En halua enää muuttaa Suomeen
Olemme asuneet Saksassa kolme vuotta. Ajatus oli muuttaa tänä kesänän ennen lapsen koulun aloitusta takaisin Suomeen, mutta haluamme ja aiomme jäädä tänne. Suomessa käymme pari kertaa vuodessa. Suomi on ihan hyvä maa, mutta verotus on niin korkea ja kaikki kovin kallista. Täällä minä olen kotirouvana ja meillä enemmän rahaa kuin Suomessa kun olimme molemmat töissä ja elämän koen täällä paremmaksi (enemmän aikaa lapsille, enemmän aikaa perheenä, parempi ilmasto jne.)
Kommentit (39)
Olisin halunnut palata Suomeen mutta siella on niin syvia ongelmia yhteiskunnassa, ettei mieheni suostu palaamaan. Hanella on kaikesta huolimatta helpompaa taalla. Mina voisin kylla palata, vaikka Suomen isot ongelmat tiedostankin. Nahjusmaisesti ne on siella jatetty hoitamatta, on lupailtu, riittavasti ei kuitenkaan ole vielakaan tehty. Mutta pieni, kiva ele siihen suuntaan kuitenkin oli nahtavissa, kiitti siita ja hyvat alkukevaan jatkot!
Kerro nyt meille Suomessa asuvillekin, mitä ne yhteiskunnan syvät ongelmat täällä ovat, meillä on oikeus tietää! Kerro vielä mistä kirjoitat, niin me vastavuoroon kirjoitetaan ongelmista siellä, mistä et tiedä.
Jos (tai kun) mies lähtee nuoremman perään niin siinä sitten olette. Ei kannata olla sinisilmäinen.
Ehkä joskus tulevaisuudessa. Olen varsin tyytyväinen täällä asuinmaassani. Ja haluaisin asua vielä muuallakin, vaikkapa juuri Saksassa:)
Miksi muuten näihin keskusteluihin tulee aina joku raivoamaan toisten valinnoista? Siis mitä se teiltä Suomessa asuvilta on pois, jos joku toinen viihtyy vaikkapa Saksassa paremmin? Eihän se tarkoita, etteikö kukaan voisi viihtyä Suomessa?
Mitä muuten ovat ne yhteiskunnan suuret ongelmat Suomessa? Kylmästä ilmastosta johtuvat isot asumiskulut?
eivät läheskään kaikki parit eroa ja mies lähde nuoremman matkaan.
ohis
Jos (tai kun) mies lähtee nuoremman perään niin siinä sitten olette. Ei kannata olla sinisilmäinen.
eivät läheskään kaikki parit eroa ja mies lähde nuoremman matkaan.
ohis
Jos (tai kun) mies lähtee nuoremman perään niin siinä sitten olette. Ei kannata olla sinisilmäinen.
On lapsellista lähteä jonkun ulkomaalaisen hellapoliisiksi (kotirouvaksi) kun on saanut suomalaisen naisen itsenäisen kasvatuksen.
Mutta hei, tyhmiä viedään aina. Hyvä jos on itse tyytyväinen. Minä en olisi onnellinen alistettuna kotiin, olipa maa mikä tahansa. Suomeen tulee joskus paljon katkeria naisia näistä liitoista...
Pari vuotta sitä tuli kokeiltua, juuri miehen ulkomaankomennuksen takia (minulla ei ollut työlupaa kys. maassa).
Hyviä puolia
-koti oli aina siisti, enkä edes stressanut siivoamisesta kun aikaa oli tehdä hommat rauhassa eikä tarvinnut "hukata" työn jälkeistä vapaa-aikaa siihen
-ehdin ja jaksoin panostaa enemmän ruokailuun, söimme siis paremmin. Nyt ei aina arkisin kumpikaan jaksa mitään ihmeellistä
-iltoja ja viikonloppuja ei tarvinnut käyttää niin paljon asioiden hoitoon, kun ehdin hoitaa tai ainakin pohjustaa ne jo viikolla
-ehdin harrastaa päivällä, joten ei tarvinnut iltaisin ja viikonloppuisin miettiä kumman vuoro on mennä harrastuksiin
-tein lisäksi vapaaehtoistyötä, siitä oli paljon iloa muillekin kuin minulle :)
Nyt siis olemme palanneet Suomeen ja olen töissä. Mutta täytyy myöntää että olemme molemmat väsyneempiä ja stressaantuneempia kuin ennen, koska pakolliset kotityöt yms. on pakko hoitaa töiden jälkeen ja viikonloppuisin.
Sinä tyydyt elämään kotirouvana?
Mun mielestä kukin saa asua siellä missä haluaa, ap taisi vähän tilata palautetta kun teki avauksensa...
Ja siis jos nyt esimerkkinä on Saksa, niin eipä tuokaan nyt niin lintukoto ole mitä ap haluaa uskoa, ihan samanlaisia ongelmia, ja pahempiakin ehkäpä, sieltä löytyy. Toki ilmasto on erilainen ym., mutta esimerkiksi monen ihannoima terveydenhuoltojärjestelmä on ihan mätä, vaikka se vielä ehkä yksittäisen henkilön näkökulmasta vaikuttaakin hyvältä. Sellaista verovarojen hyväksikäyttöä ettei todeksi voisi uskoa (siis sitä että vielä on pystyssä, tuskin on enää kovin kauaa).
Itse asun kyllä Suomessa, mutta mulla on läheisiä sukulaisia Saksassa. On ihan huuhaata tulla mistään ulkomailta väittämään että "kaikki on paremmin", kun yleensä ko. henkilö on ihan hieman ihastunut uuteen tai uudehkoon kotimaahansa, eikä näe ihan koko kokonaisuutta. Tai sitten nimenomaan on tottunut ko. maassa maksamaan omasta pussistaan samat asiat, joista täällä kitisee kun "yhteiskunta ei hoida tai hoitaa huonosti".
ja lähtevät nuoremman matkaan? Tai ainakin enemmistö?
BTW, olen naimisissa suomalaisen miehen kanssa, me vain satumme asumaan muualla kuin Suomessa - tuskin olemme ainoa tällainen pariskunta tässäkään ketjussa. Itse teen myös osapäivätyötä, joten ehkä olen jotain kunnollisen työssäkäyvän naisen ja loisivan kotirouvan väliltä ;)
eivät läheskään kaikki parit eroa ja mies lähde nuoremman matkaan.
ohis
Jos (tai kun) mies lähtee nuoremman perään niin siinä sitten olette. Ei kannata olla sinisilmäinen.
On lapsellista lähteä jonkun ulkomaalaisen hellapoliisiksi (kotirouvaksi) kun on saanut suomalaisen naisen itsenäisen kasvatuksen.
Mutta hei, tyhmiä viedään aina. Hyvä jos on itse tyytyväinen. Minä en olisi onnellinen alistettuna kotiin, olipa maa mikä tahansa. Suomeen tulee joskus paljon katkeria naisia näistä liitoista...
Eihän mikään valtio - ei myöskään Suomi - ole täydellinen, jokaisessa on omat huonot puolensa ja vikansa. Se sitten on eri asia mitkä viat ketäkin häiritsevät eniten, ja mitkä hyödyt vastaavasti tuntuvat suurimmilta. Se mikä yhden mielestä on mitätön pikkuhäiriö voi toiselle olla suuri ja merkittävä. Uskoisin että tämä selittää ainakin osan näistä Suomessa vs. muualla asuminen-ketjujen kinasteluista.
On ihan huuhaata tulla mistään ulkomailta väittämään että "kaikki on paremmin", kun yleensä ko. henkilö on ihan hieman ihastunut uuteen tai uudehkoon kotimaahansa, eikä näe ihan koko kokonaisuutta. Tai sitten nimenomaan on tottunut ko. maassa maksamaan omasta pussistaan samat asiat, joista täällä kitisee kun "yhteiskunta ei hoida tai hoitaa huonosti".
Mun mielestä kukin saa asua siellä missä haluaa, ap taisi vähän tilata palautetta kun teki avauksensa...
Ja siis jos nyt esimerkkinä on Saksa, niin eipä tuokaan nyt niin lintukoto ole mitä ap haluaa uskoa, ihan samanlaisia ongelmia, ja pahempiakin ehkäpä, sieltä löytyy. Toki ilmasto on erilainen ym., mutta esimerkiksi monen ihannoima terveydenhuoltojärjestelmä on ihan mätä, vaikka se vielä ehkä yksittäisen henkilön näkökulmasta vaikuttaakin hyvältä. Sellaista verovarojen hyväksikäyttöä ettei todeksi voisi uskoa (siis sitä että vielä on pystyssä, tuskin on enää kovin kauaa).
Itse asun kyllä Suomessa, mutta mulla on läheisiä sukulaisia Saksassa. On ihan huuhaata tulla mistään ulkomailta väittämään että "kaikki on paremmin", kun yleensä ko. henkilö on ihan hieman ihastunut uuteen tai uudehkoon kotimaahansa, eikä näe ihan koko kokonaisuutta. Tai sitten nimenomaan on tottunut ko. maassa maksamaan omasta pussistaan samat asiat, joista täällä kitisee kun "yhteiskunta ei hoida tai hoitaa huonosti".
Ei ap eikä kukaan muukaan väitä, että vaikkapa Saksassa olisi kaikki täydellistä! Tottakai joka maassa on omat ongelmansa. Itse nautin kuitenkin asuinmaani lyhyestä talvesta, pitkästä historiasta ja mahtavasta kulttuurista ja olen sen takia valmis ottamaan ne järjestelmän huonotki puolet.
Joskus sitä miettii, millaisella loogisella päättelykyvyllä nämä ihmiset on varustettu...
Jos (tai kun) mies lähtee nuoremman perään niin siinä sitten olette. Ei kannata olla sinisilmäinen.
ja mielestäni jokaisen naisen tulee olla sen verran itsenäinen, että tietää pärjäävänsä vaikka mies lähtisi tai kuolisi. ap
Mun mielestä kukin saa asua siellä missä haluaa, ap taisi vähän tilata palautetta kun teki avauksensa...
Ja siis jos nyt esimerkkinä on Saksa, niin eipä tuokaan nyt niin lintukoto ole mitä ap haluaa uskoa, ihan samanlaisia ongelmia, ja pahempiakin ehkäpä, sieltä löytyy. Toki ilmasto on erilainen ym., mutta esimerkiksi monen ihannoima terveydenhuoltojärjestelmä on ihan mätä, vaikka se vielä ehkä yksittäisen henkilön näkökulmasta vaikuttaakin hyvältä. Sellaista verovarojen hyväksikäyttöä ettei todeksi voisi uskoa (siis sitä että vielä on pystyssä, tuskin on enää kovin kauaa).
Itse asun kyllä Suomessa, mutta mulla on läheisiä sukulaisia Saksassa. On ihan huuhaata tulla mistään ulkomailta väittämään että "kaikki on paremmin", kun yleensä ko. henkilö on ihan hieman ihastunut uuteen tai uudehkoon kotimaahansa, eikä näe ihan koko kokonaisuutta. Tai sitten nimenomaan on tottunut ko. maassa maksamaan omasta pussistaan samat asiat, joista täällä kitisee kun "yhteiskunta ei hoida tai hoitaa huonosti".
mikään paikka maanpäällä ei ole paratiisi. Viihdymme kuitenkin täällä mukavasti ja niinpä jäämme tänne asumaan. Luen mielellään muiden kokemuksia ulkomailla asumisesta :)
ap
asuimme taalla ensin kaksi vuotta ja koko ajan oli kova ikava suomeen. Sitten muutimme Suomeen ja asuimme siella reilun vuoden kunnes muutimme takaisin Saksaan. Taalla minulla vara olla kotona ja elama parempaa kun ei ole kiireista. Koko perheen elama rauhallisempaa ja parempaa taalla. Matkustelemme aika paljon ja Suomessakin kaymme kolmen neljan kuukauden valein ja oma aitini tulee tanne aina shoppailemaan pari kolme kertaa vuodessa. Saksa ei ole taydellinen maa mutta meille parempi elaa kuin Suomi. Vaikka Suomi on kuitenkin aina rakas kotimaa.
kirjoittaneet henkilöt taitavat olla kateellisia. Olen kyllä itsekin.
terveiset tällä hetkellä erittäin tuulisesta Suomesta. Mutta en alentuisi noin inhottavia viestejä kirjoittamaan
kokeilemaan elämää muualle. kokeilemisen ilosta. ei sillä että suomessa mitään vikaa olisi.
Saksassa mies joutuu elättämään ex-vaimoaan lastensa aikuisikään asti ja maksamaan pahimmassa tapauksessa lasten opinnotkin. Joissain osavaltioissa mies voi joutua maksamaan ex-vaimolleen elareita hamaan loppuun asti...
Puhumattakaan yhteisestä omaisuudesta, joka jaetaan jokatapauksessa puoliksi ja nainen jää lasten kanssa yleensä asumaan parin yhteistä kotia.
Jos (tai kun) mies lähtee nuoremman perään niin siinä sitten olette. Ei kannata olla sinisilmäinen.
Vissiin lainasin väärin tekstiä. En siis tarkoittanut sitä että espanjalaiset miehet lähtevät aina uuden naisen perään.
Halusin sanoa että mua säälittää espanjalaiset miehet jotka eroavat sen takia, että systeemi on ihan samanlainen kuin Saksassa. Epanjalaisella naisella on tietty "turva" jos ero tulee. Mies joutuu elättämään entisen vaimonsa loppuelämän ajan tai siihen asti kun vaimo menee uusiin naimisiin. Lapsilisiä maksellaan siihen asti kunnes jälkikasvu on saanut opinnot päätettyä ja on jo työelämässä. Entiseen asuntoon jäävät asumaan vaimo ja lapset. Mies saa hakea uuden paikan. Tietääkseni asunto on "ei kenenkään maaperää" siihen asti kunnes lapset ovat täysikäisiä, jonka jälkeen asunto siirtyy lapsille.
eiköhän av:lle tällainenkin avaus mahdu.. Käymme Suomessa aina alkukesästä ja loppusyksystä. Talvella en viitsi kovien pakkasten takia (ei viitsi lapsille ostaa vaatteita sitä varten)
Olen itse pohjoisesta kotoisin ja asuimme viimeiset Suomen vuodet etelässä. Kallista oli matkustaa junalla, nyt lennot samoissa hinnoissa, joskus jopa halvemmatkin kun hyviä tarjouksia
ap