Sikahuono omatunto.

Raivosin lapselle tänään aivan turhan voimakkaasti.



Tyttöni on 3,5 -vuotias ja aamut on aina hankalia. Hän ei jaksaisi millään herätä. Jos antavat päiväkodissa nukkua liian pitkät päikkärit, illalla nukkumaanmeno venyy ja venyy, jolloin lapsen aamuherätys on liian aikaisin, mutta mun on pakko käydä töissä ja viedä lapsi päiväkotiin.

Eilen päätettiin kun lapsi kukkui vielä klo 22 hereillä että olkoon miehen kanssa kotona, mies voi ottaa vapaapäivän töistä.

No, eiköhän nimenomaan tänäaamuna sit kun kävin sulkemassa lapsen huoneen oven, ettei vahingossakaan herää kun kolistelen omissa aamutoimissani (tyhmää, koska lapsi ei normaalisti meinaa herätä vaikka tekisin mitä aamulla) herää aivan raivona aivan liian aikaisin siihen kun suljen oven. Lapsi on yliväsynyt, raivoaa ja huutaa.

Siis miettikää, yleensä lasta ei saa hereille aamuisin millään, ja nyt kun saisi nukkua, pitää herätä aivan liian aikaisin.

Kuuntelin lapsen raivoamista hetken kunnes pinna petti (miehen syytä osin, koska kävi huutamassa mulle ja syyttämässä mua koko casesta kun suljin lapsen huoneen oven). No, lapsi potkii ja sätkii ja huutaa sängyssään, minä kihisen raivosta ja tartun lasta käsivarsista kiinni ja painan sänkyyn huutaen että "nyt hiljaa ja RAUHOTU tai sulla ei oo mitään vapaapäivää iskän kanssa vaan menet päiväkotiin!"

Lapsi skitsoaa edelleen, vaikka varotan että nyt hiljaa tai päiväkoti kutsuu..

Nostan kovakouraisesti huutavan ja rimpuilevan lapsen sängystä ja raahaan olkkariin jossa ilmoitan että nyt me lähdetään päiväkotiin. Lapsi vannoo olevansa hiljaa ja rauhoittuvansa.. Mieheni hakee lapsen meidän sänkyyn nukkumaan, jossa lapsi pikkuhiljaa rauhoittuu.



Mulla on ihan hirveä olo. Olen ollut super stressaantunut töissä ja näköjään hermo petti sitten tänään kunnolla ja purin sen lapseen.



Pitäisikö mun oikeasti hakea apua?