Olenko mielestänne terapian tarpeessa?

Lyhykäisyydessä tarinani on, että erosin väkivaltaisesta miehestäni 10v sitten. Ero oli helvetillinen ja minulla meni pitkään, ennenkuin pystyin edes ajattelemaan uutta suhdetta.



Kävi kuitenkin niin, että rakastuinkin erääseen mieheen, jonka kanssa seurustelin noin vuoden verran. Tämä mies osottautui varsinaiseksi kasanoovaksi, pyöritti kolmea naista samaan aikaan.



Tämän jälkeen minulla on ollut muutama lyhyempi suhde, jotka ovat loppuneet minun kyvyttömyyteen luottaa näihin miehiin, olen lopettanut suhteet ennen kuin ne ovat kunnolla edes alkaneet.



Olen ollut nyt sinkkuna 3 vuotta, enkä voisi kuvitellakaan suhdetta yhteenkään mieheen. En mitään pysyvää. En luota miehiin. En ole käynyt edes treffeillä tänä aikana. En kaipaa kumppania, viihdyn hyvin yhdessä lapseni kanssa kaksinkin (minulla lapsi siis avioliitosta, joka päättyi väkivallan vuoksi).



Onko tämä mielestänne normaalia? Minusta on, miksi hakisin jotakin, mitä en kaipaa?



Ja siksi kysyn, koska äitini ja sisarukseni ovat huolissaan, kun minulla ei ole ollut ketään pitkään aikaan ja äiti väläytteli jopa terapiaa tähän luottamuspulaani...