Lue keskustelun säännöt.
En tiedä, mikä musta tulee "isona", olen 33v .Muita?
18.02.2012 |
Olen aika kauhuissani, koska seilaan edelleen ees taas ajatusteni kanssa, mikä musta tulee isona, mikä haluan olla, mitä haluan tehdä, mihin pystyn?
Mulla on jo kaksi ammattia. Toinen ammattikorkeakoulusta, toiseen valmistuin nyt yliopistolta. Aloitin työt vuoden alussa ja olen paniikissa: ei tämäkään ole se mun juttu.
Olen opiskellut kauan ja pitkään elämäni aikana, nyt olisi jo aika olla työelämässä. Mutta mä en sittenkään ole vielä sillä alalla, missä haluaisin olla! Kamalaa, koska mieheni ja perheeni ovat olleet tukenani näinä tiukkoina opiskeluaikoina ja olen itsekin kuvitellut, että nyt olen löytänyt paikkani...vaan muutama kuukaisi työelämässä ja ahdistus on suuri.
Olenkohan mä adhd? Vai pelkäänkö vain asettua aloileni, ottaa vastuuta? Missä vika? Minussa ilmiselvästi, mutta en osaa analysoida tätä enempää....
onko muita seilaajia? Musta ainakin tuntuu, että kaikki kaverini ja sukulaiseni ovat lähestulkoon heti lukion jälkeen tietäneet, mitä heistä tulee ja mikä on se toiveammatti. Mä en vaan tiedä, edelleenkään:/ Enkä uskalla sanoa tätä ääneen edes itselleni, saatikka miehelleni...
kokemuksia kaipailen..
Kommentit (33)
edellisestä työstä n 10 v, siinä välissä muutama lapsi ja muutama tutkinto, amk & yo. Äitiysloma alkaa kohta...
ja ei en ole ihan varma, mitähän se työ on jota haluaisin tehdä, mutta luulen, että jos on sosiaalialan, taloushallinnon ja it-alan tutkinnot, niin jotain mielenkiintoista hommaa vois löytyä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vakituinen työpaikka on, ja työkin oikeestaan on ihan jees, mutta ei kuitenkaan ole se mun paikkani. Olosuhteiden pakosta nyt kuitenkin näin. Katsotaan mitä tuuli tuo tullessaan tai minne kuljettaa.
mä olen 34 vuotias,enkä kanssa tiedä mikä musta tulee isona.
oon ollu kotiäitinä 13 vuotta,ja aijon ollakkin.mutta mitä sitten teen,kun nuorimmainenkin on iso..?
sillä erotuksella kuitenkin, että olen nyt hyväpalkkaisessa ja hauskassa ammatissa kuudetta vuotta, luulen että viihdyn tässä vielä muutaman vuoden ja vaihdan sitten.
Takana mulla on sekalaisia opiskeluja, pari tutkintoa ja kymmenkunta ammattia kokeiltuna. Nykyisessä työssä olen viihtynyt pisimpään, mutta tiedän että ehdin tehdä vielä kaikkea muutakin.
Ymmärrän että sitten stressaa jos joku arpoo elämäntarkoitustaan ilman vakituista työtä tai mitään koulutusta, mutta muussa tapauksessa ei kannata liikoja stressata. Ammattia voi vaihtaa toisen työpaikan kautta ja työn ohessa voi kouluttautua eteenpäin. Nykymaailmassa kannattaa olla mukautuvainen, sillä maailma ja työtilanteet muuttuvat aikaisempaa nopeampaan tahtiin.
Mitä oikein odotat työltä? Jos haluat että työ on suurin intohimosi ja ainoa todellinen mielenkiinnon kohteesi niin kannattaisi varmaan yrittää saada esim omasta harrastuksesta ammatti (jos mahdollista). Jos näin ei ole niin ehkäpä voisit nyt vain opetella olemaan siellä työelämässä ja huomata että sielläkin voit mennä eteenpäin. Sinulla on ehkä ahdistus pitkän opiskelun jälkeen, et ole tottunut työelämään sillä onhan opiskelu kovin toisenlaista. Ehkäpä vika ei ole työssä vaan ylipäätään siinä että joudut olemaan työ- etkä opiskeluelämässä? Ehkä oman alan jatko-opinnot olisivat sinun juttusi? Itse olen 36 ja ollut vuosikymmenen työelämässä mutta lähdin sitten yliopistoon opiskelemaan samaa alaa jotta pääsen uralla eteenpäin. Nyt suunnitteilla vielä jatkotutkinto alaltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Life isn't about finding yourself it's about greatin your self!
enkä vielä todellakaan tiedä, mitä elämässäni haluaisin tehdä. Taskussa on maisterin paperit todella epätodennäköisesti työllistävältä alalta, toistaiseksi olen hoitovapaalla ja jäämässä piakkoin uudelle äitiyslomalle. Sinänsä ikävä juttu, että olin jo teininä löytänyt unelma-ammattini, mutta se homma kaatui terveydellisiin seikkoihin. Toista samalla tavalla kiinnostavaa asiaa en olekaan sitten enää löytänyt :/
Mies toteaa aina näihin valituksiin, että pitää vain kokeilla kaikkea, niin kyllä se oma juttu sieltä löytyy. Seuraavaksi varmaan kokeilen työntekoa (sitten äitiysloman jälkeen), sen verran pitkään on nimittäin tullut opiskeltua, etten jaksaisi samaa hommaa enää jatkaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minakaan tieda. Nyt ole kotona lasten kanssa, mutta taman jalkeen en tieda mille alan. Yksi ammatti ja tutkinto on, jonka alan toita olen ehtinyt tehda 9 vuotta. Aitiysloman jalkeen ei ol tuopaikkaa odottamassa. Opiskeleen tekisi mieli, mutta mita??
Nyt siis kotoilen ja odotan, etta keksin opiskeluuunnan ja uuden ammatin.
Minulla opinnot kesken kun ei uskoa valmistumiseen (ja senjälkeiseen työllistymiseen) tahdo löytyä.
Kouluttautuisin uudelleen, mutten tiedä missä duunissa pärjäisin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka ammattitutkintojakin on jo kaksi, eri aloilta. En halua tehdä mitään työtä, kaikki tuntuu ajan tuhlaamiselta.
Siksi olen ollut lasten kanssa kotona pian 10 vuotta :). Tässä "työssä" ei aika mene hukkaan! M
Mutta nyt ei lapsia enää meille tehdä, ja muutaman vuoden kuluttua tulee varmaan hetki, että jotain työtä pitäisi tehdä...en vain tiedä että mitä. Miehen pitkät työajat sanelee pitkälle sen, miten voin työssä ollakaan niin kauan kun on pieniä, edes ala-asteen ensimmäisillä luokilla olevia lapsia. Ei hekään voi iltojaan yksin olla. Mutta ei hätää, minä olen täällä, vielä monta vuotta :). Kiva tehdä jotain, mikä tuntuu tärkeältä, toisin kuin joku työ jonka voi tehdä ihan kuka tahansa.
Luulin jo tietäväni kuka olen, mitä haluan, mihin olen menossa ja mitä tekemässä. Sitten tapaan yhden uuden ihmisen ja naps! Kaikki onkin taas ihan päälaellaan.
Toinen 33v (ammattiini kylläkin tyytyväinen, muuhun elämääni en)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vain vaihdatteko harrastuksiakin joka syksy ja jätätte kesken?
Mulla olis ollut useampikin kiinnostava ammatti johon olisin voinut ryhtyä, mutta kaikkea kun ei voi saada niin valitsin sitten it-alan (hyvän palkan takia =).
Etkö ap työskennellyt opiskelemallasi alalla kesätöissä tms? Miksi vasta valmistumisen jälkeen selvisi ettei olekaan alasi.
Jospa se on perusluonne, ettei viihdy missään työssä.
Minä taas olen tykännyt olla ihan kaikissa työpaikoissanni, mm kaupan kassalla, siivousfirmassa, peesulassa, grillillä jne. Kunnianhimo pisti kuitenkin opiskelemaan 'kunnon' ammatin.
Minua ei kiinnosta mikään ala, vaikka ammattitutkintojakin on jo kaksi, eri aloilta. En halua tehdä mitään työtä, kaikki tuntuu ajan tuhlaamiselta. Siksi olen ollut lasten kanssa kotona pian 10 vuotta :). Tässä "työssä" ei aika mene hukkaan!
ei lasten takia, vaan itsensä.
Sitten syyllistävät niitä jotka laittavat lapsensa hoitoon ja palaavat töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itekin 33, tutkinto yliopistolta, mutta alalta jolla ei ole töitä. Työttömänä olen, ei ole varaa opiskella eikä mikään kiinnosta niin paljon että olis motivaatiota opiskella.
En sovellu 8-16 työhön ollenkaan, oma ala onkin projektityöhommia lähinnä, mutta niitä ei ole ja jotenkin sekään ei ole oma juttu. En tajua mitä hittoa elämälläni tekisin. Oikeestaan olen jo vähän luovuttamassa.........
Idea oli se, että se lasten kanssa olo ON sitä tärkeäksi koettua "työtä". Se on se elämän tarkoitus ja se, mistä tulee tyydytys ja minkä kokee tärkeänä. Että sen rinnalla kaikki palkkatyö kodin ulkopuolella tuntuu turhalta.
Eikö jokainen valitse ajanviettotapansa itsekkäistä syistä, kuten väitit vain kotiäitien tekevän. Sinä voit pitää työssäkäyntiä tärkeämpänä sinun itsesi kannalta, minä pidän omien lasteni hoitoa tärkeämpänä itseni kannalta. Siitä kun hyötyvät samalla lapset.
Miksi ulkoistaisin laitokseen (niin, se päiväkotinakin tunnetaan) lasteni hoidon vain sen takia, että voisin päteä olemalla jossain palkkatöissä? Etten vain itsekkäästi hoitaisi lapsiani itse? Naurettavaa, mutta niin normaalia hyökkäystä "uraäideiltä".
Mietittekö työllistymispuolta ollenkaan alaa valitessanssa?
En vain ole ikinä innostunut mistään alasta tarpeeksi, jotta olisin lähtenyt opiskelemaan. Lukioon olisin ollut liian typerä.Töitä on aina ollut. Haluaisin opiskella, mutta en vain tiedä mitä.Nyt työttömyys saattaa iskeä minunkin eteeni ja pelottaa jos työkkäri pakottaa jollekin kurssille. Pakko se on silloin mennä,mutta kun ei kiinnosta oikein mikään.
Idea oli se, että se lasten kanssa olo ON sitä tärkeäksi koettua "työtä". Se on se elämän tarkoitus ja se, mistä tulee tyydytys ja minkä kokee tärkeänä. Että sen rinnalla kaikki palkkatyö kodin ulkopuolella tuntuu turhalta.
ryhtymällä perhepäivähoitajaksi tai sijaisperheeksi.
Mutta tosi moni mun tuntema kotiäiti ei kyllä koe sitä äitiyttäkään omaksi jutukseen, mutta kun ei se työkään nappaa, niin lasten varjolla pystyy loisimaan kätevästi kotona vuosia.
Ei, en miettinyt työllistymistä yhtään. Siihen aikaan kun lähdin opiskelemaan, se ei tullut edes mieleen. Etsiskelin omaa alaa ja neuvot joita ammattilaisilta sain koski vaan sitä että löytää alan joka itteä kiinnostaa, työllistymisestä ei silloin puhuttu sanallakaan, siis 1990-luvulla. Nykyään tiedän että on toisin.
Harrastuksissa menestys vaihtelee. Mulla on pari harrastusta joita harrastan satunnaisesti, ovat kulkeneet mukana jo jotain 20 vuotta. Mutta aloitan säännöllisesti myös uusia, jotain lyhytkursseja työväenopistossa tm. Se on kivaa, uutta, piristävää. Joku säännöllinen kerta viikkoon ikuisesti harrastus ei mulle sopisi.
olen myös 33v enkä tiedä! Yhden alan koulustus on takana mutta se ei ole minun juttuni, vaikka tällä hetkellä alan töitä teenkin. Opiskelmaan menisin jos se vaan taloudellisesti olisi mahdollista, vaikkei mikään ala TODELLA kiinnosta minua.