Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisitte tällaisen 12-vuotiaan ongelmatapauksen kanssa?
06.03.2012 |
Hän on aina ollut hieman vaikea lapsi. Siis kovakalloinen ja voimakastahtoinen. Hän on kuitenkin aina totellut, vaikkakin kamalalla huudolla.
Nyt hänestä on tullut todella hankala, hän voi keksiä ihan mitä tahansa. Esimerkiksi: sovin tänäaamuna, että haen hänet autolla koulusta. Kouluunmenomatkalla onnistuin suututtamana hänet kieltämällä yhden jutun. Kun iltapäivällä menin kouluun, ei poikaa ole missään. Hän teki oharit ja oli lähtenyt kävellen, koska kosti minulle.
Ja tämä on vielä pientä. Hän voi käydä päälle, jos antaa jonkin rangaistuksen. Hän suuttuu siis rangaistuksista silmittömästi. Myös isän päälle voi käydä.
Pelisäännöt on meillä aina olleet samat ja me molemmat vanhemmat olemme johdonmukaisia. Otimme perheneuvolaan ajan, mutta poika kieltäytyi menemästä. Perheneuvolatyöntekijä sanoi, ettei siitä ole hyötyä, että poika olisi sinne kannettu, kerta ei itse tullut.
Olemme jutelleet, jutelleet ja jutelleet. Tiedämme, että häntä vaivaa se, ettei hänellä ole oikein kavereita. Ratkaisua emme ole löytäneet.
Mitä te tekisitte aggressiivisen pojan kanssa?
Koirakouluko?
Enkä kaipaa moralisointeja, vaan ihan konkreettista ja käytännönläheistä apua.
Kommentit (38)
sen enempää kommentoimatta....
perheneuvolassa työntekijät EIVÄT ole lastenpsykiatreja, psykologeja tai välttämättä mitään sosionomia kummempaa. Heille ei ole lastenkasvatuksesta mitään kummempaa tietoa, mitä sulla jo ei olis.
Toinen miete: koirien ja lastenkasvatus eroaa siinä, että lapsi kasvatetaan ajattelemaan omilla aivoilla ja selvitymään tästä maailmasta itsenäisesti, koira jää ikuisiksi ajoiksi omistajansa huollettavaksi ja kuuluu olla aina omistajansa 'alaisuudessa'. Koirankoulutus eroaa siis täydellisesti lapsen kasvatuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28: Isä pakottaa lapsen tahtoonsa. Ensin hän pyytää, mutta lopulta käskyttää. Kerroin hänen päivänsä pituuden, koska joku kysyi minulta, miten olemme läsnä lapsen elämässä.
31: Meillä vanhemmilla on samat säännöt, esim. että siivoaa oman huoneen kerran viikossa, mutta kasvatustapamme ovat erilaiset. Isä käskee ja minä keskustelen.
33: Sinänsä suutuminen ei ole iso ongelma, paitsi silloin, kun poika käy käsiksi.
Muksuoppia olen lukenut, mutta eikö se perustu siihen, että lapsi HALUAA tehdä oikein? Tämä poika ei halua tehdä oikein. Hänelle kaikki on mitä välii.
En oikein tiedä, mikä kaveriasiassa mättää. Poika itse uskoo olevansa hyvä kaveri, enkä minä ole nähnyt käytöksessä mitään ongelmaa suhteessa muihin. Opettajan mukaan hänessä ei ole ongelmia.
Teen paljonkin kaverisuhteiden eteen ja otan muita mukaan, kun menemme uimaan tai leffaan. Ne suhteet eivät vain ikinä jatku.
34: Tämä poika oli fyysinen ja aggressiivinen jo pienenä. Olen aina tehnyt selväksi, etten hyväksy sitä. Miksi hän ei opi?
35: Minä olen tavannut perheneuvolassa psykologin.
Nimenomaan ongelma on nyt, että poika ajattelee liikaa omilla aivoilla. Hän on tajunnut, ettei hänen TARVITSE totella. Hän ajattelee, että hänellä on valtaa. Siksi otin esille koirakoulun, ettei lapsi ajattelisi tuollaisia.
Miksi te jotkut vanhemmat syytätte aina lasta hankalaski, kun teidän omassa käyttäytymisessä olisi korjattavaa?
Asia on hyvin yksinkertainen ja looginen tuossa suhteessa että lasta ruvetaan rankaisemaan, luonnollinen seuraus on se että lapsi suuttuu ja
siitäkös ilmapiiri paranee?
Ja tietty sitten on taas hyvä syy olla "pahana"
kun lapsi näyttää tunteensa.
En ele koskaan lapseeni käyttänyt rangaistuksia
ja hyvin on mennyt. Miksiköhän?
[/quote]
Itse olen tuolla tavalla toiminut oman voimakastahtoisen lapseni kanssa. Ja hyvin on pärjätty. Hieno poika minulla, pian aikuinen.
Miksi te jotkut vanhemmat syytätte aina lasta hankalaski, kun teidän omassa käyttäytymisessä olisi korjattavaa?
Asia on hyvin yksinkertainen ja looginen tuossa suhteessa että lasta ruvetaan rankaisemaan, luonnollinen seuraus on se että lapsi suuttuu ja
siitäkös ilmapiiri paranee?
Ja tietty sitten on taas hyvä syy olla "pahana"
kun lapsi näyttää tunteensa.
En ele koskaan lapseeni käyttänyt rangaistuksia
ja hyvin on mennyt. Miksiköhän?
Itse olen tuolla tavalla toiminut oman voimakastahtoisen lapseni kanssa. Ja hyvin on pärjätty. Hieno poika minulla, pian aikuinen.
Antaisitko minulle vastauksia, jos olisin kirjannut otsikoksi "Mitä minun pitää tehdä itseni, huonon äidin kanssa?".
Pyydän neuvoja. En syytöksiä. Osaan itsekin syyttää itseäni. Mutta en osaa neuvoa itseäni enää.
ap
Onko lapsella mitään fyysisiä sairauksia tai vaivoja ?
Itselläni ja lapsillani olen huomannut että huono olo voi tehdä käytöksestä ja olemisesta paljon huonompaa. Ei vain jaksa välittää jne. Suuttuu pienestä ja paljon kovemmin kuin kohtuullista jne.
Mieleeni tulee ainakin seuraavat mahdollisuudet:
- Hoitamaton astma, kun ahdistaa tulee se herkästi purettua kiukutteluna ym. Itselläni astma kohtaus näkyy vain huonona olona ja yöllä heräilyinä (joskus kokeeksi puhalsin PEF-arvot ja oli tosi alhaiset kun luulin vain muuten heräileväni)
- Refluksi hoitamattomana. Ja sitä ei välttämättä nuori tunnista jos on siitä kärsinyt jo lapsesta niin ei tiedä että olo voisi olla parempikin. Mistä sitä tietää ettei kaikkia ihmisiä kurista kurkusta ja purista rinnasta...
- Allergiat. Meillä yhdelle lapselle ruoka-aineallergioista ei tule muita oireita kuin raivoamista ja kurjaa oloa (nuo ruoka-aineet näkyvät myös allergiatesteissä positiivisina eli ei ole keksittyä). Jos ruokavalio on kunnossa on lapsella ihan normaali käytös mutta kun syö sopimatonta ruokaa niin ei tahdo kestää yhtään komentamista ja kiukkuaa ja raivoaa tosi pienistä asioista.
Tsemppiä. Toivottavasti löytyy jokin asia jolla lapsen (ja koko perheen) elämä helpottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faktaa on kuitenkin se, että jos lapsi menisi pienestä rikki, maailman ihmisistä )9/10 olisi rikollisia. Ns. normaali lapsi kestää yllättävän paljon, kunhan hänellä on rakastava vanhempi lähellään.
Oma ongelmatapaukseni on 5-vuotias, aggressiivinen ja rutiinihakuinen poika. Olen melko varma, että hän joutuu käytöksensä vuoksi vielä huostaanotetuksi, sillä tähän asti yhdelläkään taholla ei ole ollut taikakeinoja saada käytöstä loppumaan. Samaan pakettiin sullottuna niin ADHD, asperger-piirteet, aistiyliherkkyyksiä...huhheijaa. Suuttuu pienistä, suuttuu usein, ei pääse suuttumuksesta yli. Satuttaa muita, rikkoo tavaransa, kuukaudesta toiseen. Ja nyt on irvileukojen turha sanoa että vanhemman esimerkki tekisi käytöksen, koska näin ei todellakaan ole!
Siinä vaiheessa kun lapsi on koko päivän äyskinyt ja tiuskinut, puhunut tyhmiä ja tehnyt rumasti, ei vanhemman pidäkään olla viilipytty. Päinvastoin- erityishoitaja sairaalassa sanoi, että lapsen on ihan hyvä nähdä käytöksensä seuraukset eikä vanhempikaan ole robotti.
Itselläni on asperger-lapsi ja vaikka hän ei tuon tapainen, olen lukenut paljon aiheesta ja tiedän että toiset as-lapset voivat olla poikasi kaltaisia.
As-lapselle ainakin rutiinit ovat tärkeitä ja asioiden valmistelu ja samalla lailla teko joka kerta. Itse en joudu assilleni huutamaan koska hän on liiankin kiltti, mutta asioiden läpisaamiseksi tärkeä tapa on tehdä siitä sääntö. Tämä on sääntö, näin kuuluu tehdä, on tapa joka meillä toimii.
Toisaalta, jos poikani on saanut pähänsä tehdä jonkun asian jollain tavalla eli hän on luonut asiasta säännön päänsä sisällä, sitä on todella vaikea muuttaa. Usein annankin periksi - ehkä väärää kasvatusta mitta siinä säätyy äidin hermot. Ja kuten sanottu, meillä ei varsinaisia käytösongelmia.
Aspergeriuteen liittyy juuri sosiaalisten suhteiden vaikeus eli omallakaan pojallani ei ole kavereita. Hän väittää ettei hän niitä kaipaakaan ja se on varmaan tottakin, mutta kyllähän se äitiä murehduttaa.
Suosittelen tutustumaan aspergeriuteen, jos sieltä löytyy tuttuja piirteitä, voitte yrittää päästä tutkimuksiin. As-lapseen on helpompi suhtautua kun tietää mistä on kysymys, vaikka eihän diagnoosin saaminen lasta muuta. Tutkimuksiin voisi päästä juuri perheneuvolan kautta.
Toinen poikaasi vaivaava asia on varmaan alkava murrosikä. Omani on nuorempi, joten en vielä tiedä, miten murrosikä näkyy aspergerissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten olis vaan perushankala luonne ja nyt vielä alkava murrosikä? Miksi aina pitää heittää joku helvetin diagnoosi? Tuskin sitä aspergeria nyt oikeasti joka toisella on!
jos omani tekisi tuollaisen tempun, kouluun kuskaamiset loppuisivat siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lahjoa pojan sinne?
Vaatikaa nyt heti apua kovaan ääneen, kun asialle vielä voi tehdä jotain.
Siis tottakai suuttuu rangaistuksista! Ja tilanne pahenee. Ottakaa huomioon se murrosikä.
En minäkään rankaise omaa 12-vuotiasta!
Sanon jos on sanottavaa.
Mutta rauhallisesti ja joskus eri äänenpainoilla.
Lapseni on alkavassa murrosiässä ja sen huomaa.
Voisin tehdä vaikeaksi asiat jos alkaisin rähjäämään, ja se vaikeuttaisi lapseni oloa.
Eihän murrosikä aina ole helppoa muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
40: lapsella ei ole fyysisiä vaivoja, mutta olen huomannut, että hänestä tulee aggressiivinen, jos verensokeri tai verenpaine tippuu. Uskon, että ihmisellä voi olla esim. kipuja, joita ei edes itse tiedosta, koska on tottunut niiden kanssa elämään.
41: Minun lapseni on välillä niin kultainen, välillä täysin hirviö. Kun hän on kultainen, niin kukaan ei voi uskoa, miten välipitämötön hän suuttuessaan voi olla. En ymmärrä, mistä tämä piirre tulee.
Niin, vanhempi saa hermostua. Mutta mitä jos lapsen tavoitteena on saada vanhempi hermostumaan?
kai sen itsekkin ymmärrät. Perheneuvola vaan yrittää tukea teitä jaksamaan siksi kannustavat ja kehuvat. Siitä laitoksesta ei tuu olemaan yhtään mitään hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pinnaisuus oikeen tulee ilmi? Mitä sen päivän pituuden kanssa on tekemistä lapsen kanssa?
Miten olis vaan perushankala luonne ja nyt vielä alkava murrosikä? Miksi aina pitää heittää joku helvetin diagnoosi? Tuskin sitä aspergeria nyt oikeasti joka toisella on!
ja ei kukaan ole täällä mitään diagnoosia antanut. Jos jollain itsellään on asperger-lapsi ja tunnistaa ap:n lapsessa samanlaisia piirteitä niin miksi niitä ei saisi tuoda ilmi? Tiedätkö kuinka suuri helpotus se on monelle perheelle kun vaikea lapsi lopulta saa diagnoosin, siin jonkun ymmärrettävän syyn vaikeaan käytökseen. Ja tiedätkö kuinka yleinen asperger oikeasti on? Se on luultua yleisempi, vaikkakin myös vääriä diagnooseja tehdään. Mutta mieti jos ap:n pojalla vaikka olisi juuri tämä asperger, ei se välttämättä olisi tullut heidän mieleensä ilman että joku sitä ehdottaa. Siksi on mielestäni typerää kieltää ihmisiä tuomasta esiin erilaisia mahdollisia vaihtoehtoja.
ihan normaali, pojat ovat muutenkin kovilla elämässä ja vanhempien tehtävä on olla se turvallinen seinä. hyvä kun poika näyttää tunteensa , tuntuu älykkäältä ja voimakastahtoiselta. sitä neuvolaa varmaan säikähti , vaikka hyvä on neuvoja kysyä. itsellä myös 4 voimakasta lasta, en näe sun pojas todellakaan mitään outoa. jos se istuis nurkas hiljaa , minusta se olis hälytysmerkki. rakasta sitä , se on hyväksi , viha ja kiukku vievät aina takaperin. varmasti pääsee pitkälle, mielestäni olet aiheetta suuttunut, kyllähän niillä päivät vaihtelee, aivot kehittyy vielä parikymppisenäkin. ehkä musiikki tai skeittalu sopisivat hänelle.
Been there, done that. Meidän voimakastahtoinen esikoinen oli aika mahdoton, kunnes vihdoin sain sen isän tajuamaan, että hänen "kuri" ja just kauhea "vaativuus" on typerää ja tekee pahaa jälkeä lastenkasvatuksessa. Kun isä tajusi, että sen sijaan, että keskittyy vaatimaan niiltä lapsilta kaikenlaista, voisi keskittyä sen oman pinnansa kasvattamiseen ja suunnata sen vaativuutensa omaan käytökseensä, lapsenkin käytös parani.
Siinä vaiheessa, kun lapsille pitää ruveta jakelemaan rangaistuksia taaperoiän jälkeen on kasvatus ja tunneside jo mennyt pahasti pieleen. Teoilla on seuraamuksia, tietenkin, mutta jotkut "et pääse sinne tai tänne" tai "tietokone pois viikoksi" rangaistukset vaan kasvattavat turhaa uhmaa.
Ja jos vanhemilla kovin erilainen kasvatusote, niin tietynlaiset lapset menee sitä "sekaisin". Jokainen tyylillään, mutta jos kovin tempoilevaa - yks keskustelee maailman tappiin ja toiselta menee heti hermo ja rangaistaan ja karjutaan - niin eipä se kovin kasvattavaa ole.
11v. ja suuttuu rangaistuksista, ikäänkuin ei tajuaisi miksi niitä annetaan. Ei ole kavereita, vähän tuttuja koulussa, kotona kuitenkin puuhaa ja ulkoilee itse. On vähän outo, erilainen toisten mielestä ja se on joskus koulutovereille kova paikka. Empatiaa löytyy,tunne-elämä on hyvin herkkää, mutta sen hallinta joskus vaikeaa. Ihastuksia ollut päiväkoti-iästä asti. En tiedä, miten auttaa. Itse olen tuollaista pelännyt, aggressiivisuutta ja tällä hetkellä teen aina pinestäkin tilanteesta hänelle selväksi, että sitä en tule sallimaan, minua ei aleta lyömään, etekin kun iso poika tulee kasvamaan minua huomattavasti pidemmaksi isänsä tavoin.