Monet kotiäidit tekee asiat vaikeiksi ilman syytä

Minä myönnän olevani kuvailemasi äiti.

Mutta minä en valita muille kuin miehelleni ja muutamalle hyvälle ystävälleni.

Minä olen YHDEN lapsen äiti ja lisäksi mulla on hoitolapsi.. Tällä hetkellä elämä on erityisen rankkaa, lapsella uhma ja miehellä paljon töitä. Minä en saa ajatuksistani kiinni, kun lapsi vinkuu koko ajan ja "omaa-aikaa" mulla on viikossa kolmisen tuntia, siis aikaa, etten ole lapseni kanssa. Muuten olenkin 24/7 hänen saatavillaan, koko ajan.

Tässä kirjoittaessani olen noussut ylös neljä kertaa, koska lapsi on kuumeessa ja jos mahdollista vieläkin kiukkuisempi.

Nämä on näitä vaiheita ja ne tulee ja menee. Helppoahan tää kotona oleminen on. Ei tarvi lähteä aamulla mihinkään, saa herätä omia aikojaan, nukkua päiväunia jne. En vaihtaisi tätä mihinkään, minä haluan itse hoitaa lapseni siihen kolmevuotiaaksi. Meidän tilanne on oikein ihanteellinen koska hoitolapsesta on seuraa ja mulla on entistä vähemmän "tehtävää" kun lapset viihdyttää toisiaan.

Kotiäitiys ei ole rankkaa, verrattuna edelliseen työhöni päiväkodissa lastenhoitajana. Saan kai minä silti valittaa jos näitä huonompia kausia tulee?

Mutta on se niinkin että kotiäiti ei saisi ikinä valittaa, pitää vaan jaksaa ja jaksaa. Kotiäiti on ihan inhimillinen ihminen sekin joka saattaa joskus uupua hetkellisesti, tylsistyä tai ihan mitä vaan? Eikö kotiäidilläkin ole joskus oikeus valittaa?

Tosin on rankkojakin aikoja ollut, esim. lapsen jatkuva huonounisuus ja sairastaminen kyllä uuvuttavat. Mutta jos on ihan tavislapset eikä enää vauvoja, niin ei tämä niin raskasta ole. Ja miksi pitäisi ollakaan? Olen kurkkuani myöten täynnä sitä ajattelutapaa, että ihminen on arvokas vain tehdessään ihan kamalasti töitä (mieluiten tietysti ansiotöitä) ja ollessaan NIIN tärkeä ja kiireinen. Luulen, että tuosta on tullut sekin, että kotiäitienkin on yritettävä nostaa arvostustaan hokemalla omia kiireitään. Ja onhan toisaalta ihmisiä, joiden mielestä ihan tavallinen kotielämä asioita puuhaillen ei anna lapelle riittävästi virikkeitä ja tämänkin takia pitäisi juosta tukka putkella virikkeestä toiseen. Itseäni myös kummastuttaa ajattelu, että kotiäitien pitää olla henkisesti ihan loppu, ihan kuin omat lapset ja koti olisivat kamalinta maailmassa. Toki on hyvä saada apua, jos sitä tarvitsee, mutta ei jokaisen kotiäidin ole pakko olla ihan hermoheikko, jotta on oikeanlainen kotiäiti.

äitiyslomat ja hoitovapaat mukaviksi hengähdystauoiksi työelämästä. Rankkaa on se, jos ei ole aikuiskontakteja itsellään, mutta muuten en kokenut kotona oloa rankaksi. Päinvastoin, nautin kun oli aikaa leipoa ja ulkoilla ja touhuta kaikkea. Urheilemaankin ehti paljon paremmin kuin työelämässä ollessa.



Mun tutuista ne, jotka ovat todella pitkään kotona tai jääneet kokonaan kotiäideiksi, ovat myös niitä, jotka eivät ole oikein löytäneet paikkaansa työelämässä, joten kotiäitiys voi hyvinkin olla myös pakon sanelema juttu kuin puhdas oma valinta. Kotiäiti kuulostaa vain niin paljon paremmalta kuin työtön. Silloin voikin tuntua rankalta, koska vaihtoehtoja ei oikein ole ja ehkä haluaisi kuitenkin jotain muuta. Näin ei tietysti ole kaikilla, mutta joillakin.

Ei mun mielestä kotiäitiys ole kovin rankkaa, mutta en silti väitä tietäväni kaikkien muidenkin asioita niin hyvin että voisin sanoa ettei muillakaan ole rankkaa. Kyl mäkin ehdin hyvin istahtaa, nytkin lapset leikkivät tuolla lastenhuoneessa kahdestaan (2v ja 4v) ja välillä käyvät jotain näyttämässä mulle. Kohta lähden valmistelemaan lounasta mutta ei silläkään vielä mikään kiire ole.



Onhan se kiinni omasta vaatimustasosta ja odotuksista, miten rankaksi ja vaativaksi sen kotonaolon kokee. Meillä ei ole erityisen siistiä (nytkin pitäisi tehdä viikkosiivousta mutta ei oikein huvita) ja lapset levittelee lelujaan ympäri asuntoa, pölykoirat juoksentelee jne. Mutta en jaksa enkä halua ottaa stressiä niistä. Mulla on takana synnytyksenjälkeinen masennus ja nyt koen että elämä on ihan kivaa ja ihanaa, nautin lasten seurasta ja tästä rauhallisesta kotielosta. En halua pilata sitä turhalla stressillä.



Olen minäkin lasten käytettävissä lähes 24/7 mutta enimmäkseen jaksan sen hyvin. Kerran viikossa käyn parin tunnin harrastuksessa, ja sitten saatan joku toinen ilta käydä yksin vaikka kaverilla kylässä tms. Sillä saa vähän sitä lasten vaativuutta kompensoitua.

että ap, kun sinulla on "useita lapsia", niin tilanne on niin erilainen, kuin "normi" 1-3lapsisessa perheessä.



itse olen huomannut, miten nyt kolmannen kanssa asiat jotenkin tavallaan sujuu lunkisti, jos ei suju, niin mua ei enää hetkeuta. yhden tai kahden kanssa oli vielä energiaa panostaa siihen "kiirellisyyden" tuntuun, nyt vaan uskoo, että kaikki sujuu, jossain vaiheessa ja jotenkin. :D ja siis totta kai, nyt hommaa on niin paljon, että on jo tajunnut tän reilun vuoden aikana, että hommiin on on pakko tarttua heti, eikä kohta, muuten kaikki kaatuu niskaan. ;)



enkä sano tätä millään pahalla yksi tai kaksi lapsisille, vaan huomasin itse eron vaan tässä arjessani. ja voin vain kuvitella, miten lapsimäärän kasvu muuttaisikaan omaa ajatusmallia.

että eivät pärjää/jaksa työelämässä. Hyvä että on kotiäitiys-vaihtoehto olemassa. Ihmisten aktiviteettitasossa on suuria eroja ja kotiäitiys, vaikka yhden lapsen, voi olla jonkun suorituskyvyn äärirajoilla ihan oikeasti. Sanomattakin on selvää että jos tähän yhdistäisi työelämän, se ei onnistuisi.

että eivät pärjää/jaksa työelämässä. Hyvä että on kotiäitiys-vaihtoehto olemassa. Ihmisten aktiviteettitasossa on suuria eroja ja kotiäitiys, vaikka yhden lapsen, voi olla jonkun suorituskyvyn äärirajoilla ihan oikeasti. Sanomattakin on selvää että jos tähän yhdistäisi työelämän, se ei onnistuisi.

sellaisiakin äitejä on, jotka eivät jaksa olla kotiäitinä, koska eivät jaksa olla kotona lapsiensa kanssa ja jotka eivät keksi mitään tekemistä kotona lasten kanssa. Töistäkin on lomaa edes, jolloin voi lomailla, kun lapset ovat tarhassa. Onneksi tälläinen tarha-vaihtoehto on. Koska joillekin naisille se vain voi olla niin epäluontevaa olla lapsensa kanssa.