Mä en aio ostaa mitään muuta kuin tarpeellisen ruoan tulevat 6 kk.
Luuletteko, että onnistun?
Olen ostanut kamalasti viime viikkoina ja nyt tulee uusi kämppä, joten on syy olla ostamatta yhtään mitään.
Onks ketään muuta, joka lähtee 6 kk:n säästökuurille ja -kampanjaan?
Kommentit (7)
Olen juuri nuukaillut puoli vuotta onnistuneesti. Asenne ratkaisee ja motivaatio. Mutta suosittelen, että välttelet ostoskeskuksia ja turhia kauppareissuja, jottei tule kiusausta tehdä impulssiivisia ostoksia. Ja kannattaa katsoa kauppakuittia tai tilinsä saldoa tarkemmin ja useammin, että huomaa oikein todella mihin rahaa on mennyt.
Ollut jo viimeiset 20 vuotta, joten ei tee tiukkaakaan.
En ymmärrä mitä muuta ihminen edes voi tarvita, tai mikä vaihtoehto sitten olisi? Päästelisin autolla Stockalle ja ostelisin mitä huvittaa niinkö?
Kannattaa aina välillä tarkastella kriittisesti omia hankintojaan ja siihen tuollainen säästökuuri on hyvä keino.
Täytyy myöntää, että multa ei onnistuisi ainakaan uuteen asuntoon muuttaessa. Varmaan kylppäristä puuttuisi vähintään joku seinäkoukku tai hylly tai olohuoneesta verhonipsut, niin että olisi "pakko" ostaa, jos ei aikoisi olla puolta vuotta ilman verhoja tai pitää pyyhkeitä pinossa pesukoneen päällä ja shampoita lattialla.
Ja mulla ainakin on säästökuureja päättäessäni tullut tietenkin heti joku hää- tai tuparikutsu, sairastuttu (lääkärimaksuja tai lääkkeitä), auto hajonnut, talvikengät hajonneet tms.
Ja entä muut ns. toistuvat kulut? Bensa/bussilippu, shampoo, tiskiaine jne?
Onnea yritykseen, mutta älä ole liian ankara itsellesi, ettet heti lannistu.
Ja jos busalipun tartten niin en sellaisissakaan aikonut mitään pihistään.
En vaan mene mihinkään kauppakeskuksiin ostamaan vaatteita yms - niitä mulla on kaapit täynnä. Just viime kesänä ostin monet kengät ja talvella talvikengät - mutta nythän mennään just kesää kohti, joten mitään ei tartte ostaa. Kaapissa on kaikkea.
Säästän, jotta voin laittaa sinne uuteen paikkaan sitten jotakin enkä halua kerätä nyt enää yhtään mitään.
Nyt pidetään breikkiä. Korkeintaan otetaan kuvia, mutta sehän ei mitään maksa.
Koskaan ei pety! Avauksen luettuna arvasin, että joku pian kyselee wc-paperien ynnä muiden perään. Täällä tehty pilkunlaittelusta jo taidetta!
30.000 e