Mikäköhän on totuus tuossa AKT:n sotkussa?
Kun jotenkin tuntuu, että tapauksen uhrinkaan juttuja ei oikein ole helppo purematta niellä. Joskushan näissä vastaavissa tapauksissa kaksi samanlaista ihmistä käy henkilökohtaista valtataistelua. Mitä mieltä?
Kommentit (24)
Olkoon epäpätevä tai ei, mutta laittomia potkuja ei ammattiliiton pitäisi antaa.
Vähän sama asia kuin juopotteleva, kiroileva ja huoraava pappi.
Siteerataan jotain työoikeuden professoria ja hänen mukaansa luottamuspula käy irtisanomisen perusteeksi. Mikä tässä on sitten laitonta?
Olkoon epäpätevä tai ei, mutta laittomia potkuja ei ammattiliiton pitäisi antaa.
Vähän sama asia kuin juopotteleva, kiroileva ja huoraava pappi.
Mielestäni ei ole mitään syytä maksaa palkkaa epäpätevälle henkilölle eikä myöskään juopottelevalle, kiroilevalle ja huoraavalle papille. Sen vuoksi on outoa, että tätä irtisanomista jeesustellaan, kun koko henkilöä ei olisi edes alunperin pitänyt palkata tähän kyseiseen hommaan.
Samaan aikaan viikottain tuhannet pätevät tavalliset ihmiset saavat kenkää kyseenalaisin perustein, eikä kukaan julkisesti kyseenalaista sitä miksi näin tapahtuu.
Tässä tapauksessa on puolue-hyväveli-suhteilla järkätty kaverin muodollisesti epäpätevälle vaimolle kiva ja hyväpalkkainen duuni, vaikka tehtävään olisi varmasti löytynyt myös päteviä hakijoita. Nyt AKT:llä on ainakin mahdollisuus palkata tehtävään pätevä ja sopiva hakija.
ja pitää osoittaa miksi irtisanottava ei voi enää työskennellä yrityksessä. Koska kaikki perustelut ovat julkaisukelvottomia ja itse tapahtumaketjun alkuunpanija heilutteli kokouksessa nuijaa, tuloksena oli laiton irtisanominen ja taurettava taksitolppajuoru. Tosi Noloa.
Olkoon epäpätevä tai ei, mutta laittomia potkuja ei ammattiliiton pitäisi antaa.
Vähän sama asia kuin juopotteleva, kiroileva ja huoraava pappi.