Viisi kauhutarinaa vuokralaisista
Varkaat veivät
Vuokralaiseni kutsui asuntooni vieraita, jotka poistuivat hänen nukkuessa varastaen minun (vuokranantajan) tietokoneen, vaatteet ja muun irtaimiston. Tavaroiden arvo oli noin 3000 euroa. Vakuutusyhtiö ei korvannut, koska vieraat olivat päästetty asuntoon. Vuokravakuudesta sain 450 euroa. Loput meni omaan piikkiini, koska vuokralaisella ei ollut tuloja. Vuokran maksoi sosiaalitoimisto.
Kommentit (15)
Huijari pilasi asunnon
Vuokrasin yksiöni 58-vuotiaalle naiselle, joka esitteli itsensä varatuomariksi. Ensimmäisen vuokran hän maksoi normaalista, mutta sen jälkeen rahantulo loppui. Hän ei vastannut puheluihin eikä avannut oveaan. Lopulta menin omilla avaimilla sisään asuntoon, jossa vuokralainen tukevassa humalassa ja sekava. Huoneisto oli järkyttävässä kunnossa. Siellä oli muun muassa virtsaa lattialla. Nainen väitti maksaneensa kaikki vuokrat, eikä suostunut purkamaan vuokrasopimusta. Lopulta hain oikeudenteitse luvan vuokralaisen häätöön, joka oli pitkä prosessi. Kun lopulta pääsin vaihtamaan asunnon lukot, häätöprojekti oli kestänyt jo neljä kuukautta. Saldona minulle jäi kasa maksamattomia vuokria ja muita kuluja. Stressin takia ruokatorveni tulehtui ja uuvuin totaalisesti. Lisäksi nainen lähetti minulle tappouhkauksen, koska olin hävittänyt hänen tavaransa. Häätötilanteessa toimin kaikkien lakien mukaan, mutta jälkeen päin mietin, olisiko pitänyt vain vaihtaa lukot ja kantaa tavarat pihalla. Olisin päässyt paljon vähemmällä.
Ahne nuoripari
Vuokrasin asuntoni nuorelle pariskunnalle, jotka paljastuivat huijareiksi. Jo alussa he valehtelivat, että 30-vuotias mies on eläkkeellä ja Kela maksaa heidän vuokransa. Kaksi ensimmäistä vuokraa he maksoivat, mutta sen jälkeen en rahaa saanut. Halusin saada heidän mahdollisimman pian pois asunnosta, joten tarjosin heille tuhat markkaa rahaa, jos he muuttaisivat viikon sisällä. He hyväksyivät tarjouksen ja lupasivat lähteä. Asiasta tehtiin kirjallinen sopimus ja ahneet vuokralaiset muuttivat pois. Minusta tämä oli parempi keino saada asunto takaisin kuin odottaa monta kuukautta.
Vuokrat rästissä
Petyimme pahasti, kun työttömäksi jäänyt vuokralainen lopetti syksyllä maksut kokonaan. Annettiin hänelle lisää maksuaikaa ja joustettiin pitkään, mutta lopulta yhteydenpito lakkasi. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin käynnistää oikeusprosessi, jonka päätöstä tässä nyt odotellaan. Vuokralainen ei aio palauttaa edes avaimia, joten lukkojen uusiminenkin tulee meille maksettavaksi. Viides vuokra menee nyt rästiin. Alkaa huumorintaju loppua, kun joudumme maksamaan kahden asunnon kulut.
<a href="http://static.iltalehti.fi/koti/kamppa32102MN_503_kt.jpg" alt="http://static.iltalehti.fi/koti/kamppa32102MN_503_kt.jpg"><a href="http://static.iltalehti.fi/koti/kamppa32102MN_503_kt.jpg" alt="http://static.iltalehti.fi/koti/kamppa32102MN_503_kt.jpg">http://static.iltalehti.fi/koti/kamppa32102MN_503_kt.jpg
http://static.iltalehti.fi/koti/kamppaetu2102MN_503_kt.jpg
Kuvista päätellen, eipä edes ollut pahimmasta päästä.
Mutta tuo kikka että tarjotaan ihmisille rahaa jos muuttavat pois, niin oli tosi kätsy! :-D
ja tietokone ovat vuokra-asunnossa? Siis tuohon ekaan viestiin liittyen.
ja tietokone ovat vuokra-asunnossa? Siis tuohon ekaan viestiin liittyen.
OK, huonekalut vielä ymmärrän jos on ollut kalustettu vuokra-asunto, mutta vaatteet???
Niin että siinä kämpässä on ollut alivuokralainen? Joka oli siis tuonut nämä varkaat asuntoon...
Meillä rivari vuokralla ja asukkaaksi tuli lähes 60v mies, kova oli puhumaan ja kiinnitin siihen heti huomiota. Välittäjä vakuutti miehen olevan töissä ja olevan luotettava. Vuokraa maksoi 2kk, kunnes tulo lakkasi.Yritti vieläkin puhua itseänsä ulos, mutta häätö tuli. ei korvauksia...
Nuori pariskunta virosta muutti asuntoon, erittäin mukavia ja vuokrat aina ajallaan maksettuna!!! "trokari" joka heillä oli asuntokaupoissa mukana (tulkkina varuilta) olikin päättänyt, että hänellä oikeus myös asuntoon, oli kai lainannu rahaa vakuuteen. Asiaa ei helpottanut isännöitsijä joka päästi "muukalaisen" pariskunnan asuntoon omilla avaimilla. He saivat pahemman luokan slaagin asiasta ja nainen soitti ja itki puhelimessa. isännöitsijä ei ottanut vastuuta asiasta. He joutuivat muuttamaan pois tämän kaveri häirikkönsä vuoksi.
Ekat kamalat vuokralaiset.
No heille tuli ero vuoden kuluttua siitä kun olivat meiltä kodin vuokranneet.
Naisen kanssa oli puhetta josko ostais meiltä joitain huonekaluja. Vei ne sitten mennessään, hinnasta eikä mistään oltu sovittu. Mitään ei tietenkää maksanut. Jouduin tekemään rikosilmoituksen, ennenkuin palautti tavarat. Tokas vain, et sä olisit myynyt ne kuitenkin ja teillä on enemmän rahaa kun mulla. Pyysin ilmoittamaan, koska tuovat että osaan olla kotona. No eipä tietenkään ilmoittaneet, Oli jätetty juuri ja juuri tontin sisäpuolelle tavarat. Onneksi ei satanut.
Mies jäi vielä asumaan muun perheen muutettua pois. Kysyi voinko jättää viimeisen kuun vuokran maksamatta kun mulla ei ole rahaa. No ei voinut. Sen verran annettiin myöden, et sai ilmaiseksi varastoida tavarans meidän autotalliin tietyksi ajaksi. Aika meni ja tuli. Mitään ei tapahtunut. Viim kun ilmoitimme et tähän päivämäärään mennessä tavarat toimitetaan kaatopaikalle ja läsku lähtee hänelle tuli hakemaan viimein tavaransa pois.
Naisen jälkeensä jättämistä papereista selvisi, et oli ufo-yhdistyksen pj :D
Toinen perhe kertoi selvittäneensä kelan kanssa, että saavat niin ja niin paljon asumistukea. (jälkiviisaana olis pitänyt vaatia mustaa valkoisella asiasta) Eka vuokra tuli ajallaan, muita sai karhuta jatkuvasti ja mies valehteli jatkuvasti kaikesta päin naamaa kirkkain silmin. Ja se paskasuus, nilkkoja myöden sai paskassa kulkea. Kissan kuivuneet pissat oli pitkin juuri uusittua laattalattiaa, voitte kuvitella lähtikö haju saumoista kun oli iätkaiket siellä lojunut.
vuokrasopimuksessa luki, et pitää oll asaman verran öljyä kattilassa kun oli heidän tullessaan. Väärensi sitten tilauspaperin, siinä vaiheessa olin jo niin epäluuloinen, et tarkistin öljyfirmasta ja näin narahti. Viimeinen vesilasku on edelleen maksamatta, se lähtee kohta perintään. Kootuista valheista vois kirjoittaa kirjan, jota se mies suustaan päästeli.
Muilla kerroilla on käynyt hyvin ja tällä hetkellä huippuvuokralainen meillä:)
että jotkut tuntuvat kuvittelevan vuokralla asujien olevan läpeensä epämääräistä sakkia.
Suurin osa kun varmaan on ihan tavallista työssäkäyvää väkeä.
Ikinä en ole jättänyt vuokraa maksamatta (tai maksanut edes myöhässä), pidän asunnon siistinä niin hyvin kuin pystyn jne. Ymmärrän että hankalia tapauksia on aina, mutta eikö sijoituksissa muutenkin aina ole myös riskinsä. Siispä sijoitusasunnoissakin.
Lukot vaihtoon
Eräs vuokralainen jätti vuokrat maksamatta, eikä vastannut puhelimeen. Jouduin vaihtamaan asunnon lukot, että sain vuokralaisen puhelimen päähän.