No voi elämän kevät, minäkö olen väärässä vai mieheni?!

Enkä edes tosissani tuota kysy... Sydän syrjällään saan pelätä jatkuvasti, mitä tapahtuu. En enää ymmärrä, että mitä miehellä liikkuu päässä, onko sillä yleensä aivoja olenkaan ajatteluun ja ennakointiin, mitä voi tapahtua.



Olen sisällä ja kuuluu kauhea lasten kirkuminen ulkoa. Ovat miehen kanssa ulkona ja luulin, että istuvat traktorissa lunta lykkimässä ja juoksen tietty katsomaan, että mitä tapahtui. No ei mitään, vielä! Lapset kiipeilevät korkean lumivallin päällä ja mies ajaa traktorilla siihen lumivalliin lunta. Valli on jyrkkä ja jos sieltä lähtee valumaan, niin huonosti käy. Ja minä en kestä tuollaisia jännityksiä, joissa on todellinen vaara.



Huusin lapset pois sieltä ja selitin tietty, miten voi käydä. Lasten mielestä se oli jännittävää. Naapurikin jo oli katsomassa, että mitä ne kirkuu. Kävin miehen puhuttelemassa, kun pysäytti traktorin. Miehen mielestä tilanteessa ei ollut mitään vaaraa ja hänhän katsoo lapsia samalla. Ja mitä, siis minä olen taas typerä ja lapsellinen valittaja. Mies vaan meni vaan käynnistämään traktorin uudelleen...