Yhyy, mä oon paska ope.

eräs koulutoimentarkastaja sanoi alaisilleen, että jos opettajan pitää ruveta pitämään kuria, on syytä vaihtaa alaa.

Ja miten oikeassa hän olikaan.

t. yläkoulun ope

Mistähän niitä ihmemiehiä ja -naisia sitten kaivetaan esiin, jos kaikki jotka eivät heti pärjää, lopettavat?

eräs koulutoimentarkastaja sanoi alaisilleen, että jos opettajan pitää ruveta pitämään kuria, on syytä vaihtaa alaa.

Ja miten oikeassa hän olikaan.

t. yläkoulun ope

Miksi sinä et kerro ensimmäistäkään keinoa, jolla saa kurin luokkaan?

Ei niitä kerrota yliopistossa opettajiksi opiskelevillekaan.

Tiedän muutaman, joka tehoaa vielä alaluokilla, mutta tuskin enää yläkoulussa ja lukiossa. Siellä voi myös komentaa oppilaan ulos luokasta ja mielellään saman tien rehtorin puhutteluun. Yleensä rehtorilla on sentään vielä jonkun verran arvovaltaa.

Toinen keino on hillitä niitä pahimpia häiriköitä antamalla heille tilaisuuden puhua. Mutta ei tunnilla vaan luokan ulkopuolelle, siis välitunneilla ja koulun jälkeen vaikka opettajainhuoneessa. Tällä keinolla on taltutettu monta kovaa kaveria. Parasta olisi saada hallintaan ne pahimmat vintiöt.

Sijaisuuksien huono puoli on se, että suuri osa työajasta menee siihen, että uutta opettajaa kokeillaan ja kuukausi voi hyvinkin mennä, ettei niille voi selkäänsä kääntää.

otat liikaa itseesi asiat ts. et tee työtäsi ammattimaisesti



se johtuu varmaan ihan siitä että sulla on ammatillisesti huono itsetunto, mutta jos et osaa erottaa työtä ja itseäsi, tulet palamaan loppuun hyvin nopeasti.



Eli sinä otat itseesi lasten eri syistä johtuvan hölmöilyn ja mietit miksi he tekevät sinulle niin sen sijaan että ottaisit sen ammattimaisesti ja miettisit mitä sille teet



Eli siis tässä muutamia juttuja:



JOISTA TÄMÄ ON EHDOTON YKKÖNEN:

-lapset ei ole tyhmiä, jos et arvosta itseäsi, ei hekään arvosta sua

-jos se mitä opetat ei kiinnosta sua, ei se taatusti kiinnosta ketään muutakaan (ja sitten vielä se että eri lapset oppii eri tavoilla...)

-täyttä p*skapuhetta se ettei opettajan työ olisi välillä kurinpitämistä, riippuu tietysti miten se määritellään, jos se on punaisena huutamista tunnista toiseen niin sitten ei mutta jos se on sitä että yhteisten sääntöjen rikkomisesta tulee seurauksia niin sitten se on kurinpitoa

-lapsilla on eri syitä sille miksi eivät kuuntele tai tekevät mitä sattuu muuta, kaksi nyrkkisääntöistä vaihtoehtoa: oppimisvaikeudet ja kotitilanne. rautalangasta, aihe/tekotapa on liian vaikea lapselle eikä pysty/kykene keskittymään, kotitilanne on sietämätön/ei läsnäoloa josta johtuva levottomuus ja roolin hakeminen

-sitten ihan perusjutut että jos kitataan energiajuomaa tai nukutaan liian vähän tai ruokailuun on aikaa eikä aamulla ole syöty niin keskittymiskyky on ihan niin ja näin



-sanoisin että mieti millainen opettaja haluat olla ja mieti sitten miten sitä voi toteuttaa esimerkkejä: keskusteleva, pehmeä, asiallinen, tiukka, perusteellinen, kannustava, hauska, tietopainotteinen vai mitä ihmettä ja millaisin yhdistelmin

-ja sitten se miten sen toteutat, työrauha pitää olla jotta on mahdollista toteuttaa työtä, tuleeko se keskustelun kautta miksi koulua käydään, millaiset säännöt meillä on, mitä seuraa jos niitä ei noudata tai tuleeko se auktoriteettimaisemmin minä sanon näin ja tämä on minun työpaikka ja te olette täällä tekemässä töitä tai tuleeko se neutraalisti tämä on vapaaehtoista ja jos ei miellytä niin tuossa ovi ja sitten jatketaan niiden kanssa joita kiinnostaa vai millaisella tavalla mutta nämä selviää sulle kun mietit millainen olet ja miten haluat työtäsi tehdä ja kun sisäistät että LASTEN TOIMINTA EI OLE HENKILÖKOHTAINEN LOUKKAUS VAAN HAASTE LÖYTÄÄ TAPA TOIMIA

-sen aan ja oon pitäisi löytyä yhtälöstä: kunnioitat itseäsi, osaat hommasi, lapset voivat keskittyä ja seurata opetusta, tunneillasi on työrauha (ja sitten on tietysti parempia ja huonompia päiviä)



-ja vielä, työyhteisön kannustuksella on tosi iso merkitys



tsemppiä ja aivotyöhön auttaa parhaiten hyvä yöuni ja ruoka (ja ulkoilu:)

Ensinnäkin: lopetat puhumisen heti, jos joku alkaa höpttää puheesi päälle. Jäät katsomaan kysyvästi höpöttäjää, ryhmänpaine saa höpötyksen usein loppumaan.



Toiseksi: käyt jokaisen hölisijän ja häirikön läpi yksitellen. Se, että sanot "olkaa hiljaa" ei auta. Pysäytät katseesi "Liisan" kohdalle ja sanot "Liisa". Ja sitten "Pekka" jne.



Kolmanneksi: tarkkaile kuka tai ketkä ovat ne päähäiriköt. Kun tunti loppuu, pyydät sitä pahinta jäämään luokkaan ja kysyt miksi hän käyttäytyy näin. Selitä, että näin ei voi käyttäytyä siksi, että.. Tee merkintä sähköiseen reissuvihkoon tunnin häirinnästä.



Neljänneksi: pyydä apua kolleegoiltasi! Se ei ole mikään häpeä. Heillä on kokemusta, he tuntevat kyseiset oppilaat pidemmältä ajalta, heillä on hyviä vinkkejä. Myös luokanvalvojalla on yleensä parempi ote omiin oppilaisiinsa.



Älä luovuta. Olet vielä ihan alussa. Helpottaa koko ajan, usko itseesi. Muista, että nuo oppilaat elävät nyt omaa murrosikäänsä ja heidän suurin mielenkiintonsa on omassa navassa ja vastakkaisen sukupuolen navassa.



T. kolmisen vuotta alalla ollut, joka päivä viisaampi (kukaan ei ole valmis valmistuttuaan, työ opettaa!)

eräs koulutoimentarkastaja sanoi alaisilleen, että jos opettajan pitää ruveta pitämään kuria, on syytä vaihtaa alaa. Ja miten oikeassa hän olikaan. t. yläkoulun ope

En ymmärrä tätä ajattelua. Tarkoitatko, että opettajalla on joku synnynnäinen auktoriteetti? En allekirjoita tätä ajatusta ollenkaan.

T. se kolme vuotta alalla ollut

ja opettaa sellaisella tahdilla ja oppilaiden lähtökohdat huomioiden, että oppilaat jaksavat ja haluavat keskittyä silloin kun opettaja on äänessä.



Omista kouluvuosistani on jo aikaa, mutta minulla oli yläasteellakin pari sellaista opettajaa, joiden tunneilla häirikötkin osallistuivat eivätkä häiriköineet. Nämä opettajat eivät varsinaisesti pitäneet kuria, opettivat vain hyvin.



Samoin oli pari hiirulaista, jotka yrittivät pienellä äänellä saada pojat hiljaisiksi, mutta eivät koskaan käyttäneet tilaisuutta hyväksi jos saivat luokan huomion. Vikisivät jotain, josta ne pöljimmät eivät tajunneet mitään, joten häiriköinti alkoi heti uudestaan.

Riippuu koulusta. On harvoja hyviä kouluja ja suurin osa on kamalia työpaikkoja. Sinuna vaihtaisin alaa.



Se helpottaa.

Oikeasti kukaan ei yliopistopohjalta voi muistaa alansa jokaista vuosilukua tai kaavaa tai sanaa. Oppilaat ei vaan tajua tätä ja voivat testata opettajaa käsittämättömällä nippelitiedolla... leimaten sitten epäpäteväksi, jos ope ei osaakaan. Tätä tekee juuri lukiolaiset mielellään. Onneksi kokemus auttaa siinäkin, että osaa ne kirjan jutut sentään ulkoa jo.:)



Itse tein sijaisuutta epäpätevänä (aineiden puolesta ok, pedagogiset kesken) ja huomasin, että erityisesti toisessa opetettavistani aineista piti jokainen pikkujuttu katsoa etukäteen tai olin kusessa. Ainehallinta toisessa aineessa oli hyvä, mutta toisessa koin epävarmuutta. Jokainen sana, termi ja mitä vaan liittyen tuntiin -> googletin etukäteen knoppitiedoksi, jota voin heitellä väliin. "tiedättekö muuten, mistä tämä termi tulee...?" Vaikka otettaisiin jonkun "virtasen vakio", niin saatoin sitä upotettaessa kaavaan kysyä ohimennen, että "muistatteko, kuka tää virtanen oli?" Ja sitten siihen "se oli .... ja .... teki sellaista ja tälläistä" Aina ei ehtinyt valmistautua niin hyvin ja heti oli epävarma olo.



Kuri oli toinen. Joskus masensi, kun oli levoton ryhmä ja tunti hajosi siihen, että komennan, nuoret puhuu taustalla kuuntelematta jne.



Tuon ainehallinnan kanssa sellainen, että jokainen vakiope (myös vanhempani ovat olleet lukion opettajia) ovat sanoneet, että se tulee muutamassa vuodessa ja sen jälkeen on niin itsevarma, että oppilaat ei pääse enää yllättämään tai jos pääsevätkin, niin osaamisauktoriteetti ei enää horju edes oppilaiden silmissä.

Sinä ope, vaikka en tiedä minkälainen olet siellä luokassa opettajana, uskallan ehdottaa yhtä asiaa.

Mieleeni tuli että pelkkä puhe ei aina ehkä auta, vaan se koko olemus. Pitäisi olla jämäkkä niin että

koko olemus on sanojen mukana vahvasti.

Kehon voima käyttöön.

Mene jollekin kurssille jossa opetellaan jämäköitymistä, kehon kautta.

Jos olet "heiverö", ääni ei kanna, sinua ei uskota.

ulkoisiin asioihin omassa kehossa tms. Olen itse opetellut jos jonkinlaista kehonhallintakikkaa teatterimaailmasta, mutta nyttemmin olen todennut että ei auta olla mitään muuta kuin oma itsensä.



Eli olet ihan vaan oma itsesi, kaikki lähtee omasta persoonastasi. Oppilaat ovat keskenään erilaisia, myös opettajat ovae erilaisia. Käytä omaa maalaisjärkeäsi ja toimi sen mukaan.



Kun olet oma itsesi, kiinnostunut oppilaista, positiivinen ja kannustava, kaikki sujuu helpommin. Koeta suhtautua huumorilla, sekin auttaa. Äkäisen näköinen tiukkapipo ei ole miellyttävä missään tilanteessa.



Olen myös todennut, että hermostumista kannattaa välttää viimeiseen asti. Kun opettaja on rauhallinen, oppilaatkin ovat rauhallisempia. Jokaiseen hälinään ja heilumiseen kannattaa puuttua rauhallisesti yksi kerrallaan. Mihin tässä nyt on niin kiire..



Hermostunut, hoputtava opettaja saa ryhmänkin hermostumaan.



Yksi hyvä keino on heti tunnin aluksi kysyä oppilailta vaikka "Mitä teille tänään kuuluu?" "Kenellä on hyvä päivä?" tms. Käyt katseellasi läpi jokaisen oppilaan luokassa ystävällisesti hymyillen. Tavoitat jokaisen katseen ja luot näin jokaiseen kontaktin. Jäämuuri täytyy sulattaa yksi palanen kerrallaan. Kun olet saanut yhdenkin oppilaan luottamuksen puolellesi, se kantaa hedelmää tulevaisuudessa. Turvallisessa, luottamuksellisessa ilmapiirissä on hyvä olla ja oppia.



Ja oikeastaan tärkein asia on oikeudenmukaisuus. Kaikille on samat säännöt joka tilanteessa, jos mahdollista. Oppilaat arvostavat sitä ja se yleensä tehoaa, jos ei muu.



Tsemppiä opetusalalle! Ei ole helppoa ja työn vaativuuteen nähden ala on huonosti palkattua. Mutta eipähän ikinä tarvitse miettiä tekeekö tärkeää työtä!

se olis sellaista, joka sopii mun vartalolleni. Joillekin luokille se tepsii, siellä on kivaa.



Mutta mitä mä teen niille luokille, joitten oppilaat sanoo, että "sun täytyy oppia huutamaan meille". Just. tosi uskottavaa huutaa kun oppilaat käskee mua huutamaan :/



ap

se olis sellaista, joka sopii mun vartalolleni. Joillekin luokille se tepsii, siellä on kivaa.

Mutta mitä mä teen niille luokille, joitten oppilaat sanoo, että "sun täytyy oppia huutamaan meille". Just. tosi uskottavaa huutaa kun oppilaat käskee mua huutamaan :/

ap

nyt sä mietit asiaa taas sitä kautta että otat sanomiset itseesi väärällä tavalla, jos ajattelet asiaa ulkoisen kautta, oivallat kun sisäistät oman arvosi ja ammattitaitosi että tuo on aivan väärä tie jolle lähteä...

Olen vieraiden kielten opettaja, mutta jouduin ensimmaisen, vuoden kestavan sijaisuuteni tekemaan ylaasteen ruotsin opettajana, joka ei ole mun aine. Ruotsin opettaminen on aika haasteellista, silla suurin osa oppilaista ei ole motivoituneita oppimaan sita. Ja mulla oli aika puutteelliset ruotsin taidot. Ma valmistelin tuntejani hullun lailla viikonlopun aikana. Yritin oppia kirjan tekstin ulkoa ja kuuntelin aanitetta, etta osaisin aantaa oikein. Kehittelin kilpailuja aineesta, ja erityisesti poijille pelit ja kilpailut toimivat hyvin. Jos sulla on projektori tietonkoneelle, tai perati smart board, voit ladata netista "who wants to be a millionaire" -pelin (toimii powerpointina) ja tehda siihen itse aihepiirisi kysymykset. Paljon hauskempaa kuin pistokoe!



Olemme muuttaneet sittemmin tanne USA:aan, ja opetan nyt taalla.

Nakisitpa luokkani taalla! Et enaa valittaisi kurinpito-ongelmista. Mulla esiteineja, jotka kiroilee pain naamaa, nayttaa keskisormeaan, kavelee luokassa ympariinsa mielin maarin, eika mikaan tunnu auttavan. Olen liian kiltti, ainakin kollegojen mielesta, enka osaa huutaa tai olla tarpeeksi tiukka.

Mika vahan auttoi mua, oli antaa pahimman menna vaan ohi, hymyilla ja olla oma itseni eli kiltti niille, jotka itse asiassa kuuntelivat minua. Niiden pahmipien luokse kavelen ja kysyn ihan asiallisesti, mika on vinossa, tarvitsetko apua tehtavassa, mita voisimme tehda etta tunti menisi paremmin. Joihinkin oppilaisiin olen itse asiassa saanut paremman "yhteyden" (sorry en keksi suom. sanaa) talla tavalla. Kyselen myos tunnin ulkopuolella, miten menee ja yritan kaikesta v*maisyydesta huolimatta pysya ystavallisena. Se alkaa tuottaa tulosta.



Saadakseni oppilaat motivoituneemmiksi tunnille tulosta (eivat halua tulla vieraankielen tunnilleni), olen mennyt niinkin alhaiseksi, etta ole ostanut heidan suosiotaan. Annan heille numerolapun luokkaan tullessaan. Itsellani on samat numerot pussissa. Jos tunnilla molyavat, joutuvat antamaan numeronsa vierustoverille, eli toisilla on tunnin lopulla enemman numeroita. Ennen tunnilta lahtoa pidan pikku arpajaisen. Vedan muutaman numeron (luen ne silla vieraalla kielella) ja palkintona on halpiskynia, pyyhekumeja, stressipalloja, suklaapatukoita. Teen tata ainoastaan viiden pahimman luokan kanssa, muuten menisin vararikkoon. Tama kylla tepsii aika hyvin. Kun tulevat seuraavan kerran luokkaan ja saavat sen numerolappusen, ilme oikein kirkastuu. Eivatka halua menettaa sita lappustaan!



Mulla on enempikin ideoita, jos kiinnostaa ;)

että juttelevat ja puuhaavat omiaan. Voi miettiä miksi sitten ovat lukiossa tai ko. tunnilla jos ei kiinnosta. Ei ole sinun ongelma se, katsot etteivät häiritse muiden opetusta. Oppia ei voi kaataa päähän.

Kokemus tuo kyllä varmuutta. Itse olen opettanut eri asteilla ja eri aineita ja lopputuloksena se, etten vaan jaksanut enää kerätä sitä varmuutta, kun aina vaihtui joko oppiaine tai kouluaste (mulla on pätevyys kahteen aineeseen, opetin joskus epäpätevänäkin kolmatta ainetta, työpaikat alakoulusta lukioon). Ja ihmisenä olen kiltti, en jämäkkä. Päätin, etten enää mene töihin yläkouluun, vaikka varmasti vakkariopena työ olisikin inhimillisempää kuin sijaisena. Väsyttävää se oli kuitenkin, niin uusille kuin monille vanhoillekin opeille, kaikki kunnia sitä työtä tekeville!

Kiitos tästä ketjusta! Olen vastavalmistunut kielten ope, jolla on todella surkea itsetunto ollut tunneilla kurinpidon ja aineenhallinnan vuoksi. Tästä syystä en oikein päivän-parin sijaisuuksia ole uskaltanut tehdä ja pidempää ei ole ollut tarjolla.



Harmi, ettei opettajankoulutuksessa ole näihin alkuaikojen ongelmiin otettu oikein mitään kantaa. Uusi opettaja jää niin yksin! Monessa muussa ammatissa yhteisöllisyyttä ja auttamista on oman kokemukseni mukaan paljon enemmän.



Tsemppiä ap:lle, meitä on muitakin. Hammasta purren vain nyt ja kyllä se siitä lähtee sujumaan :)

Kiitos tästä ketjusta! Olen vastavalmistunut kielten ope, jolla on todella surkea itsetunto ollut tunneilla kurinpidon ja aineenhallinnan vuoksi. Tästä syystä en oikein päivän-parin sijaisuuksia ole uskaltanut tehdä ja pidempää ei ole ollut tarjolla.

Harmi, ettei opettajankoulutuksessa ole näihin alkuaikojen ongelmiin otettu oikein mitään kantaa. Uusi opettaja jää niin yksin! Monessa muussa ammatissa yhteisöllisyyttä ja auttamista on oman kokemukseni mukaan paljon enemmän.

Tsemppiä ap:lle, meitä on muitakin. Hammasta purren vain nyt ja kyllä se siitä lähtee sujumaan :)

Hae rohkeasti lyhyitäkin sijaisuuksia, sillä ne ovat erittäin opettavaisia. "Oikea" ope on yleensä tehnyt suunnitelmat valmiiksi, joten voit keskittyä tunnin pitämiseen ja opetustilanteen opetteluun.

Mulla on vastavalmistunut kollega hoitamassa sijaisuutta ja auttaisin häntä mielelläni, pallottelisin ideoita (haluan itsekin saada uusia ideoita!), neuvoisin alkuvaikeuksissa antaisin käytännön vinkkejä yms. mutta hän ei kysy mitään eikä tunnu olevan kiinnostunut mistään vuorovaikutuksesta! Väkisin yritän kysellä miten menee, onko ollut hankaluuksia, antaa ohjeita jne. Eli ei aina syy ole meidän "vanhojen" opettajien.

Ei kysyminen ja huolista puhuminen tarkoita sitä, että työuran alussa olevia pidettäisiin huonoina. Enemmän mua huolestuttaa jos vastavalmistuneella, jolla ei ole juurikaan työkokemusta, ei ole _mitään_ epäselvää!

Ainehallinta tulee ajan myötä. Muistan itse aloitellessani reilut 10 vuotta sitten ihmetelleeni, miten vanhemmalla kollegalla oli taulu täynnä sanastoa extra-asioista ja kuinka hän osasi ottaa sitä, tätä ja tuota esille tiettyjen asioiden yhteydessä. Nyt mä olen se, jonka juttu rönsyää asiasta ja asian vierestä, silti oikea asia tulee käsiteltyä enkä häkelly ellen heti osaa vastata johonkin.

Alku on aina hankalaa, mutta käyttäkää kokeneempia kollegoitann hyödyksi. Uskokaa tai älkää, mekin haluamme kuulla uusia tuulia opetusmaailmasta ja voikin käydä niin, että te opetatte meille vähintään yhtä paljon kuin me teille! Tsemppiä!

Olen vieraiden kielten opettaja, mutta jouduin ensimmaisen, vuoden kestavan sijaisuuteni tekemaan ylaasteen ruotsin opettajana, joka ei ole mun aine. Ruotsin opettaminen on aika haasteellista, silla suurin osa oppilaista ei ole motivoituneita oppimaan sita. Ja mulla oli aika puutteelliset ruotsin taidot. Ma valmistelin tuntejani hullun lailla viikonlopun aikana. Yritin oppia kirjan tekstin ulkoa ja kuuntelin aanitetta, etta osaisin aantaa oikein. Kehittelin kilpailuja aineesta, ja erityisesti poijille pelit ja kilpailut toimivat hyvin. Jos sulla on projektori tietonkoneelle, tai perati smart board, voit ladata netista "who wants to be a millionaire" -pelin (toimii powerpointina) ja tehda siihen itse aihepiirisi kysymykset. Paljon hauskempaa kuin pistokoe!

Olemme muuttaneet sittemmin tanne USA:aan, ja opetan nyt taalla.

Nakisitpa luokkani taalla! Et enaa valittaisi kurinpito-ongelmista. Mulla esiteineja, jotka kiroilee pain naamaa, nayttaa keskisormeaan, kavelee luokassa ympariinsa mielin maarin, eika mikaan tunnu auttavan. Olen liian kiltti, ainakin kollegojen mielesta, enka osaa huutaa tai olla tarpeeksi tiukka.

Mika vahan auttoi mua, oli antaa pahimman menna vaan ohi, hymyilla ja olla oma itseni eli kiltti niille, jotka itse asiassa kuuntelivat minua. Niiden pahmipien luokse kavelen ja kysyn ihan asiallisesti, mika on vinossa, tarvitsetko apua tehtavassa, mita voisimme tehda etta tunti menisi paremmin. Joihinkin oppilaisiin olen itse asiassa saanut paremman "yhteyden" (sorry en keksi suom. sanaa) talla tavalla. Kyselen myos tunnin ulkopuolella, miten menee ja yritan kaikesta v*maisyydesta huolimatta pysya ystavallisena. Se alkaa tuottaa tulosta.

Saadakseni oppilaat motivoituneemmiksi tunnille tulosta (eivat halua tulla vieraankielen tunnilleni), olen mennyt niinkin alhaiseksi, etta ole ostanut heidan suosiotaan. Annan heille numerolapun luokkaan tullessaan. Itsellani on samat numerot pussissa. Jos tunnilla molyavat, joutuvat antamaan numeronsa vierustoverille, eli toisilla on tunnin lopulla enemman numeroita. Ennen tunnilta lahtoa pidan pikku arpajaisen. Vedan muutaman numeron (luen ne silla vieraalla kielella) ja palkintona on halpiskynia, pyyhekumeja, stressipalloja, suklaapatukoita. Teen tata ainoastaan viiden pahimman luokan kanssa, muuten menisin vararikkoon. Tama kylla tepsii aika hyvin. Kun tulevat seuraavan kerran luokkaan ja saavat sen numerolappusen, ilme oikein kirkastuu. Eivatka halua menettaa sita lappustaan!

Mulla on enempikin ideoita, jos kiinnostaa ;)

Kohtalotovereitten kokemuksia on aina kiva kuulla. Mun kamalin luokkani kyllä vähän kuulostaa tolta teidän meiningiltänne. En oo tosiaankaan tarpeeksi jämäkkä ja naamoista näkee että ei oppilaatkaan ole tyytyväisiä, mutta multa vaan luisuu homma hanskasta enkä osaa tehdä mitään :(

En tiedä pitäiskö lahjomista kokeilla. Tuntuu kyllä pahalta sekin, en haluaisi palkita siitä että möykkäävät. Kun sitten on kuitenkin niitä kivojakin luokkia, jotka ovat kuin ihmisen ajatus eivätkä tartte minkäänlaista kurinpitoa ollakseen kunnolla ja mukana...

ap