Miten raaskitte harrastaa pienten lasten äidit?

On erilaisia perheitä ja joskus lasten jättäminen isälle on haitaksi.

hyvin raaskin. Olen tällä hetkellä kotiäitinä ja oikein odotan, että mies tulee töistä kotiin ja pääsen salille tai lenkille. Tyhmäkin sen tietää, ettei lapselle ole haitaksi jos viettää tunnin pari päivässä isänsä kanssa, kun äiti on muualla.

Eikä minulla muutoinkaan ole tarvetta ripustautua lapsiini ja tehdä itsestäni korvaamatonta.

Minä haluisin hirveesti harrastaa taas liikuntaa ym. koska koen että se olis mulle tosi hyvä psyykkisesti (ja tietty myös fyysisesti). Mut ongelma on että mää en vaan "raaski" lähteä illalla kotoa yhtään mihinkään kun kotona on ihana taapero joka kaipaa äitiä.

Miten te muut pienten lasten vanhemmat? Jotkut jopa pitää lapsen hoidossa ja sit parina iltana oma harrastus. Näkeekö se pieni äitiään sitten juuri koskaan?

Mun on hankala harrastaa liikuntaa tuon lapsen kaa kun ei viihdy vaunuissa kuin puol tuntia joten pitkät kävelylenkitkään ei onnistu. Vinkkejä?

Onhan kotona isä ja sisarukset.

Jaa milloin?

Millaisen isän lapset on sitten saaneetkaan?



Ei äitiyskään tee ihmisestä hyvää ja parasta lapselle.

Heillä on hyvä isä, jonka kanssa voivat oll kun äiti on pois, samoin hyvä hoitopaikka ja mummit ja muut sukulaiset. Mutta itse en jaksa järjestellä aikatauluja, että pääsisin joka viikko tiettyyn kellonaikaan harrastamaan jotakin. Toki käyn koiran kanssa lenkillä joka päivä kerran pari, ja töissä olen päivät, ja sitten harrastan kotona käsitöitä yms. Jotenkin tuo aikaan sidottu harrastaminen ei vaan tällä hetkellä toimi. Mutta se aika koittaa, kun voin taas alkaa harrastamaan liikuntaa ohjatusti, jos silloin se kiinnostaa. Ja itse kyllä nautin enemmän lasten kanssa olemisesta ja heidän kanssa harrastamisesta kuin, että yksin harrastaisin. Ei ne lapset ikuisesti vanhempien kanssa halua olla, kohta kaverit on tärkeämpiä.

Harrastankaan urheilua, mutta yritän vähintään kerran viikossa käydä puolen vähännyli puolen tunnin hölkkälenkillä. Ei ole minusta paljon, useammin pitäisi käydä lenkillä. Tulee niin hyvä olo kun saa hien pintaan ja sykkeen nostettua! Kunnlapset nukkuvat, voin venytellä ja jumpata kotona, ja joskus heidän seurassaankin. Kyllä itsestä on pakko pitää huolta, muuten ei hyvä heilu!

Mä raaskin vaikka lapsi ihana on. Aina en edes lähde harrastuksiin vaan saatan lähteä kyläilemään yksin tai isompien lasten kanssa tai sitten istun vaikka koneella tunnin toisessa huoneessa.

En mä koe että mun lapsi kaipaa mua niin kauheesti. Hän on silloin isänsä ja sisarusten hyvässä huomassa.

Mä voisin olla lapsen kanssa kokoajan mutta olen ajatellut että on sen isänkin saatava "omia" välillä vauva.

Meillä lapset on menneet ja tää vauvakin menee 1,5-vuotiaana hoitoon. Siitä ei kyllä raatsi juuri lähteä mihinkään, kun on ensin ollut töissä päivän. Mä olen sitten viikonloppuisin yrittänyt just sauvakävellä. Jos on kotona, niin kyllä mä siitä lähden paitsi mun vauvat on tissitakiaisia.



Työmatkoja pyrin tekemään kävellen tai pyörällä, mutta toki on kiire päiväkotiin.

Jos olet, niin sitten ymmärrän tuon mutta jos olet kotona, niin anteeksi vain, en ymmärrä ollenkaan. Jos nyt olet viikossa parina iltana pari tuntia poissa lapsesi luota, niin eihän siihen kukaan kuole, ei edes traumatisoidu. En oikeasti ymmärrä tuollaista uhrautumismentaliteettia.



Itse olen kotona 1v2kk ja 3v:n kanssa ja harrastan viikossa 3-4 iltana liikuntaa. Sen lisäksi on muitakin epäsäännöllisiä menoja. Ja ihan vain siksi, että kun pääsen välillä näistä kotikuvoista pois, niin jaksan paremmin arkea.

Näytän lapsille siinä esimerkkiä, että olen arvokas ja minullakin tulee olla omaa ja lepoaikaa. En ole ihan kaikkea aikaa vain muiden palveluksessa. Lepoaikani voi olla lasten kanssa retkeilyä, mielenkiintoiseen kirjaan syventymistä, uintireissu, musiikin kuuntelu tms. Mun on ihan välttämätöntä saada omaakin rauhallista aikaa, jolloin kerkeen kunnolla miettiä asioita. Samalla ajatukset jäsentyy ja ongelmiin löytyy ratkaisuja, kiireen keskellä nämä ei multa onnistu. Myös pieni etääntyminen lapsista auttaa huomaamaan heidän erityisyytensä ja jaksan suhtautua rauhallisemmin ja rakentavammin kaikkiin riehumisiin, kiukkuihin ja uhmiin. Perhe on minulle tärkeää, siihen käytän aikaa, mutten ihan kaikkea.

On erilaisia perheitä ja joskus lasten jättäminen isälle on haitaksi.

hyvin raaskin. Olen tällä hetkellä kotiäitinä ja oikein odotan, että mies tulee töistä kotiin ja pääsen salille tai lenkille. Tyhmäkin sen tietää, ettei lapselle ole haitaksi jos viettää tunnin pari päivässä isänsä kanssa, kun äiti on muualla.

Eikä minulla muutoinkaan ole tarvetta ripustautua lapsiini ja tehdä itsestäni korvaamatonta.

surkean miehen kanssa, että sille ei voi edes lapsia hoitoon jättää, silloin voi todellakin todeta olevansa surkea äiti.

ole muita kuin liikuntaharrastuksia? Onko kaikki muut harrastukset turhia,kun ne eivät edistä terveyttä?

mä esimerkiksi käyn kuntosalilla missä on lapsenhoito järjestetty päiväsaikaan muutamana päivänä viikossa. Sitten on illat vapaata :)

No ehkä tässä on myös sitä että musta ne illat kun isikin on kotona niin on ihan parasta aikaa kun tyttö (1v2kk) on hyvällä tuulella kun ollaan kaikki kotona ja se ei oo niin täysin mun vastuulla et silloin on rennompaakin. On muuten tosi vaativa lapsi silleen että mun kanssa vänkkää ja känkkää paljon. Siksi ollaankin tosi paljon arkisin jossain menossa. Eli siis mietin tätä asiaa myös sillai että onhan se jotenkin ihan parasta kun lapsi leikkii iloisena siinä meidän kanssa ja se aika on niin hirmu lyhyt. Että myös itsekkäästi ajattelen. Hoikka olen yms joten ei oo sellaista älytöntä pakkoa saada itseäni kuosiin et sellainenkaan motivois.

mä olin kotona kunnes lapsi oli 2v. Palasin rakkaan urheiluharrastukseni pariin kun lapsi oli n. vuoden. Treenit oli 2x viikossa iltaisin ja muita harrastukseen liittyviä menoja satunnaisesti. Kyllä mä koin, että vaikka lapsi oli todella paljon perääni, niin kun hänen kanssaan olin koko päivän joka ikinen päivä niin parina päivänä viikossa voin irroittaa pari tuntia omaan menooni (lapsi oli tiettty isänsä kanssa tuolloin, ja onhan se sinänsä hyvä että isä ja lapi ovat joskus kahdestaankin).



Ja kyllä mä jo vauva-aikana tunnin lenkillä kävin pari kertaa viikossa, ei se nyt niin paljolta tuntunut.



Lapsi meni hoitoon 3-vuotiaana, jolloin jatkoin kyllä edelleen harrastustani. Olemme pystyneet pitämään lyhyet päivä hoidossa ja olen lapsen kanssa joka aamu, leikitään ja luetaan ja isänsä hakee aikaisin iltapäivällä tarhasta. Mä sitten tulen yhtenä päivänä vähän myöhemmin kotiin ja viikonloppuna olen toisena päivänä pari tuntia poissa. Ei tunnu liialta.



Silloin kun lapsi oli 2-3 v ja olin töissä ja mies kotona niin en tosiaan raaskinut hirveästi arki-iltaisin harrastaa.

Oletko tosiaan siis ollut nyt yli vuoden pelkästään ja ainoastaan lapsen kanssa? Etkö ole tehnyt mitään omaa? Jos näin on, niin olisiko jo aika?



Sitäkään en ymmärrä miksi sitä lasta ei voi isälleen jättää. Kyllä meillä on voinut lapset jättää isälleen jo ihan pikkuvauvoista lähtien jos on tarvinut jossakin käydä. Se nyt on ihan itsestään selvää. En ymmärrä mimmosia teidän perheet ovat jos isällekin lapsen "hoitoon" jättäminen on ihan kamala paikka. Ja hoitoon on lainausmerkeissä siksi, että itse en edes koe sitä miksikään hoitoon jätöksi, onhan lapsi toisen vanhempansa kanssa.

kaksi kertaa joskus jopa kolme kertaa viikossa. minun irtiotot ei edes ole mitään tunnin pituisia vaan 3-4h menee kun yhteensä matkoihin+treenaamiseen (johon 1-2h tuosta ajasta)

olen käynyt jo kun vauvat olivat ihan pieniä..usein pikkuisen tosin otin mukaan treeneihin.

Ja mikä on laji..agility.

Varmaan provoja, mutta silti: eikö lapsillanne ole oikeutta isään ja isällä oikeutta viettää lapsen kanssa aikaa myös ilman vieressä kyttäävää vaimoa?



Eri asia tietty, jos mies ei hoida lasta - sellaisen kanssa en tosin tekisi lasta - tai jos sitä isää ei ole. Muussa tapauksessa on käsittämätöntä, jos äiti ei henno erota yhtään lapsesta. Puolen tunnin reipas lenkkikin päivittäin on parempi kuin ei mitään.

Vauvaa en todellakaan jättäisi omien mukavuuksieni takia. Pitkät vaunulenkit onnituivat hyvin säällä kuin säällä. Kun lapsi oppi istumaan, aloitin pitkät pyörälenkit.

Aika hirveää luettavaa, jos pienten vauvojen äideillä on tarve olla pois rakkaansa luota.

Olen käynyt lähes joka ilta 1-1,5 tunnin lenkeillä koiran kanssa siitä saakka, kun vauva oli n. 1 kuukauden ikäinen.

Niin ja ilman vauvaa olen siellä lenkillä käynyt!