Rehellisesti: Onko ulkonäkö tärkein asia? Tuoko se onnen ja autuuden?

Lisäksi

1)ajettu pimpuli

2)min. 22 cm kulli

3)talouden yht.tulot min. 7800 e

Nämä on oltava, muuten ei homma pelitä!

Kyllä ulkonäöllä voi aika paljon pelastaaa, mutta en tiedä sitten osaako kaikki käyttää ulkonäköään niin fiksusti, että tulisi onnelliseksi.



Itse olen miettinyt asiaa paljon siltä kannalta, että esikoisemme on fiksu, sosiaalinen, positiivinen, innokas jne. Eli siis lähes kaikkea, mitä voi ihmiseltä toivoa. Ulkonäkö hänellä ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin nuoremmalla sisaruksellaan, mutta muuten lähes täydellinen lapsi. Opettajatkin aina sanovat, että hän on jokaisen opettajan ihanneoppilas. Nuorempi taas on kaunis ja kohtuullisen fiksukin. Hän ei millään osa-alueella ole huono, mutta kuitenkin aivan eri tasolla kuin siskonsa.



Toivon tietenkin, että molemmat löytävät paikkansa, toinen ehkä ulkonäön avittamana ja toinen kaikilla muilla avuillaan, joita tosiaan riittää. Enkä siis mitenkään tarkoita arvostella lapseni ulkonäköä, mutta realistinen tosiasia vain on, että toiset ovat parempia jossain kuin toiset.

Muuta ei tarvita!

Lisäksi

1)ajettu pimpuli

2)min. 22 cm kulli

3)talouden yht.tulot min. 7800 e

Nämä on oltava, muuten ei homma pelitä!

ei saa olla läski. Esim. mitat 170cm/ 50kg ovat jo hirveän elefanttiläskin tunnusmerkkejä.

koska naisen ulkonäön tuoma etu katoaa iän myötä. Ulkonäöllään elämässä pärjännyt nainen jää silloin tyhjän päälle, kun normaalit pärjäämiseen liittyvät taidot eivät ole kehittyneet.



Ei myöskään ole kivaa olla muiden kadehtima. Ulkonäöstä tulee helposti kadehdituksi, koska sitä ei voi piilottaa samalla tavalla kuin älyä tai muuta lahjakkuutta, tai rahaa.



Joissain ammateissa ulkonäkö kuitenkin tarjoaa selvän etulyöntiaseman ja helpottaa etenemistä. Mutta nämä muut haitat kyllä tasaavat tilanteen, jos elämän kokonaisuutta katsotaan.



Helpointa tässäkin asiassa olisi olla keskitasoa.

Vakavahenkinen vastaus kysymykseen tuohon yhteen vastaukseen liittyen: en tiedä ainakaan itse ainuttakaan asiaa, missä hyvä ulkonäkö olisi minua auttanut elämän aikana. Päin vastoin. Kauneus ehkä helpottaa löytämään puolison, mutta ei välttämättä yhtään sen parempaa kuin rumempana.



Voihan tosin olla, että tiettyihin työpaikkoihin halutaan vetävännäköisiä mimmejä tai komeita uroksia, mutta taitavat olla harvassa. Toisaalta saattaa olla, että jokunen rekrytoijakin kavahtaa suuren luokan kaunottaren palkkaamista työhön, jossa ei tarvita esiintymistä tms.



Ja hei, jos on lapsena kaunis, ei se tarkoita että olisi aikuisena tai edes teininä. Ja toisin päin.

suurinta onnea minulle tuottaa varmaan onnellinen parisuhde.

Yleensä se menee niin, että jos lapsena on poikkeuksellisen kaunis, niin todennäköisesti ei ole sitä enää aikuisena, koska kasvot muuttuvat paljon murrosiässä. Vastaavasti nuorempana hyvin ruma voi olla aikuisena kaunis. Siskoni oli poikkeuksellisen enkelimäisen kaunis lapsi, mutta nyt nuoruus on muuttanut hänet hyvinkin tavanomaisen näköiseksi.

Kun teinikriisit ulkonäöstä häipyivät, olin mielestäni varsin nätti neito n.17 - 25 -vuotiaana. Mutta mitä silloin tein? Asuin pikkukaupungissa, jossa surkeat koulutusvaihtoehdot, pelkkiä teollisuus- ja hoitoalan töitä ja ennen kaikkea hiukan kapeakatseista keskenäänlämpiävää jokseenkin junttia väkeä.



Kun tuo vuosia jatkuu, niin mitäs siinä voi, muuta kuin hiljakseen masentua ja syödä itsensä muodottomaksi. Sitten muutto isoon, iloiseen opiskekelukaupunkiin. Vähässä ajassa kymmeniä hienoja ystäviä, hyviä bileitä jne.



Mutta se ulkonäkö. Se kun jäi niihin vuosiin, kun potentiaalisia miehiä ei niillä syrjäseudulla näkynyt. Ehkä ne mallin mittani olivat kynnys tahvo tavikselle, joten ei tullut tahvokaan juttusille.



Nyt kaupungilla, yliopistolla, rokkikeikoilla huomaan yhä sitä vilkuilua, vaivihkaa takaviistosta. Kunnes käännän vanhentuneen naamani kohti. Silloin miehet vaivautuneena kääntyvät pois. Ja jos ei vielä naama järkytä tarpeeksi, niin maha ajaa kyllä loputkin tarjokkaat tehokkaasti pois.



Eli kyllä, ulkonäkö ratkaisee. Aikakoneen kun saisin (ei Makin), ni palaisin abivuoteen ja lukisin itseni yhteiskuntatieteelliseen vaik Helsinkiin. Opiskelisin onnellisena, rientäisin sosiaalisena - ja saisin elämänkumppanin, hän bongaisi minut - olisinhan nätti!



Nimim. Sarkasmii