Lue keskustelun säännöt.
Keltikangas-Järvinen
21.02.2012 |
En tajua mitä pahaa tämä kyseinen tutkija on sanonut, kun ainakin eräässä haastattelussa sanoi lapselle parhaaksi vaihtoehdoksi hoitoon aikasintaan 1,5v ja mieluiten perhepäivähoitajalle tai muuten pieneen ryhmään. 3v voisi sitten jo ajatellakin päiväkotiin viemistä. Eiks tää oo aika ok?
Hänen temperamentiin liittyvässä kirjassaan oli mielestäni myös ihan hyvää settiä lapsen tarpeista ja mitenkä nykyaikana lapsia halutaan tehdä väkipakolla sosiaalisia. Tämän kirjan perusteella en kokenut Keltikangas- Järvisen tuomitsevan päivähoitoa vaan, että lapsen terpeisiin täytyy vastata tietyllä tavalla lapsi huomioon ottaen, koska he temperamentiltaan eroavat niin paljon.
Kommentit (5)
Tajuaakohan noi vl-äipät, joita täällä pyörii, että tämä palstahan on L K-J:n palvontaan keskittyvä lahko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täällä on enemmänkin ollut Keltikangas-Järvistä lyttääviä kommentteja! Hassua sinänsä, että kun joku tutkija esittää aika arkipäiväisiä kommentteja aivan työhönsä liittyen, aletaan vouhkaamaan, onko hän jumala vai saatana. Hei ei tämä ole Idols-kisa, hän tekee työtään :))
tehdään ympäri (läntistä) maailmaa, eihän tuo tietämys yksin K-J:n varassa ole, vaikka just nimenomaan hän kirjoittaa Suomessa suurelle yleisölle aiheesta. Suomalaiseen päivähoitojärjestelmään sovellettuna temperamentti- ja stressivastetutkimus antaa sitten jo spesifimpää tietoa suomalaisesta päivähoitojärjestelmästä ja suuntaviivoja, miten sitä pitäisi kehittää. Nina Sajaniemi esim. on tutkimuksissaan todennut, että 2/3 päiväkotien lapsista (tutkimuspäiväkodeissa) on kohonnut stressihormonipitoisuus.
ymmärsin viimein, että minun ei tarvitsekaan pitää itseäni huonona ihmisenä, vaikka olenkin luonteeltani epäsosiaalinen.
joitain Keltikangas-Järvisen kirjoja, myös Temperamentin, ja pidän hänen ajatuksistaan kovasti. Siksi, että ne vaikuttavat pohjautuvan aivan tutkittuihin juttuihin (olen maallikko tässä asiassa) eli eivät ole mitään hetken mielijohteesta syntyneitä raflaavia yhden asian juttuja ja toisekseen, koska hän silti osaa kirjoittaa mukavan arkijärkisesti. Pointtinahan näissä kiistoissa on käsittääkseni se, että K-J tuo esiin tutkimustuloksia, ja toisaalta on olemassa suomalainen päivähoitokäytäntö esim. ylisuurine lapsiryhmineen, ja nämä eivät vaan ole sopusoinnussa keskenään. Mutta vaikka miten puhutaan säästämisestä, hoitohenkilökunnan venymisestä jne. eivät lapsen kehityspsykologiset tarpeet siitä miksikään muutu. Mielestäni on hyvä, että on äänitorvia, jotka muistuttavat lapsen tarpeista, vaikka se joihinkin sitten ikävästi kolahtaakin. Parastahan olisi, jos esim. päivähoitoa voitaisiin ihan oikeasti toteuttaa lasten tarpeista käsin. Mutta nyt asioiden esiin tuominen tarkoittaa vain juupas-eipäs -kiistelyä.