.
ap
On todella ristiriitaista ja vähän hassuakin, että korkeammasta älystä voi tuntea häpeää. Se on kuitenkin lähinnä tunnetta, ettei kuulu joukkoon, eikö? :)
Kaverisi kuulostavat kamalalta väeltä, hankkiudu opiskelemaan ja löydät varmaan pari samanhenkistä ystävää vaikka olisitkin ujo. Nämä nykyiset ihmiset voivat olla sinua tyhmempiä, mutta he osaavat varmasti kävellä ylitsesi, jos teeskentelet etkä ole ylpeästi oma älykäs itsesi. WT-väki osaa pomottaa. ;)
Ja toki roskasakin haukkuminen on aina mukavaa.
Nimetön haukkuminen nettipalstalla ei erota sinua tuosta roskasakista mitenkään.
kyllä kovin älykäs eikä mulla esimerkiksi yliopistoon ole mitään asiaa, mutta on tää mun mielestäni aika naurettavaa, että mun "pitää hävetä" esimerkiksi tupakoimattomuuttani, tai sitä, ettei ole kiinnostusta ryypätä joka viikonloppu (enkä pysty juomaan paria viinapullollista).
Tai se, kun puhun miesten ja naisten tasa-arvosta ja kehotan naisystäviäni miettimään asioita, saan vain huvittuneita katseita osakseni. "Mutku miehet tykkää enemmän tämmösest".
ap
On todella ristiriitaista ja vähän hassuakin, että korkeammasta älystä voi tuntea häpeää. Se on kuitenkin lähinnä tunnetta, ettei kuulu joukkoon, eikö? :)
Kaverisi kuulostavat kamalalta väeltä, hankkiudu opiskelemaan ja löydät varmaan pari samanhenkistä ystävää vaikka olisitkin ujo. Nämä nykyiset ihmiset voivat olla sinua tyhmempiä, mutta he osaavat varmasti kävellä ylitsesi, jos teeskentelet etkä ole ylpeästi oma älykäs itsesi. WT-väki osaa pomottaa. ;)
Minusta kertoo älystä ja empaattisuudesta. Kirjoittaja ei keskity lyttäämään ap:ta tai ketään muutakaan, kuten sinä. :D
Ja toki roskasakin haukkuminen on aina mukavaa.
Nimetön haukkuminen nettipalstalla ei erota sinua tuosta roskasakista mitenkään.
nuttura? :D lol miten tosikkomainn tyyppi!!
Ja toki roskasakin haukkuminen on aina mukavaa.
Nimetön haukkuminen nettipalstalla ei erota sinua tuosta roskasakista mitenkään.
mä tiedän olevani roskasakkia ties monennessako polvessa. Ainut ero mussa ja ympärilläni olevissa ihmisissä on se, että olen ahdistunut tästä, sekä monilta osin kiinnostunut eri asioista kuin he.
Ja mähän tuossa aloitusviestissä pohdinkin, että ehkäpä itsekin kuitenkin olisin onnellisempi sellaisena? Musta kun ei mitään tohtoria koskaan tule muutenkaan, ei rikasta tai menestyvää. Silti nämä ympyrät ahdistavat, ja olen se "outo".
Miksi jotkut ottavat tämän niin henkilökohtaisesti? En mä tässä nosta itseäni kenenkään yläpuolelle.
ap
On todella ristiriitaista ja vähän hassuakin, että korkeammasta älystä voi tuntea häpeää. Se on kuitenkin lähinnä tunnetta, ettei kuulu joukkoon, eikö? :)
Kaverisi kuulostavat kamalalta väeltä, hankkiudu opiskelemaan ja löydät varmaan pari samanhenkistä ystävää vaikka olisitkin ujo. Nämä nykyiset ihmiset voivat olla sinua tyhmempiä, mutta he osaavat varmasti kävellä ylitsesi, jos teeskentelet etkä ole ylpeästi oma älykäs itsesi. WT-väki osaa pomottaa. ;)
Minusta kertoo älystä ja empaattisuudesta. Kirjoittaja ei keskity lyttäämään ap:ta tai ketään muutakaan, kuten sinä. :D
Niin minustakin. Jos vedit herneen nenään, niin minulla on "WT-väestä" kokemusta työn puolesta. He todella osaavat pomottaa, jos esim. työpaikan johdossa on heikkoa väkeä. Miksei sama siis toistuisi vapaa-ajallakin...
terveisin, viestin kirjoittanut konsulttimamma

eikä anna pomottaa itseään.
Nostaa omaa itsetuntoasi? Hakea kanssapaheksuntaa wt-kansalle (millainen ihminen muuten ylipäätään jaksaa viljellä tuota amerikkalaisperäistä white trash -käsitettä)?
Jos et viihdy tuttavapiirissäsi, mikä sinua estää hakemasta uusia ja fiinimpiä ystäviä?