Soitanko toiselle naiselle jota epäilen miehen salasuhteeksi?
hän on yhtäkkiä ilmestynyt joka paikkaan, meseen, facebookkiin jopa hieromasauva (ja nyt puhutaan niskahieroma eikä seksijutuista) kuittiin.. mies tietysti väittää että mitään ei ole mutta mä epäilen. ja mieheltä on enää turha kysyä kun ei mitään sano. voinko soittaa tälle naiselle ja kysyä?
miehen ja mun suhde ollut pitkään rempallaan, siksi epäilen että toisen on sitten ottanut.. on tapahtunut kerran aiemminkin. (tiedän tyhmää oli ottaa takaisin, siitä aina sakotetaan) mutta kuitenkin.
mä ajattelin että ei se niin noloa ole soittaa, kun ei sitten varmaan ole menetettävää jos heillä jotain on niin mies, mutta jotenkin tuntuu että tämä loppuu muutenkin. saisin mielerauhan itselleni..
Kommentit (29)
en mä soita. mä kysyn mieheltä ja katson mihin menee.. eihän ole kun kaksi vaihtoehtoa. mä katson mitä tuleva tuo.
mutta tuohon vastaamiseen jos soittaisin. kyllä mä voisin kertoa puhelimessa jos joku kysyisi oletko suhteessa pekan kanssa. miksi en sanoisi. mutta kiitos vastauksistanne. osa kivoja ja osa ei :)
ap
toivottavasti kaikki selviää, jos miehesi on uskollinen, alkakaa nyt korjaamaan sitä suhdettanne, ennen kuin mitään uskottomuutta tapahtuu.
että tätä asiaa ei voi ratkaista kuin sinun ja miehesi kesken. Luottamuspula rapauttaa parisuhteen. Vaikka saisitkin tältä toiselta naiselta varmuuden, se ei muuta sinun ja miehesi välillä olevaa kommunikaatiota ja rikkoutunutta yhteyttä. En usko, että se tuo mielenrauhaa. Se ei ole ratkaisu, vaan ratkaisu on se, että katsotte parisuhteenne tilaa silmästä silmään, keskenänne.
Suosittelen, että käsittelette parisuhdettanne esimerkiksi perheterapiassa.
Meiju, diakoni
Enkä kyselisi mitään vaan hyökkäisin heti. Lopulta kun puhutaan "vielä sinun omaisuudestasi" niin toisella naisella ei ole siihen mitään asiaa.
Haukut vaan suoraan ja saa aidoimman reaktion takaisin. JOs olit väärässä niin sitten pyydät anteeksi käytöstäsi ja selitätä että olet vain ollut niin peloissasi asiasta.
Kuitenkin kun olet ollut oikeassa saat vastapuolen pelkäämään jolloin olet niskanpäällä.
Ihmiset on niiiiin
Tsemppiä.
Kun ap soittaa jollekin misulle ja kysyy että vehtaatko sä mun miehen kanssa?
Mitä se nainen siihen? Vastaa jotain ja kertoo vartin sisällä miehelle että kuka soitti ja mitä asiaa.
Jos ap ottaa pettäjämiehen takaisin, niin miksi ei alkujaan anna anteeksi tekoa kuin keksii päässään tälläsiä?
Hyvän listan olet jo saanut kehitettyä joten varmastihan se mies panee eukkoa.
Enkä kyselisi mitään vaan hyökkäisin heti. Lopulta kun puhutaan "vielä sinun omaisuudestasi" niin toisella naisella ei ole siihen mitään asiaa.
Haukut vaan suoraan ja saa aidoimman reaktion takaisin. JOs olit väärässä niin sitten pyydät anteeksi käytöstäsi ja selitätä että olet vain ollut niin peloissasi asiasta.
Kuitenkin kun olet ollut oikeassa saat vastapuolen pelkäämään jolloin olet niskanpäällä.
Ihmiset on niiiiin
Tsemppiä.
Tuo nainenhan ei edes välttämättä tiedä vaimon olemassaolosta... Hyökkäys on vaan varma merkki omasta epävarmuudesta ja huonosta itsetunnosta.
jos on rakastunut tähän mieheen ja haluaa päästä ykköseksi ykkösen paikalle. Silloinhan hänen etunsa mukaista on myöntää suhde ja siten edesauttaa miehen ja ap:n eroa. Eli miksei voisi soittaa?
ja tää toinen muija vieläpä tietää meistä.
EN tiedä itsekkään mikä on kuvio.
Ilmeisesti joku avojutun tapainen.
Mies kelpaa meille molemmille vuorotellen ja mies saa kahta naista.
Mikäs tässä.
Itse haluan vain seksiä ja halauksia ja sen semmosta ,en mitään vakavaa:)
Tietenkin sitä voi käyttää mihin tahansa, mutta ei tuo nyt kyllä mitään vielä todista suuntaan tai toiseen. Onko oma lukutaitos puutteellinen urpo.