Ruotsin kautta Ranskaan autoillen. Kokemuksia?
juhannuksena lähdetään matkalle. Ajatus mennä Turusta Tukholmaan laivalla ja siitä autoillen Saksaan, jossa yöpyminen hotellissa. Saksasta jatkamme ajaen Ranskaan.
Olen hintoja, välimatkoja ym.jo katsellut ja nyt kaipaisin nimenomaan kokemuksia.
Tarkoitus siis ottaa iltalähtö Tukholmaan ja heti aamusta alkaa ajaminen kohti Saksaa. Ehtisikö Saksaan vielä ennen puoltayötä? Hotelliyön jälkeen jatkaisimme Ranskaan.
Matkaan lähtee siis 2aikuista ja 2lasta iältään 8 ja 5v.
Kommentit (31)
noista syömäajoista.
Ensinnäkin, kun ontarkoitus vaan mennä Turusta yölaivalla Tukholmaan, me ei todellakaan olla mihinkään ala carteihin tuhlattu rahojamme.
Ollaan syöty ruokaa jo ennen laivaan menoa. Laivahan lähtee illalla kahdeksan aikohin.
Jotain iltapalaa ollaan yleensä ostettu mukaan (kivittäkää vaan, että omat eväät mukana..)
Ja aamupala on syöty laivalla (varattu ennakkoon, koska halvempaa näin). Vaikka aamupalan joutuukin syömään aikaisin, niin koen sen järkevänä, koska kun päästään Tukholmaan, voi lähteä ajamaan.
Tämä ajoväli meillä on aina ollut se pisin. On aikaista, lapset jopa saattavat vielä nukahtaa, on viileää vielä jne. Hyvä posottaa Ruotsin motaria eteläänpäin.
Autossa mukana pillimehuja ja jotain pikkupurtavaa, kuivattuja hedelmiä, keksejä jne, jos tulee nälkä tai tylsää.
Ja vasta kun oikeesti on nälkä, n. klo 13 meillä yleensä, ollaan pysähdytty syömään, jonnekn Mäkkäriin tienvarrelle.
Ruotsissa on tosi hyvät tienvarren levähdyspaikat, joissa voi evästää ja niissä on aina vessa, joten voi koukata vessaan vaan, jos hätä yllättää. Nämä paikat on tosi siistejäkin, toista kuin Suomessa.
Myös opasteet esim. Mäkkäreihin on moottoritieltä ja näin voi suunnitella, koska pysähtyy syömään.
Malmöön (600km) ja ottaa sieltä yölautta Saksan puolelle tai sitten menee siltaa pitkin tai lautalla Tanskan puolelle ja ajaa siitä Saksaan yht 1000 km. Ei ehdi Saksaan ennen seuraavaa aamua (en ainakaan suosittle lasten kanssa).
Olemme tehneet molemmat vahtoehdot 3 lapsen kanssa ja parempi tuo lautta Ruotsista Saksaan. Yöpyminen sujuu kätevästi laivalla.
Juuri muutama kk sitten ajaneena eli Turusta lautta Tukholmaan, aamulla satamasta ja siitä kohti Saksaa. Muutama tauko välillä ja helposti ehtii pohjois-Saksaan päivässä.
kun Suomesta pääsee Saksaan suoraankin laivalla?
Malmöön (600km) ja ottaa sieltä yölautta Saksan puolelle tai sitten menee siltaa pitkin tai lautalla Tanskan puolelle ja ajaa siitä Saksaan yht 1000 km. Ei ehdi Saksaan ennen seuraavaa aamua (en ainakaan suosittle lasten kanssa).
Olemme tehneet molemmat vahtoehdot 3 lapsen kanssa ja parempi tuo lautta Ruotsista Saksaan. Yöpyminen sujuu kätevästi laivalla.
Minulla on tästä 33 vuoden kokemus niin lapsena kuin aikuisenakin. Jos silloin, kun olin lapsi, ajoimme saman päivän aikana Tukholmasta Lyypekkiin tai Hampuriin. Silloin oltiin perillä vasta joskus klo 22, mutta silloin ei Ruotissa eikä Tanskassakaan ollut koko matkaa moottoritietä.
Mutta mitään turhia pysähdyksiä ei kannata harrastaa. Vain syömis-, pissi- ja tankkaustauot, jotka kannattaa yhdistää.
Ihan kukkua, ettei lastenkin kanssa ehtisi. Meistä aika menisi hukkaan, jos nukuttaisiin menomatkalla kaksi yötä autolautalla, autolla kun pääsee niin nopeasti, että jo Tukholmasta lähdön päivänä pääsee Hampuriin shoppailemaan ja syömään kunnolla.
Me ei yleensä syödä lähtöpäivänä kuin aamiainen ja jotain pientä ja sitten mennään alacarteen laivalla. Ollaan niin viime tipan ihmisiä, että se ilta ennen laivan lähtöä menee paniikkipakatessa. :)
Halutaan nukkua mahdollisimman pitkään eikä tykätä laivan aamiaisesta. Eikä sitä jaksaisi syödäkään, jos on illalla vetänyt kolmen ruokalajin illallisen. Siitä syystä ei olla koskaan syöty laivalla aamiaista, ei edes silloin, vaikka on ollut sellainen hytti, johon aamiainen sisältyy hintaan.
Tuolla Gyllene Utternissa on tosi hyvä aamiainen ja paikka on muutenkin kiva. Siksi se vakiintunut meille aamiaispaikaksi. Siellä syötyä ei oikeastaan ole nälkä ennen Puttgardenin lauttaa.
Mutta jokainen tyylillään. Meille tästä aikataulusta pysähdyksineen on tullut tapa, joka muotoutunut muutaman vuosikymmenen kuluessa. Näin siis tehty jo kun minä olin lapsi. Eikä tykätä syödä mäkkäreissä.
Joskus pysähdytty jossain muualla aamiaisella, ollaan me kaikki Ruotsin halki kulkevan motarin taukopaikat vähintään kertaalleen testattu, mutta Gyllene Uttern on meistä paras.

Meillä oli ajatuksena syödä hyvin kotona ja ottaa pientä iltapalaa laivalle mukaan ja aamuksi varata banaania, pillimehua yms.ja syödä sitten matkalla. Mutta eihän tämä ole varma päätös ja hienoa kun saanut lukea erilaisista tavoista. Kiitos niistä!
Nyt tullut sellainen fiilis, että todellakin ehditään hyvin illaksi Saksaan. Finnlinesilla menoa Saksaan mietittiin, mutta yhdensuuntainen matka maksaa n.590e + ateriat. Laiva Tukholmaan oli n.140e. Ja Tukholma-Hampuri väli maksaa suunnilleen 144e (michelinin mukaan) Eli tuossa säästää jonkun verran. Ja kuitenkin Ranskasta otamme laivan Afrikkaan. Päälle tulee tietysti hotelli- ja ruokamaksut. Mutta laskimme että näin säästämme ihan hyvin ja ne rahat voimme sitten käyttää matkalla.
Meillä on lapset helppoja ja heidän kanssa on helppo matkustaa. Viihtyvät hyvin autossa ja voivat piirrellä, katsella kirjoja yms.autossa ja tietysti jotain karkkia syödä :)
ap
että laivan otammekin Espanjasta Alicantesta. Kokemuksia suomi-espanja reitillä ruotsin kautta?
:)
AP
Koska Ruotsissa on nykyisin moottoritietä lähes koko matka, ollaan yleensä oltu illalla klo 17-18 aikaan Hampurissa hotellissa.
Matkalla yksi 45 min aamiaispysähdys Hotel Gyllene Utternissa järvialueella. Toinen 10 min tankkauspysähdys ennen Malmön siltaa.
Tanskassa ei pysähdytä koskaan. Rödbystä Puttgardeniin lautalla 30 min tauko.
Ja sitten Puttgardenista n. 1,5-2 h Hampuriin.
Teinä ehkä olisin yötä Lyypekissä, sinne ajaa Puttgardenista tuoksauksessa. Perheen kanssa suosittelen Ibis-ketjun hotelleja. Hyviä, huokeita perushotelleja, joita löytyy useita pitkin Eurooppaa.
mutta kys. ketjun hotellit oli kyllä TODELLA LUOKATTOMIA Ruotsissa ei koskaan enää mm. muutamme hintaa mielen mukaan eli hinta on eri kuin mitä sovittu ja siisteys ja se miten ihmisiä mahtuu huoneeseen vs. mitä luvattu ja aamiaiset plus muu palvelu...käytännössä kaikki k*usee
ei koskaan enää
ei mulla muuta.

ei koskaan enääei mulla muuta.[
olet nyt eka joka ollut tuota mieltä ibis hotelleista. Täytyy vielä katsella arvosteluja
Koska Ruotsissa on nykyisin moottoritietä lähes koko matka, ollaan yleensä oltu illalla klo 17-18 aikaan Hampurissa hotellissa.
Matkalla yksi 45 min aamiaispysähdys Hotel Gyllene Utternissa järvialueella. Toinen 10 min tankkauspysähdys ennen Malmön siltaa.
Tanskassa ei pysähdytä koskaan. Rödbystä Puttgardeniin lautalla 30 min tauko.
Ja sitten Puttgardenista n. 1,5-2 h Hampuriin.
Teinä ehkä olisin yötä Lyypekissä, sinne ajaa Puttgardenista tuoksauksessa. Perheen kanssa suosittelen Ibis-ketjun hotelleja. Hyviä, huokeita perushotelleja, joita löytyy useita pitkin Eurooppaa.
ja näytti niin upealta että siellä voisi aamupala todellakin nauttia