kuinka paljon teillä on kirjoja?
meillä aikuisten ja lasten yhteensä noin 13 hyllymetriä
Kommentit (28)
en ole laskenut määriä tai metrejä.
Ei ole kauaa kun karsittiin tosta määrästä kolme Ikean jättikassillista divariin vietäväksi, ja silti kirjahyllyt pursuaa kirjoja ylikin. Pitäsi yksi kirjahylly vielä ostaa, sitten ei mahdu enempää olohuoneeseen tätä Boknäsin kirjahyllyä enää yhtään kappaletta lisää
Lähinnä ammattikirjallisuutta ja lasten kirjoja, muuten lainataan kirjastosta.
Kirjat on kamalia pölynkerääjiä ja rumia katsella. Siksi meillä ei ikinä tule kirjahyllyä olkkariin. Toiseksi, pyrin kierrättämään niitä niin paljon kuin mahdollista, mies hieman haraa vastaan, mutta saa tottua ajatukseen. Ei ole mitään järkeä haalia vuodesta toiseen vain turhaa tavaraa, meillä kierrätetään myös vaatteita, cd-levyjä, astioita jne mitä jääny tarpeettomaksi. Kirjat eivät siis ole poikkeus. Jotain "helmiä" mies on saanu jättää.
Suurin osa kirjallisuudesta on sellaista, ettei kukaan niitä 20v ja 20x lue. Ne pari mielenkiintoisinta tai harvinaisuutta saapi jäädä. Tila ei talossa kasva loputtomiin, joten saapi kerätä kirjoja omaan isoon kirjakaappiinsa ja aina kun se täyttyy niin jotain pitää laittaa kiertoon.
fyysisesti niitä on 6 x 80 cm hyllyllistä + e-kirjoja koneella monta kansiollista aihepiireittäin lajiteltuna.
Kirjastossa, ruokailuhuoneessa, työhuoneessa, makkarissa. Rakastetaan kirjoja koko perhe.
ja meillä vanhemmilla muutamia hakuteoksia. Meillä on niin pieni asunto että täällä ei ole tilaa yhdellekään ylimääräiselle esineelle.
Kevään aikana hävitän ainakin 2/3, turhaa tilaa viemässä.
Muutama oman alani pakollinen ammattikirja, miehen koulukirjoja, jokunen isolla tunnearvolla varustettu ja loput lapsen kirjoja. Luemme paljon, mutta haen kaiken kirjastosta tai lainaan muuten, koska en voi sietää isoja tavaramääriä kotona.
pyrin kierrättämään, mut usein tulee sorruttua uutuuteen, johon on kirjastossa yli 200 jonot. Varsinkin silloin, jos tietää, että nyt ehtii ko kirjan lukea
Siksi ihmiset yleensä yllättyvätkin nähdessään kotini.
Lastenkirjoja on yksi perussotkavalkoinen-kirjahylly, ns. koululaiskirjahylly + keittiön senkissä kaapillinen.
Mutta omia kirjoja minulla on vain 4 hyllyllistä, eikä ne ole kuin n.70cm leveitä hyllyjä + Malm lipastosta yksi laatikollinen.
Syy: haluan omistaa vain ne kirjat jotka luen uudestaan (ja ehkä vielä uudestaan).
Minusta kirjojen omistaminen ei varsinaisesti kerro muusta kuin siitä, että jos kirjoja on paljon niin säilytystilaa niille on varmaan myös paljon :)
Ostan kyllä kirjoja, mutta myyn/annan/kierrätän ne eteenpäin jos en halua omistaa niitä. Ja niitä jotka minun on PAKKO saada omistaa on elämässäni tullut vastaan aika vähän.
Muutin vanhempieni luota pois vasta pari vuotta sitten, joten oma kirjavarasto ei ole ehtinyt täyttyä. Vanhempieni luota löytyy useampi kirjahyllyllinen täynnä kirjoja.
Yleensä ne luetaan kuitenkin vain kerran, ainakin aikuisten kirjat (pl. ammattikirjallisuus, johon varmaan palataan aika ajoin). Ekologisempaa olisi lainata kirjastosta.
mutta mulle kirjahyllyt ovat vähän kuin valokuva-albumeita - niihin on tallentunut paljon kokemuksia, joita mielelläni muistelen. Osa on vain muistoja, mutta siinä missä valokuvassa olevalle biitsille en voi tuosta vain uudelleen päästä, ne mukavat hetket jotka olen kirjan kanssa viettänyt on mahdollista viettää uudelleenikin.
Luen joitakin kirjojani hyvinkin monta kertaa uudelleen, mutta en todellakaan kaikkia. Niitä joita en lue uudelleen pistän joskus eteenpäin, mutta en aina. Osa jää sinne kirjahyllyyn (meillä on onneksi sen verran iso kämppä että kirjahyllyillekin on tilaa) ihan vain muistona siitä elämänvaiheesta jolloin ne olivat ajankohtaisia.
Ammattikirjallisuus on mulla työpaikalla, sille en kotoa uhraa tilaa.
Yleensä ne luetaan kuitenkin vain kerran, ainakin aikuisten kirjat (pl. ammattikirjallisuus, johon varmaan palataan aika ajoin). Ekologisempaa olisi lainata kirjastosta.
2 hyllyllistä keittokirjoja ja 2 muuta sekalaisia tietokirjoja, vain 2 hyllyä romaaneja (joista en ole lukenut suurinta osaa ;)
ei taida olla kuin muutama, ja tietokoneella ehkä hieman yli kolmesataa kappaletta.
meillä aikuisten ja lasten yhteensä noin 13 hyllymetriä
Suuri osa on tällä hetkellä pakkattuna laatikoihin ja pitäisi suunnitella uusi kirjahylly, joten pitää ne metritkin laskea.
Tämä kysely on kiva, tietenkin, koska meillä luetaan paljon. Nyt tähän sitten vastaavat kaikki, joilla on kirjoja paljon ja tästä ei saa totuudenmukaista kuvaa av-jnegin kirjamääristä. Sama juttu kun kysytään palkkaa, niin vain suurituloiset ja keskipalkkaiset vastaavat.
on aika paljon. En osaa nyt heittää mitään lukumäärää, mutta paljon.
Muita kirjoja kohtuu vähän. Enimmäkseen lainaan kirjastosta. Olen kova lukemaan, mutten halua taltioida niitä kirjoja kauheita määriä kotiin. Missä ihmeessä ne kaikki säilöisi. Nykyisetkin kirjat on laatikossa ullakolla (paitsi lastenkirjat) kun en tahdo niitä hyllyihin survoa näkösälle.
Lasten & nuorten kirjoja n.100m, ja Aikuisilla n.n.40m?
on sellaisia, jotka ovat meillä ikuisesti, mutta sitten on iso läjä sellaisia, jotka myydään/annetaan eteenpäin kun ne on luettu ja ostetaan uusia tilalle. Meillä ostetaan paljon kirjoja, keskimäärin 5kpl/viikko.