pliis....:)kertoilkaa mulle tokasta synnytyksestänne...

20 min, siinä se...

Hyvin meni, ei ehtinyt oikein edes koskea. Toivuin hyvin ja nopeasti...

Melko nopea ja täysin kivuton. Jännitin tokaa synnynnytystä, koska ajattelin et se ei voi olla yhtä iisi.



Toinen synnytys oli melkein identtinen ekan kanssa. Lapsivesi meni kotona illalla, odottelin rauhallisesti ja ihan rauhassa kotona että supistukset voimistuu. Kun supistukset alkoivat olemaan niin napakoita että tuntuivat alaselässä, lähdettiin sairaalaan naistenklinikalle jossa meni pari tuntia, niin poika syntyi. Ehdin saada epiduraalin ja vartin päästä ponnistin jo.



Ponnistusvaihe oli henkisesti raskaampi, kuin esikoisen kanssa. Tuli jotenkin tosi epävarma olo, ja hoin vaan koko ponnistuksen et ei se vaan tule, ei tule. Ja kätilö hoki takaisin tulee tulee.:).



Henkisesti olis voinu siis enemmän valmistutua, ja uskoa että kaikki menee omalla painollaan, ja hyvin. Nyt jotenkin panikoin ihan suotta, kun ekassa synnytyksessä olin ihan luottavaisin mielin ja superrauhallinen. Kätilö sanoikin mulle jälkeenpäin että henkisesti jokainen synnytys on edellistä rankempi, kun ei usko että kaikki voi tälläkin kertaa sujua hyvin.



Tsemppiä, mielikuvaharjoituksia, rentoutusharjoituksia ja uskoa itseesi!

siis verrattuna ensimmäiseen

1. 16h 2. 3h

1. repeämä 2. ei mitään

3v eroa

...toinen kerta on enemmän omassa hallinnassani kuin ensimmäinen, jolloin hyvin alkanut synnytys (tavalliseen tapaan) hidastui kun päästiin sairaalaan ja rutiinina sitten kalvot puhkaistiin ja joudutettiin supistuksia tipalla josta seurasi niin kovat kivut että haluisin sit epiduraalin vaikka olin ajatellut että ilman. Enkä ponnistusvaiheessa oikeasti tiennyt yhtään mitä tehd, ei tuntunut mitään. Tämä siis ekassa synnytyksessä.



Toisessa lapsivettä alkoi valua jo ennenkuin supistukset alkoivat, ja siinä vaiheessa kun supisteli kunnolla ja lähdin sairaalaan supistukset lakkasivat taas matkalla sinne. Lääkäri oli huolissaan kun vettä oli valunut jo vuorokauden, ja yritti puhua minua käynnistelemään synnytystä sytotecillä, mutta en halunnut. Lähdin kävelylle, keskityin, pidin puolisoa kädestä kiinni, etsittiin omaa rauhaa, ja sainkin supistukset alkamaan uudelleen ja lujina. Kätilöiltä pyysin että antavat minun olla rauhassa, ja muutamassa tunnissa pääsinkin ponnistamaan. Viimeiset hetket ennen sitä olivat kyllä hirveät, supistukset olivat niin kovia, heittelivät minua kuin räsynukkea. Onneksi oli jo liian myöhäistä ottaa sitä puudutusta ja sitten ponnistin muutamalla työnnöllä vauvan maailman puolelle, ja näin minäkin sain sen kokemuksen että oikeasti tietää mitä synnyttäessä tapahtuu.



Olin tyytyväinen toiseen synnytykseen.

toinen oli helppo ja nopea (1h2min ekasta supistuksesta) ja tunne synnytyksen jälkeen kun ei olisi synnyttänytkään.

kesti lapsivedenmenosta 1 h 50 min, tätä ennen oli ollut harvakseltaan (n. 3 krt tunnissa) ei- kipeitä supistuksia. Vesienmenon jälkeen tyttö syntyi syöksyllä, hyvä kun sairaalaan ehdittiin. Toisen kanssa pelättiin siis ihan aiheellisesti, että voipi tulla kiire.



Toka käynnistyi kuitenkin säännöllisillä supistuksilla, jotka alkoivat heti 5 min välein ja kipeinä, lähdettiin heti sairaalaan koska tiedettiin odottaa nopeaa synnytystä. Päästiin saman tien saliin, kohdunsuu 6 cm auki. Salissa supistukset alkoivat olla niin kipeitä että avautumisen eteneminen pysähtyi, sain ilokaasua ja spinaalin, kalvot puhkaistiin. Nämä johtivat siihen että kohdunsuu avautui kokonaan. Ennen ponnistusvaihetta pelotti, koska ekan synnytyksen ponnistusvaihe oli ollut kivulian, en ollut ehtinyt saada mitään kivunlievitystä. Spinaali vei kivulta terän, mutta tunsin supparit eli tiesin milloin ponnistaa. Voin siis sanoa ettei ponnistaminen sattunut YHTÄÄN. Kiristävää tunnetta muistaakseni tunsin, mutten varsinaisesti kipua. Myöskään parin tikin laitto synnytyksen jälkeen ei tuntunut ollenkaan, kun ekan synnytyksen jälkeen epparin ompelu oli koko synnytyksen karmein kohta, paikallispuudutus ei tehonnut ollenkaan ja siksi pelkäsin uutta epparia hulluna ennen synnytystä.



Eli toinen synnytys oli paljon helpompi kuin ensimmäinen!

Kotisynnytysta oltiin suunniteltu ja sellainen saatiin. Ainut haittapuoli oli ettei katilo ehtinyt paikalle. Kun eka supistus tuli oli vauva maailmassa puolen tunnin kuluttua isan avustamana. Ei repeamia yms traumoja. Jos kolmannen tekisin haluaisin samanlaisen synnytksen mutta katilolla.

Lasketun päivän iltana n. klo 22 tuli ensimmäinen supistus. Puolen yön aikoihin supisteli puolen tunnin välein. Olin innoissani. Sanoin jopa "tervetuloa kipu", niin hölmöltä kuin ehkä kuulostaa. Tiesin sen vievän asioita eteen päin kuitenkin ja siksi suhtauduin siihen positiivisesti.



Puoli kahden aikaan supistuksia tuli 11-12 min. välein. En kuitenkaan vieläkään uskonut että olisi ihan varmuudella tosi kyseessä. Kahteen mennessä supistukset tihenivät 7-8 min. välein tuleviksi. Menin suihkuun varmuuden vuoksi. En halunnut sairaalaan likaisella tukalla. :)



Puoli neljältä olin ihmeissäni - supistuksia oli tunnin ajan tullut jo 5-7 min. välein, mutta sitten väli piteni jopa 15 minuuttiin.



Supistukset tulivat siitä eteenpäin epäsäännöllisesti, mutta muuttuivat myös kivuliaammiksi.



Puoli seitsemältä sanoin miehelle, että lähdetään sairaalaan tarkisttuttamaan tilanne, vaikka supistusten välillä oli enemmän kuin 5 minuuttia. Sairaalassa oltiin vartin yli seitsemän.



Aluksi makasin käyrillä n. puoli tuntia sitten kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen. Olin auki 6 senttiä. Pääsin saliin ja keskustelin kivunlievityksestä kätilön kanssa. Sovimme kohdunkaulanpuudutteesta, koska en tod. halunnut epiduraalia tmv.



Kätilön mentyä alkoi todella tiheät ja voimakkaat supistukset, joiden aikana en sietänyt olla paikallaan ollenkaan. Alkoi myös tuntua kuin olisi kakkahätä. Ensimmäisessä synnytyksessä se oli merkki, että pitäisi ponnistaa. Kun kätilö palasi huoneeseen, kerroin tuntemuksistani ja hän tarkisti tilanteen. Olin auennut todella nopeasti viimeiset sentit. Lääkärikin viimein ehti saliin, mutta enää ei ollut mitään mihin pistää puudute, joten aloin ponnistella ilman lievitystä.



Ponnistaminen teki kipeää. Paljon kipeämpää kuin supistukset. Siksi en uskaltanut täysin voimin ponnistaa. Kätilö kuitenkin kannusti ponnistamaan kivun pois. Lopulta vauvan pää tuli ulos. Tunsin kuinka lihani repesi. Repeäminen ei kuitenkaan siinä hetkessä sattunut.



Tyttäreni syntyi minuuttia vaille yhdeksän, alle kaksi tuntia sairaalaan saapumisen jälkeen. Synnytyksestä jäi oikein hyvä fiilis. Kävelin salista osastolle vauvaa vaunuissa työntäen. :)



Tulipa romaani. Anteeksi.

Ei tarvinnut käynnistää, luonto hoiti.

Pelotti ihan eri tavalla, koska tiesin mitä oli tulossa.

Ekalla kerralla puudutus meni ohi kun kesti niin kauan, nyt sitten ajattelin, että sinnittelen ilokaasulla mahdollisimman kauan, jottta epiduraali mikälie helpottaisin vielä synnytyksessä. Ja pah. kun sanoin, että nyt tarttee lääkettä kävi ilmi, että anestesialääkäri oli jonkun lapsen leikkauksessa kiinni. Jäivät odottelemaan, että kyllä se sieltä kerkeää..tunnin päästä oli selvä, että läääkäri ei ehdi leikkauksesta pois. Vasta sitten hälyttivät päivystävän lääkärin naapurikaupungista. Puolituntia myöhemmin lääkäri oli parkkipaikalla ja hänelle sanottiin että voi kääntyä takaisin kotiin-ei ole enää mihin pistää. Luomuna sitten mentiin.

MIksi sitä lekuria ei voinu hälyttää heti eikä1,5h päästä arghh

No, ponnistus kesti 4 minuuttia(15 eka kerralla)joten ei se mikään loputon tuska ollut.



Olimn valmis lähtemään heti kotiin, en kestänyt sitä neljän äidin jaettua huonetta..tietysti sinne osui äiti, jonka vauva huusi pitkin yötä kun äiti ei voinut periaatteesta antaa tutttia..

Tuntemukset siis vaihtuivat kauhusta raivoksi vuorokaudessa.

Kokemuksena ensimmäistä helpompi, olo oli varmempi.

Lasketun päivän iltana n. klo 22 tuli ensimmäinen supistus. Puolen yön aikoihin supisteli puolen tunnin välein. Olin innoissani. Sanoin jopa "tervetuloa kipu", niin hölmöltä kuin ehkä kuulostaa. Tiesin sen vievän asioita eteen päin kuitenkin ja siksi suhtauduin siihen positiivisesti. Puoli kahden aikaan supistuksia tuli 11-12 min. välein. En kuitenkaan vieläkään uskonut että olisi ihan varmuudella tosi kyseessä. Kahteen mennessä supistukset tihenivät 7-8 min. välein tuleviksi. Menin suihkuun varmuuden vuoksi. En halunnut sairaalaan likaisella tukalla. :) Puoli neljältä olin ihmeissäni - supistuksia oli tunnin ajan tullut jo 5-7 min. välein, mutta sitten väli piteni jopa 15 minuuttiin. Supistukset tulivat siitä eteenpäin epäsäännöllisesti, mutta muuttuivat myös kivuliaammiksi. Puoli seitsemältä sanoin miehelle, että lähdetään sairaalaan tarkisttuttamaan tilanne, vaikka supistusten välillä oli enemmän kuin 5 minuuttia. Sairaalassa oltiin vartin yli seitsemän. Aluksi makasin käyrillä n. puoli tuntia sitten kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen. Olin auki 6 senttiä. Pääsin saliin ja keskustelin kivunlievityksestä kätilön kanssa. Sovimme kohdunkaulanpuudutteesta, koska en tod. halunnut epiduraalia tmv. Kätilön mentyä alkoi todella tiheät ja voimakkaat supistukset, joiden aikana en sietänyt olla paikallaan ollenkaan. Alkoi myös tuntua kuin olisi kakkahätä. Ensimmäisessä synnytyksessä se oli merkki, että pitäisi ponnistaa. Kun kätilö palasi huoneeseen, kerroin tuntemuksistani ja hän tarkisti tilanteen. Olin auennut todella nopeasti viimeiset sentit. Lääkärikin viimein ehti saliin, mutta enää ei ollut mitään mihin pistää puudute, joten aloin ponnistella ilman lievitystä. Ponnistaminen teki kipeää. Paljon kipeämpää kuin supistukset. Siksi en uskaltanut täysin voimin ponnistaa. Kätilö kuitenkin kannusti ponnistamaan kivun pois. Lopulta vauvan pää tuli ulos. Tunsin kuinka lihani repesi. Repeäminen ei kuitenkaan siinä hetkessä sattunut. Tyttäreni syntyi minuuttia vaille yhdeksän, alle kaksi tuntia sairaalaan saapumisen jälkeen. Synnytyksestä jäi oikein hyvä fiilis. Kävelin salista osastolle vauvaa vaunuissa työntäen. :) Tulipa romaani. Anteeksi.

tämä oli kuin olisin omaa synnytystarinaani lukenut sillä erolla että sain sen kohdunkaulan puudutteen (1cm oli jäljellä) enkä revennyt. Mutta kellonajat yms täsmäävät aika hyvin, tyttöni syntyi viittä yli 9! =)

#16

Aamulla miehen herätessä töihin huomasin, että jossain vatsanpohjassa tuntui pientä tunnetta. Ei kipua, ei kiristymistä, ihan vaan todella kevyttä pientä tunnetta säännöllisesti (mulla ei kummassakaan raskaudessa oo tullut harjotussupistuksia) ja tiuhaan tahtiin. Ihan varmuuden vuoksi sanoin miehelle, että ei ihan heti lähde töihin, jos vaikka olisivat alku jollekin. Vaikka nuo tuntemukset olivat kevyitä ja kivuttomia päätin soittaa synnärille, koska väli oli vain muutamia minuutteja. Sanoivat, että jos eivät ole kipeitä niin ei tarvitse lähteä tulemaan sinne päin. No, soitimme kumminkin anopin lapsenvahdiksi ja päätimme lähteä sairaalaa kohti, koska tuntemukset olivat jatkuneet jo pari tuntia (hereilläolo aikaa, ties kuinka pitkään yöllä) ja tulivat 3 min välein. Synnärillä menin sitten normaalisti puoleksi tunniksi tarkkailuun, jonka aikana yksikään näistä tuntemuksista ei piirtynyt käyrille. Olivat kylläkin jo napakoituneet, mutta eivät missään nimessä kipeitä. Puristavia ehkä korkeintaan. Kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen ja yllättyi, koska olin jo 6cm auki. Naureskeli sitten ja sanoi, että olisi ollut kyllä lähettämässä meitä kotiin, koska olin täysin kivuton ja koska supistuksia ei saatu käyrälle näkymään. Sovittiin, että lähdemme miehen kanssa kahvilaan (kielsi pidemmälle lähtemästä) ja että tulisimme sitten suoraan saliin, kun lapsivedet menevät tai alkaa tuntua tarvetta kivunlievitykselle. Koska ensimmäinen synnytys käynnistyi vesien menolla, oli ärhäkkä ja kivulias epiduraalin saamiseen asti (supistukset tulivat jatkuvasti, ei selvää taukoa välissä)päätin pelata varman päälle ja mentiin synnytyssaliin, vaikka kipuja ei ollutkaan ja aloin innokaasti toivomaan epiduraalia. No tuossa vaiheessa en epiduraalia saanut, mutta kätilö päätti puhkaista kalvot, koska vauvan sykettä ei saatu kunnolla mahan päältä kuuluviin. Kerroin ennen kalvojen puhkaisua edellisen synnytyksen ärhäkkyydestä ja kätilö lupasi tilata epiduraalin ennen kalvojen puhkaisua. Salissa kohdunsuun tilanne oli vielä samat 6cm. Jostain syystä kalvot kumminkin puhkaistiin ennen epiduraalin tilaamista ja samantien alkoivat voimakkaat supistukset ja kätilö sai nopeasti paikalle nurkan takana olleen anestesialääkärin valmistelemaan epiduraalia. ja valmisteluihin se jäikin, sillä jo ennen selän puhdistamista mulle tuli ponnistamisen tunne ja anestesialääkäri ehdottikin spinaalia. Kätilö totesi, että ei ehdi sitäkään, pää näkyy jo. Aamulla heräämisestä meni 4 tuntia vauvan syntymään, josta kivuliaita supistuksia tuli noin 15 viimeisen minuutin ajan ja näistäkin kunnolla kipeitä vain viimeiset 7 min. Erona ekaan synnytykseen supistuksissa oli se ihana tauko, joka tällä kertaa oli niiden välissä. Kaikin puoli miellyttävä ja helppo synnytys. Ikäeroa lapsilla vähän vajaa 1v1kk. Muutama nirhauma tikattiin. Läpi synnytyksen mieliala oli iloinen ja kevyt. Muistona kamerassa komeilee kuva, jossa pelleilen miehen kanssa 20 min ennen vauvan syntymää kun naureskelimme sairaalan jättipöksyille minun vaihtaessa omia vaatteita sairaalan vaatteisiin.



Kätilö varoitteli, että jos kolmatta toivon niin olisi hyvä muistaa, että jos synnytys käynnistyy vesien menolla, en todennäköisesti ehdi minnekään kotoolta.

mutta ei niin tappavan tuntuista kuin ensimmäinen.



Hengissä selvittiin, ei jaksa muistella.

samat fiilikset kuin ekassa suunnilleen, en niin tarkkaan muista kestoa, yli 3 h alle 3½ h ekasta supistuksesta, samoin kuin ekassa muutaman minuutin ponnistus, hyvällä mielellä, epiduraali auttaa, ei tikkejä muistaakseni tai ehkä ihan pieni repeämä tuli, samoin kuin ekasta kävelin vauvan kanssa salista osastolle ja tunsin oloni paremmaksi kuin viimeset viikot ennen synnytystä...

Nopeaa oli. Vauva oli vähän isompi, niin ponnistusvaihe oli rankempi kuin ekalla kerralla. Jälkisuppareita oli, niitä ei ollut ensimmäisen jälkeen ollenkaan.

Toivon kyllä että olisi nopeampi synnytys, helpompi muuten tuskin voisi olla.

Synnytyksen kesto vaan oli yli puolet lyhyempi eli tunnin. Ponnistusvaihe kesti ikuisuuden = kymmenen minuuttia, josta poika ehti olla ison kokonsa vuoksi puolet ajasta jumissa hartioistaan. Opiskelija antoi mulle ilokaasun ja oli vahingossa vääntänyt hanan täysille, joten alkoi hirveesti oksettaa ja pyörryttää. Huomattiin kuitenkin onneksi aika nopsaan. Muuta kivunlievitystä ei ehditty laittaa.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä kokemus. Eipä tarvinnut olla kauaa kipeä.

en toipunut hyvin

ja minut lääkittiin varsin vähäkipuiseksi.



Toisessa synnytyksessä alkoi supiselut yöllä ja seuraavan päivän iltana ajeltiin synnärille. Kohdun suu ei ollut paljoakaan auki mutta saliin päästiin.



Makoilin altaassa mutta edellisen yön unettomuus ja supistelut alkoivat viemään voimia joten sain taas epiduraalin. Siinä sitten makoilin puutuneena kun kätilöt juoksivat hirveässä kiireessä ruuhkaisena yönä. En viitsinyt heitä häiritä vaikka pikkasen alkoi ponnistuttamaan. Aikani puhkuin ja mies totesi että jos ton kätilön hakisi. Vauva oli siinä vaiheessa jo päälaki ulkona, mutta minä puuduksissa etten tuntenut juuri mitään. Siinä se ähellettiin ulos ja voin todeta että pikkasen tylsää oli.

Kymmenen päivää ennen laskettua aikaa. Kokeneina synnyttäjinä odoteltiin rauhassa kotona. Sairaalassa ehdime olla 25 min ennen kuin kakkonen oli maailmassa!

Oli ihanaa ja paljon helpompaa kuin ekalla kerralla.