Kuinka kauan odottaisit tässä tilanteessa:

Voitko tarkentaa miksi et odottaisi enää?

Kyllä vuodessa tietää jo, että haluaako yhteisen tulevaisuuden. Olet miehelle lähinnä luultavasti vain säännöllisen ja helpon seksin lähde.

Sitähän olen miettinyt myös olisiko näin. Tietenkin sanoo että en ole mutta vuodessa mielestäni tulisi jo tietää mihin on valmis. Siispä ,hyvästi rakkaani.

kellään kokemuksia että tilanne muuttuu? itse sanoo että haluaa edetä hitaasti.Vai heräänkö 10 vuoden päästä tässä samassa tilanteessa?

samassa tilanteessa kuin sun mies. Ja oikeasti odotan vaan, että löydän jonkun paremman. Ei mulla ole aikomustakaan muuttaa yhteen. Eli jos olisin sinä, lähtisin.

...hankkisin lisää tietoa miehen uskomusjärjestelmästä. Hänen parisuhteen vakiintumista koskevat ajatuksensa ovat selvästi aika kaukana ap:n ajatuksista, ja ap pitää omiaan ainoina mahdollisina



Kysypä ap vaikka jotenkin näin:





- Mitä pitäisi tapahtua, että muuttaisit kanssani yhteen / veisit minut vanhempiesi luokse / tekisit yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia kanssani?



- Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos muuttaisimme liian aikaisin yhteen / vanhempasi tapaisivat minut liian pian / meillä olisi yhteisiä suunnitelmia?



- Mikä olisi parasta, mitä voisi tapahtua, jos...



Näin saat selville, mikä miesystävääsi estää. Voi olla, että hänellä on aivan outoja käsityksiä, jotka pystyt helposti osoittamaan paikkansapitämättömiksi. Tai sitten sellaisiksi, joiden kanssa et pysty elämään, jolloin voitte erota ennen kuin tulette onnettomiksi yhdessä.



Oma mieheni ei kosinut, vaikka oli rakastunut ja halusi viettää loppuelämän yhdessä. Tuontyyppisten kysymysten avulla selvisi, että hänen mielestään kosinta ja avioliitto oli suhteen päätepiste ja sitä ennen pitäisi tuntea toinen todella hyvin ja olla valmis ottamaan vastuulleen toisen koko elämä. Minä selitin hänelle, että naimisiin meno on suhteen alkupiste, jonka jälkeen minä vasta alan tosissani suunnitella ja rakentaa elämää hänen kanssaan. Seurauksena oli kosinta kuukauden sisällä.

että miksi sitten roikotat tätä miestä elämässäsi?Ja 10 olen kysynyt samansuuntaisia kysymyksiä mutta en ole oikein saanut vastausta. Hän n mielestään tosissaan tässä suhteessa kuitenkin. Sitä olen kysynyt suoraan. Kun taas minun milestäni ei voi olla tosissaan jos ei tiedä edes haluaako koskaan asua yhdessä.

se on niin kauhean rakastanut muhun. Meillä on ihan mukavaa, ainakin kivempaa kuin jos olisin yksin.

... niin kertoo siitä, että mies vain ajelehtii eikä hänellä ole täsmällisiä tulevaisuudensuunnitelmia muistakaan asioitsa. Itse jättäisin sellaisen miehen.



Toinen vaihtoehto on, että hän vastasi, mutta et kuullut tai osannut tulkita. Se taas kertoo että viestintätyylinne ovat niin kaukana toisistaan, että ristiriitatilanteista tulee todella vaikeita. Jälleen ero on helpoin vaihtoehto.

Onko syitä, miksi et voisi odottaa ja katsoa, eteneekö suhde vai ei?



Mietin usein, miksi joku kokee koko ajan tarvetta päivittää suhdettaan eli edetä tiettyyn haluamaansa suuntaan. Vuosi on kuitenkin lyhyt aika. Toki jokainen etenee tahtiinsa, mutta koen, että vuoden seurustelussa suhde on vasta edennyt varsinaiseen seurusteluun ja vasta nyt hiljalleen aletaan miettiä, onko tästä enempään.



Meillä minä olin myös se, joka koko ajan hoppuilin, mutta toisaalta myös tajusin miehen jarruttelun edessä, että en ollut menossa varsinaisesti mihinkään vaan tarvitsin vain koko ajan sitä todistetta siitä, että mies todella rakastaa. Onneksi aika teki tehtävänsä ja osoitti, että mies todella haluaa asua minun kanssani ja perustaa perheen ja että minä vain säntäilin vailla päämäärää muiden odotusten tahtiin. Saatiin sitten tehtyä asiat omaan tahtiin ja omalla tavalla pienen kipuilun jälkeen.



Meille naisille suhde on monesti väylä, jota pitkin kulkea. Pitää mennä pisteestä A pisteeseen B tietyn ajan kuluessa tai ollaan hävitty. MIehille asia on useammin se, että katsotaan ja voidaan ehkä harpata suoraan C:hen, jos se tuntuu hyvältä.



Sanon kliseen mutta sanon silti: jos todella haluat miehestäsi loppuelämän kumppanin eikä vain isää lapsillesi, niin maltat katsoa ja odottaa vähän pidempään. Toisaalta jos tärkeintä on vain päästä pisteeseen B eikä ole mitään väliä sitten niistä muista pisteistä, niin sitten lopetat homman tähän ja etsit vähän nopeammin etenevän miehen. Kannattaisi silti miettiä, onko hyvän parisuhteen merkki se, että kulkee nopeasti näiden pisteiden välillä vai se, että nautitaan yhdessä olossa ja viihdytään ja luodaan vankkaa pohjaa loppuelämälle.

on mukavampaa olla vaikka yksin kuin suhteessa joka ei ole kummallekkin selvää mihin ollaan menossa. En jaksa mitään pelejä enää.

Itse näin kertaalleen eronneena en enää edes halua ukkoa saman katon alle (ei kiitos uusperheille) ja minulle sopisi mainiosti suhde jossa elellään omissa talouksissa, ainakin niin kauan kuin lapsi asuu kotona.



En näe yhdessä asumista minään suhteen hyvyyden mittarina ollenkaan.



Ap'n tapauksessa jos ei ole lapsiakaan kuvioissa veikkaisin kyllä että mies vain odottaa jotain parempaa tulevaksi. Jos ap odottaa ja toivoo perhettä ja lapsia yms niin ehkä kannattaa pistää miestä kovemmin selkä seinää vasten että missä mennään, jottei tuhlaa vuosikausia johonkin mikä ei ole menossa yhtään tuota pidemmäksi.

ei ole aikomustakaan tehdä enempää lapsia. Siitä ei ole kysymys. Eikä olemyöskään kiirettä. Kysymys onkin siitä että jos toinen ajattelee niin ettei ehkä koskaan halua asua yhdessä niin on se aika paha asia. Eikä tarvitse tehdä mitään tarkkoja suunnitelmia mutta asioista pitää keskustella. Ja juuri siksi ettei kummallakaan ole epävarmuuksia suhteen laadusta.



Vuosi on kuitenkin jo sen verran pitkä aika että siinä kohtaa varmasti tietää ainakin sen haluaako koskaan asua yhdessä.Eipä tolla taida muutenkaan selkeetä kuvaa olla mitä elämältä haluaa.

alkoi suhde hyvällä seksillä. Suhteen oli tarkoitus olla vaan seksisuhde. Nykyään seksi on hiipunut, mutta roikumme edelleen yhdessä. Mies on rakastunut, mun osalta se on tottumista/tapaa/yksinäisyyden pelkoa jne. Tiedän, että mun pitäisi lähteä ja antaa miehelle (ja itselle) mahdollisuus kunnolliseen suhteeseen, mutta en saa itsestäni irti... En myöskään haluaisi loukata, olen aika kiltti ihminen (vaikkei se siltä ehkä vaikutakaan)



Kärsin itse tilanteesta kovasti, ja toivoisin että mies tajuaisi jättää mut, koska en sitä näköjään itse pysty tekemään.



T. 9

Tai siis sen puuttuminen. Huolestuttavaa on, ettei mies halua esitellä vanhemmilleen. Jos ollaan tosissaan, toinen otetaan osaksi omaa elämää, ja kyllä minä odottaisin vanhempien tapaamista viimeistään vuoden seurustelun jälkeen, jos ollaan aikuisia ihmisiä. Nykyinen mieheni vei minut vanhempiaan tapaamaan kuukauden seurustelun jälkeen ja kihloihin menimme puolen vuoden jälkeen. Yhteen muutimme vasta oltuamme vuoden naimisissa.

jossain vaiheessa ns. pakollista. Se on mulle merkki vakavasta suhteesta kun asutaan yhdessä. Erikseen asuminen tekee mielestäni suhteesta "kevyemmän", eli ei olla niin "yhtä". Toisille se ei ole ja ymmärrän senkin. Mutta itse en pidemmän päälle siihen pysty.



Silloin täytyy miettiä mitä itse haluaa ja onko tilanteessa onnellinen. Tuskin olisin 5 vuoden päästä enää. Nyt se vielä menee mutta pakko sitä on ajatella huomista pidemmälle kuitenkin.

Jos ollaan teinejä on tärkeää, että vanhemmat hyväksytät suhteen. Jos taas ollaan omillaan ja aikuisia, keskinäinen suhde tärkein.

Ihmiset etenee eri tahdilla, itse olen sitä hitaasti etenevää sorttia, joten ymmärrän ap:n miesystävää todella hyvin.

odotat? Haluatko varmistella elämässä kaiken ettei vaan tule pettymyksiä? Mikä on mielestäsi nopeasti etenemistä? Ettei vuodenkaan jälkeen tiedä mitään? Eikö toisen mielipiteellä ole ollenkan väliä? Eikö pysty tulemaan puolitiehen vastaan jos rakastaa? Mielestäni jos ei vuodessa tiedä niin se on kyllä etanan vauhti ei hidas.

miehen kavereita? Entä tietävätkö hänen vanhempansa edes sinusta?



Kun tutustuin omaan mieheeni ihmettelin aluksi miksen tapaa ketään hänen läheistään. Lopulta kävi ilmi että miehellä ei ole kovin läheisiä kavereita: on opiskelukavereita, työkavereita, eri harrastusryhmien kavereita jne. mutta kenenkään näiden kanssa mies ei ollut erityisen läheinen jotta uutta tyttöystävää olisi tarvinnut esitellä. Sukulaisia tapasin eka kerran reilu puolen vuoden jälkeen, ja minusta se oli pitkä aika odottaa. En enää edes muista miksi siinä kesti niin kauan, ilmeisesti mies halusi odottaa kunnes tiesi että suhteemme ei lopu seuraavasta riidasta. Itse olin niin varma meistä ja tunteistani että olisin ollut siihen valmis aikaisemmin.



Riippuu tietysti myös siitä, onko ap:n mies yleensa miten paljon tekemisissä sukulaisten ja ystäviensä kanssa? Olisiko tilaisuuksia esittäytymiseen tullut? Suhteiden ei tarvitse edetä saman kaavan mukaan, mutta jos haluaa olla osa toisen elämää tuo ei kuulosta hyvältä. Meneekö teillä muuten hyvin?