Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisitte tällaisen 12-vuotiaan ongelmatapauksen kanssa?
06.03.2012 |
Hän on aina ollut hieman vaikea lapsi. Siis kovakalloinen ja voimakastahtoinen. Hän on kuitenkin aina totellut, vaikkakin kamalalla huudolla.
Nyt hänestä on tullut todella hankala, hän voi keksiä ihan mitä tahansa. Esimerkiksi: sovin tänäaamuna, että haen hänet autolla koulusta. Kouluunmenomatkalla onnistuin suututtamana hänet kieltämällä yhden jutun. Kun iltapäivällä menin kouluun, ei poikaa ole missään. Hän teki oharit ja oli lähtenyt kävellen, koska kosti minulle.
Ja tämä on vielä pientä. Hän voi käydä päälle, jos antaa jonkin rangaistuksen. Hän suuttuu siis rangaistuksista silmittömästi. Myös isän päälle voi käydä.
Pelisäännöt on meillä aina olleet samat ja me molemmat vanhemmat olemme johdonmukaisia. Otimme perheneuvolaan ajan, mutta poika kieltäytyi menemästä. Perheneuvolatyöntekijä sanoi, ettei siitä ole hyötyä, että poika olisi sinne kannettu, kerta ei itse tullut.
Olemme jutelleet, jutelleet ja jutelleet. Tiedämme, että häntä vaivaa se, ettei hänellä ole oikein kavereita. Ratkaisua emme ole löytäneet.
Mitä te tekisitte aggressiivisen pojan kanssa?
Koirakouluko?
Enkä kaipaa moralisointeja, vaan ihan konkreettista ja käytännönläheistä apua.
Kommentit (38)
ihan normaali, pojat ovat muutenkin kovilla elämässä ja vanhempien tehtävä on olla se turvallinen seinä. hyvä kun poika näyttää tunteensa , tuntuu älykkäältä ja voimakastahtoiselta. sitä neuvolaa varmaan säikähti , vaikka hyvä on neuvoja kysyä. itsellä myös 4 voimakasta lasta, en näe sun pojas todellakaan mitään outoa. jos se istuis nurkas hiljaa , minusta se olis hälytysmerkki. rakasta sitä , se on hyväksi , viha ja kiukku vievät aina takaperin. varmasti pääsee pitkälle, mielestäni olet aiheetta suuttunut, kyllähän niillä päivät vaihtelee, aivot kehittyy vielä parikymppisenäkin. ehkä musiikki tai skeittalu sopisivat hänelle.
Miksi te jotkut vanhemmat syytätte aina lasta hankalaski, kun teidän omassa käyttäytymisessä olisi korjattavaa?
Asia on hyvin yksinkertainen ja looginen tuossa suhteessa että lasta ruvetaan rankaisemaan, luonnollinen seuraus on se että lapsi suuttuu ja
siitäkös ilmapiiri paranee?
Ja tietty sitten on taas hyvä syy olla "pahana"
kun lapsi näyttää tunteensa.
En ele koskaan lapseeni käyttänyt rangaistuksia
ja hyvin on mennyt. Miksiköhän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Pelisäännöt on meillä aina olleet samat ja me molemmat vanhemmat olemme johdonmukaisia". Tässä kohtaa aina tietää että vanhemmilla on väärä kuva omasta vanhemmuudestaan. Tässäkin tapauksessa vanhemmat luulevat että ovat olleet johdonmukaisia ja pitäneet lapsella kuria. Olen aivan vakuuttunut että jos asiaa lähdettäisiin enemmän selvittelemään, saisimme toisenlaisen näkemyksen. Eli johdonmukaisuus on vanhempien oma kuvitelma kuten myös se tiukka kuri.
Olen nähnyt näitä tapauksia aivan liikaa..
Ja se ihan konkreettinen ja käytännönläheinen apu mitä ap pyytää, on oikeanlainen kasvatus. Suosittelen että otatte te vanhemmat apua ja kasvatusohjausta vastaan. Omalla käytöksellänne pystytte olemaan itse lapsellenne apu. Tarvitsette vaan kasvatusneuvontaa.
Mitään hokkuspokkus-neuvoja ei voi antaa, kun tilanne on päästetty noin pahaksi. Tuon korjaaminen vaatii paljon työtä ja omistautumista.
Todennäköisesti sen, että toinen vanhempi omistautuu kokopäivätoimisesti lapsen kasvatukseen. Luulen, että arjessa aika monen asian tulisi muuttua: Vanhemman oma esimerkki, johdonmukaisuus, empatiataitojen opettaminen, arvomaailma jne.
Hän on kuitenkin aina totellut, vaikkakin kamalalla huudolla.
voimakastahtoisenkin lapsen saa tottelemaan ilman huutamista. Huutaminen on kuin nostaisi kädet pystyyn.
Tarvitsette ammattiapua. Jos perheneuvolatyöntekijä kokee olevansa neuvoton, menkää lastenpsykiatrille tai -psykologille.
ei se kovin kaukaa haettua ole. Oletko oikeasti lapsen luottamuksen arvoinen? Onko pelisäännöt selkeät ja koskeeko pelisäännöt koko perhettä? Kehutko onnistumisesta? Oletko oikeasti läsnä silloin kun teillä on kahden keskistä aikaa vai teetkö ruokaa ja katsotko samalla tv:tä?
Vaikka siitä aspergeristä monet täällä huutelivatkin, niin minä ainakin tunnen pojan jolla on diagnoosi ja hänellä on vaikea hillitä tulistumistaaj akavereiden saanti on vaikeaa kun hän on hieman outo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3: Kun poika oli pieni, niin asperger kävi mielessäni. Olen joskus kertonut hänen puheitaan täällä av:lla ja mammat ovat kommentoineet, ettei normaali lapsi tee sellaisia arvioita. Hänessä on yhteneväisyyksiä, mutta hän on välillä hyvinkin empaattinen.
5: Tuo koulukuskaaminen oli vain yksi esimerkki. Jos kaikki poistetaan, on lopputuloksena koirakoulu.
6: Poikaa ei voi lahjoa. Yritin sitä jo. Me vanhemmat olemme käyneet siellä ilman lasta. Saamme vaan kannustusta, että teemme kaiken oikein.
7: Etkö sinä rankaise 12-vuotiastasi, jos hän on väkivaltainen? Minä en monesta asiasta rankaise, mutta jos lapsi ei viidennen sanomisen jälkeen tottele, niin miten ihmeessä minä saan hänet tottelemaan? Minulla on lehmänhermot, mutta jossain niidenkin raja tulee vastaan. JUURI TÄHÄN minä teiltä apua pyydän.
10: Laitoin tuon lauseen, koska ajattelin, että av-mammat syyttävät minua ensimmäisenä johdonmukaisuuden puutteesta. Isä kyllä pitää tiukkaa kuria, minä keskustelen maailman tappiin asti.
Kuten jo sanoin, olemme käyneet perheneuvolassa, ja he vain kannustavat toimimaan samoin kuin ennen. SIKSI käännyn kaikkitietävien av-mammojen puoleen.
12: En minä ole huutanut, vaan lapsi huutaa. Pienenä, kun lähdimme leikkipuistosta eikä lapsi halunnut, niin hän huusi puoli tuntia.
13: Itse uskon olevani luottamuksen arvoinen. Pelisäännöt on tehty yhdessä lapsen kanssa. Yritän kasvattaa antamalla tunnustusta ja keskittämällä huomioni aina positiiviseen. Neuvottelen hyvin paljon, en käskytä. Teen vuorotyötä ja olen siis toisina päivinä aina iltapäivisin kotona, ja kyllä, olen läsnä. Jos vaikka luen jotain, aina nostan katseeni lapsen puhuessa.
Normaali arki siis menee hyvin, mutta kun poika ei saa tahtoaan lävitse, niin sitten hän heittää mitä välii - vaihteen päälle.
Hän on myös ollut iloton viime aikoina. Mitä jos hän on masentunut? Miten sitten hänen kanssaan pitäisi toimia?
Sieltä ette mitään kunnollista apua tule saamaan. Turha paikka. Ottakaa yhteys ADHD-centeriin esimerkiksi. Sieltä saatte oikeanlaista ja toimivaa ohjausta. Osaavat asiansa ja ovat ammttilaisia sanan varsinaisessa merkityksessä.
On muuten ihan sama onko lapsella joku neurologinen sairaus, hyvällä ja oikeanlaisella kasvatuksella myös he oppivat olemaan. On meinaan kokemusta asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta entä se pohja siellä alla? Lapsi pystyy ottamaan vastaan ohjausta, kuria ja neuvoja vain sellaiselta aikuiselta, johon voi luottaa ja jonka sisimmässään tietää takuuvarmasti ajattelevan hänen parastaan. Jotta lapsi voisi sisimmässään tietää tämän, hänen täytyy tuntea, että te rakastatte häntä. Miten sen laita on? Onko teillä osoitettu rakkautta? Miten? Puhutteko tunteistanne kotona? hellittelettekö poikaa? Osoitatte rakastavanne ja välittävänne? Saako hän ehdotonta rakkauta, vai vaaditaanko aina ja jokapaikassa jotain?
TOinen asia on se, että mikään jutteleminen ei auta, jos ette myös kuuntele lasta itseään. Miksi hän toimii kuten toimii? Mitä hän ajaa sillä takaa? Olisiko joku parempi tapa päästä hänen tavoitteisiinsa (hänen tavoitteensa taatusti ovat yhtä todellisia ja ne voivat olla yhtä legitiimejä kuin teidänkin, eikä niitä voi sivuuttaa)? Löytyisikö teidän tavoitteiden välillä jokin sellainen kompromissi, jossa kaikki osapuolet saisivat tärkeimmät tavoitteensa toteutetuiksi? Ja sitten siihen jutteluun pitää kuulua myös kaiken perustelu. Ei vain että te vaaditte hyvää käytöstä, vaan miksi missäkin tilanteessa pitää käyttäytyä niin kuin siinä pitää käyttäytyä. 12-vuotias ymmärtää jo järkiperustelut.
Koirakoulu kuulosti todella vihamieliselta ja agressiiviselta tavalta ratkaista aggressio-ongelmaa, enkä usko, että se toimii.
Ja sanon myös, että minulla on kotona asperger-poika, nyt jo vanhempi.- Toki hänellä oli vaikeuksia itsehillinnässä, mutta ei hän enää 12-vuotiaana olisi toiminut kuten ap kuvaa: ei olisi suunnitellut pitkällisiä kostoja eikä koskaan olisi käynyt vanhemman päälle. Tämä siksi, että oli tuo ensimmäisessä kappaleessani kuvaamani luottamus kuitenkin hallussa.
Tartuin tuohone kaan kohtaan, jossa ap sanoo, että asperger kävi mielessä, mutta välillä poika on hyvinkin empaattinen.
En näe aspergeriutta ja empaattisuutta toisiaan pois sulkevina asioina. Ainakin oma assini on empaattinen, hän murehtii välillä liikaakin maailman menoa, säälii satuttanutta ja silittelee minua jos olen vaikka vain saanut pienen haavan sormeeni.
Se mikä mielestäni toimii oman assini kohdalla on säännöt ja johdonmukaisuus. Ei komentelu eikä huutaminen, vaan johdonmukaiset säännöt jotka pysyvät samoina. Se on aikuiselle vain vaikeaa luoda sääntöjä, joista itsekin pystyy pitämään kiinni.
Olen helposti tulistuva luonne, joten kyllä meillä välillä huudetaan. Sen vain olen huomannut, että huutoni seurauksena ei ole syntynyt mitään hyvää. Poikani vain pelkää minua kun olen vihainen, ja se ei tunnu mukavalta, uskokaa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isän kasvatus perustuu enemmän kuriin. Minun kasvatus perustuu keskusteluun. Sanoin jo aiemmin, että minä en käskytä. Isä on kyllä vaativa.
Hyviä kysymyksiä esität. En voi puhua kuin omasta puolestani: Sanon, että rakastan, illalla aina keskustelemme sängyssä pimeässä puoli tuntia, halimme paljon. Autan häntä aina kun hän pyytää, jos joku asia on takkuinen, niin taas riennän auttamaan. Kuuntelen, en tuomitse enkä syytä, oli asia mikä tahansa. Poika vaatii perusteluija ja sen hän saa.
En pääse kiinni siitä, miksi poika toimii kuin toimii. Olen kysellyt ja jutellut. Hän itse sanoo, ettei tiedä. Hän sanoo, ettei hänellä ole tavoitteita. Kaikki on mitä välii.
Siksi tässä on vaikeaa tehdä mitään kompromisseja, koska poika on koko ajan mitä välii. Millään ei ole mitään merkitystä.
Ei hän aina hankala ole. Mutta kun hän on hankala, niin on todella hankala. Silloin pojan vihamielinen käytös on mitä välii -asennetta ja kostonhalua. Se on ylimielisyyttä.
Siksi nostin tuon koirakoulun esiin, koska kerran keskustelu ei toimi, empatia ei toimi, kuuntelu ei toimi, mielipiteen kysyminen ei toimi... niin mikä sitten?
ap
Minä en huudakaan kuin hyvin harvoin. Eikä niitä sääntöjä ole monia, joista pidetään kiinni. Poika itse tietää ne, ja valvoo itse itseään. Paitsi sitten, kun tulee mitä välii -asenne.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun se tuosta kasvaa, ei ole kovinkaan kivaa kun 180 senttiä ja 80 kg käy kimppuun.
Kun se tuosta kasvaa, ei ole kovinkaan kivaa kun 180 senttiä ja 80 kg käy kimppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
isä käytöstä? Millaiset välit vanhempiinsa isällä on?
mutta hänen pinnansa on lyhyempi kuin minun. Isä tekee pidempää päivää kuin minä, mutta on läsnä lapsen elämässä. Hän myös on vaativampi kuin minä.
ap
Kun se tuosta kasvaa, ei ole kovinkaan kivaa kun 180 senttiä ja 80 kg käy kimppuun.
Siksi kehotinkin ottamaan yhteyttä johonkin asiantuntijaan ennenkuin kaveri kasvaa murrosikäiseksi, jolloin aggressiivisuutta on vielä vaikeampi hallita, ellei sitä siihen mennessä ole oppinut.
Kun se tuosta kasvaa, ei ole kovinkaan kivaa kun 180 senttiä ja 80 kg käy kimppuun.
Siksi kehotinkin ottamaan yhteyttä johonkin asiantuntijaan ennenkuin kaveri kasvaa murrosikäiseksi, jolloin aggressiivisuutta on vielä vaikeampi hallita, ellei sitä siihen mennessä ole oppinut.
perheneuvolan mukaan me jo toimimme oikein.
ap
että ap:n avausviestissä tuli jo se vastaus ongelmiin: kavereiden puute. Ei ole mikään pikkujuttu tuon ikäiselle (tai oikeastaan minkään ikäiselle).
että lapsi suuttuu rangaistuksista, niin ei kai se nyt iso ongelma ole? Siis jos siitä huolimatta tottelee ja muuten on hallinnassa. Varmaan kannataa jutella spesifisti juuri tuosta asiasta ja ottaa se erityisharjoittelun kohteeksi. Oletko lukenut muksuoppia? Voisi toimia vähän soveltaen vielä tuonkin ikäiselle.
Mikähän kaveriasiassa mättää? Onko vaan huonoa tuuria vai onko lapsella ihan oikeasti sos. vaikeuksia? Tähän voisi yrittää paneutua mutta hienovaraisesti, ei 12-vuotiaalle enää voi äiti etsiä kavereita mutta ehkä voi vähän avittaa. Esim. kutsua joku potentiaalinen mukaan leffaan tms.
Ja sitten voi vähän miettiä sitä miten ne rangaistukset ja kiellot esittää.Meillä on 13v. poika ja ollaan viime aikoina aika paljon lievennetty suhtautumista monee asiaan. Poika on tosi vastuullinen ja peruskiltti, joten ei olla enää niin nipotettu valvomisesta tai satunnaisesta kotitöiden jättämisestä, koska niiden takan on yleensä jonkinlainen murrosiän tuoma ketutus. Sitten parempana hetkenä on juteltu ja muistutettu asioista ja yleensä poika on palannut ruotuun. Ehkä teilläkin voisi kokeilla antaa lapselle vähän enemmän vastuuta ja vapauksia tai ainakin välttää kohtelemasta kuin pikkulasta?
ihan normaali, pojat ovat muutenkin kovilla elämässä ja vanhempien tehtävä on olla se turvallinen seinä. hyvä kun poika näyttää tunteensa , tuntuu älykkäältä ja voimakastahtoiselta. sitä neuvolaa varmaan säikähti , vaikka hyvä on neuvoja kysyä. itsellä myös 4 voimakasta lasta, en näe sun pojas todellakaan mitään outoa. jos se istuis nurkas hiljaa , minusta se olis hälytysmerkki. rakasta sitä , se on hyväksi , viha ja kiukku vievät aina takaperin. varmasti pääsee pitkälle, mielestäni olet aiheetta suuttunut, kyllähän niillä päivät vaihtelee, aivot kehittyy vielä parikymppisenäkin. ehkä musiikki tai skeittalu sopisivat hänelle.