Oletteko käyneet keskustelemassa lapsettomuudesta..?
Niin siis kysymys kokonaisuudessaan kuuluu, että oletteko käyneet jossakin vaiheessa keskustelemassa psykologin/psykiatrin luona lapsettomuudesta? Mulle tarjosivat, viimeksi kun kävin polilla, mahdollisuutta käydä sairaalapsykiatrin luona juttelemassa. Tänään sitten sain ajanvarausilmoituksen postissa ja joulukuun alussa olisi aika varattuna. Näkyy olevan vielä maksuton ainakin toi eka käynti. Mut se mikä mua nyt kiinnostas on et miten ja mitä kaikkia asoita siellä käydään läpi? En oo koskaan aiemmin käynyt psykologilla tms, ja kieltämättä vähän aikoi jännittää kun sain ton kirjeen...
Itse tartuin mielelläni tähän mahdollisuuteen kun sitä minulle tarjottiin. Pystyn kyllä puhumaan lapsettomuudesta miehen ja ystävien kanssa, tuntuu kuitenkin että varmaan vaan hyvä on saada jotain ulkopuolistakin näkemystä asioihin mitkä askarruttaa. Kuulisin kuitenkin muiden kokemuksia tälläisesta käynnistä mikäli teillä niitä on. Tunnetteko saaneenne apua psykiatrin/psykologin juttusilla?
Kommentit (8)
Tilhi05:
Suosittelen kokeilemaan, jos yhtään siltä tuntuu. Mene avoimin mielin, ja ota taskuun pari nenäliinaa varmuuden vuoksi.
ekoilla kerroilla ihan mielettömät määrät, ainakin minulla. Onneksi niitä on yleensä melkoiset paketit terapeuteilla pöydällä... :)
On kovin vaikeaa selittää, mitä siellä puhutaan tai mitä siellä tehdään. Yleensä tosiaan saa puhua siitä, mikä mieltä painaa ja keskustelu rönsyilee minun kohdallani ainakin melkoisesti. Olen kokenut monia ahaa-elämyksiä, kun olen tajunnut, miten ankaria ja katkeria omat ajatukseni ovat (aivan kuten Tilhi sanoi, monesti etsii syyllistä jne.) ja terapeutti voi havahduttaa oikeasti miettimään, miksi olen esim. todella vihainen jatkuvasti jollekin, miten voisin purkaa sitä, mitä voin itse tehdä oloni parantamiseksi. Psykologin aloitteesta tajusin vihdoin, milloin oikeasti tarvitsen sairaslomaa enkä vain ole heikko ihminen.
koska mä en enää itke, oon itkenyt tätä niiiiin paljon - kyyneleet on loppuneet. Mua ei itkettänyt terapeutin luona ollenkaan... ahisti vaan ja sanoja ei ollu. Tuntui tyhmältä selitellä siinä jotakin. Ja sitten kun se sanoi, että aika oli loppu, niin sitten alkoi itkettää :( mutta silloin pitikin jo lähteä...
miettinyt et varmaan jotenkin " patoan" tän lapsettomuuden herättämät tunteet sisälleni koska pitkään aikaan ei ole ollut noin pahaa mieltä kun minkä ton kirjeen saaminen sai aikaan. Jotenkin sitä vaan paahtaa näissä hoidoissa eteenpäin, ei ehdi tulla ajatelleeksi että mielikin saattaa tarvita tukea. Nyt jo pari päivää asiaa sulateltuani ja teidän viestejä luettuani alkaa tuntua sille että tää onkin tosi hyvä juttu että mulla on tällänen mahdollisuus saada apua. Ekaks aattelin et oon jotenkin heikko kun en selviä itekseni mutta ehkä onkin vaan hyvä että osaa huomata koska ei omat voimavarat yksinkertasesti riitä.
Varmaan noita nenäliinoja, mistä joku mainitsikin, kuluu mullakin aikalailla siellä. Oon vaan semmonen ihminen että itken sillon kun pahalle tuntuu ja olen huomannut et mulla se ainakin keventää oloa joksikin aikaa. Kuhan vaan saan jotain puhuttuakin itkun lomassa.:)
Mutta kiitos tosiaan vielä teille kaikille, menen teidänkin vastauksien ansiosta positiivisemmalla ja rohkeemmalla mielellä parin viikon päästä sinne vastaanotolle.:)
minkälaisia menetelmiä käyttää. Itse en ole käynyt lapsettomuuden vuoksi, mutta työni vuoksi käyn säännöllisesti psykiatrilla työnohjauksessa. Siellä käydään läpi myös lapsettomuutta. Ja itse sitä säätelee, mitä haluaa käsitellä. Että oo vaan ihan huoleti. Ja jos itkettää, niin itke vaan. Vahvoja tunteina ne pistää liikkeelle, mutta sitte on helpompaa. Mä olen itse kaivannut vertaisryhmää.
Hain itse psykologille, kun hoidot alko hallita liikaa ajatuksia. Sittemmin mulle ehdotettiin sitä kohdun ulkoisen yhteydessä lapsettomuuspoliltakin, mutta onneksi olin siinä vaiheessa jo käynyt säännöllisesti juttelemassa. Nyttemmin käyn psykiatrilla terapiassa, mutta siihen liittyy paljon muitakin asioita kuin pelkkä lapsettomuus (joka kyllä laukaisi masennuksen keväällä).
Mutta siis itse olen kokenut sen tosi hyväksi, että on joku täysin ulkopuolinen, jolle puhua. Olen sillä tavalla omituinen, että en oikein aina itse osaa päätellä, mikä on normaalia ja mikä ei, ja ulkopuolisena terapeutti/psykologi osaa antaa perspektiiviä. Esim siihen, että on ihan ok olla ihan rikki lapsettomuuden takia. Olen oppinut olemaan itselleni armollisempi.
Myös mies hakeutui psykologille, kun kriisi pukkasi hänellä vihdoin päälle. Hän joutuu kyllä odottelemaan vielä pari viikkoa ennen ensimmäistä aikaa, joten en tiedä, miltä se hänestä ensikertalaisena tuntuu. Mutta tosiaan keskustelu kulkee melko pitkälle omilla ehdoilla, eli siellä puhutaan siitä, mikä omaa mieltä ahdistaa.
Toivottavasti siitä on apua myös sinulle!
että pää ei kestä enää. Olin siis tänään ekan kerran juttelemassa kun sain työtervarista lähetteen " kallonkutistajalle" .
Ei kyllä ollut muuta apua, kun että alkoi ahistaa, mutta katsotaan nyt mitä apua tuosta juttelemisesta on.
... nää on juttuja, jotka kannattaa hoitaa kuntoon! Jos on masentuneisuutta ennen raskautta, niin on kai enempi mahkuja, että tulee baby blues sitten synnytyksen jälkeen - että sen puolesta on tosiaan parempi, että on " vahvoilla" jo aikaisemmin... kaikkia meitä tämä lapsettomuus " kasvattaa" ja jokainen on varmasti kokenut tuskaisia jaksoja lapsettomuutensa aikana - on hyvä päästä purkamaan niitä... minäkin olisin kovasti kiinnostunut tietämään, että mitä kaikkea käsitellään???
... ja kun elämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin varmasti löytyy myös muita asioita, joita käsitellä - suhteet omaan perheeseen, parisuhde, työpaikan suhteet jne...
Tsemppiä teillä kaikille!!!
Eemeli
(mun yleinen mainospätkä: 4*ICSI takana, otetaan lahjoituksena vastaan ylijäämälääkkeitä ulkomailla joulukuun puolessavälissä alkavaan hoitoon: Menopur tai Menogon ja Orgalutran... mailaile:
eemelikaksi@hotmail.com)
Olen joskus elämän aiemmissa kriiseissä käynyt parin kolmen kerran " kriisiterapiassa" (YTHS, työpaikkalääkäri yms) ja aina olen kokenut saaneeni apua ja oppineeni itsestäni ja elämästä paljon lisää. Niinpä en epäröinyt hakea apua melko nopeasti, kun lapsettomuus alkoi ahdistaa liikaa. Tämä lapsettomuusasioihin erikoistunut terapeutti oli myötätuntoinen ja empaattinen, ja sai minut ymmärtämään, että kaikki kokemani negatiiviset tunteet ovat tilanteessa ihan normaaleja ja huolestuttavampaa olisi jollen tuntisi niitä. Edelleen kun kerroin syyllisyydestä, huonomuudesta, itsetunnon laskusta, itseinhosta yms. fiiliksistä, hän sai minut huomaamaan, että vaikka syyllisiä on kiva etsiä, tässä asiassa sitä ei ole, enkä se ole ainakaan minä. Ihmeellisesti itsetuntoni ja fiilikseni alkoi palautua jo ekan kerran jälkeen, tai ainakin kaunan kohde siirtyi itsestäni yleisemmin maailman epäoikeudenmukaisuuteen mikä tuntui vähemmän syövyttävältä.
Sitten kävikin niin hassusti, että toka inssi tuotti tulosta ja olinkin ihan uudessa tilanteessa - raskaana. Vaikka alkuraskaudesta pelko keskenmenosta ja ties mistä oli hurja, en kuitenkaan tuntenut tarvitsevani juuri sillä hetkellä ammattiapua lapsettomuuskriisiin yhtä kipeästi kuin ennen, joten lopetin käynnit. Osasyynä oli tietysti myös raha ja se, että tuo terapeutti otti vastaan vain päivällä, mikä oli hankalaa töissä kun en kehdannut kertoa jatkuvien poissaolojeni syytä. Lapsettomuus nostaa kyllä ajoin päätään vahvasti vieläkin, saatan esim. tuntea vihaa ja kateutta minua ennen helposti raskautuneita kohtaan, joten hyötyä olisi varmaan voinut olla pidemmästäkin hoitojaksosta.
Suosittelen kokeilemaan, jos yhtään siltä tuntuu. Mene avoimin mielin, ja ota taskuun pari nenäliinaa varmuuden vuoksi. Hienoa, että haluat pitää itsestäsi huolta!
T: Tilhi rv 27+5