Otitko lapsellesi vauvavakuutuksen?
Meillä ei esikoisella ollut, maksoi niin paljon ettei ollut varaa ja luotettiin siihen että on terve kun ei meilläkään mitään allergioita ym.
Onneksi ei otettu, maksettu oltais ihan turhaan kun lapsi nyt 1v9kk ja ollut 1 korvatulehdus, 3nuhaa ja 1 ripuli
Nyt raskaana eikä meinata ottaa toisellekaan
Kommentit (7)
Lapsella on astma ja korvatulehduskierteitä (3 kertaa putkitettu yksityisellä ja kitarisapoisto). Korvaa kuitenkin tutkimukset, toimenpiteet ja lääkkeet. Lisäksi minusta on tosi kiva, kun voi suoraan varata tarvittaessa ajan yksityiselle lastenlääkärille tai korvalääkärille.
Arvauskeskukseen tuntuu täälläpäin olevan välillä hankala päästä ja ihan mielelläni maksan vakuutusta, kun siihen on varaa.
Enkä osaa oikein päättää, pidänkö sitä hyvänä ideana vai en. Onneksi esikoisen kanssa sitä ei olisi tarvittukaan, kun ei ole ollut koskaan sairaana (1 v 6 kk).
mutta lapsi on niin terve, että tappiopuolelle ollaan jääty. Aiotaan luopua vakuutuksesta, mutta käydään toki silti yksityisellä.
Meillä lapsi sairasteli paljon, mut en silti kokenut tuota vakuutusta tarpeelliseksi. Aina päästiin heti julkiselle puolelle kun oli tarvis.
ekan 2 v aikana ei tarvinnut käyttää kertaakaan lääkärissä, sen jälkeen käytetty kerran hammaslääkärissä (kunnallinen) kun kaatui suulleen ja kerran haettiin terveyskeskuksesta silmätipat. Lapsi 7 v.
Alusta asti oli selvää että yksityiselle mennään aina kun lekuria tarvitaan, ja maksetaan se mitä pyydetään.
No silmätulehdus oli lapsella kerran, ja toisen kerran flunssa nimettiin Adeno -virukseksi.
verrattuna siihen että meidän vakuutus korvaa esim sen jos lapsi syntymästään asti sairas, silloin kaikki (jos vaikka sydänvika tms) menee vakuutuksen piikkiin...
Muistaakseni etukäteen piti maksaa 100€ ennen syntymää ja oisko se 300€/vuosi alussa ja pienenee sitä mukaa kun lapsi kasvaa, tällä hetkellä 12 vuotiaalla lapsella vuosimaksu on 70€, okei, turhaan ollaan vanhemmsta sitä maksettu mutta nuoremmasta ei.
Niin monta korvatulehdusta ollut ja vatsaa tutkittu ym ym että on kyllä ollut apua vakuutuksesta, myöskin se että surutta voi mennä yksityiselle eikä tarvii mennä terkkariin kun omavastuu on aina sama kävi sitä missä tahansa.
Ja kyllä, meinaan ottaa kolmannellekin lapselle.