En tiedä, mikä musta tulee "isona", olen 33v .Muita?

...ei ihme, ettei naisia pörssiyritysten (tai muidenkaan yritysten) johdossa. Kun ei kiinnosta, kun ei tiedä, kun ei viitsi ottaa selvää, kun vaan ei ole älliä.



Kannattaa sitten vaan ollakin hautomakone ja toivoa, että ukko elättää kiltisti.

Mulla ei ainakaan ole, mutta ei se ole ongelma. Olen 37 v. ja IT-alan duunissa.En ole koskaan ollut tietokoneista tai tästä työstä itsessään ollut kiinnostunut mutta tämä on kuitenkin siistiä sisätyötä josta maksetaan hyvin, joten ei tulisi mieleenkään alkaa haihattelemaan jonkun oman paikan ja ammatin löytämisen perässä. Kun ei kerran tämäkään kärsimystä ole, vaikkei itsessään kiinnostavaakaan.



Kyllä minä joskus kolmenkympin kriisissäni tosin tuota asiaa mietin mutta huomasin ettei minulla ollut oikeasti mitään realistisesti toteutettavissa olevia ammattihaaveita. Haaveet olivat luokkaa huippumalli tai miljonäärin kotirouva, mikään normaali ammatti ei sen enempää kiinnostanut kuin nykyinenkään. Joten ihan tyytyväinen olen etten lähtenyt haihattelemaan ja kokeilemaan kaikenlaista vaan olen pysynyt tässä vakaassa työssä tienaamassa vaan.

Miksi niin moni on valinnut alan, jolla ei ole töitä? Mietittekö työllistymispuolta ollenkaan alaa valitessanssa?

Minä opiskelin alalle, jolla piti olla hyvä työtilanne. Myöhemmin kävi ilmi että ennusteet työvoiman tarpeesta olivat jokseenkin optimistisia. Tällä hetkellä (noin 10 vuotta myöhemmin) alalla tuntuu eniten olevan tarjolla epätyypillisiä työsuhteita (pakkoyrittäjyyttä, määrä- ja osa-aikaisuuksia, tarvittaessa töihin tulevan pestejä), ja niistäkin käydään kovaa kilpailua.

Olisinko opintoni aloittavana 19-vuotiaana jotenkin voinut ennustaa tämän tilanteen, kun alan opettajat ja poliitikotkaan eivät sitä osanneet tehdä? Jos sinulla on käytössäsi kristallipallo, jolla näet tulevaisuudessa työllistävät alat, niin jaathan tietosi toki meillekin.

mietin lähinnä mistä olen niin kiinnostunut että jaksaisin opiskella vuositolkulla kyseistä alaa. Siksi varmaan siis huonon työllisyyden markkinat tarjolla. Enpä sitten valmistunut ja nyt kovin pohdin amikseen hakemista.



Miten te, joilla ei ole koulutusta tai ala ei kiinnosta tyhään, olette päätyneet töihinne?

Olen opiskellut vaikka kuinka kauan. Siinä on ollut ongelmia, vähän sosiaalista pelkoa ja lamauttavaa perfektionismia sun muuta, jotka ovat estäneet esim. seminaareihin menot. "Oman alan" töitä en ole tehnyt yhtään, jos ei paria harjoittelua lasketa. Töitä kyllä olen tehnyt kesäisin ja välillä täyspäiväisenä muutenkin, mutta AIVAN eri alalla kuin mitä opiskelen.



No, sain lopulta erinäisten käänteiden kanditutkinnon tehtyä ja se kyllä loi uskoa tulevaan siinä mielessä, että enää en pelkää lopputöitä tai muuta opiskeluun liittyvää. Se seinä ja "mörkö" opiskelujen suhteen on siis kadonnut tai ainakin lieventynyt tosi paljon.



Mutta edelleenpä onkin pieni paine siitä, että en tunne tämän alan olevan ihan omani. Toisaalta alaan liittyvät asiat kiinnostavat, mutta tuntuu ettei persoonani sovi kyseiseen työhön. Työ todennäköisesti pitäisi sisällään mm. keskustelu -tai muiden ryhmien ohjaamista, enkä mä ole yhtään sellainen tyyppi, joka osaisi "johtaa" jotain ryhmää. Mä olen vähänkin isommassa porukassa tosi hiljainen, se on vain mun tyyli vaikken mitenkään ahdistunut olekaan. Mä oon vaan niitä ihmisiä, jotka ns vie todella pienen tilan. Vrt ne, jotka täyttävät koko huoneen egollaan tai karismallaan tai vahvuudellaan.



Jotenkin musta tuntuu, että mulle vois sopia kaikista parhaiten jokin suht leppoista työ, jossa ihan vaan TEHDÄÄN asioita. Kesätyöni on sen tyyppistä. Hektistäkin painamista. Työnkuva voi siinäkin vaihdella päivittäin, mutta olen siinä hommassa kuitenkin edennyt niin että olen yleensä vähän haastavammissa hommissa. Toisaalta mä jaksan poikkeuksellisen hyvin myös monotonista liukuhihnatyötä. Mikäs sen hienompaa kuin saada rahaa siitä, että kuuntelee radiota ja tarkkailee laatua :D



Toisaalta mä oon ihminen, jota vähän ahdistaa kaikki uusi, koska mua pelottaa iso vastuu yhdistettynä tunteeseen, etten hallitse työtäni. Mulle on taottu niin syvään jo lapsena päähän sellainen "emmä osaa" -asenne, että mä voin tosi pitkään nauttia ihan vaan siitä, että hallitsen jonkin homman. Vaikka se olis tosi yksinkertainen homma. Mutta mä en tiedä onko tämä alakriisi nyt ihan siitäkään kiinni... Musta tuntuu että vaikka olen ihan fiksu ihminen niin oon enemmän sellainen "simple life" -tyyppi, joka ei kaipaa työltään mitään jatkuvaa muutosta ja haastavuutta.

On harrastanut bänditouhuja pitkään, mutta ei ole homma lähtenyt oikein lentoon. Nyt puhuu, että pitäisi päästä Japanin kiertueelle, niin sitten ne rahahanat aukeaisivat.. Itse tunnen muutamia hyvinkin menestyneitä muusikkoja, joilla heilläkin on vaikeuksia saada leipää ammatistaan, joten uskon olevan lähes varmaa ettei veljestäni tule menestynyttä rokkitähteä.



Äitimme yrittää kannustaa veljeäni opiskelemaan lisää. Yksi ammatti hänellä jo on, mutta töitä ei. Ei taida veljellä olla oikein mitään hajua, miksi ryhtyisi.

Eikö se riitä, että saa sieltä leipänsä ja jotenkin viihtyy?

up. Olispa mielenkiintoista kuulla, kuinka ap:n kävi... Itse nyt samankaltaisessa tilanteessa ja täysin toivoton olo.

Itse olen kolmekymppisenä tutustunut yliopisto- ja AMK-opiskeluun, mutta kaikki on jäänyt kesken. Eivät ollut omaa alaa, terveydellisiä ongelmia, sopeutumisvaikeuksia - kyllähän noita tekosyitä, joilla epäonnistumistaan itselleen perustelee voi keksiä vaikka maailman tappiin asti lisää.

Työt ovat olleet pätkätöitä vähän siellä sun täällä.

Jossain vaiheessa vielä kuvittelin löytäväni elämälleni suunnan, mutta nyt olen pohtimisen kautta päättänyt vain luovuttaa. Ikää on jo liikaa opiskella uusi ammatti. Minua kiinnostavat koulutukset ovat sellaiset joihin lahjakkuuteni ei riitä. Työllistyminenkin on varmasti jatkossa täysin sattumapeliä, sillä sen verran aukkoinen on CV tällä hetkellä.

Elämä on paljon helpompaa kun tunnustaa epäonnistuneensa ihmisenä ja etenee sen mukaan vailla tavoitteita.

Minä olen työskennellyt yli kymmenen vuotta lääkärinä mutta vielä olisi mukava kokeilla eri ammatteja. Lentäjän tai poliisin ura kiinnostaisi kovasti mutta ei taida olla helppo päästä koulutukseen. 

Minulla ikää 32vuotta ja takana 17 vuotta koulunpenkillä enkä myöskään tiedä mikä minusta tulee isona. Täytyy yrittää nyt tulevan äitiysloman aikana miettiä. .

Olen myös 33v. ja olen kyllä jo luovuttanut sen suhteen että tietäisin mikä musta tulee isona. Olen töissä alalla josta en tykkää. En vain tiedä mikä olisi se mistä oikesti tykkäisin, joten käyn töissä vain saadakseni rahaa.

jep, oon 30 ja tykkään ihan liian monesta hommasta. Oon poukkoillut keikkatöissä näillä parilla koulutuksella, en osaa päättää mistä pidän eniten?! Pitäisi valita, että voisin tulla siinä huoppuhyväksi:)