Tyttäreni on perinyt anoppini "outouden" :(

Rakas tyttäreni muistuttaa paljon oudosti käyttäytyvää anoppiniani, ja tämä on ollut hieman musertavaa.



Anoppini on aivan ensitapaamisestamme lähtien ollut tosi outo. Hän ei ensimmäistä kertaa tavatessamme, silloin kun mies vei minut kotiinsa näytille, edes tullut tervehtimään vaan imuroi vaan lattioita. Anoppi ei yleensäkään katso silmiin kun puhuu/kuuntelee tai yleensäkin puhuu vain omista asioistaan, kutomuksistaan ym. Kun puhun jotain omasta elämästäni, vaihtaa aina puheenaihetta ihan toisaalle. Viettää kotona suurimman osan ajastaan eli ei ole ollenkaan sosiaalinen, bussilla matkustaminenkin on jo liikaa hänelle. Hänellä on tietyt samat päivärutiinit jota pitää aina noudattaa (esim. joka päivä klo 6 aamupuuro, viikonloppuisinkin, aina samaan aikaan nukkumaan ym.). En ole ikinä nähnyt hänen halaavan ketään, edes lapsenlapsiaan. Tuskin edes puhuu heille. Kutoo hulluna, esim. villasukkia ihan hirveät määrät (joku 50kpl). Nyt olen alkanut miettimään, että onkohan tuo outous jotain Aspergeria? (Miehelläni on jotain sinne päin viittaavaa myös.)



Mutta siis rakas tyttäreni, 8v., hänellä on hyvin paljon samoja tapoja kuin mummollaan: uppoutuu johonkin tiettyyn asiaan ja puhuu siitä koko ajan. Ei ole sosiaalinen eli ei kaipaa yhteyttä muihin, on mielummin yksin. Ei halua, että häntä halataan, silitellään tmv. Hänellä on aina kuuma, kaupoissa liian kirkkaat valot, kovat äänet satuttaa korvia jne. Valittaa yhtä paljon kuin anoppini (joka on ihan älyttömän pikkutarkka!). Hankala luonne.



Voi itku sentään. Onkohan tuo jotain aspergeria vai muuten vaan hankala luonne? Kannattaisiko viedä jonnekin arvioitavaksi?