Erilaiset käsitykset avioliitosta.

Eikö voi antaa lupausta ilman sormusta?

Ja se on just se kihlaus! Onko sulla jotain ymmärtämisvaikeuksia?

julkinen ja juridinen lupaus rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä.

En olisi ikinä voinut laittaa lapsia tulemaan miehen kanssa, joka ei halua minulle tuota lupausta julkisesti antaa.

Tietenkin tiedän, että eron saa helposti eikä avioituminen takaa ikuista onnea. Toinen seikka on uskonnollinen. Minulle oli tärkeää, että lupaus annettiin Jumalan kasvojen edessä eli oli kirkollinen vihkiminen.

kun siinä vihkikaavassa on kaikeea diipaadaapaa, mitää ei siviilivihkimisessä ole (mm. noita myötä- ja vastamäkijuttuja). Kaksi kirkkoon kuulumatonta tuskin noista ammentaa, mutta voi ihan hyvin ajatella niin.



Miksei toista voisi rakastaa myötä- ja vastamäessä vaikkei sitä olisi kirkossa "Jumalan edessä" vannotukaan?

sillä, kenen kanssa menet naimisiin, ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä, kenen kanssa teet lapsia. Sen ihmisen kanssa olet kiinni seuraavat 18 vuotta.

Nauroin ääneen, kun Martina sanoi jossain haastattelussa viisastuneensa: nyt hän ei mene naimisiin niin nopeasti. Mutta lapsi tulee..

Meillä teini tuli koulusta tässä joku päivä ja sanoi, että koulussa oli käsitelty avioliittoa, avoliittoa, kihlausta, avioeroa jne.

Teinin mukaan tänä päivänä ei kysytä: "Onko tuo mies se, kenen kanssa haluan viettää loppuelämäni?" vaan kysytään: "Onko tuo se mies, jonka luona haluan lasteni viettävän joka toisen viikonlopun?"

Näin siis koululaiset tänä päivänä.

Mutta jäin miettimään, että onhan tuossa jokin totuuden siemen. Erot ovat niin tätä päivää ja tuntuu, että jopa "varmat" parit eroavat eli ne, joiden ei ikinä kuvitellut eroavan.

Enemmän ihmettelen, mitä järkeä on mennä kihloihin? Mikä sen idea on?

Kihlaus tarkoittaa sitä, että olet luvannut mennä naimisiin. Et voi mennä naimisiin olematta ensin kihloissa.

Ei kihloihin ole pakko mennä ennen naimisiinmenoa.

Eli sillä sormuksella ei ole mitään virkaa.

Maistraatti katsoo kihlauksen alkavan viimeistään siitä päivästä, kun esteettömyys on pyydetty selvitettävän. Toisin sanoen jokainen naimisiin menijä on vähintään viikon kihloissa ennen vihkimistä.

8 vuotta avoliitossa olleena en katso naimisiinmenon muuttavan rakkautta ja sitoutumista puolisooni. Lapsen lähestyvä syntymä(sekä leskeneläke ym.)sai meidät tekemään selvityspyynnön esteettömyydestä-> vihkiminen maistraatissa keväällä.

mutta itselle avioliitto on lähtökohtaisesti loppuelämän sitoutumista.



Avoliitto vastuullinen, mutta kevyempi versio viettää parisuhdetta. Esim. ollaan siipan kanssa yhdessä ja tietysti syödään samasta jääkaapista ja nukutaan samassa sängyssä ja seksiäkin harrastetaan eikä punkata sitten muitten kanssa. Semmoinen harjoittelusuhde, jossa ei kumpikaan antanut lopullisiä sitoumuksia.



Mutta ihmiset ovat erilaisia. Itse en järjellä ajatellen ymmärrä, että usko ja sitoutuminen joillekin riittävät lasten tekemiseen ja omaisuuden kasaamiseen yms. muttei sitten avioliiton solmimiseen.

Itse en järjellä ajatellen ymmärrä, että usko ja sitoutuminen joillekin riittävät lasten tekemiseen ja omaisuuden kasaamiseen yms. muttei sitten avioliiton solmimiseen.

niin että joillekin se avioliitto ei merkitse yhtään vakavampaa sitoutumista kuin avoliitto ja siksi siihen ei välttämättä ryhdytäkään muista kuin juridisista syistä (jos sittenkään). Kaikille avoliitto ei ole harjoittelusuhde, eikä aviliitto yhtään sen sitovampi, siitäkin kun pääsee aika helposti litomaan.

Olen vannoutunut avovaimo, jo 15 vuoden ajan. Minulle avioliitolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin juridinen. En koe millään tasolla, että avioliitto osoittaisi suurempaa sitoutumista puolisoon kuin avoliitto. Väittäisin näiden viidentoista vuoden kokemuksella asiasta jotain tietäväni. Aika moni ystävä on tänä aikana ehtinyt mennä naimisiin ja erota. Meillä ei ole mitään aikeita laittaa lusikoita jakoon, mutta toisaalta meillä ei myöskään ole mitään aikeita mennä naimisiinkaan.



Taloudellisesti olemme molemmat sen verran hyvässä asemassa, ettemme tarvitse toistemme perintöjä. Mies perii omat vanhempansa ja minä omani. Leskeneläkettä emme saisi kumpikaan, koska meillä ei ole lapsia.

ajatellut näin. Oikein hätkähdin kun ekan kerran tajusin, että joku voi ajatella, että avoliitossa ei voida olla yhtä sitoutuneita.

Onko nykyään yleistä, ettei avioliittoa yhdistetä mitenkään rakkauteen. Keskustelin tästä eilen erään ystävän kanssa ja hänelle avioliitto ei olisi sitoutumisen merkki. Kokee siis olevansa ihan yhtä sitoutunut avo- ja avioliitossa, eikä siksi koe avioliittoa tärkeänä. Voi harkita sitä juridisten seikkojen takia, mutta minään rakkauden riemuvoittona hän ei avioliittoa koe.

Luulisi että voi tulla avokin kanssa kahnausta aiheesta, aika monelle (naiselle) tuo kuitenkin tuntuu olevan merkki rakkaudesta.

Itse en oikein tiedä miten asiaan suhtautuisin. Toisaalta se on kiva perinne ja tapa "virallistaa" suhde, erottaa se jotenkin avoliitosta. Mutta toisaalta ei kai moderni ihminen tarvitse sormusta toiseen sitoutuakseen?

kun mies näkee juridisen puolen ja itse olen ilmeisesti romanttisen rakkauden propagandan aivopesemä kun näen avioliiton solmimisen rakkauden "huipentumana". No, koetan ymmärtää miestä kun hän vilpittämästi(?) vakuuttaa että suhtautuu avioliittoon neutraalisti eikä koe sen muuttavan/lisäävän hänen tunteitaan minua kohtaan.



Varmaan mennään käytännön syistä naimisiin mutta silloinkin minun olisi hyvä tiedostaa että minä teen sen rakkaudesta, miehelle se on vain sopimus. Mutta niinhän meitä ihmisiä on erilaisia. :)

Meille avioliitto oli puhtaasti juridinen asia. Olimme olleet melkein 15 vuotta yhdessä ennen kuin mentiin naimisiin. Lapsetkin oli tehty.



Voisi sanoa, että menimme naimisiin rahasta, ei rakkaudesta.



Minusta ihan normaalia.

Kihlaus tarkoittaa sitä, että olet luvannut mennä naimisiin. Et voi mennä naimisiin olematta ensin kihloissa.

Ei kihloihin ole pakko mennä ennen naimisiinmenoa.

No jos oikein saivarrellaan, niin kihlautuminen ei ole pakollista. Pari kuitenkin kihlautuu samalla hetkellä, kun päättää mennä naimisiin, joten käytännössä jokainen avioitunut pari on ollut kihloissa ennen naimisiin menoa, sillä harva pystyy menemään naimisiin samalla hetkellä.

Avioliiton solmiminen edellyttää avioliiton esteiden tutkimista ja siihen menee 7 päivää. On tietysti mahdollista, että mies ja nainen (lain mukaan) päättävät ihan huvikseen tutkituttaa avioesteet, vaikka eivät olekaan päättäneen avioitua.

Sama pariskunta voi sitten kävellä jonkin vihkioikeutetun luokse ja pyytää vihkimistä saman tien. Jos tekee päätöksen avioitumisesta vasta vihkijän kysyessä, haluaako ottaa toisen aviopuolisokseen, niin sitten on onnistunut olemaan kihlautumatta ennen avioliittoa.

Tuollainen skenaario ei ole minusta kuitenkaan kovin uskottava. Käytännössä siis kaikki ovat kihloissa ainakin viikon ennen avioitumista.

Olen vannoutunut avovaimo, jo 15 vuoden ajan. Minulle avioliitolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin juridinen. En koe millään tasolla, että avioliitto osoittaisi suurempaa sitoutumista puolisoon kuin avoliitto. Väittäisin näiden viidentoista vuoden kokemuksella asiasta jotain tietäväni. Aika moni ystävä on tänä aikana ehtinyt mennä naimisiin ja erota. Meillä ei ole mitään aikeita laittaa lusikoita jakoon, mutta toisaalta meillä ei myöskään ole mitään aikeita mennä naimisiinkaan.

Taloudellisesti olemme molemmat sen verran hyvässä asemassa, ettemme tarvitse toistemme perintöjä. Mies perii omat vanhempansa ja minä omani. Leskeneläkettä emme saisi kumpikaan, koska meillä ei ole lapsia.

Meillä on jo yli 25 vuotta yhdessäoloa takana. Ja tietysti kaikkien kauhuksi: avoliitto, lapsetkin tehty, yhteinen talo maksettu.

Ja kaiken kruunaa miehen vanhemmat, jotka sanovat, etteivät voi sietää sitä, kun me emme ole sitoutuneita toisiimme. ;D

He eivät kehtaa sanoa sukulaisille, että me emme ole naimisissa.

Minusta ne, jotka avoliitostamme ovat tehneet ongelman, saavat ihan rauhassa pitää ongelmansa.

Me emme aio mennä naimisiin, ja se on minun päätökseni. Mieheni on aina halunnut naimisiin, mutta on suostunut päätökseeni eikä enää haikaile sen i:n perään.

kun siinä vihkikaavassa on kaikeea diipaadaapaa, mitää ei siviilivihkimisessä ole (mm. noita myötä- ja vastamäkijuttuja).

Siviilivihkikaava (määritetty Avioliittoasetuksessa) kuuluu:

"Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.

Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (miehen nimi): Tahdotteko ottaa tämän (naisen nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?

(Vastaus: Tahdon).

Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (naisen nimi): Tahdotteko ottaa tämän (miehen nimi) aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?

(Vastaus: Tahdon).

Vastattuanne näin kumpikin kohdaltanne myöntävästi Teille tehtyyn kysymykseen totean Teidät aviopuolisoiksi."

Siviilivihkikaavassa on siis myötä- ja vastoinkäymisiä. Kirkollisessa kaavassa on muistaakseni pari vaihtoehtoa. Toisessa on hyviä ja pahoja päiviä aina kuolemaan asti, toisessa niitä myötä- ja vastoinkäymisiä. Kirkollisessa kaavassa on lisäksi rukouksia ja muita uskonnollisia osuuksia, mutta kysymysosuus on käytännössä sama.

maailmassa on erilaisia käsityksiä eri asioista.

Taloudellisesti olemme molemmat sen verran hyvässä asemassa, ettemme tarvitse toistemme perintöjä. Mies perii omat vanhempansa ja minä omani. Leskeneläkettä emme saisi kumpikaan, koska meillä ei ole lapsia.

Mitä tapahtuu, kun toinen teistä kuolee? Onko asunto molempien nimissä vai vain toisen? Kuka perii kuolleen omaisuuden? Miten olette järjestäneet jälkeenjääneen (eli siis avolesken) asumisoikeuden yhteisessä kodissa vai onko tarkoitus, että leski muuttaa toiseen asuntoon?

Olen vannoutunut avovaimo, jo 15 vuoden ajan. Minulle avioliitolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin juridinen. En koe millään tasolla, että avioliitto osoittaisi suurempaa sitoutumista puolisoon kuin avoliitto. Väittäisin näiden viidentoista vuoden kokemuksella asiasta jotain tietäväni. Aika moni ystävä on tänä aikana ehtinyt mennä naimisiin ja erota. Meillä ei ole mitään aikeita laittaa lusikoita jakoon, mutta toisaalta meillä ei myöskään ole mitään aikeita mennä naimisiinkaan.

Taloudellisesti olemme molemmat sen verran hyvässä asemassa, ettemme tarvitse toistemme perintöjä. Mies perii omat vanhempansa ja minä omani. Leskeneläkettä emme saisi kumpikaan, koska meillä ei ole lapsia.

Meillä on jo yli 25 vuotta yhdessäoloa takana. Ja tietysti kaikkien kauhuksi: avoliitto, lapsetkin tehty, yhteinen talo maksettu.

Ja kaiken kruunaa miehen vanhemmat, jotka sanovat, etteivät voi sietää sitä, kun me emme ole sitoutuneita toisiimme. ;D

He eivät kehtaa sanoa sukulaisille, että me emme ole naimisissa.

Minusta ne, jotka avoliitostamme ovat tehneet ongelman, saavat ihan rauhassa pitää ongelmansa.

Me emme aio mennä naimisiin, ja se on minun päätökseni. Mieheni on aina halunnut naimisiin, mutta on suostunut päätökseeni eikä enää haikaile sen i:n perään.

Eli oletteko tehneet jotain muita sopimuksia sitten vai elelleet vain? Siis miten olette varautuneet toisen kuolemaan tms?

kanssa "kahnausta" aiheesta. Olen ihan samaa mieltä. Rakkautta voi olla ilman avioliittoakin. Mutta kun syntyy lapsia ja aiotaan olla yhdessä "aina" niin silloin avioliiitto on hyvä, juurikin juridisesti. Lasten ja puolisoiden oikeudet tulevat turvatuiksi. Ei sormusta tarvita sitoutumisen tai rakkauden merkiksi vaan nimenomaan turvaamaan perhettä/pariskuntaa juridisena yksikkönä.

Avioliitto on ensisijaisesti taloudellinen ja juridinen sopimus, jolla sovitaan avioparin keskinäisistä taloudellisista sidoksista ja toimintatavoista lasten suhteen sekä pariskunnan erotessa tai toisen osapuolen kuollessa. Avioliitto ei lisää sitoutumista, eikä ole minkäänlainen tae rakastamisesta.



Minä en kuitenkaan olisi suostunut solmimaan kahden ihmisen talouden yhteen tiukasti yhteen liittävää sopimusta kenen tahansa kanssa. Minun pitää voida luottaa siihen, että sopimuskumppani ei aio pettää minua ja on yhtä sitoutunut kuin minäkin. Koska sopimus kattaa myös lasten aseman, en voisi vastaavaa sopimusta solmia kuin sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastan.



Jos kerran on puolisoonsa sitoutunut ja suostuu sen julkisesti myöntämään, miksi ihmeessä ei solmisi avioliittoa, jolla saa lähes kaiken tarvittavan juridiikan hoidettua yhdellä sopimuksella. En tiedä, mikä olisi ollut sellainen perustelu, joka olisi riittänyt kumoamaan avioliiton edut.



Sitoutumiseen ei sormuksia tarvita, vaikka minulla sellainen on ollut kohta 20 vuotta.

saamattomat ihmiset eivät mene naimisiin vaan asuvat vaan yhdessä, tekevät lapsia... avioliittoon meno kun ei vaadi sen enempää kuin vaikkapa lääkärikäyntiin liittyvät asiat (käväise labrassa eli hae esteettömyystodistus varaten aika tuomarille) ja saavu lääkäriin eli tuomarin vastaanotolle oikeaan aikaan 5 minuuttia ja kas olette naimisissa.



en näe mitään syytä miksi ei mennä naimisiin jos kuitenkin haluaa yhteisen perheen perustaa.



ja todellakin on edelleenkin yleisesti aika iso ero suurimman osan ihmisten silmissä se onko joku naimisissa vai asuu vaan yhdessä jonkun kanssa (avoliitto). ja sillä viittaan juuri tuohon sitoutumisen asteeseen... kukaan joka menee naimisiin ei halua leimautua monen kerran naimisissa olijaksi (kaksi kertaa on vielä ihmisten silmissä ok, mutta kolmatta kertaa tai enemmän naimisissa olijassa täytyy jo pitää omituisena tapauksena) kun taas kukaan ei ihmettele vaikka sitä avopuolisoaan olis vaihtanut sen 100 kertaa.. saahan sitä nyt kämppistä vaihtaaa..