Miksi joitain vituttaa jos toinen on pelkosektion "saanut"

ja on kateellisia. Sama niillä joilla on ollut helppo synnytys ei tajua niitä joilla vaikea ym. Ei voi tietää mitään mistään jos ei ole itse kokenut.

mitä vituttamista siinä nyt on, jos joku toinen pelkää niin paljon, että vapaaehtoisesti menee leikkuupöydälle pelon aihetta vältelläkseen.



miks tää nyt olis jollekin joku issue.

minua ainakin harmittaa äidin puolesta, että ei ole saanut kokea normaalia synnytystä.

että helpolla pääsit ja plaa plaa...

Tuntuu ikävältä,mutta ihan järkyttävän alatiesynnytyksen jälkeen halusin sektion.

Toki olisin voinut jättää enempiä lapsia tekemättä,mutta kun halusin vielä lapsia...

Ap

Itse pelkäsin synnytystä ihan saamaristi, pelkäsin varsinkin ponnistusvaihetta johon pari läheistä oli kuollut. Synnytys oli keskinkertainen, ei helppo eikä äärimmäisen vaikea, mutta hengissä selvisin. Siksi olen ajatellut, että miten joku voi pelätä alatiesynnytystä niin paljon, että on vapaaehtoisesti mennyt sektioon. Varsinkin kun sen saaminen on aikamoisen kiven takana muutenkin ja riskit ovat suuret.



Loppupeleissä sillä ei kuitenkaan ole tuon taivaallista väliä miten lapsi syntyy, ulos se tulee joka tapauksessa. :) Itse koin oman synnytykseni voimaannuttavana kokemuksena. Joku sellainen, mitä olin pelännyt niin kamalasti etten edes uskonut selviäväni hengissä ja päässä pyöri näiden läheisten mahdolliset viimeiset hetket, osoittautuikin sellaiseksi mihin itse pystyin. Se oli itselleni henkisesti tärkeää, mutta ymmärrän myös heitä jotka yksinkertaisesti eivät pysty siihen kokemukseen.

Eikö pääasia ole, että vauva syntyy, eikä se että kyseessä on elämys? Toisaalta, onhan sektiolla synnyttäminenkin kokemus, se kokemus puuttuu osalta ihmisiä. Ehkä sektion kokemus alatie synnytyksen lisäksi voisi tuoda lisää ymmärrystä ja laveampaa näkökulmaa elämään?

vätystelyä kuin kotona vauvan kanssa olevan äidin esikoisen virikehoidatus. Se on vaan nössyköiden märinää, siksi sitä ei voi arvostaa, vaan ainoastaan arvostella.



Pidän kaltaisiasi surkimuksina. ei mua vituta, halveksuttaa vaan.

tuntemani äidit ovat suhtautuneet omiin pelkosektioihini asenteella, että hyvä sulle, mutta itse en ryhtyisi moiseen koskaan koska haluan synnyttää luomuna. Ja ajatus sektioon joutumisesta tuntuu heistä kamalalta. Osa on päätynyt sektioon synnytyskomplikaatioiden vuoksi ja ovat kokeneet tämän negatiivisena.



Kukaan ystävistäni tai tuttavistani ei siis ole koskaan vähätellyt sektiokokemustani. Minä puolestani nostan hattua heille koska he ovat uskaltaneet synnyttää alateitse tai ainakin yrittää sitä.



En ole koskaan kokenut, että asia olisi mikään issue, viitaten aiempaan kirjoittajaan.

että helpolla pääsit ja plaa plaa...

Tuntuu ikävältä,mutta ihan järkyttävän alatiesynnytyksen jälkeen halusin sektion.

Toki olisin voinut jättää enempiä lapsia tekemättä,mutta kun halusin vielä lapsia...

Ap

TOtta kai sä halusit päästä helpommalla, kun kerran halusit sektion siksi, että susta ei ollut synnyttämään normaalisti. Miksi sitä ei saisi sanoa, kun tottahan se on?

Lähinnä säälittää, että joku on ollut vielä arempi kuin itse olen.



Ja saa sitten kärsiä leikkaushaavasta.

Ap: Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ymmärrän, että kommentit harmittavat.



Mä en ymmärrä, mitä merkitystä sillä lopulta on, millä tavoin lapsi on syntynyt. Pääasia että ulos saadaan tavalla tai toisella ja ehjänä. Jos jota kuta pelottaa niin paljon, että sillä on vaikutusta synnytykseen, en ymmärrä, miksi joidenkin ihmisten pitää "itkeä" sitä. Sellaiset ihmiset ne minua enemmän säälittää.



Mä olin synnytystapa-arviossa pettynyt, kun päädyttiin alatiesynnytykseen. En pelännyt etukäteen kipua enkä muuta vaan sitä, että alatiesynnytyksessä jokin meneekin vikaan ja lapsi vammautuu. Niin kuin kävi äidilleni ja minulla on kehitysvammainen sisar. Suostuin alatiesynnytykseen, kun lääkäri vannoi, että arvion mukaan vauva tulee olemaan hyvin pieni. Painoarvio menikin miltei kilon verran pieleen... Vaikka vain lähelle nelikiloinen vauva lopulta oli, mutta niin oli sisaruksenikin aikoinaan.



Minulta pääsi itku synnytyksessä, kun tuntien kärvistelyjen jälkeen selvisikin, ettei se ulos tule alateitse vaan sektioon päädytään. Olin ihan varma, että olin ollut typerä, kun en vaatinut alkujaankin sektiota. Kaikki meni kuitenkin hyvin.



Toinen synnytys sujui alateitse, mutta imukupilla, kahden tunnin ponnistusvaiheen jälkeen. Minun pahin mahdollinen kauhukuvani. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Suostuin toisen kerran yrittämään alatiesynnytystä, kun vannoivat, että seurataan tarkkaan koko ajan, ja sektioon mennään heti, jos siltä vaikuttaa. Voin sanoa, että tuon kahden tunnin ponnistusvaiheen jälkeen en taida enää paljon lääkäreiden sanaan luottaa.



Molemmista toivuin yhtä hyvin/huonosti. Sektiohaava ei ollut kuin viikon kipeä ja olin viikon päästä suht ok kunnossa ja pääsin kotiin. Toisesta synnytyksestä olisin toipunut paremmin, mutta sain vielä tulehduksen päälle, joten vietin silloinkin viikon sairaalassa.



Mietin, onko minusta enää kolmanteen yritykseen.

Sektio voi olla helpompi kuin alatie synnytyksenä mutta synnytyspelkodiagnoosin saaminen edellyttää kyllä suurta rohkeutta, niin ristiriitaista kuin se onkin.